Kokoomuksen kannatus nyt 16,9 % ja suunta laskeva.

Tänään julkistetussa HS:n puoluekannatus mittauksessa Keskusta jatkaa vahvassa 26,2% johtoasemassa. SDP on kakkosena 17,1% kannatuksellaan ja sen suunta on nouseva. Kokoomus tulee kolmantena 16,9% kannatuksella, mutta sillä suunta on edellisten mittausten tapaan laskeva. Pesrussuomalaisilla myös hiukan laskua edelliseen. Kannatus nyt 14,1% ja neljäs sija.

Punamullaltahan tämä alkaa vahvasti näyttää, sillä Keskustan kannatus jatkaa vakaana ja Demaritkin ovat lähteneet nousuun. Kokoomus konttaa yhä edelleen ja hiukan loiventunut alamäki näyttää jatkumistaan jatkuvan. Voi hyvinkin olla, että Kokoomuksella kannatuksen lasku pysähtyy vasta silloin, kun puolueen johto rukataan uusiksi.
45186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

kokoomuksen kannatus tuossa mittauksessa haiskahtaa manipuloinnilta.
siitä ei selviä lainkaan se, että millä perusteella kokoomukselle on saatu 16,9% kannatus.
vaikea varmaan onkin perustella, sillä kokoomus on paljon syvemmällä kuin tuo mittaus antaa ymmärtää. perusteita nimittäin löytyy ja paljon siihen, että kokoomuksen kannatus on alle 10% tällä hetkellä, ja noista perusteista johtuen kannatus ei voi edes noustakaan, pikemminkin päinvastoin.

Äänestä
  • Kyllä kyllä, mutta odotahan kun saadaan joskus ensiviikolla omistajiltaan Kokoomuspohjaisen Taloustutkimus Oy:n tekemänä YLE:n puoluekannatus galluppi, niin jos vanhat merkit paikkansa pitää. Se suorastaan löyhkää Kokoomuksen manipuloinnille. Tuo Hesarissa ollut puoluegalluppi ei ollut Taloustutkimuksen tekemä.

    Äänestä

  • Samoin Vantaalla kokoomuksen sisällä melkein sisällis-sota. Haukkuvat, ja syyttelevät toisiaan. Kansanedustaja, kaupunginhallituksen pj Tapani Mäkinen kuuluu mäkis-shown pää mestariksi. Mitä on vantaan sanomat kirjoittanut.

    Äänestä

  • tällaistatäällä kirjoitti:

    Samoin Vantaalla kokoomuksen sisällä melkein sisällis-sota. Haukkuvat, ja syyttelevät toisiaan. Kansanedustaja, kaupunginhallituksen pj Tapani Mäkinen kuuluu mäkis-shown pää mestariksi. Mitä on vantaan sanomat kirjoittanut.

    Kokoomus alkaa muistuttaa tuossa riitelyssään kohta persuja. Etenkin nyt, kun sisäiset kärhämät ja valtataistelut alkaa pulpahdella odotettavissa olevan huonon kannatuksen johdosta pintaan. Saapas nähdä millainen sisäinen vääntö puolueen sisäpiirissä vielä roihahtaa, kun vaali-illan madonluvut lyödään kokoomukselle pöytään???

    Äänestä

  • Espoossa kuohuu, Vantaalla kuohuu ja itseasiassa koko pääkaunkiseudulla kärhämöidään.

    Äänestä

Kokoomus syöksyy, keskusta on vahva ja sdp suositumpi kuin kokoomus. Persut ohittavat vielä kokolmuksen.

Kokoomus on tuhonnut Suomen talouden sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan.

Äänestä
  • Silloin kun joku puolue aikoo viedä itsenäisen suomen keskelle sotanäyttämöä,niin kannatus joutaakin tippua!Stubbin yliampuva Natokiima ja Niinistön salaiset isäntämaasopimukset herättää valveutuneet äänestäjät ja hyvä niin!

    Äänestä

  • persut yllätää ja nousee ohi kolmossijalle.

    Äänestä

No kokoomuksen jupit ei ole saaneet mitään muuta aikaan kun vieneet Suomen konkurssin partaalle, saaneet eriarvoisuuden kasvamaan ja vieneet Suomen sodan portille.

Äänestä
  • Kenenkään ns. tavallisen perheellisen ja normaalin palkansaajan, tai vastaavasti normaalin eläkeläisen ei olisi edellisvaaleissakaan kannattanut kokoomusta äänestää. No nyt näyttävät vihdoin ottavan opiksi, kun ovat saaneet oikein kantapään kautta tuta kokoomuksen kuristusotteen ja mitä siitä seuraa, kun antaa kokkareillle pikkusormen.

    Äänestä

  • Lottotyttö Gran-mikä lie ministerinä. Ja sitten joku typykkä Pelkonen kirjoituttaa avustajilla blogeja iltahteen (ei varmaan omat eväät riitä kirjoittamaan mitään suuren linjan talousasioista), hänen parhaat avut nähtiin teineille suunnatussa tilt-ohjelman juontajana. Haluaa kaljakaupat auki ympäri vuorokauden, siinä hänelle olisi kaljajuoksutytön paikka kuskamaan kaljaa elämäntapajuopoille.

    Kokoomus on vitsi ja huono sellainen.

    Äänestä

Pari kuukautta vaaleihin ja koko ajan mennään oikeaan suuntaan. Kokoomus tulee lopullisissa tuloksissa vielä tippumaan tuosta 16,9% ainakin jotain 2 - 3 %.

Mikä ilahduttavinta. Tuossa tämänpäiväisessä otannassa oli mukana myös "myrsky keppanalasissa" jälkeen tehtyjä haastatteluja runsaat 500 kpl. Merkillepantavaa on, että niiden ei sanottu juurikaan vaikuttaneen Keskustan kannatukseen.
No sehän vaan todistaa sen, että äänestäjät on fiksuja suhtautumisessaan tälläiseen tarkoitukselliseen ja tekemällä tehtyyn mustamaalaukseen.
Ps. Muuten tämän gallupin tekijä ei ollut Taloustutkimus, vaan TNS-Gallup.

Äänestä
  • "Tuossa tämänpäiväisessä otannassa oli mukana myös "myrsky keppanalasissa" jälkeen tehtyjä haastatteluja runsaat 500 kpl. Merkillepantavaa on, että niiden ei sanottu juurikaan vaikuttaneen Keskustan kannatukseen."


