Ensimmäinen koululakko ei herättänyt kokdemia ja nyt vuorossa olivat lyseon koululaiset. Valtuustojohtaja hehkutti juuri pari päivää sitten miten hienoa on että pullerin palloiluhalli valmistui, mutta oppilaiden terveydestä tämä herra ei piittaa. Nyt olisi korkea aika laittaa kärkikaarti vilttiketjuun ja vaihtaa päättäjät, ennen kun lasten ja nuorten terveys pettää kokonaan.
Jo toinen ulosmarssi Hämeenlinnan kouluissa
Asrwet53535
14130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Koskahan Turenkissa? Siellä kun on "niin puhtaat koulut". Mitään ei tutkimuksissa löydetä (vastikään tehty tutkimus 4 eri luokkaa eri puolelta koulua), mutta silti on allergiaoireita ja hengityselinsairauksia.
Kuntien on ilmeisesti pakko "sumuttaa", kun rahakirstun pohjat ammottaa tyhjyyttään. Viksuin olisi avoin linja. Reilusti sairas koulu kiinni ja oppilaat pakkolomalle. Kyllä olisi valtion pakko havahtua kaivamaan sitä Kreikka-avustuksiinkin käytettyä rahakirstua, kun oppivelvollisuuden toteutuminen olisi uhattuna. Toisaalta voihan sitä keuhkotautiparantoiloillakin tienata, mutta kukas sen herran palkat maksaa kun veroa tuottavat ovat kaikki potilaita :O
Hämeenlinnassa kyse on arvovalinnoista. rahaa riittää kyllä miljoonien rokkilavoihin ja palloiluhalleihin mutta kun on koululaisista kyse sitä ei enää löydykään
Pankais pirruuttaan tutkien PatriaRitari -jäähallikin. Että oisko jotain, josta vois oppia ja sitte siittä vaan etiäppäin vaikka valtionvarainministeriks
Ja sinne ette kyllä mene pillien ja mittareiden kanssa mitään nuuskimaan. Jos Jorma sanoo, että kaikki on kunnossa niin se kyllä on jämpti niin. Jorma on paikkakunnan reiluin ja rehellisin toimitusjohtaja!
Aloittajan mielenterveys on jo pettänyt.
Lapsia ei saa vetää remmillä perseelle ja koulukiusaaminen on kielletty. Se on sallittua, että homekoulut saa hiljaa tappaa tulevat veronmaksajat. Yhteiskunta on mätä!
Kaikki nuhat ja flunssa tuntuu olevan nykyään koulun vika...
Hengitystie sairaudet, astmat, silmien ärsyyntyminen, päänsärky, väsymys ovat oireet. Oireet eivät esiinny kausiluontoisesti kuten nuhat ja flunssat, joten Lyseolla nenäliinoja ei tarvita ;)
Lehdessä luki että nämä suuren kohun aiheuttaneet "sisäilmaongelmat" ovat pääosin liian suuria hiilidioksidipitoisuuksia, eli välkällä ulos tunnin välein ja luokissa tuuletus, kuten niiden rakennusaikaan on suunniteltu ja sen jälkeen toimittu pitkään. Lisääntyy nenäliinojen tarve, mutta sellaista se, väsyttää sitten vähemmän happihyppelyn jälkeen.
Totuus löytyy Hämeen-Sanomista? Seinissä on sädesientä usemassa pisteessä, katot vuotaa, kosteusarvot ovat pahimillaan liki 99% ja on totta tuo hiilidioksidikin määrä.
http://www.hameenlinna.fi/Palvelut/Koulut-ja-opetus/Koulut-7-9/Lyseon-koulu/Sisailmatutkimukset/
Sädesienen takia laitetaan lyseolla taas yksi kerros käyttökieltoon.
Päivi Räsäsen pitää kieltää koulut.
No mutta mitä me kouluilla, onhan meillä rokkilava! Sinne vaan kaikki teinit juomaan kaljaa ja riehumaan. Hieno idea vaikeuttaa koulunkäyntiä ja tehdä kakaroista työkyvyttömyyseläkeläisiä ennen kuin edes ehtivät töihin. Tyhmä kansa kaipaa viihdettä ja kokdem saa häärätä miten haluaa. Jatkoon!
Perzyikkipäivystäjän pitäisi pystyä puoluetukirahoilla parempaan.