täysin koskaan.
Masennuksesta ei parane
q__
1094
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Arvelen ihan samaa. Kuitenkin masennuksen kanssa voi elää kun tietää ja käyttää niitä keinoja, joilla on saanut masea suitsituksi lievemmäksi.
Eli joka päiväinen itsensä pakottaminen toimintaan. Olisin kuollut jo aikaa sitten, jos olisi jäänyt sänfyn pohjalle.
Masennus ei ole mikään taulukkojuttu. Masea ei pidä päästää ryöstäytymään vaan aktivoinnilla yrittää pilkkoa sitä hallittavaksi.
Olisi erittäin mielenkiitoinsta tietää miten kauan masennus-sairauden kesto on,olen nyt pian 4-vuotta potenut keskivaikeaa masennusta,alkuperäisillä lääkeaannoksilla ja loppua ei näy.Olenko jo kroonistunut,miten kauan noin keskimäärin massennus sairautena kestää haluaisin siihen selventävän vastauksen
Tunnen muutamia jotka ovat olleet pitkään masentuneita, mutta ovat saaneet elää vuosia jopa kymmeniä onnellista elämää. Aina tapaukset ovat yksilöllisiä ja riippuu siitä, mikä masennuksen taustalla on. Sekin on hyvä että hyväksyy masennuksen sairautena niin kuin minkä tahansa sairauden ja oppii elämään sen kanssa. Sairaudelleen on jokainen itse se paras asiantuntija.
Osuipa silmääni aloittajan otsikko. Mietteissäin olen just tässä asiassa.
Olen nyt aloittanut eläkeläiselämän, masennus alkanut murrosiässä. Vaihteluita ollut ja jokin vuosikymmen oli aika hyvä. Koska olen käyttänyt samaa ssri'tä nyt yhteen menoon yli 15 vuotta, niin olen nyt kokeillut vähentää sitä. Nyt mennyt lähes 2 kk niin, että olen poistanut 20 mg tabuista 2 kpl viikossa, jolloin vähitellen veressäni pitoisuus nyt jo laskenut vähän. Mutta, voin huonosti. Ei fyysisiä vieroitus- tms. oireita, mutta olen täysin ankea, apaattinen, synkän surullinen, toimintakyvytön, en saa mihinkään tartuttua, kun kotihommathan tästä on parhain testiväline, niistä ei tule mitään.
Ulos en ole saanut mentyä muutamaan päivään. Näin en voi jatkaa. Onko minun nyt alettava ottaa uudelleen lääkeannostani joka aamu? Olin niin kuvitellut, että noin pitkä aika lääkityksellä voi vaikka vahingossa olla turhaa, mutta ilmeisesti ei olekaan. Pärjäämiseni lääkityksen kanssa vuosikaudet on ollut arvosanalla kohtuullinen elämisen kyky ja voima, vaihteluita kyllä. Ei ole ollut hyvä, mutta omiksi tarpeiksi. Nyt ei kulje elo edes omiksi tarpeiksi! Palaanko 20 mg fluoksetiiniini siis?
Lähetän uudelleen, kun äsken juttuni ei kai lähtenyt ollenkaan:
Osuipa silmääni aloittajan otsikko. Mietteissäin olen just tässä asiassa.
Olen nyt aloittanut eläkeläiselämän, masennus alkanut murrosiässä. Vaihteluita ollut ja jokin vuosikymmen oli aika hyvä. Koska olen käyttänyt samaa ssri'tä nyt yhteen menoon yli 15 vuotta, niin olen nyt kokeillut vähentää sitä. Nyt mennyt lähes 2 kk niin, että olen poistanut 20 mg tabuista 2 kpl viikossa, jolloin vähitellen veressäni pitoisuus nyt jo laskenut vähän. Mutta, voin huonosti. Ei fyysisiä vieroitus- tms. oireita, mutta olen täysin ankea, apaattinen, synkän surullinen, toimintakyvytön, en saa mihinkään tartuttua, kun kotihommathan tästä on parhain testiväline, niistä ei tule mitään.
Ulos en ole saanut mentyä muutamaan päivään. Näin en voi jatkaa. Onko minun nyt alettava ottaa uudelleen lääkeannostani joka aamu? Olin niin kuvitellut, että noin pitkä aika lääkityksellä voi vaikka vahingossa olla turhaa, mutta ilmeisesti ei olekaan. Pärjäämiseni lääkityksen kanssa vuosikaudet on ollut arvosanalla kohtuullinen elämisen kyky ja voima, vaihteluita kyllä. Ei ole ollut hyvä, mutta omiksi tarpeiksi. Nyt ei kulje elo edes omiksi tarpeiksi! Palaanko 20 mg fluoksetiiniini siis?
Jos lääkkeiden kanssa olo on parempi, niin kannattaa käyttää. Otetaan niitä jos mihinkin sairauteen ja elämänlaatua parantamaan. Sinulla saattaa olla masennuksen syy vaikka aivojen välittäjäaineissa.
Lohduttava vadtaus. Noin se on. Tässä vaan sekoaa kaiken infon krskellä. Kuten tiedät, niin tosi paljon kielteistä fluoksetiininköytöstäkin , siis just siitä lääkitylsestä, maailmassa puhutasn. Vaikka asioista kysyy lekureilta, ne eivät mitään järkevää saati todellista osaa sanoa.
Vaikka mun elämä nyt tuntuu kurjalta, niin onkoos se nyt varma, että se on lääkepitoisuuden aleneminen veressä. Apua, hullua, minähän en tiedä kuinka oikeasti voin! - Kun elo jo on eläkevuosissa, niin tosiaan, mitä väliä, ja "kaikkihan" jotakin lääkettä tarvii. Tuo minun 20 mg on lopulta pieni annos, tässä lääkkeessä joillakin oltava 60-80 mg.
Suoritan kai ihmiskoetta itselläni. Jospa tämä ankea, täyssaaamaton olo onkin vieroutusoiretta. Tasaantuukohan päiväni myöhemmin? Tää on niin vaikeaa. Munun elämän asiat suht ok, täysyksin ja raihnainen, mut muuten. Kavereita on, ne kyl useinmiten haluaa pitää etänä vaa.
Valheeksi väitän omasta kokemuksesta.
Paraneminen ei vaan tapahdu kallonkutistajan avulla.
Paraneminen on hidas prosessi ja sitä huomaan mikä sen aikaan saa. Psyyken ongelmat tulevat pikkuhiljaa vuosien saatossa ja niistä poiskasvaminen vaatii aikansa.
Masennuksesta ei parane täysin koskaan, mutta sen kanssa oppii elämään pahimman vaiheen jälkeen.