    Totuus on kumminkin toinen. Tuon mielipidetutkimuksen aineiston keruu aloitettiin heti tammikuun puolenvälin jälkeen ja jatkettiin niin, etä viimeinen keruupäivä oli 12.02. Keppanakohun jälkeen tehtyjä haastatteluja mathtui mukaan vain reilut 200. Taloustutkimuksen seuraava gallup on tehty monta päivää myöhemmin, ja siinä keppanakohun vaikutus pitäisi olla selvästi nähtävissä.

    Äänestä

  • VesaKaitera kirjoitti:

    "Tuossa tämänpäiväisessä otannassa oli mukana myös "myrsky keppanalasissa" jälkeen tehtyjä haastatteluja runsaat 500 kpl. Merkillepantavaa on, että niiden ei sanottu juurikaan vaikuttaneen Keskustan kannatukseen."


    Totuus on kumminkin toinen. Tuon mielipidetutkimuksen aineiston keruu aloitettiin heti tammikuun puolenvälin jälkeen ja jatkettiin niin, etä viimeinen keruupäivä oli 12.02. Keppanakohun jälkeen tehtyjä haastatteluja mathtui mukaan vain reilut 200. Taloustutkimuksen seuraava gallup on tehty monta päivää myöhemmin, ja siinä keppanakohun vaikutus pitäisi olla selvästi nähtävissä.

    Älä jauha potaskaa Kaitera! Ei pidä alkuunkaan paikkaansa tuo väittämäsi TNS gallupin tutkimuksesta mitä yritit sönköttää mm. näillä sanoin: " Keppanakohun jälkeen tehtyjä haastatteluja mathtui mukaan vain reilut 200. Taloustutkimuksen seuraava gallup on tehty monta päivää myöhemmin, ja siinä keppanakohun vaikutus pitäisi olla selvästi nähtävissä".
    Se on valetta. Kohun alettua ja sen aikaisia haastatteluja oli 500 kpl.
    Käyhän lukaisemassa tuolta alempaa ketjusta mitä ketjun aloittaja sulle eilen kirjoitti valehtelusta ja myönnä valheesi.

    Äänestä

  • Tulloose kirjoitti: "Se on valetta. Kohun alettua ja sen aikaisia haastatteluja oli 500 kpl.

    Käyhän lukaisemassa tuolta alempaa ketjusta mitä ketjun aloittaja sulle eilen kirjoitti valehtelusta ja myönnä valheesi."


    Luin tuon jutun ja vastasin siihen. Vastaan tähänkin. Impi Muulo kertoi jutussaan, että HS:n gallupissa olisi tehty haastatteluja keppanauutisen jälkeen noin 500 kappaletta. Tämä piti paikkansa. Minä olin kuitenkin käsittänyt lukemani niin, että HS:n gallupiin olisi tehty haastatteluja keppanakohun jälkeen 500 kappaletta. Tämä ei voinut pitää paikkansa, koska varsinainen kohu nousi maanantain aikaan ja kesti tiistai-iltan saakka, jolloin Sipilän U-käännös televisioitiin uutisissa. Tällöoin aikaikkunaan olisi jäänyt vain kaksi päivää, eikä gallupin keskimääräisen tahdin perusteella 500:n haastattelun tekeminen tuossa ajassa ollut todennäköistä. Päättelin siis, että Impi oli tempaissut luvut hihasta, mikä tuntuu olevan monille tämän saitin kirjoittajille suorastaan tapa. Muta nyt näin ei ollut.

    Keppanakohun jälkeen olisi siis ollut vain kaksi päivää aikaa tehdä haastateluja, joiden kokonaismäärä ei voinut olla suurempi kuin 250. Gallupin tekijät olivat verranneet Keskustan kannatusta ennen keppanakohua häntään (joka heillä oli 500 henkeä, koska he ottivat mukaan häntään myös keppanakohun aikaiset haastattelut), eivätkä olleet saaneet merkittävää kannatuksen laskua. Minä protestoin tätä tulkintaa vastaan, koska tilastotieteellisin perustein tuollainen vertailu noin pienellä aineistolla ei ollut luotettava. Satunnaiset tekijät vaikuttivat liikaa ja hautasivat kenties alleen aidon muutoksen. Tässä virhe oli kuitenkin tehty HS:n puolella ja johdettu lukijoita harhaan.

    Nyt meillä on käytössämme Taloustutkimuksen gallup, jonka aineistosta noin 60% on tehty keppanakohun jälkeen. Tässä Keskustan pieni mutta silti merkittävä kannatuksen lasku tuli (1.1%-yksikköä) näkyviin. Johtuiko se juuri tuosta kohusta? Minusta tämä on todennäköistä, muttei täysin varmaa. Taloustutkimuksen yksi johtajista kommentoi heti tulosta siten, ettei keppanakohu vaikuttanut Keskustan kannatukseen, mikä lausuma oli minusta hyvin omituinen. Olin näet osallitunut tuohon tutkimukseen, eikä siinä ollut missään kohdassa kysytty mahdollisen puoluekannatusmuutoksen syytä. Taloustutkimuksen johtaja oli siis yhtä suuressa pimeydessä kuin me muutkin, ei hänellä ollut mitään kovaa faktaa, jolla hän olisi voinut kiistää tämän teorian keppaankohun merkityksestä. Silti hän kiisti sen. Omituista ja ammaattitaidotonta toimintaa, kuten aiemmin HS:lläkin nimenomaan tähän kppanakohuun liityen.

    Äänestä

Kokkareitten kannatus tulee laskemaan vielä paljon tosta ja se on yhtä varmaa, kuin tuo Sote-sopan pohjaan palaminen. Valituksi tultuaan kesäkuussa, Stubb kehui hallituksen olevan hänen johdollaan toiminnan ja tekemisen hallitus. Hohhoijaa! Ja missähän se näkyy? Kaikki on levällään. Valmista ei saada mistään ja pääministeri itse on kuin joku Nato-helppoheikki.

Äänestä
  • Niinhän tuo lehdissä ja uutisissa kehui, mutta nyt on Pepsodentvirnistys hyytynyt. Takkiin on tulossa oikein kunnolla.

