Vaalit on lähellä. Haapavedellä kuuluu olevan keskustapuoluelainen kansanedustaja joka pyrkii jälleen jatkokaudelle. Tietääkö joku millainen mies tämä Antti Rantakangas on? Useita kausia on ainakin eduskunnassa istunut. Mitä saavutuksia hän on saanut aikaan? Mitä hyötyä meille ylivieskalaisille hänestä olisi? Mikä on ylivieskan keskustapuolueen kanta asiaan? Kenelle keskitämme äänet keskustassa?
Äänestämmeko ylivieskassa Rantakangasta?
Äänestäjävaillaehdokasta
59256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Ei sitä pelkuria kannata äänestää.Äänestäkää ennemmin Juha Liukkosta.
JUHAA me äänestämme, mutta nimi kokonaisuudessaan on: J U H A P Y L V Ä S
Mekin aluksi aioimme äänestää Juhaa. Mutta kun muistetaan, millä kepulikonstilla hän sai juntattua Tuomiperän tuulivoimapuistoäänestyksen läpi valtuustossa, niin eipä tarvikkaan tällaiselle juonijalle ääntä antaakaan. Nyt on toinen ehdokas jo päätetty.
Joo. Eiköhän Pylväs saa ihan rittävästi ikävää ja näkyvää aikaiseksi ihan kunnllisella taholla. Enpä ole moista persoonaa kannustamassa eduskuntaan, joten Pylväs ei takuuvarmasti tule minunkaan ääntäni saamaan. Minulla myös jo oma ehdokas päätetty.
Kyllä ne pylväät on nähty niistä ei ole edes kaapelien kannattajiksi.
Tuosta jussin kommentista voi hyvin huomata miksi persujen kannatus vain laskee, solvausta vain!
Me haapavetiset äänestämme vain PerusSuomalaisia kansanedustajaehdokkaita.
Jussilla ei oo edes äänioikeutta vaaleissa.
Nimenomaan. Eikö ne mömmänneet sen ammattikorkeakoulu asiankin. Niillehän puoluepolitiikka on ollut tärkeämpää kuin maakunnan tulevaisuus. Nyt sitte itketään joka lehen palstalla jo lähes varmasti paikkakunnalta menetettyjä koulutuksia.
Muistetaampas miten onnistui kuntaliitossuunnitelma ja kuka ja mistä se torpattiin. Kuinka kalajokilaaksolaiset edes kuvittelevat A.R:n valtakunnallisesti tämän alueen asioita ajavan. Kun ei alueellinen yhteistyö täällä paikan päällä ole mieleen niin miten se kävis mielessä Helsingissä. Kaikki äänet oman jokilaakson ehdokkaille kukin puoluekantansa mukaan vain siten tulee alueen ääni kuulluksi Helsingissä.
Enpä ännestä keskustaa On menny liian oikealle tavallinen kanslainen unohtunu
Keskustan toiminta on mennyt suuruudenhullutteluksi ja kansalainen todellakin unohtuu. Maatalouspolitiikka on ajettu suurtilalinjalle keskustan ja kokoomuksen johdolla, mitä MTK on tukenut. Maaseutu autioituu, luonnosta ja läheisistä ei enää välitetä. Perussuomalaiset pyrkivät pitämään koko maan asuttuna etelästä Lappiin asti. Perussuomalainen maaseutu on ihmisläheinen, turvallinen, taloudellisesti järkevä ja ekologisesti kestävä.
Perussuomalaisten maaseutuohjelma käsittää maatalouden, metsätalouden sekä maaseudun asumisen ja yrittämisen. Perussuomalaiset näkevät maaseudun mahdollisuutena sekä menestystekijänä nyt ja tulevaisuudessa.
Miten me eläkelläiset sitte pystytään asumaan jos persuputkosen esitys menee läpi eläkeleikkauksista?
Kyllä Juha Pylväälle ääni lähtee vaikka munivat tuon tuulivoima-asian totaalisesti. Ku palijo tekkee niin tullee hyvvää ja huonua!! Maakunnan keskuksesta Ylivieskasta pitää olla oma edustaja, ei Haapavedeltä, Nivalasta tai muualta lähikunnista.
Anteeksi, mutta minkä maakunnan keskus Ykä on? Eikse Oulu kuiteski!
Siellä taas joku kirjoitustaidoton HOOPONEN sönköttää.
Mitä tarkotat sanalla "Ykä" ei sellaista paikkakuntaa ole olemassakaan.
Jos kuitenkin tarkoitit maakunnankeskusta nimeltään YLIVIESKA
Se lyhennetään näin: YKA
Minun puolestani YLIVIESKA voi olla vaikka vika ... so what ... asiaan keskusta on sieltä mihin aurinko ei paista p.........tä
Mitä mieltä ylivieskan persut on tuosta persu Putkosen esityksestä oli iltalehissä että viljeliäin eläkkeitä pitää leikata?
