Usko, toivo mennyt ja olen fine sen suhteen???

Hei Ruusu80,

Olen pahoillani puolestasi. Ja ymmärrän, että usko toimivaan parisuhteeseen on hiljalleen mennyt.

Viestiä lukiessasi minulle tuli muutama asia mieleen. Ensimmäinen on se, että vaikka sinulla selvästi on ollut hyvin ongelmallisia suhteita, olet osannut lähteä niistä. Se on hyvä. Tilanne olisi paljon vaikeampi, jos olisit jäänyt jumiin suhteeseen.

Toinen pointti sitten on, että selvästi myös itse hahmotat mitä syitä epäonnistuneiden suhteiden taustalla on sekä mitä yhteisiä piirteitä suhteissa on ollut. Sekin on hyvä.

Ajan takaa sitä, että kun hahmotat syitä miksi suhteet ovat epäonnistuneet sekä suhteiden yhteisiä piirteitä, niitä on tulevaisuudessa ehkä helpompaa välttää. Tuli myös mieleen se, millaisissa yhteyksissä olet aiemmin tavannut exäsi? Onko siinä jotain yhteistä? Auttaisiko se, jos pyrit hakeutumaan aivan toisenlaisiin ympyröihin?

En pysty tietenkään lupaamaan, että joskus vielä tapaisit parempia miehiä. Mutta toivon, että tapaisit erilaisia miehiä. Ehkä se johtaisi johonkin uuteen.

Vilppu H.
pappi

Kehottaisin katsomaan peiliin. Rehellisesti ja pitkään.
Totuus on,että syitä löytyy niin sysistä kuin sepistäkin.
Olisiko aika ja aihe tehdä kunnollinen itsetutkiskelu, mikä sinuun vetoaa tuon tyyppisissä miehissä?
Miksi aina palaat samaan, valitset huonoimman vaihtoehdon kun parempiakin varmasti saatavilla on?
Onko sinulla.huono itsetunto; en paremmille kelpaa? Vai onko sinulla tulenpalava kiire saada edes joku, kuka vaan,ettei tarvitse olla yksin?
Kysymys on hyvin pitkälle valinnoissa! Arvosta itseäsi ja kurkota korkeammalle!

Minulla ollut nyt pari vuotta pahoja uniogelmia, nyt ne ovat vielä pahentuneet. En saa nukahdettua tai sitten heräilen yöllä kymmeniä kertoja. On lottovoitto jos herään vaan muutaman kerran. Olen miettinyt nyt että onko minulla alitajunnassani käsittelemättömiä asioita etenkin näistä huonoista ihmis-suhteista. Olen kyllä mielestäni kaikki käsitellyt, pohtinut syitä myös omalta osaltani. Mutta olen nyt varsinkin todella katkeroitunut, miksen onnistu rakkaudessa...En uskalla toivoa mitään, en usko että mikään kestää ikuisuutta. Haaveilua en harrasta näistä samoista syistä. Olen tietyllä tapaa hyväksynyt menneet ja jatkanut aina eteenpäin. Mutta silti toivottomuus ja katkeruus on läsnä, niin olenko sittenkään sinuit taphtuneiden vuoksi. Toisaalta koen että tietynlainen vitutus ja katkeruus on kohdallani normaalia. Niin paljon paskaa olen saanut suhteissani.
Tiedän että näihin negatiivisiin ajatuksiin on uniongelmilla oma osansa. Tottakai suhtautuisin taatusti positiivisemmin kaikkeen jos en olisi lopen uupunut joka ikinen päivä. Näen välillä "vääristymiä", luen tekstejä väärin, en muista laitoinko kotini oven kiinni lähtiessäni. Saatan olla keskustelujen aikana jossain tyhjyydessä, havahtuen yllättäen etten ole kuunnellut lainkaan mitä joku on sanonut. Kävin noin vuosi sitten parin kuukauden ajan keskustelemassa ammattilaisen kanssa, täytyisi ottaa häneen ilmeisesti yhteyttä. En vaan jaksa jauhaa menneitä. Edellisessä suhteessa käytiin samat keskustelut kymmeniä kertoja eikä mikään muuttunut. Keskustelujen pitäisi muuttaa asioita. Olen myös kuullut että jos on kovasti loukattu, satutettu eikä ole "tarpeeksi pahoiteltu", se voi jäädä sisälle kipuna, suruna ja se näkyy uniongelmina. En vaan jaksaisi lähteä puimaan asioita jotka puitu jo sata kertaa. Mutta miten muuten tästä pääsen eteenpäin....?