    Äänestä

Impi_Muulo kirjoitti: "Punamullaltahan tämä alkaa vahvasti näyttää, sillä Keskustan kannatus jatkaa vakaana ja Demaritkin ovat lähteneet nousuun. Kokoomus konttaa yhä edelleen ja hiukan loiventunut alamäki näyttää jatkumistaan jatkuvan. Voi hyvinkin olla, että Kokoomuksella kannatuksen lasku pysähtyy vasta silloin, kun puolueen johto rukataan uusiksi."


Höpö-höpö. Nyt on ensinnäkin otettava huomioon se, etä tuon mielipidetutkimuksen viimeisin tiedonkeruupäivä oli 12.02. Keppakohu ei siis ehtinyt vaikuttaa haastatteluihin juuri lainkaan, koka tuon kohun aikaisia ja sen jälkeisiä haastatteluja ei ollut koko aineistossa kuin hiukan runsas kymmenesosa. Aineiston keruuhan aloitettiin jo tammikuun puolivälissä.

Toinen pointti on se, että kaikki ne, jotka saatiin kiinni ja jotka ilmaisivat kantansa, edustivat vain 62% koko joukosta. Tutkimuksen edustavuus on hieman siinä ja siinä. Muistan itse Tilastotieteen tunnilla kuulleeni, että jos haastattelujen onnistumisprosentti on 60%:n tasolla, niin sen tilastollinen luotettavuus on Herrassa.

Yhdessä asiassa olen samaa mieltä kanssasi, ja se on toteamus, että tämän mielipidetutkimuksen valossa punamultahallitus olisi varsin todennäköinen. Mutta muistutan Sinua siitä, että vuonna 2007 näytti vielä kuukausi ennen vaaleja aika ilmeiseltä, että punamultahallitus jatkaisi, mutta että vaalitulos poikkesikin merkittävästi eräistä vaaleja edeltävistä gallupeista.

Äänestä
  • Varmaan teillä Kokoomuksessa on kauhunsekaisin tuntein perattu tuota Hesarin galluppia ja odoteltu vesikielellä "keppanauutisen" vaikutusta Keskustan kannatukseen.
    Hiukan ennenaikaista, sillä eipä se tehnyt juurikaan vaikutusta noihin keppanauutisen jälkeisiin haasttateluihin, joita oli 500 kpl.
    Kun tutkimuksen tekijöiltä kysyttiin arviota siihen. Vaikuttiko keppanakohu "uutisen" jälkeen haastateltuihin jotenkin lopputuloksen kannalta merkittävästi (jotka 500 kpl muuten on noin 17% tutkimusotannasta)? Vastaus oli aika yllättävä.
    Lopputuloksen kannalta ei havaittavia eroja tullut. Merkillepantavaa sen sijaan oli se, että ennen ja jälkeen tuon helmikuun 9-10 päivän haastateltujen, Keskustan kannatuseroissa ei juurikaan tapahtunut muutoksia.

    Oli tuon uutisankan takana nyt sitte mikä taho tahansa, se lässähti siihen, että ei fiksuja äänestäjiä voi vippaskonstein vaaleista vaaleihin huijata.
    Itseasiassa tässä taisikin käydä niin, että keskiolut "uutinen" kääntyi juuri Kokoomusta ja etenkin keppanaa vaahdottanutta ja suurta alkoholiasiantuntijaa esittänyttä Jaana Pelkosta vastaan. Toisaalta tuon tapainen itselle, kuin myös puolueelle kielteiseksi kääntyvä julkisuushakuisuus taitaa olla Kokoomuksen nuorilla naisilla oikein tyyppivika.

    Äänestä

  • Impi_Muulo kirjoitti: "Hiukan ennenaikaista, sillä eipä se tehnyt juurikaan vaikutusta noihin keppanauutisen jälkeisiin haasttateluihin, joita oli 500 kpl."


    Annat virheellistä tietoa. Koko haastattelun aikavälistä keppanakohun jälkeiset haastattelut muodostivat vain kymmenosan koko materiaalista eli puolet siitä, mitä väität.


    Impi_Muulo: "Kun tutkimuksen tekijöiltä kysyttiin arviota siihen. Vaikuttiko keppanakohu "uutisen" jälkeen haastateltuihin jotenkin lopputuloksen kannalta merkittävästi (jotka 500 kpl muuten on noin 17% tutkimusotannasta)? Vastaus oli aika yllättävä.

    Lopputuloksen kannalta ei havaittavia eroja tullut. Merkillepantavaa sen sijaan oli se, että ennen ja jälkeen tuon helmikuun 9-10 päivän haastateltujen, Keskustan kannatuseroissa ei juurikaan tapahtunut muutoksia."


    Koska viimeinen haastattelupäivä oli vain kaksi päivää keppanakohun päättymisen jälkeen, niin tuon osion haastattelujen lukumäärä oli liian pieni, jotta sen sisäinen jakauma olisi voinut olla tilastollisesti merkitsevä. Täytyy myös koko ajan muistaa kantaaottamattomat ja ne, joita ei saatu kiinni. Tämä ryhmä oli peräti 38% koko aineistosta.


    Impi_Muulo: "Oli tuon uutisankan takana nyt sitte mikä taho tahansa, se lässähti siihen, että ei fiksuja äänestäjiä voi vippaskonstein vaaleista vaaleihin huijata."


    Mikä ihmeen uutisankka? Keskustan puoluehallitus oli vuonna 2013 yksimielisesti tehnyt sen alkoholipoliittisen linjauksen, että keskiolut olisi siirrettävä pois ruokakaupoista ja huoltamoilta ALKOn myymälöihin. Kun tuon linjauksen tekstiin pääsi Keskustan vaalisivuilta, niin oli luonnollista, että jossakin vaiheessa joku kiinnittäisi siihen huomiota. Nyt vinkki tuli Keskustan omalla vaaliristeilyllä sellaiselle henkilölle, joka kertoi asiasta Stara-lehden päätoimittajlle, ja tämä tuohon linjaukseen kileteisesti suhtautuvana teki siitä julkisen. Tästä nousi sellainen someraivo, että Keskustan oli pakko perääntyä. Kyseessä ei ollut uutisankka, eikä minkä tason huijaaminen, vaan Keskustan tekemä virhe, jonka osalta sen oli pakko muuttaa kantaansa. Nuo kaksi asiaa: keskioluen poistoyritys ynnä nopea perääntyminen tulevat kumpikin maksamaan Keskustalle ääniä, mutteivät yksistään riitä torppamaan sen haavetta nousta Suomen suurimmaksi puolueeksi seuraavissa eduskuntavaaleissa..


