Olen jo pitkään tuntenut itseni ulkopuoliseksi dysfasian takia. Minulla on huonot sosiaaliset taidot ja normaalisti ihmisten kanssa keskustelu tuntuu erittäin haastavalta ja haluaisin olla mieluiten poissa sellaisista tilanteista.
Kun juttelen ihmisten kanssa harvoin, tuntuu kuin osa minusta olisi "kuollut". Puheen tuotto on vaikeaa. Kun en löydä oikeita sanoja, alan änkyttämään tai sitten sanat ovat tökkivät. Häpeän tätä ongelmaa itsessäni hyvin paljon.
Joskus en ymmärrä mitä ihmiset tarkoittavat, vaikka älykkyyteni on normaali. Haluaisin käyttäytyä samalla tavalla kuin muutkin, mutta tiedän ettei se ole mahdollista. Tämä masentaa minua.
Pelottaa tulevaisuus.
Kun juttelen ihmisten kanssa harvoin, tuntuu kuin osa minusta olisi "kuollut". Puheen tuotto on vaikeaa. Kun en löydä oikeita sanoja, alan änkyttämään tai sitten sanat ovat tökkivät. Häpeän tätä ongelmaa itsessäni hyvin paljon.
Joskus en ymmärrä mitä ihmiset tarkoittavat, vaikka älykkyyteni on normaali. Haluaisin käyttäytyä samalla tavalla kuin muutkin, mutta tiedän ettei se ole mahdollista. Tämä masentaa minua.
Pelottaa tulevaisuus.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikkei minulla olekkaan dysfasiaa, en myöskään aina ymmärrä, mitä ihmiset tarkoittavat. Taitaa olla aika tavallista. Ehkä jännität niitä puhetilanteita niin, että Sinusta tuntuu, kuin osa itsestäsi olisi kuollut. Paras apu ja vapautuminen tulisi varmaan sen kautta, jos voisit suhtautua niin, että ei sillä ole väliä, mitä vastapuoli ajattelee. Useimmiten ei muuten varmaan ajattelekkaan mitään sen kummempaa, tai ainakaan mitään negatiivista Sinusta. Se on sitä itsensä hyväksymistä ja silloin voisit rentoutua ja nauttia keskusteluista paremmin.
Lohduttavaa tietää että onhan meitä. Itsellänikin on dysfasia, oikeastaan vasta pari vuotta sitten tajusin sen (olin unohtanut sen täysin, mutta sehän ei ole ihme.) Kun olin pieni minut vietiin aina kaikenlaisiin testeihin ja jotenkin sain vain sellaisen kuvan että tämä on matematiikan tukiopetusta (matemaattisten tehtävien takia tietty) ja vasta kun terveydenhoitaja luki papereista sanan "dysfasia" kysyin asiasta vanhemmiltani. Sen jälkeen on ollut aika särkynyt olo. Palaset loksahtaa paikoilleen ja ymmärrän ja näen paljon enemmän. Sen tuskan lisäksi -ja sen takia- opin paljon. Juuri tuollaisen takia voi tehdä itsestään itsevarman ja vahvan ihmisen, uskon niin.
Jos jollakulla on epämiellyttävä äänensävy (holhoava, aivan kuin olisin jotenkin vammainen mieleltäni) niin osaan pistää vastaan. Se on aika raskasta elää sen tiedon kanssa jos miettii "JOS minulla ei olisi tätä, osaisinko nämä?" "JOS minulla ei olisi tätä, muistaisinko tämän?" mutta yritän olla ajattelematta tuollaisia. Olen aivan tyytyväinen siihen mitä minulla on. Voisi sanoa että olen ylpeä jos pystyn elämään tällaisen kanssa. Sen voittaminen tarkoittaa että voin elää normaalia elämää kuten muutkin.
Tuo ongelma mikä sinulla on, sinut täytyy hyväksyä itsesi, kulkea itsevarmana dysfasiasta huolimatta. Tyhmä sinä et ole, en minäkään (tehnyt ihan virallisen testinkin ja normaalia tulosta se näytti ^.^) joten ole vain itsevarma. Kuten aikaisemmin kirjoittanutkin sanoi asiasta.
Tällaiset asiat tekevät meistä vain vahvempia. "Se mikä ei tapa, vahvistaa."
Itselläni on terävä kieli joten saan sillä tavoin muut katumaan jos he yrittävät aliarvoida minut ^.~
Pärjäile!