Minua vaivasi tuo kuvaamasi 10 kertaa hereillä olo vuosia myös kattavasti itsetunnon vieneen narssisti tyypin jäljiltä. Itseäni on auttanut se että tiedostin asian että tarvitsen hellyyttä itseäni kohtaan ja aloin miettiä mitä ne asiat on josta nautin ja niin kutusutusti sielu lepää. Etsi sinäkin näitä harrasteita. Tapoja arkiviikolla. tai mieti jos oikea irrottautuminen loma jota olet halunnut pitkään. Olisiko niiden aika nyt.

itse selvisin vasta 6v kuluttua jotenkuten selkeesti selvemmille vesille. Siihen kuului nauttia arkiaskareissa niistä asioista joista tulee se hyvän olo ilman ketään esittämässä omia ehdotuksiaan. Eli pitkät joutenolot saunassa ja hei löysin radiokanavat ja ei kun laulamaan ja avautumaan musiikin helliessä. Kiitän rakasta naapuria että nuori mies on jaksanut tämmöistä vanhempaa naikkosta kuunnella kun se avautuu jonkin vanhan -80 luvun biisin tahdissa. En koskaan laulanut sanaakaan kun oli nämä ikävät mies kontaktit elämässäni. Aloin laulaa vasta kun huomasin että selvisin ja selviän paremmin ilman ihmistä joka vain satuttaa...

Olet siis sitä mieltä, että nämä kaikki miehesi ovat olleet kunnon miehiä ja heidän luonnevikaisuutensa on tullut esiin kuin puun takaa pitkän ajan jälkeen. Syytät myös miehiä narsistisiksi. Kuitenkin kirjoitat:

"Olen 35-vuotta täyttävä nainen. En ole saanut yhdessäkään parisuhteessani asioita kuten: matka yhdessä, yhteinen koti joka etsitään yhdessä, yllätyksiä, liian harvoin huomionosoitusta kuten ruuan tekeminen valmiiksi minulle. Yhdessäkään suhteessa en ole saanut ääntäni kuuluviin, tunteitani ei kuunnella. Vaikka kuinka toistaisimme samat keskustelut, silti minua ei ole kuunneltu ja ymmärretty."

Asiassa on paljon ristiriitaisuuksia, narsisti on hyvä olemaan mielin kielin, mutta yleensä narsistille, mutta jos et ole suhteiden alussakaan saanut tuollaista hemmottelua, ei kyse kyllä ole narsismista.

Muutenkin jos haluat tuon tyyppisiä asioita, etkä niitä ole 3 ensimmäisen kuukauden aikana saanut, niin tuskin tulet niitä saamaan. Luulisi sinun oppineen. On myös ihan aidosti miehiä, jotka eivät tajua naisten pitävän mainitsemistasi asioista. Ne kannattaa kertoa sopivassa tilanteessa. Jos mies vaikka tykkää, että nainen hyräilee aamupuuroa keittäessä, niin et sinä sitä välttämättä tiedä ellei hän siitä mainitse.

Sanot vielä olleesi yksin, peräti puoli vuotta. Se ei ole vielä mitään. Vuosi on minusta minimi, että saisi tarpeeksi etäisyyttä ja voisi oppia virheistään.

Muutenkin vaikuttaa, että sinulla on vaikeuksia ymmärtää omaa sisäistä elämääsi.

Älä ymmärrä väärin. Sinulla on voinut olla huonoja miehiä. Sitä en kiellä. Harvoin miehet kuitenkaan ovat mitään kameleontteja, jotka totaalisesti muuttuvat eräänä kauniina päivänä. Epäilen, että itsessäsi on jotain, mikä sinua estää näkemästä näitä piirteitä.