    Impi_Muulo: "Itseasiassa tässä taisikin käydä niin, että keskiolut "uutinen" kääntyi juuri Kokoomusta ja etenkin keppanaa vaahdottanutta ja suurta alkoholiasiantuntijaa esittänyttä Jaana Pelkosta vastaan. Toisaalta tuon tapainen itselle, kuin myös puolueelle kielteiseksi kääntyvä julkisuushakuisuus taitaa olla Kokoomuksen nuorilla naisilla oikein tyyppivika."


    Jaana Pelkonen sai kyllä tästä asiasta kosolti lisä-ääniä, muttei hän kumminkaan ollut ratkaiseva henkilö tässä kuviossa. Väitteesi siitä, että Kokoomus olisi jotenkin ollut häviäjä tässä episodissa, on minusta hyvin outo. Keskusta teki selvän virheen, ja maksaa tuosta virheestään.

    Äänestä

  • "Keskusta teki selvän virheen, ja maksaa tuosta virheestään."

    Toivottavasti Kokoomus pystyy hyödyntämään tuon virheen. Olisi ikävää Suomen kannalta jos jotkut loisdemarit keräisivät potin Keskustan alkomaholimörhöilystä.

    "Jaana Pelkonen sai kyllä tästä asiasta kosolti lisä-ääniä, muttei hän kumminkaan ollut ratkaiseva henkilö tässä kuviossa."

    Kokoomuksella on todellinen pula järkevistä naisehdokkaista. Tällä hetkellä osaan itse nimetä tässä mielessä vain Elina Lepomäen. Muut ovat enemmän tai vähemmän Lapsosen-Rädyn-Pelkosen -linjan "asiantuntijan" oloisia.

    Äänestä

  • VesaKaitera kirjoitti:

    Impi_Muulo kirjoitti: "Hiukan ennenaikaista, sillä eipä se tehnyt juurikaan vaikutusta noihin keppanauutisen jälkeisiin haasttateluihin, joita oli 500 kpl."


    Annat virheellistä tietoa. Koko haastattelun aikavälistä keppanakohun jälkeiset haastattelut muodostivat vain kymmenosan koko materiaalista eli puolet siitä, mitä väität.


    Impi_Muulo: "Kun tutkimuksen tekijöiltä kysyttiin arviota siihen. Vaikuttiko keppanakohu "uutisen" jälkeen haastateltuihin jotenkin lopputuloksen kannalta merkittävästi (jotka 500 kpl muuten on noin 17% tutkimusotannasta)? Vastaus oli aika yllättävä.

    Lopputuloksen kannalta ei havaittavia eroja tullut. Merkillepantavaa sen sijaan oli se, että ennen ja jälkeen tuon helmikuun 9-10 päivän haastateltujen, Keskustan kannatuseroissa ei juurikaan tapahtunut muutoksia."


    Koska viimeinen haastattelupäivä oli vain kaksi päivää keppanakohun päättymisen jälkeen, niin tuon osion haastattelujen lukumäärä oli liian pieni, jotta sen sisäinen jakauma olisi voinut olla tilastollisesti merkitsevä. Täytyy myös koko ajan muistaa kantaaottamattomat ja ne, joita ei saatu kiinni. Tämä ryhmä oli peräti 38% koko aineistosta.


    Impi_Muulo: "Oli tuon uutisankan takana nyt sitte mikä taho tahansa, se lässähti siihen, että ei fiksuja äänestäjiä voi vippaskonstein vaaleista vaaleihin huijata."


    Mikä ihmeen uutisankka? Keskustan puoluehallitus oli vuonna 2013 yksimielisesti tehnyt sen alkoholipoliittisen linjauksen, että keskiolut olisi siirrettävä pois ruokakaupoista ja huoltamoilta ALKOn myymälöihin. Kun tuon linjauksen tekstiin pääsi Keskustan vaalisivuilta, niin oli luonnollista, että jossakin vaiheessa joku kiinnittäisi siihen huomiota. Nyt vinkki tuli Keskustan omalla vaaliristeilyllä sellaiselle henkilölle, joka kertoi asiasta Stara-lehden päätoimittajlle, ja tämä tuohon linjaukseen kileteisesti suhtautuvana teki siitä julkisen. Tästä nousi sellainen someraivo, että Keskustan oli pakko perääntyä. Kyseessä ei ollut uutisankka, eikä minkä tason huijaaminen, vaan Keskustan tekemä virhe, jonka osalta sen oli pakko muuttaa kantaansa. Nuo kaksi asiaa: keskioluen poistoyritys ynnä nopea perääntyminen tulevat kumpikin maksamaan Keskustalle ääniä, mutteivät yksistään riitä torppamaan sen haavetta nousta Suomen suurimmaksi puolueeksi seuraavissa eduskuntavaaleissa..


    Impi_Muulo: "Itseasiassa tässä taisikin käydä niin, että keskiolut "uutinen" kääntyi juuri Kokoomusta ja etenkin keppanaa vaahdottanutta ja suurta alkoholiasiantuntijaa esittänyttä Jaana Pelkosta vastaan. Toisaalta tuon tapainen itselle, kuin myös puolueelle kielteiseksi kääntyvä julkisuushakuisuus taitaa olla Kokoomuksen nuorilla naisilla oikein tyyppivika."


    Jaana Pelkonen sai kyllä tästä asiasta kosolti lisä-ääniä, muttei hän kumminkaan ollut ratkaiseva henkilö tässä kuviossa. Väitteesi siitä, että Kokoomus olisi jotenkin ollut häviäjä tässä episodissa, on minusta hyvin outo. Keskusta teki selvän virheen, ja maksaa tuosta virheestään.

    Vesa Kaitera. Olen yllättynyt. Syytät minua valehtelusta valehtelemalla itse. Miksi?
    Meneekö teillä Kokoomuksessa todella jo noin huonosti, että pitää yrittää muunnella muidenkin, kuin vain niitä Kokoomuksen Eero Lehden omistaman surullisen kuuluisan Taloustutkimus Oy:n YLE.lle "asevelihintaan" (Sinun käyttämä termi) tehtyjä galluppeja?