Munki mielestä ny nuo pötköspersut saa jäähä!
Äänestän Liukkosta ja niin tekee hyvin moni muukin....
Onko persu Liukkonen samaa mieltä viljeliöiden eläke leikkaksista kuin on persu Putkonen?
Menee Perussuomalaisten äänet hukkaan Liukkosessa. Liukkonen ei tiedä, mikä on mm. viljelijä. Lisäksi hän loikkaa heti Kokoomukseen, jos jollakin kepulikonstilla eduskuntaan edes pääsee. Taidoilla ja tietämyksellä ei Liukkosen kaltainen henkilö voi mennä Eduskuntaan. Liukkonen ratsastaa Perussuomalaisten kannatuksella, mutta puolueen ohjelmat ja aatteet ei kiinnosta. Omat asiat ainoa motivaatio.
Erittäin samaa mieltä olen. Liukkosella ei ole osaamista hoitaa maakunnan asioita.
Putkosen esitys torpattiin heti puolueen sisällä. Putkonen edusta persuja kannanotossaan. Joutaa tippua eduskunnasta koko sooloilija. Itsekin olen persu, enkä tippaakaan kannata koko putkosta. Ulos vain!
Taitaa olla suuriosa persuista jotka joutaa ulos, jospa nuo kevään eduskuntavaalit puhdistaisi noi oppositiin tähtäävät persut kaikki pois!
Kaikki varmaan muistaa kuntaliitosselvityksen ja sen miten Rantakangas ensimmäisenä toi haapavetisten kieroilun esille. Rantakangas siis itse ensimmäisenä hyväksyjänä. Piti meitä pilkkanaan. Ei tule Ylivieskasta Rantakankaalle ääniä. Ei myöskään Nivalasta ja Oulaisista mitä olen kuullut. Kärsämäki ei edes keskustele asiasta, on siellä huonossa huudossa myös. Meiltä löytyy omasta takaa hyvä ehdokas ja jos ei kelpaa, niin kuka tahansa muu kelpaa
Juha Pylväs on ainoa järkevä valinta tälle alueelle. Ainoa , joka toimii alueen hyväksi, eikä vain pelaa omaan pussiin.
Sanoitko tosiaan että TOIMII ALUEEN HYVÄKSI???? Monikohan on samaa mieltä kanssasi?????
Keskustan linjaus oluen kieltämisestä olisi paitsi alueelle, myös sinulle itsellesi hyväksi. Ihan hyvä että Keskusta rajoittaa tuota syntisten hommaa.
Tuulivoimaako alueen asukkaiden hyväksi? En asianosaisena, mutta tuota asiaa hyvinkin tarkkaan seuranneena, en koskaan tule äänestämään kuntapäättäjää, joka käyttäytyy noin ylimielisesti kuntalaisiaan kohtaan, ei minkäänlaista reagointia alueen asukkaiden hätähuutoon. Tämän tietyn kuntapäättäjän/kansanedustajaehdokkaan myönteisellä päätöksellä, niinkin kallis sijoitus kuin asunto, voi menettää merkittävän osan arvostaan liian lähelle sijoitetun tuulivoimalan myötä.
Tuulivoimalamelussa kysymys on alueen asukkaiden asumisviihtyvyydestä, terveydestä ja omaisuuden, kuten talojen, arvosta. Ehdokkaankin tulisi itse ymmärtää, missä syy, jos sitä odotettua kannatusta ei tulekaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12668192
Erittäin moni. Kannattaa tutustua Pylvääseen. Käyt vaikka keskustelemassa hänen kanssaan.
Miehen aikaansaannokset seudun edunvalvonnassa ovat kyllä kiistattomat. Ammattikorkeakoulu lakkautetaan Ylivieskasta kun Juha on jo vuosia istunut päättämässä asioista ja maakuntavaltuustossakin puolustamassa meitä. Nyt sitten tehdään lehtikirjoituksia ja kritisoidaan ministeröitä ym. kun hommat menee pieleen.
Niinpä, tässäpä KP24:n kommentti
Valitettavasti keskustalaiset heräävät vähän myöhässä. Maakuntavaltuustossa olen kahteen kertaan yrittänyt saada tähän liittyen linjausta, mutta puoluepolitiikka on ollut tärkeämpää kuin maakunnan tulevaisuus. Edellisessä kokouksessa esitykseni oli maakuntaohjelmaan seuraava lisäys: "...koulutuspaikkoja pyritään lisäämään ja turvaamaan ammattikorkeakouluopetus Ylivieskassa osana Pohjois-Pohjanmaan koulutusjärjestelmää." Se ei kelvannut isolle ryhmälle, vaan äänestivät nurin.