Selvät oli sävelet alusta saakka heidän kaikkien kanssa.Avointa keskustelua millainen on hyvä parisuhde. Sain yhdeltä heistä myös alkuun ihania asioita, kuten kukkia, valmiiksi tehtyä ruokaa yms. hetken kuluttua alkoi haukkuminen huoraksi, työni dissaamista, pukeutumiseeni puuttumista, en saanut halata edes ystäviäni, sairaanloista mustasukkaisuutta mm. usein kuulemma flirttailin jokaiselle kaupan myyjälle tms. Jännä miten kaikki ne yhdessä käydyt keskustelut unohtuivat. Kaksi näistä exitsä muuttui hyvin samankaltaisiksi, voit vain kuvitella etten kauaa katsellut. Suhteet olivat todella lyhyitä noin.6kk. Ja niin kuins sanoin joidenkin suhteiden jälkeen olen ollut puoli vuotta yksin, joidenkin yli vuodenkin.
Tämän edellisen exäni kohdalla oli vielä enemmän avoimempi. Kun sain niin kuulla etten puhu, vaikka puhuin, keskustelut vain unohtuivat ilmeisesti, kun ne eivät näkyneet missään. Hänellä oli samat arvot kuin minulla, selkeästi ne muuttuivat hänen saadessa potkut. Tiedän että työnsä kun menettää, taatusti ahdistaa, mutta siitä on vain selvittävä, varsinkin jos velat ja maksut painaa päälle. Tuin, kuuntelin ja kannustin, olihan hänelläkin yli 900 euron vuokra maksettavana. (minulla silloin oma asuntoni putkiremontissa, asuin tällöin hänen luonaan, josta minulla oli saman verran kuluja kuin hänellä). Hän pyysi jopa että maksaisin hänen lapsensa elatusmaksut. Neljä kuukautta maksoin kahta taloutta mutten elatusmaksuja siinä meni minun rajani.Ammattiapua hän ei hakenut, vaikka sitä olisi tarvinnut, olutta kului paljon. Hän muuttui yllättäen välinpitämättömäksi arkiasioita kohtaan, tiedostin syyt kyllä. Kaikesta puhuttiin ja paljon, koko ajan. Samat keskustelut, lupauksia hän antoi paljon, muttei ne näkyneet missään.
Kyllä, olen kieltänyt välillä näkemästä asioita. Koska olen kokenut ettei tule erota helposti, on yritettävä ja taisteltava suhteessa, olla tasa-arvoinen ja saada suhde toimimaan myös hankalina hetkinä. Onko se niin väärin.

Sitä vaan luulee että jos ihminen sanoo, ettei pidä riitelemisestä, huutamisesta, tasa-arvo oltava, toista tulee rakastaa ja se tulee näyttää, on oltava kunnioitusta, kuuntelemista, tukemista, lämpöä. Sen uskoo. Kaksi heistä oli tosiaan todella itsevarmoja, ja ajattelin miten hienoa löytää ihminen jolla on samat arvot ja vielä itsevarmuutta. Mutta kaikki kääntyi päälaelleen: sinä et ole mitään, et osaa tehdä mitään saatanan kusipää huora, ja aivan puun takaa. Koskaan en ole pettänyt enkä edes harkinnut. Viimeisin exä muuttui siis maseentui suoraan sanottuna syvästi potkuista, sittenpä ei tarvinnutkaan panostaa yhtään minuun ja suhteeseemme. Vaikka alkuunkin hän oli vahva ja sanoi että selviää aina kaikesta, koska on niin vahva. Tiedän, joskus ei vaan jaksa jos tulee vastoinkäyminen, tiedän sen syvästi.
Yhteistä heissä kaikissa on myös se että jossain vaiheessa alkoi sairaanloinen syyttäminen pettämisestä. Outoa. Että joo.. ehkäpä mulla on voinut olla huonoja miehiä.

No nyt häntä pystyyn ja menoksi. Kun seuraava seuralainen alkaa samat kuviot laitat vain poikki, itkettää tai ei. Kun ei anna toiselle tuollaista valtaa rahallisesti tai muutenkaan onnistut. Parisuhteessakin pitää olla toisaalta itsenäinen eikä vain odottaa että se toinen on ihana. Yhdessä on tehtävä asioita ne yhdistää. jos se ei onnistu miehen puolelta . Ei sellaisen kanssa kannata seurustella. Oikea mies panostaa sinuun. yksikään edellisistä ei niin ole tehnyt.