    Kaikki mitä kirjoitin keppanakohun aikaisesta, maanantaina 9.2 - ja keskiviikon 12.2 välisenä aikana puoluekannatus galluppiin otetusta 500 kpl haastattelu otannasta pitää täysin paikkansa.
    Eli noiden 500 kpl 9 - 12.2 välisenä aikana otantaan haastatellun mielipiteissä ei ollut havaittavissa muutosta Keskustan kannatuksen suhteen.

    Olen myös varmistanut asian Helsingin Sanomien talouden ja politiikan toimitukselta ja se on täyttä faktaa (toisin kuin sinun täällä esittämä väittämäsi).
    Asiaa on käsitelty myös HS-uutisvideossa, joka löytyy Googlettamalla hakusanalla: " Keskiolut-gate ei näy keskustan kannatuksessa ".
    Kyseisen uutisklipin katsottuaan jokainen voi todeta Sinun yrittävän muuntaa Kokoomukselle karua gallup totuutta.

    Äänestä

  • Totta! Googletin ja katoin uutisen ja Kaitera tosiaan selittää jotain täysin omaa utopiaansa. Impi tulkitsee mittausta oikein ja puhuu totta. Onkohan Taloustutkimus yrittämässä helmikuun mittaukseen jotain uutta, mukamas "yllättävää" käännettä, jolla saada sekoomuksen todella surkeita kannatuslukuja näyttämään hiukan paremmilta ja agitaatori Kaitera on laitettu ennakkoon asialle?? No siltähän tää vähän vaikuttaa.
    Tässä suora linkki tuohon Impin mainitsemaan uutiseen: http://www.hs.fi/hstv/uutiset/v1424147768917

    Äänestä

  • impi_muulo kirjoitti:

    Vesa Kaitera. Olen yllättynyt. Syytät minua valehtelusta valehtelemalla itse. Miksi?
    Meneekö teillä Kokoomuksessa todella jo noin huonosti, että pitää yrittää muunnella muidenkin, kuin vain niitä Kokoomuksen Eero Lehden omistaman surullisen kuuluisan Taloustutkimus Oy:n YLE.lle "asevelihintaan" (Sinun käyttämä termi) tehtyjä galluppeja?

    Kaikki mitä kirjoitin keppanakohun aikaisesta, maanantaina 9.2 - ja keskiviikon 12.2 välisenä aikana puoluekannatus galluppiin otetusta 500 kpl haastattelu otannasta pitää täysin paikkansa.
    Eli noiden 500 kpl 9 - 12.2 välisenä aikana otantaan haastatellun mielipiteissä ei ollut havaittavissa muutosta Keskustan kannatuksen suhteen.

    Olen myös varmistanut asian Helsingin Sanomien talouden ja politiikan toimitukselta ja se on täyttä faktaa (toisin kuin sinun täällä esittämä väittämäsi).
    Asiaa on käsitelty myös HS-uutisvideossa, joka löytyy Googlettamalla hakusanalla: " Keskiolut-gate ei näy keskustan kannatuksessa ".
    Kyseisen uutisklipin katsottuaan jokainen voi todeta Sinun yrittävän muuntaa Kokoomukselle karua gallup totuutta.

    Impi_Muulo kirjoitti: "Kaikki mitä kirjoitin keppanakohun aikaisesta, maanantaina 9.2 - ja keskiviikon 12.2 välisenä aikana puoluekannatus galluppiin otetusta 500 kpl haastattelu otannasta pitää täysin paikkansa.

    Eli noiden 500 kpl 9 - 12.2 välisenä aikana otantaan haastatellun mielipiteissä ei ollut havaittavissa muutosta Keskustan kannatuksen suhteen."


    Täytyy myöntää, että olin varma, että olit valehdellut. Ei keppanakohun jälkeen olisi mitnekään voitu kerätä viittäsataa haastattelua vain kahtena päivänä. Mutta olit osittain oikeassa. Jos otamme lukuun myös 9. ja 10. päivä otetut haastasttelut, niin silloin neljän päivän saldo saattoi olla lähellä 500. Mutta nyt olemmekin eri tilanteessa, koska suuri myräkkä nousi vasta maanantain kuluessa, ja osa äänestäjistä jäi aluksi kokonaan sen kohun ulkopuolelle. Tiistaina Sipilä teki tunnetun U-käännöksensä, mutta siitäkin tieto levisi laajemmalla vasta illan uutiselähetysten mukana. Lisäksi on otettava huomioon se, että jos ihmiset muuttavat kantaansa, niin he tekevät sen viiveellä ja ilmoittavat sen mielipidetukimuksesa vielä suuremmalla viiveellä. Teit siksi aivan liiian nopean johtopäätöksen yhden gallupin hännästä. Sama koskee kaikkia niitä, jota rupeavat kovin suuria asioita kertomaan vain 500:n henkilön mielipiteiden pohjalta, erityisesti, kun 38% ei joko ilmoittanut kantaansa tai heitä ei saatu kiinni. On selvää, että Keskusta menetti kannatustaan keppankohun seurauksena, ja se tulee kyllä näkymään jo ennen huhtikuuta.

    Impi_Muulo: "Olen myös varmistanut asian Helsingin Sanomien talouden ja politiikan toimitukselta ja se on täyttä faktaa (toisin kuin sinun täällä esittämä väittämäsi).

    Asiaa on käsitelty myös HS-uutisvideossa, joka löytyy Googlettamalla hakusanalla: " Keskiolut-gate ei näy keskustan kannatuksessa ".

    Kyseisen uutisklipin katsottuaan jokainen voi todeta Sinun yrittävän muuntaa Kokoomukselle karua gallup totuutta."

    Toistan vielä sen, ettet ole tietoisesti valehdellut, mutta olet tehnyt liian nopeita johtopäätöksiä liian kapean materiaalin pohjalta. Itse olen aikoinani opiksellut tilastotiedettä yliopistossa ja voin vakuuttaa, etten mene ihan kaikkiin tilastotieteilijöiden retkuihin, en ainakaan noin epäedustavan ja pienen materiaalin osalta. Odotellaanpa tässä tuommoiset neljä viikkoa, niin kyllä ruudinsavu tämänkin tapauksen osalta lakseutuu ja näkyvyys paranee.

