Valtio kuljettaa autoja tiettömiin saariin

Paraisilta

http://www.hs.fi/kotimaa/a1423982785270

Valtio kuljettaa autoja tiettömiin saariin – yhteysalusliikenne seilaa ilmaiseksi tyhjillään




































Yhteysalus Cheri on lähdössä Pärnäisten laiturista. Alus kiertää Nauvon poikittaista reittiä kolmena päivänä viikossa. Kelirikkokaudella reitti ajetaan ilmatyynyaluksella.

Kyydissä on vain kolme matkustajaa, jotka ovat matkalla saariinsa. Määrä ei ole poikkeuksellinen, sillä Cherin käyttöaste on noin kymmenen prosenttia.

Lähes kaikki muutkin yhteysalukset kulkevat valtaosan vuotta käytännössä tyhjänä. Ruuhkaa on yleensä vain kesäaikaan.

"Taidan olla Cherin varassa olevista asukkaista ainoa, joka ei ole siirtänyt postejaan talveksi kiinteän tieyhteyden osoitteeseen. Olen vuosia ihmetellyt tätä yhteiskunnan varojen tuhlaamista. Saaristoliikenteessä pitäisi ottaa käyttöön matkan pituuteen perustuvat kohtuulliset maksut", kertoo kotiinsa matkustava Tuomo Rauhamaa.

Liikenne- ja viestintäministeriö selvittää tänä keväänä yhteysalusliikenteen mahdollista karsimista. Yhteysalusliikenteen kustannukset kasvavat kohisten. Samaan aikaan alukset kulkevat reittejä, joiden varrelta suuri osa vakinaisista asukkaista on muuttanut mantereelle.

"Yhteysalusliikenteen kustannuksia kuvaava käyrä on karun näköinen. Yhteiskunnan näkökulmasta toiminta ei ole kustannustehokasta, sillä pitkiin yhteysalusliikennesopimuksiin on tullut vuosien aikana ylilaatua", sanoo ministeriön liikenneneuvos Eeva Linkama.
Yhteysalusliikenne oli ennen vuotta 2009 maksullista kaikille paitsi vakituisille asukkaille. Nyt kun se on ilmaista, ongelmat ovat alkaneet kasautua.

Saaristoliikenne on tarkoitettu pääasiassa vakituisten asukkaiden tarpeisiin. Suuri osa matkustajista on kuitenkin vapaa-ajan asukkaita, joiden autoja kuljetetaan saariin.

"Ihmiset ovat mukavuudenhaluisia. Autoa käytetään ikään kuin kauppakassina, jolla kannetaan tavarat mökille jopa sellaisiin saariin, joissa ei ole minkäänlaista tieverkostoa", kertoo saaristoliikenteen palvelutasovastaava Sirpa Vanhala Varsinais-Suomen ely-keskuksesta.

Maksuttomuus on aiheuttanut huomattavan yhdenvertaisuusongelman. Valtio kuljettaa ilmaiseksi yhteysaluksilla rajattoman määrän raskaita rahteja osaan saarista. Vastaavien rahtien kustannukset yhteysalusverkoston ulkopuolisissa saarissa saattavat olla tuhansia euroja.

Ministeriö aikoo puntaroida yhteysalusliikenteen maksullisuuden palauttamista. Muualla Suomessa joukkoliikenne ja rahtiliikenne ovat maksullisia.

"Saariston erityisolosuhteet pitää ottaa huomioon, mutta palvelun tasoa pitää samalla tarkastella yhdenvertaisesti mantereella asuviin verrattuna ", Linkama sanoo.

Samalla selvitetään maantielauttojen, kuten Hailuodon lautan, palvelutasoa. Suurille lautoille on maantielain mukaan mahdollista asettaa kohtuulliset maksut.
Yksivarteenotettava liikenteen järjestämismalli on runkoliikenne. Se kilpailutettaisiin nykyistä pienempien alusten kesken.