Kaikille suhteillesi yhteinen tekijä on se että sinä kuulet mitä miehet lässyttävät korvaasi. Puhe on niin halpaa. TEOISTAAN ihmiset tunnetaan. Alppa etsiä yhstäviä sen mukaan mitä he tekevät Kuinka he käyttäytyvät. Pelkän puhumisen sijasta. Saat huomata etta valtavat punaiset varoitusliput hulmuavat melkein jo ensikättelyssä.

Aloin itselleni tekemään noin 4kk sitten kutsumiani tehopirtelöitä, varmistaakseni että syön vihanneksia ja hedelmiä joka päivä, laitan sekaan myös aurinnonkukan siemeniä, vaihdellen goji marjoja tai acai-marjauutetta. Syön muuten perusruokaa. Suklaan vähentänyt viikonloppuihin, olen suklaa-addikti. Kahvia en juo enää klo15. jälk. Minulla pääosin aamu-ja iltavuoroa, iltavuoroon mentäessä herään aamulla noin klo8, et en nuku pitkälle päivään vaikka kuinka väsyttäisi. Ostin kuntosalikortin ja aktiivisuusmittarin, olen aina liikkunut normaalin verran ja nyt liikkunut vielä enemmän juuri siksi että varmistaisin nukkumisen. Syön D-vitamiinia, magnesiumia, kalaöljyä, rautavalmistetta, monivitamiinia, kaikkia suositusten mukaan. Aloitin tämän elämänlaadun parantamisen noin 4kk sitten. Vaikutusta en ole nähnyt missään.
Sain yhden taulunikin valmiiksi kun miehestä "pääsin eroon". Taulu ollut vuoden kesken. Kun maalasin, en saanut siitä mielihyvää, väsyneenä vain maalasin ajatuksena "haluan saada tämän valmiiksi". Kun taulu oli valmis, tuli pienesti hyvä fiilis. Et kaikkeni voin sanoa että mielestäni yritän....
Melatoniinia käytin. Mutta kun luin että jos sitä käyttää pitkäjaksoisesti, oman melatoniinin tuotanto voi vähentyä-lakata.
Sitä vaan on jokaisessa suhteessa ajatellut:" kyllä tämä vielä onnistuu, en halua luovuttaa." Nyt ajattelen toisin. Todellakin kiitos vielä tuestasi nakata uusi puoliso heti pihalle jos näyttää tod. karvansa. JOtenkin on vaan päähän niin vahvasti iskostunut toi että ei saa antaa periksi. Yleinen uskomus, ajattelutapa mikä lie: kaikki eroavat ja antavat periksi liian helposti. Mutta kyse minun elämästäni ja onnellisuudestani.
Välillä (lähes joka päivä) iskee epätoivo, väsymyksen ja päänsäryn takia (jotka muuten on tutkittu), mikään ei muutu. Olen niin väsynyt, kaikki on pakkoa. En saa mistään irti mitään, pieniä valonpilkahduksia erittäin harvoin, liian harvoin. Mutta kaippa minun on niihin tyydyttävä. Voin sanoa olevani onnellinen siitä että saan nauttia omista tuloistani itse-yksin. Ei tarvitse miettiä ja antaa sille toiselle rahaa.
Ja todellakin olisi niin ihana tehdä jotain suunnitellusti joskus jonkun kanssa.
Kiva kun joku kuuntelee ja ymmärtää, eikä iske lyttyyn. Sitä saanut tarpeeksi.