    .Yksi aika tunnettu jekutus liittyy sinänsä asiallisen gallupin ositukseen puolueiden osalta. Olettakaamme, että gallupin otos on noin 2400 henkeä. Siitä jää pois eri syiden vuoksi 900 henkeä niin, että kantansa ilmaisee 1500 henkeä. Sen jälkeen tuo otos jaetaan puolueiden kesken ja katsotaan, mita eri puolueiden kannattajat vastasivat. PS:n osuus on kenties noin 220 henkeä ja Vihreiden 140 henkeä. Kuinkahan suuri mahtaa olla Vihreiden tukijoiden vastausten luottamusväli (eli siis se väli, johon oikea tulos mahtuu 95%:n todennäköisyydellä)? Hyvin suuri. Kuitenkin televisiossakin esitetään kovin vankoilla äänenpainoilla, että nyt Vihreiden kenttä on muuttanut kantaansa tai jotakin muuta yhtä omituista, vaika Vihreitä on tullut tutkimuksen haaviin niin vähän, ettei siitä joukosta voi vetää kovin suuria johtopäätksiä..

    Käsittelkäämme tuota samaa HS:n tutkimusta, jossa otoskoko oli liki 2500 henkeä. Haastattelua keppanakohun aikana ja sen jälkeen oli viitisensataa, mutta selkeä vastaus saatiin ehkä noin 310:ltä (hävikkihän oli 38%). Tästä Keskustan tukijoita lienee noin 80 kappaletta. Jos tulos Keskustan olisi ollut vain 76 tukijaa, niin sillloin Keskustan tappio olisi jokseenkin linjassa siihen, mitä olin ennakoinut. Satunnaisvaihtelu on kumminkin näin pienissä otoskoissa liian suuri, jotta neljän äänen ero merkitsisi oikeastaan mitään.
    Yhteenvetona sanoisin niin, että jos koko HS:n tutkimuksen materiaali olisi kerätty keppanakohun jälkeen ja mieluummin vähintään viikkoa sen jälkeen, niin silloin niillä johtopäätöksillä, joita HS ja Sinä olette vetäneet, olisi pohjaa. Nyt ei ole.

    Äänestä

  • Heh! Kaiteralta saatiin taas sivutolkulla säätöä. Ei tääkään asia kokoomuksen kannatusta selittämällä nosta ja ainakin mä olen nyt yhä varmenpi siitä, että tuo keppanan läikytys oli kokoomuksen sylttytehtaan tuotetta.
    Vinkkinä vaan. Älä sano koskaan Impiä suoralta kädeltä valehtelijaksi, sillä se tätsy vaikuttaa kyllä tietävän aina taustat mistä kirjoittaa. Pisteet meni kyllä tällä kertaa kirkkaasti 6-0 Impi Muulolle näistä teidän kahden depateista.

    Äänestä

  • Bhuahahahahaa: " Heh! Kaiteralta saatiin taas sivutolkulla säätöä. Ei tääkään asia kokoomuksen kannatusta selittämällä nosta ja ainakin mä olen nyt yhä varmenpi siitä, että tuo keppanan läikytys oli kokoomuksen sylttytehtaan tuotetta."


    Siitä, nostaako tuo keppanakohu Kokoomuksen kannatusta, emme voi olla varmoja. Mahdollisesti, koska Keskusta on viime kuukausina voittanut uusia äänestäjiä erityisesti Kokoomukselta ja PS:lta, niin on luonnollista ajatella, että tuo kohu käynnistäisi jonkinasteista paluuvirtaa, mutta se on spekulaatiota. Sen sijaan Keskustan tappio on selvä, ja se tulee kyllä näkyviin, jahka kyllin suuri määrä aineistoa on kerätty keppanakohun jälkeen. Tosin tässä on se ongelma, että kun puhumme useasta viikosta, niin siihen väliin saattaa tulla muita asioita, jotka vaikutavat eri suuntaan.
    .

    Bhuahahahahaa : "Vinkkinä vaan. Älä sano koskaan Impiä suoralta kädeltä valehtelijaksi, sillä se tätsy vaikuttaa kyllä tietävän aina taustat mistä kirjoittaa. Pisteet meni kyllä tällä kertaa kirkkaasti 6-0 Impi Muulolle näistä teidän kahden depateista."


    Impi Muulo on useassakin jutussan ollut aivan kuutamolla mm. vihjatessan Stubbia psykopaatiksi ja Kokoomusta äärioikeistolaiseksi puolueeksi. Mitä tähän galluphäntään tulee, niin Muulon jutusta sai helposti sen käsityksen, että HS olisi tehnyt 500 haastatteluaan kepppanakohun jälkeisinä päivinä. Näinhän ei ollut, vaan puolet noista haastatteluista oli tehty kohun aikana ja puolet sen jälkeen. Mutta kun olemme aivan tarkkoja, niin Impihän ei väittänytkään, että nuo 500 haastattelua olisi tehty kohun jälkeisinä päivinä vaan uutisen jälkeisinä päivinä. Tämä pitää kyllä paikkansa, sillä uutinen tuli maanantaina melko aikaisessa vaiheessa. Mutta itse sisäistin koko ajan, että oleellista oli kohun kesto ja loppuminen, eikä se milloin asia oli ensimmäistä kertaa mediassa mainittu. Minulle keppanakohu päättyi vasta tiistaina illalla, jolloin Juha Sipilän puhe tiedostustilaisuudessaan oli nähtävissä televisiossa. Tällöin keppanakohun jälkeisestä aikavälistä tuli haastatteluihin mukaan vain kahden päivän osuus, eli noin 250 haastattelua. Näin pienessä materiaalissa satunnaisten tekijöiden osuus nousee liian suureksi, jotta pieniä "oikeita" muutoksia voisi havaita. Tilastollisessa mielessä olen tässä keisissä vahvoilla, mutta Impi ei silti vääristellyt asioita, hän vain luotti liikaa kirjoitettuun tekstiin lehdessä.

    Äänestä

  • Kokoomus on pakkoruotsittaja! Ja taas kannatusta lähtee.

