mula on sellaine kuva lestadiolaisuudesta että oleellisinta uskovana olemisessa on syntien anteeksisaaminen Jeesuksen nimesäs ja veressä ja tähän uskominen.
Miksi tätä aina korostetaan, eikö puhuta ristin tiestä, Jeesuksen opetuslapseudesta, käskyjen pitämisestä jne?
Miksi tätä aina korostetaan, eikö puhuta ristin tiestä, Jeesuksen opetuslapseudesta, käskyjen pitämisestä jne?
Vastaukset 4
Vanhimmat
myös ristin tiestä ja ristin kantamisesta. Sillä kantamisella ei kuitenkaan pääse taivaaseen, vaan evankeliumin voimalla.
Meillä oli maalla sellainen huumoripitoinen ilmaus, että joku paljon kyläilevä eikä aina niin kauhean odotettu ihminen oli "kiertoristi". Tätä ei tietenkään sanottu hänelle itselleen.
Minulla on sellainen käsitys, että oleellisinta on niinkuin sanoit, usko anteeksiantamukseen Jeesuksen sovintokuoleman kautta. Paljon muistutetaan myös siitä, miten elämä uskovaisena on elämää alennuksessa, ristintietä kulkemista. Se ei ole, niinkuin et sanonutkaan, oman ansion etsimistä, mutta kehotusta vaeltamaan valvovana kristittynä, armoitettuna, mutta syntinsä tuntevana.
Joitakin samoja piirteitä nimenomaan tästä "Ristintie-teologiasta" olen tunnistanut mm lounais-suomen rukoilevaisuuden piirin kirjoituksista, mikäli olen asiat oikein ymmärtänyt. Kristityllä on täysi oikeus uskoa siihen, että armon varassa saan täällä elää ja täältä myös lähteä, mutta elämä on muukalaisena elämistä, ei jatkuvaa voittokulkua, vaan myös itsensä vikoihin ja synteihin langenneena näkemistä ja tunnustamista. Oma raadollisuus seuraa mukana hautaan asti, kokovikana on lupa itsensä uskoa autuaaksi vain ja ainoastaan armosta. Oma liha pitää usein pihdeissä eikä uskominen ole helppoa, vaikeaa on nöyrtyä parannukseen, maailmankin silmissä on yksinkertainen ja tyhmä...En osaa oikein selittää, mutta tarkoitukseni oli kertoa, että Jeesuksen opetuspuheet, Hänen kärsimisensä ja kuolemansa ovat tärkeitä ja keskeisiä yhtä lailla kuin evankeliumin lohdutus armoa kaipaavalle.
nini olen funtsinut tätä että miksi näissä luterilaisuuden herätysliikkeissä aina korostetaan tuota että "amon varassa" saa syntinen ja kurja vaeltaa, "heikkona ja vaivaisena".
Eikös raamattu kuitenkin puhu uudesta luomuksesta joka on Kristuksen kanssa kanssaperillisenä myös voittaja ja puhdas ja synnitön ja elää uutta elämää ja "vnaha on kadonnut"?....sis jos valetaa Hengessä?
Sekin on totta, mitä sanot. Olemme uusi luomus Kristuksessa, mutta koska liha ei koskaan tule pyhäksi, meillä on sisimmässämme kamppailu vanhan ihmisen ja uuden ihmisen välillä.
Kristityn elämä, syntisenä, mutta armoitettuna, on turvallista ja voitokastakin siinä mielesä, että Jeesuksen seuraajina olemme osalliset Häne voitostaan emmekä kuolemassakaan tuomittu ikuiseen eroon Jumalasta.
Omaa lähes viisikymmenvuotista elämääni ajatellen täytyy vain todeta, että olen saanut kokea Jumalanlapsen turvallisuutta, iloa ja onnea. Toisaalta elämässä on ollut paljon taistelun hetkiä, joissa on täytynyt todeta, että olen joutunut syntiin ja tappiolle tasitelussa kiusauksia vastaan. Meistä ei tule koskaan omassa lihassamme pyhiä, mutta Jumalankuvan kaltaisuus meissä on sitä, että Jumala näkee meidät Kristuksen läpi puhtaina ja vaittomina.Hyvää yötä, keskustellaan lisää !