Ystäviä mulla on muutama, jotka todella läheisiä, voin kertoa heille kaiken.
Hankalaa on kyllä joka päivä. Olen niin väsynyt. Vaihdoin asunnossani järjestystä, nyt on parempi feng sui, nyt unet jopa 3 tunnin pituisia heräilyjen välissä, silti olen valveilla vaihtelevasti 11/2h-2 1/2h joka yö. Enkä siis yhteen otteeseen vaan moneen otteeseen. Tiedot olen saanut aktiivisuusmittaristani. NOh mutta hieman olen nukkunut paremmin.
Haluaisin olla edes yhden päivän viikossa energinen ja iloinen. Kovasti työstän tätä asiaa.
Hirveästihän en kuitenkaan ajattele asioita, mitään. Olen vain ja katson tyhjyyteen uupuneena. Välillä tulee vitutus kun "muilla onnistuu parisuhteet yms." Olkoot he onnellisia. Minä yritän olla onnellinen heidän puolestaan.

En tiedä haluanko lapsia koskaan. Olen aina ajatellut että koska elämäni on ollut niin haastavaa niin en jaksa lasta kasvattaa, koska en vain jaksa enää lisää asioita jonka vuoksi joudun ponnistelemaan. Toisaalta mulla ei ole koskaan ollut kumppania jonka kanssa olisin sitä voinut edes harkita. Toisaalta vaikka joskus löytäisin luotettavan ja hyvän kumppanin en usko että uskon suhteen kestävän. Aina tulee kuitenkin jotain paskaa. Tiedän... turhahan näitä asioita on nyt miettiä. Toisaalta haluaisin olla varma tästä lapsi asiasta. En tiedä.

Tuntuu että olen tyhjä.

Ja exältä tippuu sähköposteja. Toissapäivänä viisitoista, eilen varmaan 10. En lukenut, laitoin suoraan poistoon.Luulen että niissä on sitä samaa puimista jo hajonneesta suhteestamme. Kirjoittaisi päiväkirjaa tai jotain jos kokee tarvetta puhua miljoonannen kerran samat asiat. En tajua. Hän tekee aivan samaa kuin kaksi edellistä kumppaniani. Onneksi tämä ei enää pommita tekstiviesteillä. Onneksi.
En koe tarvetta keskustella, kun kaikki on puitu jo miljoonasti läpi. Ja jos ei aiemminkaan keskustelut johtaneet mihinkään, mikä hiton hyöty niillä nyt voi olla. Ammattiauttajakin sanoi että keskustelut pitäisi olla kerta luontoisia, ja sitten kuuluisi mennä eteenpäin. Mutta ei.
Laitoin s-posti eston, mutta jostain syystä viestit menee poistetuihin, ja kun menen sinne, näen että häneltä tullut s-postia. Hoitaisi vain velkansa minulle, se riittäisi minulle.
Mutta ei!
Laitoin viikonloppuna viestin: en tunne sinua kohtaan välillä yhtään mitään, välillä tunnen oloni pahasti petetyksi. Ja vielä jaksaa mussuttaa. Luulis että kävis miehisyyden päällä kun naista ei kiinnosta ja antais olla mutta ei näin vain tapahdu kenellekkään kenen kanssa "erehdyn" suhteeseen.

On ihan oikea ajatus, ettei pitäisi luovuttaa helpolla parisuhteessa. Pitää kuitenkin erottaa toisistaan sellaiset normaalit ongelmat, joista voidaan taistella yhdessä läpi ja toisaalta sellaiset häiriintyneet asiat, jotka eivät kuulu normaaliin parisuhteeseen. Jälkimmäisiä ei pysty setvimään läpi, etenkään jos on kyse persoonallisuushäiriöistä tai vastaavista. Toisen masennuksesta voidaan päästä yli, mutta helppoa se ei tule olemaan.
Sinua ja muutenkin naisia tuntuu viehättävän miehessä kova itsevarmuus. Se ei sinänsä ole huono asia, mutta turhan kova itsevarmuus on monesti merkki jonkinasteisesta persoonallisuusongelmasta. Tällainen varmuus voi johtua siitä, ettei kykene empatiaan tai välittämään muiden tunteista, toiset ihmiset eivät merkitse juuri mitään joten ei ole syytä olla epävarma mistään. Muut ovat roskaa ja saan kenet haluan. Olisiko välillä syytä tutustua niihinkin miehiin, jotka eivät ole olevinaan kuninkaita joka asiassa? Voisi löytää jopa ihan normaalin ja tasapainoisen miehen.