    Äänestä

  • Kokoomus taitaakin olla RKP:n apupuolue??? Ja taas kannatusta lähtee.

    Äänestä

  • VesaKaitera kirjoitti:

    Bhuahahahahaa: " Heh! Kaiteralta saatiin taas sivutolkulla säätöä. Ei tääkään asia kokoomuksen kannatusta selittämällä nosta ja ainakin mä olen nyt yhä varmenpi siitä, että tuo keppanan läikytys oli kokoomuksen sylttytehtaan tuotetta."


    Siitä, nostaako tuo keppanakohu Kokoomuksen kannatusta, emme voi olla varmoja. Mahdollisesti, koska Keskusta on viime kuukausina voittanut uusia äänestäjiä erityisesti Kokoomukselta ja PS:lta, niin on luonnollista ajatella, että tuo kohu käynnistäisi jonkinasteista paluuvirtaa, mutta se on spekulaatiota. Sen sijaan Keskustan tappio on selvä, ja se tulee kyllä näkyviin, jahka kyllin suuri määrä aineistoa on kerätty keppanakohun jälkeen. Tosin tässä on se ongelma, että kun puhumme useasta viikosta, niin siihen väliin saattaa tulla muita asioita, jotka vaikutavat eri suuntaan.
    .

    Bhuahahahahaa : "Vinkkinä vaan. Älä sano koskaan Impiä suoralta kädeltä valehtelijaksi, sillä se tätsy vaikuttaa kyllä tietävän aina taustat mistä kirjoittaa. Pisteet meni kyllä tällä kertaa kirkkaasti 6-0 Impi Muulolle näistä teidän kahden depateista."


    Impi Muulo on useassakin jutussan ollut aivan kuutamolla mm. vihjatessan Stubbia psykopaatiksi ja Kokoomusta äärioikeistolaiseksi puolueeksi. Mitä tähän galluphäntään tulee, niin Muulon jutusta sai helposti sen käsityksen, että HS olisi tehnyt 500 haastatteluaan kepppanakohun jälkeisinä päivinä. Näinhän ei ollut, vaan puolet noista haastatteluista oli tehty kohun aikana ja puolet sen jälkeen. Mutta kun olemme aivan tarkkoja, niin Impihän ei väittänytkään, että nuo 500 haastattelua olisi tehty kohun jälkeisinä päivinä vaan uutisen jälkeisinä päivinä. Tämä pitää kyllä paikkansa, sillä uutinen tuli maanantaina melko aikaisessa vaiheessa. Mutta itse sisäistin koko ajan, että oleellista oli kohun kesto ja loppuminen, eikä se milloin asia oli ensimmäistä kertaa mediassa mainittu. Minulle keppanakohu päättyi vasta tiistaina illalla, jolloin Juha Sipilän puhe tiedostustilaisuudessaan oli nähtävissä televisiossa. Tällöin keppanakohun jälkeisestä aikavälistä tuli haastatteluihin mukaan vain kahden päivän osuus, eli noin 250 haastattelua. Näin pienessä materiaalissa satunnaisten tekijöiden osuus nousee liian suureksi, jotta pieniä "oikeita" muutoksia voisi havaita. Tilastollisessa mielessä olen tässä keisissä vahvoilla, mutta Impi ei silti vääristellyt asioita, hän vain luotti liikaa kirjoitettuun tekstiin lehdessä.

    Ote aiemmasta kijoituksestani: "Tilastollisessa mielessä olen tässä keisissä vahvoilla, mutta Impi ei silti vääristellyt asioita, hän vain luotti liikaa kirjoitettuun tekstiin lehdessä."


    Minusta tänään julkaistu Taloustutkimuksen gallup, missä Keskustan kannatus oli laskenut kaikaista puolueista eniten, noin 1.1%-yksikköä, antaa ainakin jonkinlaista sivustatukea sille teorialleni, että Keskusta aivan aidosti menetti kannatustaan keppanagaten vuoksi. Siitä saatu hyöty näyttäisi kutienkin menneen lähinnä PS:lle eikä Kokoomukselle.

    Äänestä

  • Hei kiitos! Sillä ilmaisella digikameralla voi käydä Kokoomuksen vaalitilaisuuksissa ottamassa kuvia siitä, miltä ehdokas ja muut kokkarit näyttävät, kun kansalainen kysyy, mikä yhteys murhamies Jukka "Valkoinen Raivo" Romppaisen laatimalla Kokoomuksen nuorten ohjelmalla on Kansallisen Kokoomuksen toimintaan. Kiitti hei kamerasta, kelpaa muuhunkin kuin selfieiden ottoon!

    Äänestä

  • Miehet, jotka ottavat paljon selfie-kuvia ja kuluttavat paljon aikaa niiden muokkaamiseen, osoittivat amerikkalaistutkimuksen mukaan keskimääräistä enemmän merkkejä narsismista ja psykopatiasta.

    Äänestä

Kokoomuskoiria oppositioon? Yhteisöveroalemoka, natokiima, indeksikorotusleikkaukset.. Palkan maksu vaalissa..

Äänestä

Kannatus tippuu vielä tostakin ja paikkoja on lähdössä. Kataiselta meni 2011 vaaleissa 7 paikkaa ja nyt veikkaan Stubbin pistävän muutamalla paremmaksi... Ehkä 10 paikkaa tulossa pudotusta.

Äänestä

Aika huonosti menee Kokoomuksella jos jäisi demareiden jälkeen. No tuon marginaalin mukaan Kokoomus saattaa hyvinkin voittaa nämä loiseläjädemarit.

SDP menetti viime vaaleissa presidentin ja nyt tullee reissu oppositioon.

Äänestä
  • Takuulla häviää demareille ja pelkään pahoin, että myös persut menee ohi kolmansiksi.Tosin Kokoomus on itse tappionsa ansainnut.