Tukena käytettäisiin yksityisiä yrityksiä, jotka voisivat hoitaa esimerkiksi raskaat tavarakuljetukset rahtialuksilla ja toisaalta runkolinjojen ulkopuolisen henkilöliikenteen vaikkapa taksiveneillä.

Tämä tarkoittaisi rahtiliikenteen irrottamista henkilöliikenteestä: rahtiin tarkoitettu alus, joka kuljettaa vain ihmisiä, on resurssien tuhlaamista. Rahtiliikenne voikin siirtyä kokonaan yksityisten yritysten hoidettavaksi.

Myös aikatauluja järkevöitetään samaan tapaan kuin lauttaliikenteessä. Viime vuonna Parainen–Nauvo-lautan vuoroja lisättiin ruuhka-aikoina. Hiljaisen ajan vuoroja on tarkoitus karsia, mutta eduskunta myönsi lauttapaikan liikenteeseen lisämäärärahan, jonka turvin vuorot ajetaan kesäkuuhun asti.

"Liikennöintiin tarvitaan nykysysteemiä parempaa joustoa. Eihän esimerkiksi rautatieliikenteessä riitä yksi iso juna vastaamaan kaikkiin käyttäjien tarpeisiin", Linkama sanoo.

Ministeriö ja Varsinais-Suomen ely-keskus kuulevat asukkaita ja mökkiläisiä alkuvuoden aikana. Selvitystyöstä ei tule helppo, sillä liikenteen käyttäjät vastustavat muutoksia.

"Saavutetuista eduista ei haluta luopua, mutta tämä on valtavan suuri tasa-arvokysymys. Nyt yritämme etsiä kohtuullista ratkaisua", Vanhala sanoo.

Selvitystyö on tarkoitus saada valmiiksi huhtikuun loppuun mennessä. Muutoksia liikenteeseen saadaan odottaa vielä vuosia, sillä nykyiset liikennöintisopimukset ulottuvat aina vuoteen 2019 asti.

9

1359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nostan

      Ylös

    • ylöskin

      Nostin

    • joohh

      .…...

    • moih

      Ok.

    • saaristolaiselämää

      taas ajankohtainen juttu

    • Jepujee76

      Miksi tämä laivaliikenteen käyttö on ilmaista kun maaseudulla bussi maksaa yli 3€ lähtöhintana? Oli sitten kunnan asukas tai ei.

      • nzsnsnnssn

        Saaristossa ei ole vaihtoehtoja liikkumiseen ympäri vuoden muuta kuin yhteysalus. Mikäli saaristo halutaan pitää asuttuna, siellä on oltava yhteydet mantereelle. Asiakasmäärien ollessa pieniä, millään kohtuullisilla lippuhinnoilla ei kuluja kateta. Esim. 10 € maksu per matka tuo perheelle jopa yli 10 t€:n kulut vuodessa. Ja yhteysaluksella kun et pääse kuin tien päähän eli siitä jatkuu pitkä matka edelleen bussilla tai omalla autolla.


    • tavarantoimittaja

      aikaisemmin kuljetukset tilattiin merenkulkuhallituksen konttorista ja lastilautta ursus hoiti kuljetukset jolloin tavarantoimittajalla oli mahdollisuus hoitaa monen asiakkaan toimitukset samalla kuljetuksella esim. polttoaine koko säiliöautokuormina jaettuna eri toimituksiin tuntuu ihan järkevältä erottaa henkilö ja rahtikuljetukset toisistaan ja esim maitokuljetuksia sama alus voisi hoitaa ehkä useammalla reitillä ja mukaan mahtuisi muutakin rahtia saarelaisten autoille tulisi saada turvalliset parkkipaikat yhteyslaiturin yhteyteen tietenkin muitakin kehittämistarpeita varmaan löytyy

    • pakumies671

      Mikä pakkomielle on pitää saaristossa vakituiset asukkaat vaikka se on sairaan kallista. Tarjottaisiin vielä yksi kyyti maihin, ei olis pakko tulla mut sen jälkeen saa pärjätä omillaan jos aikoo siellä asua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1761
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1626
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1507
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1477
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1167
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      195
      941
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      830
    Aihe