Jos ajatellaan teoreettista tilannetta, että henkilö on siinä määrin estoinen ja ahdistunut ja vielä masentunut, että ei vastaile enää puhelimeen, sydän hakkaa jo siinä vaiheessa jos se sattuu soimaan ja ovikellon soidessa vaikenee ja toivoo että soittelija menisi pian pois, kotoa ei juuri poistu kuin kauppaan käymään ja toivoo ettei vahingossakaan törmää kehenkään tuttuun lähikaupassa, koska tietää jo valmiiksi että jos joku tuttu tulee puhumaan "kato hei, suakaan ei ole nähnyt pitkään aikaan, mitä sulle kuuluu.." aiheuttaa pienimuotoisen paniikin, naama punoittaa ja änkyttää ja sanat tarttuu kurkkuun. Jos näkeekin jonkun tutun kaupassa, niin heti hyllyn taakse piiloon ja on katsovinaan tuotteita ja odottaa ihmisen siirtyvän kassalle ja pois kaupasta.
Tässä samassa teoreettisessa tilanteessa vielä kaupassakäyntiäkin pahempi vaihtoehto, paljon, paljon pahempi vaihtoehto olisi soittaa terveyskeskuksesta lääkäriaikaa saati mennä lääkärille puhumaan vaivoista. Itse asiassa jos niin kamalaan tilanteeseen joutuu, että esim. jonkin vaikean angiinan tai muun pakottavan syyn vuoksi menemään lääkärille ja lääkärin itse kysyessä, että "onko mitään muita vaivoja" tms. niin tulee kuin selkäytimestä, että "Ei ei. Kaikki on oikein mainiosti. Yhtä auringonpaistetta", koska pelkää kuollakseen että ei saakaan vaan yksinkertaisesti antibioottireseptiä ja takaisin kotiin, vaan joutuisi keskustelemaan vakavammin jostain ja mahdollisesti lsiätutkimuksiin uusille ihmisille yms.
Paras mihin henkilö oikeastaan kykenisi olisi mennä jonnekin limsa-automaatin tapaiselle laitteelle laittamaan rahaa ja painaa oireiden mukaista nappia ja lääke tipahtaisi luukkuun? Senkin ostoksen tehdessä pälyilisi ympärilleen paniikissa, ettei kukaan tuttu vain näe ja tule kysymään, että "Mitäs sä lääkeautomaatilta haet, onko vaivoja?".
Miten tällaisesta ahdistusoireilusta kärsivä voisi edes teoriassa hakeutua mihinkään hoitoon?
Tässä samassa teoreettisessa tilanteessa vielä kaupassakäyntiäkin pahempi vaihtoehto, paljon, paljon pahempi vaihtoehto olisi soittaa terveyskeskuksesta lääkäriaikaa saati mennä lääkärille puhumaan vaivoista. Itse asiassa jos niin kamalaan tilanteeseen joutuu, että esim. jonkin vaikean angiinan tai muun pakottavan syyn vuoksi menemään lääkärille ja lääkärin itse kysyessä, että "onko mitään muita vaivoja" tms. niin tulee kuin selkäytimestä, että "Ei ei. Kaikki on oikein mainiosti. Yhtä auringonpaistetta", koska pelkää kuollakseen että ei saakaan vaan yksinkertaisesti antibioottireseptiä ja takaisin kotiin, vaan joutuisi keskustelemaan vakavammin jostain ja mahdollisesti lsiätutkimuksiin uusille ihmisille yms.
Paras mihin henkilö oikeastaan kykenisi olisi mennä jonnekin limsa-automaatin tapaiselle laitteelle laittamaan rahaa ja painaa oireiden mukaista nappia ja lääke tipahtaisi luukkuun? Senkin ostoksen tehdessä pälyilisi ympärilleen paniikissa, ettei kukaan tuttu vain näe ja tule kysymään, että "Mitäs sä lääkeautomaatilta haet, onko vaivoja?".
Miten tällaisesta ahdistusoireilusta kärsivä voisi edes teoriassa hakeutua mihinkään hoitoon?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos hän ei omasta mielestä tarvitse hoitoa niin mitä se sinulle kuuluu ja mitähän muutenkin valvot keskellä yötä?
Kysymys on teoreettisesta kysymyksestä... Miten tällaisessa teoreettisessa tilanteessa henkilö voisi hakeutua hoitoon. En minä ole kenenkään toisen asioihin puuttumassa.
Se koska valvon, on sen sijaan minun asiani. Olen pöyristynyt moisesta tuomitsemisesta ja sättimisestä, odotin ihan toisenlaista vastausta. Millä planeetalla on noin töykeitä ja röyhkeitä ihmisiä?
Yleisellä tasolla vastattakoon, että jotkut ovat töissä tietokoneen äärellä aamukuuteen, jotkut ovat vaan unettomia, toiset ovat yöeläjiä, toiset ovat tietokoneella ulkomailla jossa eletään eri aikaa. Ei liity nyt asiaan mitenkään. Jos ei ole kommentoitavaa itse kysymykseen, eli miten em. tilanteessa oleva henkilö voisi edes teoriassa hakea hoito, niin jätä vastaamatta kokonaan.
Lisättäköön, että esimerkin tapauksessa ihminen todellakin kokee tarvitsevansa hoitoa, mutta ei uskalla hakea sitä, koska on liian ahdistunut. Se käy viestistä ihan selkeästi ilmi.
Jokainen saa valvoa ihan milloin haluaa!!!!
Ymmärrän täysin tilanteen, josta kirjoitat. Olen nimittäin kokenut sen itse. Ahdistus ei lopu järkeilemällä, liikunnalla tms. Minä sain apua työterveyslääkräin kautta aluksi, josta siirryin psykiatrin hoidettavaksi. Yksin en uskaltanut mennä lääkärin vastaanotolle, koska ahdistus oli niiin hirveä, Mukaani tuli aikuinen lapseni, joka auttoi minua uskaltamaan mennä vastaanotolle. Minulla oli työuupumus ja keskivaikea masennus. Hoitona oli uni- ja mielialalääkkeet, joista ehdottomasti sain apua.
Tästä on kulunut aikaa jo vuosia ja työelämässä olen yhä edelleenkin.