Pekka Simonen, pe 20.2.2015 14:05
http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/384340/Juha-Pylväs-Suunta-Pohjois-Pohjanmaalle
Uusimman hesarin kallupin mukaan persujen kannatus enään noin 14%, keskustan kannatus yli 26%
Veikkaan et persut puttoo sinne resitenttivaalien lukemiin eli 9%.
Kallupeista viis, hirvee jytky tulossa.
Prseestäs tulee kauhee jytky
Ei saa Antti Rantakangas ääniä Ylivieskasta.
Eija Nivala ehdottomasti PARAS
En tiedä onko paras,mutta kaunein kuitenki.
Montako ääntä Rantakangas saa Ylivieskasta?
Pekkarisen vävy, lehtokurpan sipi ja pankinjohtajan millit. Siinäpä kerskuttavaa kepulla! Ja vielä äänestää pitäisi. Ei kuuna valkeana päivänä. Ääni perussuomalaisille!
Eihän persut tuu keskenäänkään toimeen, miksi sellaista puoluetta pitäsi äänestää Soinin kupla se on?
Näinhän ne persut toimii!
Täällä Oulun sivuillakin käy jo kova riita persujen kesken!
Aikalailla noi käy kirjan kirjoittajan kimppuun!
Persut sillä räksyttää kirjan kirjoittajalle, haukkuvat mitä rumimmin!
Ei täällä kukaan Anttia äänestä vaikka olisi sukuakin. Nyt tarvitaan viisaita ihmisiä päättämään asioista
Taitaa olla Vaasan vaalipiirissä toinen Rantakangas (Olli Antin veli)ehdolla eduskuntaan?
Ylen Areenan Mot ohjelamasta voi kuunnella persujen rahan käytöstä!
Lukekaapa Pekkarisen toimista tyttärensä miehen tuulivoimabisneksien eteen. Voi voi! Sata miljoonaa vuodessa 12 vuoden ajan tuulivoimatukea valtion eli veronmaksajien kassasta. Ja edunsaajana yhtenä tyttären mies eli rakas vävypoika. Ei ihme että Mauri niin kovasti tuulivoimaa eduskunnassa tukee ja ajaa. Kepulle tulee tupeenrapunat.
Rantakangas ei ole tällä hetkellä kovin suosiossa. Kalliiksi tuli kuntaliitospelleilyt. Kiitos vain haapavetisille
Mää ainakin nuorena ihmisenä äänestän nyt keskustaa, Sipilällä on niin hyviä ehdotuksia suomen kuntoon saamiseen!
Sipilän hyvillä ehdotuksilla ei ole mitään merkitystä ja ehdotushan ei ole edes lupaus. Pekkarisen valehteluistakin ilmestynee kokonainen kirja. Teoksen nimi on "Siltarumpujen sisältä tuulivoiman armoille".
Mielestäni on typerää, että tänne kirjoittaa sellaiset surkimukset, jotka haluavat olla AINA eri mieltä asioista ja jotka eivat oikeasti ymmärrä kuinka aluettamme on edellytyksiä kehittää... En ole edes kepulainen, mutta kunnioitan Antti Rantakangasta, koska hän on juuri oikeanlainen, maalaisjärjellä varustettu tyyppi ajamaan tämän alueen asioita. Tiedän, että Antti on paras edustaja myös lobbaamaan Centrian säilymistä Ylivieskassa. Antille on sydämenasia kehittää palveluita ja asumisedellytyksiä täällä Jokilaaksossa.
Maalaisjärjellä varustetut Rantakangas ja Vuolteenaho.
Kysäseppäs haapavetisiltä miten ovat palvelut kehittyneet Rantakankaan toimiessa valtuuston vahvimpana vaikuttajana. Kaikki palvelut on kadonnu Ylivieskaan, lääkäreitä ei ole kuin millon sattuu ja silti velkaa saatu kerrytettyä vaikka muille jakaa. Joka liikerakennuksessa on tyhjää liiketilaa eikä ole tietoakaan että niihin joku saatas. Että sellainen palveluitten ja asumisedellytysten kehittäjä.
Rantakankaalla on ollut vaikutusmahdollisuuksia jo kymmenkunta vuotta Centrian asioissa ja nyt koulutuspaikat viedään Ylivieskasta. Tässäkö nyt on sitä maakunnallista edunvalvontaa jota me tarvitaan? Mies vielä kehtaa Pylvään kanssa syyttää ministeriötä vaikka kyseessä on Centrian sisäinen päätös ja siinä asiassa nimenomaan Keskustan toimijoilla on suurin valta. Ei turhempia ukkoja voi Arkadianmäelle kuvitella.
Onko jokilaakso =Rantakangas? Ei taida juuri muualta sympatiaa herua.