    Äänestä

http://www.seiska.fi/Rikos/Syyttaja-Laajasalon-murhaaja-puri-uhriaan-kuva-ransistyneesta-oikeustyylista/1065995


Nuorkokoomuslainen surmasi julmasti vanhemman naisen, tyypillistä Kokoomuslaisuutta, kaikki pois köyhiltä ja rikkaille lisää, Beni poikakin esittää, että työttömysyturva ja eläkkeet, sairauspäivärahat jäädytetään vuosiksi, eli köyhien kimppuun häikäilemättä, kuten Kokoomus Murhaajkin teki, myöskin Beni esittää, että yksityisestä hammashoidosta ei korvauksia, julkiseen ei pääse, köyhän hampaat mätänevät suuhun ja Kokoomus porskuttaa.
Rikkallle veroalea ja köyhiltä posi, toivottvasti kukaan ei äänestä näitä maamme alasajajia, raharikkaita, joiden mielestä köyhtä työttömät, sairaat ja eläkeläiset katuojaan kuolemaan.

Äänestä
  • http://www.metro.fi/uutiset/a1387809820213

    Kokoomuslaiset murhaavat köyhät, kovia tunteettomia, kun kuuntelee mm nuorkokoomuslaisten naisten juttuja, niin tuntee myötähäpeää, että ovat Suomalaisia, kaikki pois vähäosaisilta ja varakkaille veronalennuksia, Hävetkää Kokoomus.

    Äänestä

  • Kokoomuslaiset toimivat näin, viedään kaikki köyhiltä, vaikka surmataan jos ei muuten, Kokoomuksen opein Suomi ajetaan pahana lamaan, kun niiltä viedään, joilla kyse ruoasta ja elämästä, rikkaille lisää säästöön, Älkää äänestäkö näitä itsekkäitä , ahneita kokoomuslaisia, miljönäärit lihoo ja Kokoomuus.

    Äänestä

  • Tuo on aika suhteellista. Kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvanen ylisti taannoin puheessaan kyselytunnilla hanketta ottaa käyttöön oikeudenkäynneissä anonyymit todistelut.

    Viis siitä, että sellainen tuhoaisi mahdollisuudet puolueettomaan oikeudenkäyntiin.

    Äänestä

Kokoomuksen hallituskausi on kyllä mennyt aivan penkinalle. Näin huonoa hallitusta ei ole ollut koko suomen historiassa. Kannattaa tavan duunareitten,opiskelijoiden ja eläkeläisten ajatella tarkkaan, kannattaako äänestää kokoomusta.

Äänestä
  • Kannataako kenenkään enää äänestää kokoomusta?

    Äänestä

  • Miten lie kirjoitti: "Kannataako kenenkään enää äänestää kokoomusta?"


    Kaikki ne, joiden mielestä kansantulokakun kasvattaminen on suhteessa tärkeämpää kuin sen jakaminen (joskaan ei tuo jälkimmäinnenkään ole merkityksetöntä), ovat potentiaalisia Kokoomuksen äänesätjiä. Jos arvostat sitä, että niille, jotka yrittävät enemmän kuin muut, tekevät tuottavammin työtä kuin muut ja/tai ovat luovempia kuin muut, ansaitsevat sen vuoksi palkkion, saatat olla meikäläisiä. Jos taas katsot, että yhteikunnan on joka tapauksessa elätettävä Sinut ja että voit downshiftata miltei kuinka paljon vain yhteiskunnan varoilla, niin Suomessa on monta muuta puoluetta, jotka ajavat asiaasi paremmin kuin tiukasti protestanttisen työmoraalin pauloissa oleva Kokoomus.

    Jos haluat mahdollistavan yhteiskunnan, niin valitse Kokoomus. Jos haluat yhteiskunnan, joka kietoutuu ympärillesi kuin pyyhe, niin punamultapuolueet saattavat sopia Sinulle paremmin kuin Kokoomus.

    Jos katsotan SDP:n entisiä ja nykyisiä vaaliohjelmai, niin tunnussanoja ovat oikeudenmukaisuus, hyvinvointi, tasa-arvoisuus, solidaarisuus, inhimillisyys ja rauha. Näiden arvojen yhteys SDP:n konkreettisiin tavoitteisiin saattaa olla tosin hieman utuinen.

    Jos otat vertailun vuoksi Kokoomuksen vanhoja ohjelmia käteesi, niin sielä löytyvät yritteliäisyys, koulutus, valinnaisuus, tuottavuus, turvallisuus ja isänmaallisuus. Erot SDP:hen ovat ideologisesti suuret, mutta käytännön politiikassa yhteistyön edellytyksiä on ajoittain ollut useassakin asiassa.

    Äänestä

  • Tälle ylimieliselle Kokoomusnarsismille on tyypillistä usko siihen, että ollaan muita älykkäämpiä, osaavampia tai muuten vaan paljon parempia. No nyt se kupla on nähty.

    Äänestä

http://www.seiska.fi/Rikos/Syyttaja-Laajasalon-murhaaja-puri-uhriaan-kuva-ransistyneesta-oikeustyylista/1065995

Tässä tas yksi Nuorkokoomuslainen murhamies, surmasi itseään vanhemman naisen ja uhkaillut monesti ex-tyttöystäväänsä.
Kokoomuslaiset osaa, Beb Z esittää köyhien tappamista, viemällä työttömyysturvan, pienetämällä köyhien eläkkeitä, viemällä kelan sairaanhoitokorvaukset, Kokoomuslaiset osaa ja kehtaa.
Kokoomus oppositoon, hävettä , että tuommoisia rikkaista oman edun tavoittelijoita on Ben istuu kansanedustajan paikan lisäksi rahakkaissa haillintoneuvostoissa, tienaa siis vähintään 10 tuhatta/kk ja on valmis vähäosaisia riistämään

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


impi_muulo kirjoitti:

Tänään julkistetussa HS:n puoluekannatus mittauksessa Keskusta jatkaa vahvassa 26,2% johtoasemassa. SDP on kakkosena 17,1% kannatuksellaan ja sen suunta on nouseva. Kokoomus tulee kolmantena 16,9% kannatuksella, mutta sillä suunta on edellisten mittausten tapaan laskeva. Pesrussuomalaisilla myös hiukan laskua edelliseen. Kannatus nyt 14,1% ja neljäs sija.

Punamullaltahan tämä alkaa vahvasti näyttää, sillä Keskustan kannatus jatkaa vakaana ja Demaritkin ovat lähteneet nousuun. Kokoomus konttaa yhä edelleen ja hiukan loiventunut alamäki näyttää jatkumistaan jatkuvan. Voi hyvinkin olla, että Kokoomuksella kannatuksen lasku pysähtyy vasta silloin, kun puolueen johto rukataan uusiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu