Lymfooma ja lääkäripelleily

Leukalinja

Hei,

Olen 29-vuotias mies jonka epämääräiset oireet alkoivat viime kuun alussa ja jatkuvat yhä edelleen.

Suurin ongelma oireista ovat leuan alle ilmestynyt suurentunut imusolmuke ja toinen pieni sitten vasemmalle leukaperän alle. Oireina on ollut myös kurkku- ja leukakipuja sekä eräänlaista kevyttä flunssaa. Nuo imusolmukkeet ovat kuulemma erään lääkärin mukaan "normaalin rajoissa".

Muutamat verikokeet eivät oikeastaan ole paljastaneet mitään hälyyttävää eikä minulla sinänsä mitään äärimmäisen vakavia oireita olekaan kai vielä. Syön hyvin ja jaksan käydä töissä, mutta erinäiset kivut kyllä vaivaavat koko ajan.

Aloitin tämän kierteeni käymällä työterveydessä varmaan joku 15 kertaa näistä syistä. Tosi moni lääkäri ei pitänyt imusolmukkeita kaulalla mitenkään huolestuttavina vaan käskivät seuraamaan tilannetta. Osa lääkäreitä piti minua masentuneena ja ahdistuneena vaikka tätä on jo oireiltu kuutisen viikkoa.

Eräskin kuulemma syöpätautien erikoislääkäri tunnusteli kaulan patit ja lyhyen haastattelun jälkeen totesi että ei ole kuulemma syöpää tiedossa. Tiedän jo nyt että hänen olisi pitänyt laittaa vaikka lähete sitten kaulan ultraan jos ei muuta. Laiskuuttahan tuo oli ja hänkin alkoi vauhkoamaan siitä että minulla on kuulemma syöpäpelko ja ahdistus, jotka eivät kai ole hirveän ihmeellisiä reaktioita jos ei tiedä mikä vaivaa.

Julkiselle puolellekin eksyin oireineni. Sain sieltä laajan verikokeen tehdyksi, mutta ei siinäkään mitään paljastunut sitten lääkärin mielestä.

Kohta minulla alkaa loma ja lähden uudelleen vaatimaan tarkempia kokeita. Minusta kuvaan on nyt tullut mukaan yöhikoilukin, vaikka en ole kyennyt löytämään mistään muualta vartalostani turvonneita imusolmukkeita kuin kaulalta. Se kuitenkin ettei kovinkaan moni lääkäri ota vakavasti on todella nöyryyttävää ja saattaa nyt pahimmassa tapauksessa viivyttää hoitoa että diagnoosia.

Jotain on nyt vialla enkä vielä osaa sanoa että mitä. Tuntuu todellakin pahalta myöntää että olen täysin näiden jumalan konttoreissa eli terkkareissa ja yms. laitoksissa työskentelevien valkotakkisten armoilla ja tosiaan vastaanotolle pitää tulla pää kainalossa ennen kuin saat mitään hoitoa aikaiseksi. Oikeastaan voisi sanoa että tässä vaiheessa syöpäpelkoni on muuttunut vihaksi tätä surkeaa terveydenhuoltojärjestelmää kohtaan.

Saa nähdä miten minun käy ja saanko oikean hoidon tarpeeksi ajoissa. Olen kuitenkin kyllästynyt tähän miten oireita vähätellään ja minua pidetään enimmäkseen luulosairaana, kun kukaan ei ole vielä näitä oireita edes kunnolla tutkinutkaan.

123

15710

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hodari

      No millaisia ne turvonneet imusolmukkeet ovat? Kovia? Kiinni alustassaan? Kivuttomia? Voithan yksityisellekin lääkärille mennä. Minäkin kävin. Sanon suoraan: se ultrannut radiologi EI olisi laittanut mihinkään jatkotutkimuksiin, ellen olisi kovasti vaatinut. Minulla oli kylläkin selvästi suurentuneita imusolmukkeita sekä kaulalla että kainalossa. Pienimmät oli 2 cm kokosia ja suurimmat 4 cm. Minulla siis ollut hodgkinin lymfooma.

    • Leukalinja

      No jep, eli eilen päästiin nyt sitten kukkaroa raottamalla heti-miten-välittömästi yksityisellä kaulan ultraan. Päälle tehtiin vielä keuhkoröntgen.

      Löydökset: kaulan imusolmukkeet eivät ole suurentuneet kooltaan tai muodoltaan. Solisluukuopistakaan ei löytynyt mitään sen puoleen kuin kainaloistakaan suurentuneita imusolmukkeita tai esimerkiksi nivusista.

      Lääkärin mukaan ei vaikuttaisi Hodari tai ylipäätään Lymfooma todennäköiseltä jälleen kerran.

      Siitäkin huolimatta omituiset leuan ja kaulan alueen kivut jatkuvat kurkkukivun ohella. Verikokeista ei löydy mitään, joten seuraavaksi on kai ruvettava pohtimaan kurkun tarkistamisen rukoilua ja käytävä vielä ehkä jossain esim. mykoplasmaa mittaavassa verikokeessa.

      Kumma kun tämä tauti ei näy verikokeissa eikä se nosta kuumetta. Alan kyllä toisaalta miettimään myös tuota mahdollisuutta johonkin purentaperäiseen ongelmaan, mutta vähän vaikea uskoa siihenkään kun tälläkään purennalla moisia oireita ei ole ennen ollut.

      • hodari

        No ainakin lymfooman osalta voit olla rauhallisin mielin. Kuitenki noita tutkimuksia käytetään myös kontrolleissa. Tärkeää on tietää millainen sisusta niissä imusolmukkeissa on.


      • narskut32

        Jospa sulla on vika hampaissa. Myös paikkojen alla voi muhia yllätyksiä, saati sitten puhkeamattomissa viisaudenhampaissa.


      • nieppo

        Tosiaan puhkeamaton viisaudenhammas tai hampaiden narskuttelu voi aiheuttaa noita oireita leukaan ja kaulaan. Myös korva- ja leuanlalussylkirauhaset voivat oireilla noin. Itsellä vähän samantapaisten oireiden takia leikattiin tietysti ensin turhaan oireilematon viisaudenhammas, kun lopputuloksena olikin korvasylkirauhasen kasvain. Juuri ensi kuussa menossa siitä leikkaukseen...


      • Oliskotämmönen

        Kuulostaa typerältä kysymykseltä... Mutta eihän sulla ole kroonisesti tulehtuneet nielurisat... ne nimittäin tekee tuommosia oireita..


      • R0kki
        narskut32 kirjoitti:

        Jospa sulla on vika hampaissa. Myös paikkojen alla voi muhia yllätyksiä, saati sitten puhkeamattomissa viisaudenhampaissa.

        Mulla samanlaisia oireita ja leuanalussylkirauhaset turvoksissa ja kipeet. Vaatii purskuttelua desinfioivalla aineella, niin paranee. Hammasvälit pitää langata myös joka päivä.


    • Väheksytty

      Toivottavasti oireesi eivät johdu mistään vakavasta. Itsellä myös erittäin huonoja kokemuksia siitä, että oireita ei oteta vakavasti. Olen suolistosyöpäpotilas ja kun sairastaa ei oikein tahdo voimavarat riittää yhtään ylimääräiseen.
      Minulla juuri päättyi sädehoitojakso ja kauhuissani kuuntelin nuoren naisen tarinaa, kun hänenkään vatsaoireita ei otettu vakavasti. Väitettiin oireiden vaan johtuvan vatsaflunssasta. Nainen ei antanut periksi, vaan vaati päästä tutkimuksiin. Häneltä löytyi myös suolistosyöpä. Meitä kaltoin kohdeltuja on paljon ja on tosi järkyttävää, kun potilasta ei oteta tosissaan. Terveydenhuolto toimii todella hitaasti muutenkin täällä Suomessa ja viivettä diagnoosin saamiseen ja taudin hoidon aloittamiseen viivytetään vielä lisää tällä tavoin ihmisten vaivoja väheksymällä.

    • Leukalinja

      Kiitos vastauksistanne.

      Tällä hetkellä enää tutkittavaksi jää tämä omituinen melkein pari kuukautta kestänyt kurkkukipu joka säteilee korviin saakka. Leukakipujakin on ja tuntuisi että siitä myös nuo kaulan imusolmukkeetkin ovat nousseet pystyyn vaikkeivätkään ole laajentuneet. Noissa imusolmukkeissa oli myös aivan normaalit sisustat kuulemma.

      Sain myös tuon keuhkoröntgenin tulokset ja ne olivat myös puhtaat. En nyt sitten tiedä että mitä se voi sulkea pois tässä vaiheessa vai voiko vielä mitään.

      Jotakin kurkkuun liittyvää tämä nyt kuitenkin on. Totta kai yritän nyt seuraavaksi saada suljettua pois kurkkukasvaimen tai muun, sillä siinä näitä oireita voisi tällaisena myös olla. Toki tuokin on kai vanhempien tupakoivien yms. sairaus, mutta kyllä nyt ovat kaikki vaihtoehdot avoinna tällä hetkellä.

      Mitä lääkäreihin tässä maassa tulee, niin en kyllä ymmärrä että mistä suurin osa heistä saa maineensa. Vaikka he tekisivät vaarallisiakin virheitä tai viivyttäisivät potilaiden hoitoon päätymistä jutuillaan, niin siltikään ei kovin moni menetä työlupaansa kaikesta sekoilusta huolimatta.

      Ei tämä maa oikeasti ole mitenkään kärkikastia terveydenhuollossa. En vaan ymmärrä että onko se lopulta jonkun tahon rahoista pois jos ihmisille tehdään tarvittavia kokeita ja testejä terveydenhuollossa kun niihin ei helpolla suostuta ennen kuin on usein liian myöhäistä. Varmasti ovat lääkärit itse ensimmäisenä tekemässä näitä tarvittavia kokeita itselleen ja läheisilleen jos vähääkään mitään epäilyttävää ilmenee, mutta kyllä tavallinen kuolevainen on kyllä niin armoilla että ei mitään rajaa paremmasta.

      Jumala siunatkoon kaikkia jotka vakavasti sairastuvat tässä maassa ja joutuvat tämän maan terveydenhuoltojärjestelmän käsiin. Vaikka hoitoa ainakin varmasti jossain vaiheessa saa, niin tässä pitää oppia kyllä todellakin kantapään kautta ennen kuin apua ensiksi edes saa.

      Palaan asiaan kun saan taas joitakin hoitolähetteitä kenties ensi viikolla ja toivotan kaikille sairastuneille paljon toivoa sekä parempia päiviä.

      • MaallikkoVaan

        Sinulla saattaa olka refluksitauti, joka nuo oireet aiheutttaa. Kokeile hakea tutkimusta, apua ja lääkitystä siihen


      • Kävitkö jo hammaslääkärillä ????

        Minulla ollut samoja oireita joskus, hampassa oli joku tulehdus, vaikka ei tuntunut yhtään kipuna suussa.


      • monioireinen
        MaallikkoVaan kirjoitti:

        Sinulla saattaa olka refluksitauti, joka nuo oireet aiheutttaa. Kokeile hakea tutkimusta, apua ja lääkitystä siihen

        Minulla on refluksitauti mutta kipu jää pallean alueelle tuntuen kurkunpäässä, närästää muttei kipu nouse leuan tasolle. Tämä taitaa taas olla joku muotisuuntaus että refluksitautia tuputetaan joka mutkssa vastauksena jos millaisiin oireisiin.


    • Kurkkukipu
    • Leukalinja

      Kilpirauhasen suhteen vajaatoiminnan arvot on otettu ja ovat kuulemma OK. Ultrassa katsottiin kilpirauhasen muotoa eikä sieltä löytynyt mitään poikkeavaa muidenkaan kaulan alueen rauhasten ynnä muiden osalta. Eräs näistä kilpirauhasen arvoista tietävä tuttava totesi että arvoni olivat kuulemma ihan hyvät, eli en usko välttämättä kilpirauhasen tätä aiheuttavan.

      Refluksia olen myös itse miettinyt ja tutkinut. Söin Somacia ja närästyslääkkeitäkin tässä parisen viikkoa sitten, mutta ei tuntunut olevan apua. Täytyy puhua tästäkin seuraavalla lääkärikerralla, mutta varmuus varmaan saadaan vaan jollain tähystyksellä ynnä muulla.

      Hampaat ovat myös olleet tutkinnan alla, sillä oikeastaan väitän että tämä koko painajainen alkoi viime kuun alussa suoritetun todella verisen hammaskiven poiston jäljiltä. Joka tapauksessa minulla on hammaslääkärien mielestä purentavika ja alapurentaa joka on kyllä ihan tottakin.

      Melkein uskoisin enemmän hammaslääkäreitä tässä asiassa, mutta nämä tällaiset kaulan ja kurkun kivut alkoivat tosiaan vasta tammikuussa eivätkä ole koskaan ennen vaivanneet minua. Tämän vaivan diagnoosin pitkittyminen on nyt saanut minut aika pelokkaaksi, mutta kaipa pitää vaan hyväksyä että nyt suljetaan hiljalleen pois niitä pahimpia vaihtoehtoja.

      Näiden tutkimusten aikana tosi moni lääkäri on myös alkanut ehdottelemaan että olisin kuulemma masentunut ja ahdistunut kun eivät muuta ole keksineet. Hetken aloin itsekin uskomaan noiden juttuja, mutta ei kyllä mikään masennus aiheuta korva- ja kaulakipuja ynnä muuta tuollaista. Todella sekopäistä edes ehdottaa muuta, mutta kun muuta ei taas keksitä niin pakko on mennä lääketieteellisesti siitä mistä aita on matalin.

      Välillä vaikuttaa siltä että tämä olisi joku pitkittynyt virus tai ylipäätään tulehdus, joka ei vaan lähde vielä itsestään tai näy mitenkään dramaattisena verikokeissa. Olen kyllä alkanut miettimään jo kroonista väsymysoireyhtymääkin, sillä oireita ja taudinkuvauksia kyllä yhdistää minunkin oireeni osittain.

    • Leukalinja

      Tänään käytiin sitten julkisella puolella lääkärissä.

      Sain lääkkeitä ensimmäistä kertaa melkein parinkymmenen käyntikerran jälkeen lähinnä buranan (yllätys) ja Somacin muodossa, mutta edelleen mitään lisätutkimusta ei ole luvassa kunnes tuonne julkiselle saadaan kuulemma kaikki se tieto mitä yksityisellä puolella on toistaiseksi tehty. Tämä tarkoittaa sitä että julkiselle on mahdollista päästä aikaisintaan 19.3.

      Toisaalta löytyipä tämän julkisen lääkärin mielestä myös korvasta jotain mitä hän epäili mahdollisesti korvatulehduksen "jälkitilaksi" tai jotain, mutta kumma kyllä tuo ei sitten muuta toimenpidettä häneltä tuonut käytännössä. Ei näyttänyt kiinnostavan sen enempää, vaikka noin 15 aiempaa lääkäriä ovatkin todenneet ettei korvissa kuulemma näy "yhtikäs mitään", mutta onhan se ihan kiva jos joku on kerrankin sitä mieltä että siellä jopa näkyisi jotain joka selittäisi fyysiset oireeni.

      Mietin tässä nyt tarkalleen että pitäisikö taas maksaa muutama satanen ja mennä yksityiselle jonkun kurkkulääkärin vastaanotolle. Ehkäpä hän voisi edes fyysisesti kurkata sinne kurkkuun, niin osaisi sanoa että mitä siellä voisi näkyä eikä vaan todettaisi yksikantaisesti että "ei sinulla voi mitään kurkun kasvainta olla, sillä se on vanhojen alkoholisoituneiden ketjupolttajien ongelma".

      Tänään oli vuorossa tosiaan nuori naislääkäri, jotka eivät aikaisemminkaan aiemmissa vaiheissa ole osoittautuneet kovinkaan fiksuiksi tapauksiksi. Yleensä vaan jatketaan sillä helvetin ylimielisellä linjalla eikä tässäkään tapauksesa lähdetty siitä että melkein kaksi kuukautta jatkuneiden korva- ja kurkkukipujen jälkeen kannattaisi varmaan antaa lähete eteenpäin seuraavalle lääkärille eikä ryhtyä tonkimaan asiaa väärästä päästä.

      Tätä juuri pelkäsinkin nyt kun jouduin taas tuonne julkiselle puolelle ettei siellä kyllä mitään taaskaan oteta todesta vaan annetaan asioiden nyt vaan hautua potentiaalisesti erittäin epävarmassa tilanteessa.

      Tekisi mielini soittaa huomenna tuonne arvauskeskukseen ja valittaa hirveää nielemisvaikeutta ja kurkun ongelmia ja ehkäpä sitten hirveällä valehtelulla sekä liioittelulla pääsisin eteenpäin.

      Hirvittävintä tässäkin tapauksessa on ehkä se että jokainen lääkäri on aina eri mieltä siitä mitä pitäisi tehdä ja miltä tilanne näyttää. Tämäkin lääkäri taas tutki imusolmukkeet, mutta sitten totesi että jos ultrassa niissä ei ilmennyt mitään ihmeellistä, niin kaipa tässä sitten ollaan ihan kunnossa ainakin sen asian suhteen.

      Mykoplasma-koetta tämä ei suositellut.

      • Syitä

        Tuli vaan mieleen nuoren naisen päänsärky jatkuvana. Syytä etsittiin, ei mitään löytynyt ja kipu kuulemma kovaa jatkuvaa. Sitten löytyi syy tiettävästi yliopistollisessa sairaalassa vastaanotolla. Syy oli leukanivelissä. Ne hoidettu ja vaiva parani. En sano, että olisi sama asia, mutta syitä voi erikoisia. Tuota ei aluksi kai epäillyt kukaan syyksi.
        Minulla terveysaseman lääkäri tarkasti kurkun ihan vastaanotolla. Puuduttava suihke ja katsoi tähystimellä. Ei ollut vaikea tutkimus.


      • terminaalinomainen

        Olet käynyt 20 lääkärillä, sinusta on otettu kokeita sekä yksityisellä että julkisella puolella ja olet sitä mieltä, että et saa hoitoa. En ymmärrä. Sinuahan on tutkittu ja hoidettu jo enemmän kuin pientä kylää. Itse itsellesi diagnosoimaa (ellei jopa toivomaa) sairautta sinusta ei vain löydy.

        Nyt nuori mies ryhdistäydy! Kun ei kerran ole, niin unohda nyt herranjumala se syöpä. Joskus se vika voi ihan normaaleilla ihmisillä olla todellakin korvissa, hampaissa tai korvien välissä.

        Voin kertoa, että Hodkinin tauti selviää kyllä ja nopeasti, jos sellainen on. Siitä myös on mahdollisuus parantua.


      • Leukalinja
        terminaalinomainen kirjoitti:

        Olet käynyt 20 lääkärillä, sinusta on otettu kokeita sekä yksityisellä että julkisella puolella ja olet sitä mieltä, että et saa hoitoa. En ymmärrä. Sinuahan on tutkittu ja hoidettu jo enemmän kuin pientä kylää. Itse itsellesi diagnosoimaa (ellei jopa toivomaa) sairautta sinusta ei vain löydy.

        Nyt nuori mies ryhdistäydy! Kun ei kerran ole, niin unohda nyt herranjumala se syöpä. Joskus se vika voi ihan normaaleilla ihmisillä olla todellakin korvissa, hampaissa tai korvien välissä.

        Voin kertoa, että Hodkinin tauti selviää kyllä ja nopeasti, jos sellainen on. Siitä myös on mahdollisuus parantua.

        Hei,

        No tuo lymfooma oli se mitä aluksi varsin erheellisesti kieltämättä epäilinkin. Tuolloin kun tämän koko ketjun aloitin, niin oli aika monta eri vaihtoehtoa ja hyvin vähän mitään tutkimuksia tehty. Lääkäreitä oli jo tuolloin todella vaikeaa saada tekemään mitään tutkimuksia, vaikka kaulalla oli jo tuolloin suurentuneita imusolmukkeita muttei verikokeista löytynyt mitään ja toistaiseksi ainoa niistä löytynyt juttu ennen laajaa verenkuvaa oli se että valkosolut eli leukosyytit olivat hiukan nousseet johonkin seitsemään kun maksimiarvo oli kai 12.

        Muistutan edelleen että kaulalla nuo imusolmukkeet tuntuvat kädellä kosketeltaessa edelleen, mutta ultran jälkeen ei ole osattu sanoa EDELLEENKÄÄN että mikä tämän yli 2kk kestäneen suurentumisen on aiheuttanut.



        Anteeksi jos tämä nyt loukkaa jotakuta jonka läheinen on sairastunut vakavasti. En kuitenkaan ole kokenut että lääkärikunta olisi hirveän aktiivisesti pyrkinyt myöskään vakuuttamaan minua siitä että jotain vähemmän vakavaa olisi meneillään, vaan tosiaan on lähdetty "pitkittyneistä viiruksista" ja jopa masentuneisuudesta ja stressistä. Jatkuvasti kuitenkin näkee ja lukee tapauksista, joissa vakavasti sairaita ihmisiä on jätetty ilman hoitoa kun eivät ole olleet lääkärissä tarpeeksi vakuuttavia, väärän ikäisiä tai kokoisia, liian vähän rahaa omaavia tai ihan vaan eivät ole vaatineet tutkimuksia kun lääkäri ei ole uskonut.

        Oireeni ovat mystiset ja toistaiseksi aika selvittämättömät. Huomenna minulla kuitenkin on nyt tuo erikoislääkärin vastaanotto, joten uskoisin sieltä löytyvän paljonkin vastauksia sillä minusta tässäkin vaiheessa on varaa tutkia vielä vähän yhtä sun toista erinäisten kurkku- ja rintakehäkipujen sun muun vieläkin pauhatessa.

        Kieltämättä olen käynyt tosi monella yleislääkärillä aika vaihtelevin tuloksin enkä ymmärrä sitä että jos minä tulen sinne vastaanotolle vaikkapa kymmenettä kertaa valittamaan kurkkukipua kuukauden sisällä niin lääkäri ei voi edes ohjata lähetteellä eteenpäin vaan tyytyy syyttämään stressiä kaikesta.

        Saa nyt nähdä miten tässä käy, mutta uskoisin että huomenna olen taas tuon erikoislääkärin käynnin jälkeen viisaampi.


      • elämä.on

        Minäkin olin nuorempana semmoinen, liikaa itseäni tutkiva ja tarkkaileva ja taisin trampata aika paljon lääkärissä silloin. Mitään vakavaa ei löytynyt ikinä. Sitten rauhoituin ja aloin luottaa siihen ettei inun oireeni selviä tutkimuksilla vaan kaikella muulla terveellisellä elämisellä. Nyt olen liki 70 vuotias ja edelleen terve, lievää nivelrikkoalukuun ottamatta.
        Lääkäri ei ole Jumala, tutkimuksissa ei ole maailman kaikki tieto. Niin se vaan on.


      • patitpois
        Leukalinja kirjoitti:

        Hei,

        No tuo lymfooma oli se mitä aluksi varsin erheellisesti kieltämättä epäilinkin. Tuolloin kun tämän koko ketjun aloitin, niin oli aika monta eri vaihtoehtoa ja hyvin vähän mitään tutkimuksia tehty. Lääkäreitä oli jo tuolloin todella vaikeaa saada tekemään mitään tutkimuksia, vaikka kaulalla oli jo tuolloin suurentuneita imusolmukkeita muttei verikokeista löytynyt mitään ja toistaiseksi ainoa niistä löytynyt juttu ennen laajaa verenkuvaa oli se että valkosolut eli leukosyytit olivat hiukan nousseet johonkin seitsemään kun maksimiarvo oli kai 12.

        Muistutan edelleen että kaulalla nuo imusolmukkeet tuntuvat kädellä kosketeltaessa edelleen, mutta ultran jälkeen ei ole osattu sanoa EDELLEENKÄÄN että mikä tämän yli 2kk kestäneen suurentumisen on aiheuttanut.



        Anteeksi jos tämä nyt loukkaa jotakuta jonka läheinen on sairastunut vakavasti. En kuitenkaan ole kokenut että lääkärikunta olisi hirveän aktiivisesti pyrkinyt myöskään vakuuttamaan minua siitä että jotain vähemmän vakavaa olisi meneillään, vaan tosiaan on lähdetty "pitkittyneistä viiruksista" ja jopa masentuneisuudesta ja stressistä. Jatkuvasti kuitenkin näkee ja lukee tapauksista, joissa vakavasti sairaita ihmisiä on jätetty ilman hoitoa kun eivät ole olleet lääkärissä tarpeeksi vakuuttavia, väärän ikäisiä tai kokoisia, liian vähän rahaa omaavia tai ihan vaan eivät ole vaatineet tutkimuksia kun lääkäri ei ole uskonut.

        Oireeni ovat mystiset ja toistaiseksi aika selvittämättömät. Huomenna minulla kuitenkin on nyt tuo erikoislääkärin vastaanotto, joten uskoisin sieltä löytyvän paljonkin vastauksia sillä minusta tässäkin vaiheessa on varaa tutkia vielä vähän yhtä sun toista erinäisten kurkku- ja rintakehäkipujen sun muun vieläkin pauhatessa.

        Kieltämättä olen käynyt tosi monella yleislääkärillä aika vaihtelevin tuloksin enkä ymmärrä sitä että jos minä tulen sinne vastaanotolle vaikkapa kymmenettä kertaa valittamaan kurkkukipua kuukauden sisällä niin lääkäri ei voi edes ohjata lähetteellä eteenpäin vaan tyytyy syyttämään stressiä kaikesta.

        Saa nyt nähdä miten tässä käy, mutta uskoisin että huomenna olen taas tuon erikoislääkärin käynnin jälkeen viisaampi.

        Leukosyyttien normaaliarvot ovat hyvin yksilölliset, mutta aikuisilla sovelletaan viitearvoina niin, että normaali on 4 - 8, tuonne 12 - 15 arvoille voi nousta aivan pienissä tulehduksellisissa tiloissa ja pitääkin nousta, koska leukosyyttien nousu on meidän suojamekanismia. Leukemia potilailla akuutissa vaiheessa leukosyyttiarvot nousevat todella korkealle lähemmäksi sataa tai jopa yli. Hodkinin tauti on siitä inhottava, että siinä ei välttämättä mitkään veriarvot diagnosoi tai pois sulje tautia.
        Ultrassa kyllä pitäisi nähdä, että ovatko imusolmukkeet normaalit vai epänormaalit, mutta ei silläkään voi tautia diagnosoida. Diagnoosin pystyy tekemään vain poistetusta imusolmukkeesta patologian laboratoriossa.


    • tsemppiä

      Kuule, mulla on ollut vähän samanlainen vaiva joitakin vuosia sitten. Kurkku ja imusolmukeoireiden lisäksi leukanivel oli niin kipeä, etten pystynyt syömään ilman tuhtia buranamäärää. Epäilin sitä virukseksi. Ultralla tutkittiin, kuten sinullakin. Mitään vakavaa ei löytynyt vaikka tuntui pahalta ja kesti monta viikkoa. Leukanivelen tulehdukseen laitettiin kortisonipiikki ja sitten helpotti se kipu. Mutta kesti siis pitkään ja häipyi lopulta. Luulen että oli joku virusjuttu. Yrittäisit vähän rauhoittua ja ajatella jotain muuta välillä. Se saattaa kadota itsestäänkin.

      • monisairas

        Kun vakavat sairaudet on poissuljettu yritä relata hiukan. Syö hyvin, lepää, ulkoile että yleiskunto pysyy hyvänä. Ehkäpä hammaskiven poistossa pääsi asento oli huono ja reagoit siihen nyt leukakivuilla. Tai kuten edellisellä vastauksessa saattaa olla leukanivelessä pääsyy. Ota buranakuuri ja huomaat että se laukaisee kipua. Itsellä sitä määrättiin selkäkipuun. Katso sitten tilanne uudelleen.
        Lääkärit kyllä helposti ehdottelevat masennusta tms. kun eivät löydä mitään. Olen kokenut samaa turhautuneilta tohtoreilta vaikka itse tiesin ettei pääsyy ollutkaan päässä vaan selkäpiissä. Toisen kerran kontrollikäynnillä gynekologi kirjoitti masennuslääkereseptin jonka tietysti revin. Olisi vaan keskittynyt siihen minkä oletti osaavansa eli alapäähän ja jättänyt pään asiat alan asiantuntijoille. Kuten huomaat kun juokset lääkäreiden pakeilla aikansa, kyllästyt ja otat huumorin avuksi.
        Kun summaa asioita huomaa että aina jonkin verran saa kipuja sietää, milloin mistäkin kolottaa, ainakin kun tulee ikää. Siihenkin turtuu. Onneksi nuo kuitenkin kirjoittavat rohtoja vaikken särkylääkkeitten jatkuvaa syömistä kannatakaan mutta joskus on pakko minimoidakseen kipuja. Tsemppiä siis, yritä suuntautua elämään kivuista huolimatta.


    • annumariu

      Sanoit aiemmin että ollut kevyttä flunssaa.. jos nuhaa on edelleen niin se voi hyvinkin aiheuttaa kurkku kipua joka säteilee korviin..Itselläni ollut n.2kk nuhaa, flunssaa sekä myös ollut todella kovaa kurkku ja leukaperäistä kipua eikä mitään syytä löytynyt.. mutta nuhan helpottua myös muut oireet helpottui.. flunssan jälkeen voi myös olla pitkään turvonneita imusolmukkeita.. Toivottavasti löytyy syy ja oireet helpottuu!

    • Fysiatrit_hoitaa

      Onko se kipu jatkuvaa vai tuntuuko kun käännät päätäsi. Jos sattuu liikuttaessasi päätä, mee fysiatrille. Lääkärit kun ei ymmärrä mitään kivuista. Kaulan kohonneet imusolmukkeet voi hyvinkin olla kaulalihasten kireyttä tms.

    • ukkeli26

      On minullakin isot imusolmukkeet ja isoja patteje kaulalla, että niskassa. On ne joskus omituisen tuntuisia, en ikinä niitä edes näplää. Samoin pitkän aikaa on tulehdusarvotkin ollet vähän yli viitearvojen. Lääkäri palploi ne joku 5vuottasitten, sanoi että seuraa jos suurenee vielä. Eihän nuo mitenkään ole oikeastaan kasvaneet ja hengissä ollaan.
      Uskon itse että tupakan poltto aiheuttaa kropalle rasitusta ja sen takia nuo patit ja tulehdusarvot koholla.

    • 112233

      Sellainen sairauskin on, kuin sylkikivi, siis sylkirauhasessa, mutta olisi kai näkynyt ultrassa (tai sitten ei) oireilee ainakin kuten sinulla.

    • Leukalinja

      Kiitos taas kovasti kaikille jotka ovat ketjuun vastailleet.

      Kovasti olen itsekin pohtinut erinäisiä syitä näihin kipuihin aina siitä sylkikivestä jonkinlaiseen leukanivelen tulehdukseen sun muuhun saakka. Minulta on otettu muutamat tomografia- ja röntgenkuvat hammaslääkärin vastaanotolla leukaluusta eikä kuulemma sielläkään näy mitään erikoista paitsi että kuulemma tämä purenta ynnä muu on kuulemma ongelmallista ja siellä puolella kuulemma kaikki syyt ovat hammaslääkärien mielestä. Ongelmana vaan on se ettei näitä kipuja ollut ennen tuota viime kuun alkua, jolloin siihen hammaskiven poistoon menin ja nämä oireet alkoivat.

      Olettaisin sylkikiven näkyneen ultrassa, sillä sylkirauhaset ainakin olivat kuulemma kunnossa ultran mukaan eikä ainakaan mitään isompaa sylkikiveä missään sitten näkynyt.

      On minulla myös kaikenlaisia niskan ja hartioidenkin ongelmia ollut. On kuitenkin hyvin vaikea sanoa että voisivatko nämä oireet niistä johtua, sillä kieltämättä niskat ja hartiat rutisevat ja paukkuvat koko ajan muutenkin. Niidenkin kipu kyllä säteilee leukaan ja kaulaan, mutta vain käännettäessä päätä.

      Edelleen on myös pakko todeta että tuntuu nyt jotenkin että tämän koko oireilun aikana nuo kaulan imusolmukkeet tosiaan olisivat nousseet tuolla tavalla pystyyn eivätkä olisi ennen tuntuneet. On kuitenkin vaikea sanoa kun kaulaansa ei ole tullut kokeiltua ennen tätä ja osa lääkäreistä ei edes katso että nämä olisivat jotenkin "aktivoituneet".

      Kertauksen vuoksi minulle on tehty kilpirauhaskokeet, pari perusverenkuvaa, laaja verenkuva, kaulan ultra, thorax-ultra, streptokokkiviljely sekä nenän sivuonteloiden natiiviröntgen.

      Näissä toistaisissa tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään poikkeavaa eikä mikään arvokaan ole ollut koholla.

      Kiva juttu muuten että joku jossain terveyskeskuksessa on saanut tuon lääkärin katsomaan sinne kurkkuun. Minulla se ei onnistunut vaan ymmärsin että aika kovat byrokratiat ovat edessä kunnes sinne asti edes päästään.

    • Leukalinja

      Siis piti kirjoittaa että thorax-röntgen eli rintakehän kuvaus eikä ultra.

    • EntäHIVtesti

      Tulipa kuule mieleeni sellainen seikka, että ootko missään vaiheessa otattanut HIV-testiä? Ellet ole, niin otata. Simppeli testi ja jos se sattuu olemaan positiivinen, niin tuossapa syy kurkkuongelmiin & imusolmukejuttuihin.

      • Mjhhujk

        Tätä mietittiin täälläkin.. Mee hiv-testiin


    • Purentaongelmallista

      > kuulemma tämä purenta ynnä muu on kuulemma ongelmallista ja siellä puolella kuulemma kaikki syyt ovat hammaslääkärien mielestä. Ongelmana vaan on se ettei näitä kipuja ollut ennen tuota viime kuun alkua, jolloin siihen hammaskiven poistoon menin ja nämä oireet alkoivat.....

      Hiottiinkko hampaitasi missään vaiheessa, niiden purentapintoja, kun olit siellä hammaskiven poistossa? Olisiko purentakontaktit voineet muuttua, ja nyt virheellinen kontakti(t) ärsyttäisivät hammasta ja ympäristöäkin?

      Onko amalgaamipaikkoja?

    • Leukalinja

      Hei taas,

      Tuon alkuperäisen hammaskiven poiston aikana ei tehty mitään muuta kuin itse se. Verta tuli paljon ja oli kivuliasta. Sen jälkeen sitten nämä oireet alkoivat ja olen tämän oireilun aikanakin välillä käynyt hammaslääkärissä sekä näiden oireiden takia itsessään myöskin.

      Kuvittelin aluksi että olin saanut jonkinlaisen viruksen tai bakteerin verenkiertoon tuon jälkeen etenkin kun imusolmukkeetkin reagoivat, mutta enpä sitten tiedä kun aika moni lääkäri sitten epäili että vaikka se olisi voinut olla mahdollista, niin ei kuulemma näin pitkäaikaisena.

      Minulla ei myöskään ole amalgaamipaikkoja ollenkaan hampaissa, vaan ainoastaan tällaisia jotain uudempia "muovisia".

      Mitä tulee vielä HIV-tartuntaan, niin aika vaikea siihen on kyllä uskoa kun mm. saman naisen kanssa olen ollut viimeiset viisi vuotta enkä muista kyllä saaneeni mitään epämääräisiä haavojakaan minnekään viime aikoina. Voi kuitenkin olla että testaan sen HIV:n jos homma alkaa taas luistamaan kovempien oireiden suuntaan tai jotain uutta tulee vastaan.

      Ei kuitenkaan HIV vaikuta nyt kovin todennäköiseltä, mutta vaikea toki sanoa.

      • IlmainenTestaus

        VAikka tuo HIV ei vaikuttaisikaan todennäköiseltä, niin kannattaa se silti käydä testauttamassa, sehän on voinut muhia sulla jo vuosia ilman sen suurempia oireiluja. Ainoa tapa saada selvyys tuohon asiaan on käydä testissä, pelkkä "epätodennäköistä" -ajattelu on useimmiten syy siihen, että nuo tartunnat saa muhia rauhassa kymmenenkin vuotta ja sitten "löytyy sattumalta".. testin voit teettää kätevästi esimerkiksi lähimmässä hiv-tukikeskuksessa, tms paikassa, missä otetaan pikatestejä. Pikatestin vastauksen saa parissa minuutissa, siihen otetaan pisara sormenpäästä (kuten hemoklobiini ja verensokeri), odotellaan hetki ja homma on sillä selvä. Ei muuten edes maksa mitään.


    • Heippa ! Lopeta itsesi tarkkailu muutamaksi kuukaudeksi ja vietä kesä rentoutuen.......syksyllä kivut varmaan poissa. Käy kuntosalilla ja lenkkeile......voihan toi olla pitkittynyt virus, joka jäänyt sinne rauhasiin jylläämään, paranee siinä samalla itsestään. Onhan sinusta kaikki peruskokeet nyt otettu ja olet kunnossa, ala elää ja unohda pikku kipuilut. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä enemmän saat tottua kaikenlaiseen kolotukseen, tuo nyt aika pientä. Näin kirjoittaa mummoikäinen entinen itsensätarkkailija.

      • kohtalotoverisi

        Leukalinja,
        osanottoni, olet vakavasti sairas. Täällä ei kai saisi mainostaa, mutta suosittelen sinulle erittäin pätevää lääkäriä nimelltään matti huttunen.Uskon,että hän osaa auttaa sinua.


    • Itselläni

      Suurentuneet imusolmukkeet ja yöhikoilu voivat olla merkki imusolmuke-tuberkuloosista.

    • Leukalinja

      Kiitos kaikille kannustavista sanoista tilanteessani.

      Tosiaan vaikea on sanoa että mistä tämä kaikki voisi johtua lopulta. Hammaslääkärien mielestä röntgeneissä ei näkynyt mitään todella näkyvää hammastulehdusta eikä mitään sellaista, mutta leuka- ja kaulakivut kurkkukivun ohella kumminkin jatkuvat. Korvat ovat myös edelleen kipeät ja ainakin eilen tuo lääkäri väitti nähneensä jotain "jälkitilaa tulehduksesta" vasemman korvan sisässä, mutta sen kummemmin ei asiaa lähdetty enää tutkimaan. Aiemmat lääkärit eivät moisesta minulle koskaan kertoneet, mutta toisaalta tuntuu että jokainen tohtori löytää sieltä aina jotain pientä uutta muttei koskaan mitään merkittävää.

      Jos tämä nyt jostain leuan virheasennoista ynnä muista johtuu, niin tuntuu kyllä että tässä tulee olemaan aika pitkät juoksut vielä erilaisissa lääkäreissä edessä puhumattakaan siitä mitä tulee maksamaan kun ruvetaan purentaa ynnä muuta oikomisoperaatioita tekemään.

      Olen ruvennut hiljalleen palailemaan liikunnan pariin, mutta aika rauhallisesti otan vielä kun en oikein tiedä mitä tämä kaikki lopulta on. Olin vain aluksi todella peloissani tällaisten uudenlaisten oireiden ilmaannuttua, mutta kun apu lääkäreiltä on hidasta eikä kovinkaan suoraa, niin kyllä tässä enemmän alkaa turhautumaan kuin pelkäämään.

      Lääkäri on varmasti onnessaan jos diagnoosi on helppo, mutta vaikkapa minun tapauksessani mitään oikeaa ei ole vielä löydetty vaan noin tuhat teoriaa ja epäilystä on esitetty. Kyllä aika moni lääkäri on tosiaan epäillyt minua masentuneeksikin, mutta kyllä tuollaiset puheet vain nykyään enemmän loukkaavat kuin mitään muuta.

      Väitän että oltaisiin viisaampia jos muutama lähete eteenpäin olisin saatu ja olisin päässyt erikoislääkärillä käymään tästä kurkustani. Nyt kuitenkin tuolla julkisella puolella halutaan ruveta oikein perehtymään toistaisiin tutkimuksiin ennen kuin harkitaan mitään lisää. Tuntuu että minusta päästäisiin eroon sielläkin nopeammin ihan vaan sillä lähetteellä.

      Elämän täytyy kumminkin jatkua tämänkin keskellä. Yritän tässä nyt puuhailla muuta ja vähän laskea stressiä liikunnalla.

    • kipuilija

      Nuo kaulan kivut on tuttuja mullekin mutta mitään lääketieteellistä syytä niihin ei ole löytynyt ja olen pitkään asiaan analysoinut itseäni, päätynyt luulosairauteen tai sitten käsipunnerruksiin joita olen noin puoli vuotta harrastanut ja kaulan, osin rintalihaksen kivut vois liittyä siihen. Pitäisi ehkä käydä fysiatrilla niin sais jotain selvyyttä. Kipu kaulan alueella on siinä mielessä ikävä että se on lähellä päätä. Joku selän jomotus tai polvikipu on huomattavasti helpompi sietää kuin pään tai kaula, niskan kipu. Uusi treenitapa vois olla yks' mahdollinen syy kipuihin. Mietippä omalle kohdalle.

    • Olkaapa

      Suurin osahan lääkäreista on osa vaillinaisesti koulutteuja, eivät jaksa kiinnostua kuin omasta rahastaan ,palkastaan. Päivystykset ja yksityisillä keikkailu.

      Potilas, ihminne on läpihuutojuttu eli sama lääkäri voi ottaa potilaita vaikka kuinka paljon oman ahneutensa eli rahan vuoksi. Tästähän heidän palkkionsa muodostuu yms edut.

      Osaa ei kiinnosta potilas ja säästetään kun potilaasta ei oteta kokeita tai tehdä riittäviä tutkimuksia. Useinhan ns kandeilla on hyvin suppea näkemys eri sairauksista tai tutkimuksista. Kuten esimerkiksi moni lääkäri ei osaa määrätä kilpirauhaskokeita potilaasta tai muuta vastaavaa.

      Vaatikaa eri tutkimuksia ja käykään niin monta kertaa lääkärin vastaanotolla, että asia selviää. Mieluiten samalla lääkärillä jos siihen on mahdollisuus.

      Myös lähetteen saanti vaikeaa, koska erikoissairaanhoidossa ns. "ylilääkärit" istuvat lähetekasojen päällä ja hylkäävät suurimman osan lähetteistä ja taas palauttavat ne terveyskeskuksiin.Outoa byrokratiaa. Miten lääkäri voi hylätä lähetteen näkemattä, tutkimatta potilasta.

      Järjestelmän on liian monimutkainen ja byrokraattinen. Jos pääset erikoislääkärille mahdollsimman nopeasti niin yskä ymmärretään ja mahdollinen tauti, sairaus löytyy nopeasti.

      Menkää suinkin jos mahdollista erikoislääkärille iekä näille kandeille, jne €urolääkäreille. Katsokaa lääkäri jolla on kokemusta ja erikoistuminen alallae. Näin se homma etenee nopeimmiten.

      Myös ns. erikoislääkärien lähetteet vakuutusyhtiöille, jatkotutukimuksiin yms paikkoihin luetaan ja katsotaan ihan eri tavalla kuin ns. noviisin lähetteet. Sama koskee yksityistä puoltakin, jossa hyvin paljon on vastaanotoilla vain ns. yleislääkäreitä. Joilla ei välttämättä ole muusta väliä kuin siitä kuinka suuri on heidän palkkapussinsa kuukauden lopussa.

      • sortti

        0ln samanlaista kokenut kuin edellinen kirjoittaja nim. olkaapa


    • 7967969

      Mulla on ollut jo vuosia lähes sama tilanne kun sulla, ap. Ilman hammasongelmia toisn. Ultrattu kaula, ei muuta. Silti ei mitään lääkettä,eikä antibioottia ole annettu.Mulla ei ole kaulakipua, mutta kitarisojen ulkosyrjät ovat punoittavat lähes kokoajan olleet, lääkäri katsoi niitä ja sanoi" tuo on normaalia, niin niiden kuuluukin olla punoittavat"!!! TÄH??
      Muuta ei tehdä kun seurataan.Itseläni on myös jatkuvat korvaongelmat jotka alkoi korvatulehdusksesta jo vuosikausia sitten.lääkärit kaikki sanoo ettei ole tulehdusta.
      Hiv ei muuten aiheuta mitään haavoja luulisin. Yhdenkin "uskollisen"kanssa seksi ilman ehkäisyä asettaa sinut kyllä riskiin saada hiv, voihan tyttökaverisi olla saanut sen jo ennen sinun mukaan tuloa, tietämättään.

    • kanankoipi

      mulla oli kovaa kipua ohimolla päätä särki koko ajan. vasenta poskee ei voiny tyynyyn pistää. samoin naaman pesu oli kivuliasta. poski ontelot oli täynnä mätää. niitä punktioitiin parikymmentä kertaa kunnes kaikki mätä oli tullu pois. huom. yksityis lekuri sanoi oot terve. kuitenkin kivut ei loppuneet. pääsin terkkarin päivystykseen. otettiin uudet röntgen kuvat. vasemmassa poski ontelossa oli kysta joka täytti koko ontelon ja oli leviimässä otsa onteloon. koko ajan tuntui kuin silmää vetäs viiruksi. peilissä ei näkyny. pääsin leikkaukseen. kaksois neula punktiolla kystaa ei saatu puhkeemaan. kysta ei ollu pahan laatuinen. sieltä löyty astma soluja. mulla meni 1.500€ yksityslekurille enkä saanu apua kun ei älynny ottaa uusia röntgenkuvia. enkä osannu niitä itse vaatia kun en ole lekuri.

      • hehhhehe

        Vai että oikein astmasoluja. Voe helevetin helevetti....


    • taas

      Voi jestas, kuule flunssa-aikaan imusolmukkeiden turpoaminen on ihan normaalia, itsellä ollut kaksi kuukautta turvoksissa, flunssaa yrittää vai ei nouse kuume. Imusolmukkeen turpoaa flunssassa, yrittävät ehkäistä tulehdusta. ja tutkimuksissa olet juossut, ei ihme että hikoilet, kun et usko useampaa lääkäriä ja verikokeita. Lopettakaa se oireluetteloiden lukeminen joka tautiin, niin helpottaa kummasti elämää

    • Leukalinja

      Hei jälleen,

      Kovasti on nyt keskustelua taas käyty tästä ja hyvä että lisää ihmisiä on tullut mukaan joilla samankaltaisia oireita on parhaillaan tai ollut. Luonnollisesti olen kyllä miettinyt itsekin aina vaikkapa nyt siitä HIV-tartunnasta ja muista eksoottisista sukupuolitaudeista aina johonkin muuhun sairauteen ja myös siihen että vika olisi korvien välissä.

      Hyvänä puolena voin sanoa sen verran että yöhikoilut ovat ainakin nyt loppuneet toistaiseksi. Sellainen melkein viiden päivän yöhikoilun oireilu kuitenkin päälle viikko sitten oli, jolloin heräilin aamulla tai keskellä yötä hikisenä. Onneksi se kuitenkin nyt loppui.. toistaiseksi.

      Veikkaan että HIV:ssä olisi rankemmat oireet ensinnäkin. Minullahan ei tämän koko kahden kuukauden oireilun aikana ole noussut kertaakaan lämpöä enkä kyllä muista saaneeni itseeni mitään sellaista haavaakaan josta moisen tartunnan olisi nyt vaikkapa esimerkiksi voinut saada. Kieltämättä sitten on aina tämä "sukupuolinen" mahdollisuus saada HIV, mutta sanotaan näin että lupaan lähteä testeihin heti kun alkaa ilmenemään jotain vakavempaa HIV:n suuntaan suoranaisesti.

      Stressi voi ilmentyä monin tavoin, mutta kyllä edelleen tuntuisi että tässä ei nyt ole siitä kyse vaikka kieltämättä henkinen vointi on näiden pitkien viikkojen aikana hieman keventynyt kun oireet ovat vain jääneet päälle eivätkä sen kummemmin ole koventuneet. Alussa kuitenkin kun kiersin lääkäriltä toiselle ilman mitään kunnollista apua ja kaikki kokeetkin tehtiin niin pitkin hampain, niin tunsin kyllä ettei siellä näyttänyt kiinnostavan sitten yhtään edes selvittää näitä asioita vaan oikeastaan enemmän juuri viitattiin johonkin pitkittyneeseen virukseen, vikaan päässä eli psykologisiin ongelmiin taikka sitten hampaisiin liittyviin juttuihin.

      Toistaiseksi vähän väsyttää käydä lääkärissä kertaamassa oireitaan viikosta toiseen. Mietin tässä nyt vielä muutaman päivän ja sitten teen jonkun päätöksen, mutta voisihan sitä aina kysyä sitä lähetettä tuolta työterveyden kautta, sillä tuntuu että sieltä se irtoaisi helpommin kuin julkiselta puolelta muutenkin.

      Turhauttavaa on kyllä jälleen todeta että lääkärien armoillahan tässä suurelti ollaan ellei sitten lykkää taas rahaa pöytään. Minä nykyään pyrin aina saamaan vähän vanhemman lääkärin ajan, sillä en oikein itsekään luota noihin kandeihin tai nuorempiin joilla ei luonnollisesti voikaan olla vielä sellaista kokemusta ja ehkä jopa intuitiota sen suhteen että mikä potilasta voisi vaivata. Toisaalta eivät ne vähän vanhemmatkaan lääkärit aina osaa auttaa tai edes halua, mutta pääsääntöisesti kuitenkin asia on näin ollut minulle.

      Jotenkin tuntuu että nyt on vallassa omassa tapauksessani sellainen vaihe että lääkärit kai vain odottavat että tulenko taas takaisin valittamaan oireitani, vai jäänkö kotiin surkuttelemaan tilannettani. Toivon itsekin että etenkin nämä kurkkuoireet katoasivat piakkoin, mutta saapa nähdä että miten käy.

      On vain odotettava.

      • LuuloJaTieto

        Kaikki veikkailut ja luulot on täysin turhaa, vain ja ainoastaan erilaisten mahdollisuuksien poissulkeminen testaamalla on selvää faktaa.


      • LuuloJaTieto

        Niin ja koskee myös tuota HIV:tä, se ei tosiaankaan oireile millään "haavoilla" tai muutenkaan rajuilla jutuilla, sen voi saada ihan supisuomalaiselta vaaleaveriseltä akateemiselta heteronaiselta (joka ei vaan itse tiedä tartunnastaan) jne. Testi on simppeli, vastaus parissa minuutissa, ihmettelen miksi ihmiset ihan vaan periaatteestakaan ei voi käydä tuota tsekkaamassa..


    • Leukalinja

      Kieltämättä hieman tämän keskustelun siivittämänä odotinkin että milloin aletaan keskustelemaan siitä että nämä voisivat olla HIV:n oireita, sillä kieltämättä sekin vaihtoehto tai ylipäätään joku sukupuolitauti ovat käyneet mielessä kyllä näiden moninaisten oireiden varjossa, mutta jos nyt kuitenkin mietitään että oireet alkoivat tuon hammaskiven poiston jäljiltä niin ei oikein tunnu tuo HIV:n saaminen sitä kautta kovinkaan todennäköiseltä.

      Oman avovaimon kanssa on tullut oltua nelisen vuotta ja aika vaikea uskoa hänenkään kantavan ko. virusta kun tiedän hänenkin käyneen ainakin sukupuolitautitesteissä noin kolmisen kuukautta sitten gynekologin vastaanoton yhteydessä.

      Tässä nyt muutama on kuitenkin sitä mieltä vahvasti että luulo ei ole tiedon väärti ja itsekin kyllä olen pohjimmiltani samaa mieltä, joten mikäpä siinä jos tästä lähden sen HIV:n testauttamaan kun en muutakaan keksi tähän hätään.

      Jotenkin on vaan kyllä nyt sellainen epäilys että sitä tämä ei ainakaan ole, ellen nyt sitten ole aivan ällikällä lyöty ja valmis yllättymään.

      • kohtalotoverisi

        Jospa sinulla onkin vaihdevuodet? Särkyjä siellä ja täällä, nivelrikkoa, kulumia, unihäiriöitä, yöhikoilua ja päässäkin paljon vikaa. Oireet viittaavat viittaavat vahvasti siihen. (tosin vaihdevuodet harvemmin nuorilla miehillä).
        Sukupuolitauteja testataan muuten ihan ilmaiseksi sukupuolitautien polilla,(missä minäkin käyn kuukausittain, kun en joka viikko saa aikaa työterveyshuoltoon tai terveyskeskukseen).
        Meidän kannattaa kyllä kuormittaa julkista terveydenhuoltoa käymällä jatkuvasti tutkimuksissa, etteivät vähävaraiset sairaat varaa ihan kaikkia aikoja!
        Edelleen suosittelen sinulle lääkäri Matti Huttusta. Hän tietää paljon tästä sairaudesta.


    • Leukalinja

      Hei taasen,

      Kävin tuon HIV:n testauttamassa ja puhtaat paperit siitäkin nyt sitten tuli. Hyvä kuitenkin että senkin mahdollisuus suljettiin nyt pois ja onhan se onneksi helppoa testauttaa.

      Näin muuten niin samat oireet jatkuvat eri puolilla kurkkua tuntuvana "kipuna" sekä leuat ja kaulakin välillä kipuilevat korvien ohella. Lämpöä ei ole noussut missään vaiheessa ja tuntuu että energiaakin noin muuten on ihan hyvin että jaksaa. Leuat ja leukanivelet "lonksuvat" sekä naksuvat myöskin.

      Tuntuu oudolta edelleen se että miksi nämä oireet joidenkin leukojen tai muiden osalta alkoivat vasta tuon viime kuun alun jälkeen jos minulla kuulemma on ollut virhettä purennassa koko ikäni. Edelleen tämä kaikki vaikuttaisi joltain todella epämääräiseltä virukselta noiden imusolmukkeidenkin takia, mutta toisaalta sitten taas lääkärin mielestä ja ultran perusteella imusolmukkeet eivät välttämättä ole edes suurentuneet.

      Tuo vaihtoehto siitä että purennassa olisi jotain vikaa on kyllä samalla ihan järkeenkäypä juttu, mutta siinä ohessa myös aikamoisen loputon suo siinä mielessä että kun kaikkia hammaskiskoja sekä mahdollisia rautoja ruvetaan miettimään, niin kyllähän tässä saa taas ruveta kukkaroaan raottamaan.

      Tässä nyt on muutama jo vihjaillut vahvasti että päästä viiraa ja että pitäisi sen suhteen lähteä hakemaan apua, mutta kaipa moinen ulosanti on ihan odotettavaa kun netissä tämä anonyymi kommentointi on niin helppoa että se luo monille mahdollisuudet soimata toisten tilaa ilman sen kummempia seurauksia. Jätän siis moiset kommentit omaan arvoonsa, mutta kaipa pitäisi kiittää edes siitä että joku haluaa tälläkin tavalla yrittää epäsuorasti muistuttaa henkisen puolen luovan mahdollisesti myös mitä monenlaisia fyysisiä oireita.

      Pitäisi vaatia lääkärissä lisää tutkimuksia, mutta melkein parinkymmenen käyntikerran jälkeen sitä alkaa olemaan melko turhautunut tilanteeseensa. Rahaakin on nyt mennyt kelpo summia yksityiselle lääkärille nyt viime aikoina ja tosiaan julkisella puolella haluttaisiin ensiksi tutustua kaikkeen tuohon yksityisellä puolella kerättyyn materiaaliin ennen kuin ruvetaan tekemään mitään hoitoon liittyviä päätöksiä.

      Huvittavaa tässä koko tutkimusrumbassa on ollut ehkä se miten joidenkin lääkärien mielestä mm. kurkussa olisi ollut punoittava ja että kaikenlaista pientä olisi ollut osoitettavissa kuten nyt vaikkapa tuo vasemman korvakäytävän joku "korvatulehduksen jälkitila" taikka jotain, mutta asioita ei ole kuitenkaan sen pitemmälle sitten tutkittu eteenpäin. Toisaalta sitten taas moni lääkäri ei ole nähnyt missään mitään vikaa.

      Muutama henkilö kirjoitti että heillä näytti olevan todella paljon samankaltaisia oireita ollut. Miten on heidän vointinsa? Minusta tuntuu edelleen että eivät nämä kivut ole tästä mihinkään lähteneet tai sen puoleen edes koventuneetkaan. Pitäisi kai olla tyytyväinen ettei ole vielä pää kierähtänyt irti hartioilta, vaikka toisaalta se jos mikä olisi se odotettu enne siellä lääkärissä sitten avun saamiseksi.

    • Leukalinja

      Hei jälleen.

      Käväisin lääkärissä nyt jälleen lähinnä tuon lähetteen perässä tällä kertaa.

      Naislääkäri tutki kurkkua pintapuolisesti taskulampulla katsoen eikä kyllä hänenkään mielestään nielurisoissakaan ollut mitään vikaa vaikka lievää epäsymmetriaa niissä kuitenkin on kai ollut.. ehkä aina.

      No, hän lupasi kirjoittaa lähetteen korvapolille aika laihoin lupauksin. Kuulemma näin epämääräisillä oireilla ei kovin helpolla sieltä aikaa saa, mutta päätettiin nyt kuitenkin sitten yrittää kaikesta huolimatta.

      Korvat tarkistettiin kertaalleen taas, mutta ei siellä vasemmassa korvassa kyllä näkynyt mitään tulehduksen jälkitilaa niin kuin tämä julkisen puolen naislääkäri viikko takaperin väitti. Ota näistäkin nyt sitten selvää.

      Oireet minulla kuitenkin jatkuvat ja tuntuu välillä että rinnan keskellä olisi jonkinlaista "ahdistusta", mutta jos tämä nyt sen suhteen jotain keuhkosarkoidoosia voisi olla hengenahdistuksineen, niin kuvittelisin sen jo jossain testissä näkyneen.

      Hidasta on hoidon ja diagnoosin saaminen näillä oireilla. Tämä nyt vaan taas osoittaa sen että jos kaikki on epäselvää, niin mikään ei kyllä sitten missään lähde eteenpäin ennen kuin pää putoaa harteilta tai verta suihkuaa suusta kymmenen litraa.

      Jään odottelemaan mahdollisuutta päästä sinne korvapolille oireineni. Yritän tässä nyt myös käynnistellä hieman liikuntaharrastusta ja töihinkin pitäisi tässä palailla näiden lomailujen jälkeen, joten saapa nähdä miten äijän käy.

      • leukaluutkos

        Eikös huono purenta aiheuta kaikenlaista kipua. Joiltakin on jopa leikattu leukaluut uuteen uskoon. Pidennetty jne.


    • Fysiatrit_hoitaa

      Veikkaan, että noi sun oireet on lihasperäisiä. Mee fysioterapeutille.

    • Leukalinja

      Niin, nämä purentaani liittyvät syyt ovat vain eräitä mahdollisista syistä tälle koko sirkukselle. Toisinaan uskon kyllä myös niskojen ja hartioiden ongelmien olevan myös syypäinä, mutta ehkä siksi niihinkin on niin vaikea uskoa kun ennen eivät tällaista oireilua ole aiheutelleet.

      Fysioterapiaan aion syventyä myös tässä kunhan ehdin ja kykenen, mutta edelleen jotenkin tuntuu paremmalta yrittää miettiä näitä kaikkia asioita vielä jonkun fyysisen tulehduksen mitoissa ennen sitä. Tunnustan kyllä että niskat, kaula ja leuat kyllä naksuvat ja paukkuvat siihen tahtiin etten yhtään ihmettelisi jos tässä olisi siitäkin vain kyse, mutta aika vaikea on mitään sanoa kun itse joutuu kaiken tutkinnan verkossa olevaan informaatioon tekemään lääkärien vain lähinnä nykyään pudistellessaan päätään.

      Ongelmana on kai eniten se että kun näitä purentaan ja hampaisiin liittyviä juttuja ruvetaan tutkimaan, niin se vaatii rahaa aikamoisia määriä mm. purentakiskojen ynnä muiden suunnittelun osalta. Minun on vaikea uskoa että tämä kaikki johtuisi purennastakaan, kun tällaisia ongelmia ei ollut ennen tämän vuoden tammikuuta, jolloin siellä kohtalokkaassa hammaskiven poistossa käväisin.

      Nyt on kuitenkin käyty sarja erilaisia kokeita myös tuolla normaalin lääketieteen puolella, eikä sieltä ole löytynyt mitään mihin ihan oikeasti tarttua.

      Kuten todettu, niin prosessi on nyt hidas ja vaikea kun osa lääkäreistä taitaa jo pikku hiljaa pitää minua luulosairaana ja loput sitten kai toivoisivat etten enää tulisi vastaanotoille kun en oikein tahdo saada heiltä sitä apua mitä tarvitsisin.

      Onhan tuo lähete eteenpäin nyt ihan hyvä idea sinänsä, mutta katsotaan kuinka pitkälle se kantaa.

    • Leukalinja

      Hei taas kaikille mahdollisille seuraajille,

      Kävi nyt sitten niin että päätin varata ajan kurkkulääkärille yksityisellä ensi maanantaiksi. Veikkaisin että hän varmasti osaa sanoa puoleen jos toiseen että mikä tässä omituisessa kurkkukivussa on lopulta takana jos kukaan.

      Yritin soitella tuonne korvaklinikalle ja tiedustella aikoja, jonka jälkeen minulle todettiin että on kuulemma 6kk jonot ja ettei siitä lähetteestä jonka sain työterveydestä sinne ole vielä kuulunut tosiaan mitään. Tuonne pääsemisen voi varmaan unohtaa kaikin puolin.

      Tässä vaiheessa oireet eivät oikeastaan ole mihinkään muuttuneet. Kurkkukipua pienin tauoin edelleen on eivätkä kaulan imusolmukkeet ole ainakaan kasvaneet. Ainoa uusi oire parin päivän takaa on ollut vasemman rintalihaksen omituinen paineen ja kivun tunne, jonka alkuperää on vaikea ollut paikantaa. Se kuitenkin lähtee aina välillä pois ja sitten tulee taas takaisin. Tuollainen rintakehän kipu sopisi Tietzen oireyhtymään, joka voisi tulla oireena jonkinlaisen ylähengitystien infektion aikana. Vaikea kuitenkin sanoa mitään varmaa, kun niska- ja hartiakipujakin yhä edelleen on.

      Olen tehnyt myös vähän fyysistä työtäkin tässä välissä, eikä vaikuttaisi siltä että voimat olisivat ainakaan ehtineet, eli sen puoleen tuo on hyvä merkki.

      Edelleen myöskään kuumetta tai lämpöä ei ole noussut koko parin kuukauden oireilun aikana. Ihmetyttää kyllä että noin parinkymmenen lääkärin vastaanotolla juoksun jälkeen yksikään ei ole kokenut tarvetta pistää minua eteenpäin lähetteellä tämän koko sekoilun aikana. Ehkä tosiaan lääkärit ovat lähteneet siitä että kun mm. verikokeet, ultra ja röntgen sekä viljelyt eivät näytä mitään, niin kaveri saa mennä kotiin oireinensa.

      Uskoisin että ensi maanantaina tämä kaikki selviää, mutta tuskallisen kauan tässä on nyt mennyt ilman mitään kunnon diagnoosia tai että monikaan lääkäri olisi oikeasti halunnut auttaa minua jollain tapaa. Paljon useammin minua on lähinnä tituleerattu masentuneeksi sekä luulosairaaksi kaikenlaisten puoskarointien jäljiltä.

      Eiköhän tämä nyt rupea selviämään.

    • Leukalinja

      Hei jälleen,

      Kurkku- korva ja suutautien erikoislääkärillä on nyt sitten käyty.

      Aika laiha tuokio oli tämäkin kerta erikoislääkärillä. Hän katseli peilillä kurkkuun ja kuunneltiin äänihuulien tilannetta erinäisin ääntämisharjoituksin ja muutenkin suun terveyttä katseltiin. Hänellä ei ollut huomauttamista oikeastaan mistään, mutta löysi kipeän alueen kielilihaksen jostain kohtaa kaulalta ja se mitä hän siitä sanoi kuulosti ihan järkeekäyvältä minusta.

      Sen sijaan hän(kin) uskoo toistaisten tutkimusten perusteella että kyseessä voisi olla vain ja ainoastaan lihasperäinen kaulan ja pään alueen "oireyhtymä" johon mm. purentavika ja muut leuan alueen ongelmat tuovat lisää ongelmia.

      Muuten kyllä uskoisin tuon, mutta imusolmukkeiden nouseminen pystyyn ei kyllä minusta voi oikein johtua tuon alueen ongelmista tai sitä on kuitenkin aika vaikeaa saada osumaan yhteen sen kanssa. Tuohon asiaan erikoislääkäri kuitenkin totesi että ehkä se alkuperäinen tammikuussa tehty hammaskiven poisto jotenkin laukaisi nämä kaulan- ja leukojen alueen ongelmat ynnä muut.

      Rehellisesti sanottuna pystyin uskomaan noin 50% tämän erikoislääkärin jutuista. Varmaan sain siellä häneltä jonkinlaisen epäluuloisen hypokondrikon leiman kun kyseenalaistavin äänenpainoin kommentoin tätä hänen minulle diagnosoitua "pään ja kaulan alueen oireyhtymää".

      Asiasta toiseen siirryttäessä käväisin lyhyellä ulkomaanmatkalla ja palatessani takaisin suomeen alkoi lämpö nousta sinne melkein 37 asteeseen! Luulin että olin saanut jonkinlaisen pöpön kun siellä ollessani höyrysaunassakin käydessä se höyry kävi kovasti henkeen ja keuhkot olivat kuin tulessa.

      Menin luonnollisesti lääkäriin näiden oireiden tultua päälle ja siellä CRP oli taas yllättäen sitten.. nolla.

      Nyt parin päivän lämpöily on kai jäänyt taakse, mutta sekin kohtaus oli kyllä aika erikoinen.

      Mitä minä nyt sitten aion tehdä? Periaatteessa minusta tuntuu edelleen siltä että tutkimuksia pitäisi jatkaa, sillä tällaiset ylähengitystieoireet ovat edelleen se mitä epäilen kaikkein vahvimmin ja minusta olisi kyllä varaa selvittää mm. keuhkoklamydia tai vastaavan olemassaolo kun noita rintakipuja kumminkin on yhä edelleen.

      Kävin vielä mykoplasman verikokeessa eilen tämän muun lääkärirumban päälle, joten eiköhän siitäkin osata jotain sanoa sitten kun tulokset valmistuvat.

      Ymmärrän jo nyt että jatkotutkimukset menevät vahvasti omaan piikkiin nyt tämän jälkeen. Tuntuu vaan että näissä minun oireissani voisi olla vahvaa näyttöä mm. krooniseen väsymysoireyhtymään ja muutamaan muuhunkin, mutta kaipa näitä pitää nyt sitten selvitellä ihan omalla ajalla ja rahalla tästä lähtien.

      Edelleen vaan jotenkin tuntuu että tämä kaikki johtuu jostain viruksesta, jonka olemassaoloa ei ole vielä tajuttu elimistössäni etsiä ja tällaisia tapauksiahan on ollut täällä meilläkin monia joissa infektio on selvinnyt vasta pitkän ajan päästä erinäisten todella syvällisten tutkimusten kautta.

      Olen miettinyt että voisin pistää pystyyn jonkun blogin tästä koko tilanteesta jossain vaiheessa tulevaisuutta.

    • Fysiatrit_hoitaa

      Fusioterapeuttiopiskelijana sanon, että sun hartian- ja kaulan seutu on todella huonossa jamassa. Veikkaan, että "Nousseet imusolmukkeet" on oikeasti kireä kaulalihas. Etenkin jos sun imusolmukkeet tuntuu kovilta, syy on kalulihaksissa. Rintakivut yms. johtuu lihaksten kireydestä ja heikkoudesta. Kokeile viikonajan tehdä päivittäin 3x10 punnerrusta, takadippiä ja selän kaarijännityksiä. Lisäks pyritä käsiäsi, venyttele ylävertaloa ja mene fysioteraputille. Lääkeärit eivät ole löytäneet mitään, joka viittasi minkänlaiseen viirukseen. Näissä viittaamissasi tapauksissa, että pitkälisten tutkimusten jälkeen on löydetty vaikea sairaus, lääkärit on pitänyt oireita normaalina tautina. Sulla lääkärit eivät ole löytäneet mitään, joten sulla on vain hartia seutu huonossa kunnossa.

    • Leukalinja

      Hei,

      En yhtään vähättele tässä koko vyyhdissäni mm. niska- ja hartiaseudun ongelmia syypäänä kaikelle. Olen istumatyöntekijä ollut jo monia vuosia ja kieltämättä liikuntaa pitäisi harrastaa enemmän, mutta nyt kevään tultua ja näiden oireiden ollessa yhä päällä en ole saanut rehellisesti sanottuna nostettua takamusta penkistä.

      Nuo imusolmukkeet ovat kyllä ihan joustavia alustassaan eivätkä tunnu kasvaneen koko tänä aikana. Ne eivät siis tunnu "kovilta", sillä siinä tapauksessa käsittääkseni olisikin jo aika huolestua luoja ties mistä.

      Nuorempana olin aktiiviliikkuja, mutta työelämä on vaatinut viime vuosien aikana veronsa niin henkisesti kuin fyysisestikin liikunnan jäädessä nykyään vaan sen hyötyliikunnan tasolle. Toisaalta olen kyllä välillä innostunut lenkkeilemään&juoksemaan ihan kuukaudenkin päiviä putkeen nykyään, mutta nämä oireilut ovat aika tehokkaasti estäneet liikunnan.

      Sanotaan näin että lääkärit eivät mielestäni ole löytäneet mitään konkreettista minusta, vaan tämä "diagnoosi" jotenkin koostuu nyt irrallisista, pienistä palasista vähän sitä sun tätä tutkimustulosta. Olen kuitenkin päättänyt että ryhdyn nyt varovaisesti harrastamaan liikuntaa ja olenkin tämän oireilun aikana työni vuoksi kyllä tutustunut mm. kaikenlaisiin venytyksiin ynnä muuhun jotka hetkellisesti ovatkin auttaneet yllättäen niskan ja hartioiden kipuun, mutteivät muihin pään alueen kipuiluihin.

      Ihmisiltä on tässäkin maassa todettu paljon erilaisia autoimmuuni yms. sairauksia kuten esimerkiksi kroonista väsymysoireyhtymää todella pitkällisten tutkimusten jäljiltä epämääräisten oireidein jatkuttua. Minusta tuntuu että toistaiseksi on vain tehty ihan niitä perustason juttuja jotka kieltämättä selventävät todella paljon tilannetta, mutta eivät anna mitään konkreettista johon tarttua diagnoosin suhteen.

      Lupaan nyt syventyä enemmän fysioterapiaan sekä hammaspuolella selvitän mm. purentaan liittyvien ongelmieni syytä ja ratkaisua. Nämäkin toki vaativat rahaa ja aikaa, mutta toisaalta sitten tähän asti kaikki tutkimukset olen muutenkin joutunut hoitamaan 90% yksityisellä puolella rahoittaen suurimmat tutkimukset valitettavasti ihan itse kun työterveyssopimus ei ole niitä kattanut mutta vastauksia on kuitenkin pitänyt saada.

      Julkisen puolen terveydenhuolto saa minulta arvosanaksi jotain todella ala-arvoista, sillä siellä tunnutaan tosiaan vaan pelaavan yhden laajan verenkuvan perusteella jonkinlaisilla todennäköisyyksillä siihen suuntaan että kun on kyseessä nuori mies eikä pää ole pudonnut harteilta, niin TODENNÄKÖISIMMIN ei ole kyseessä mikään vakava sairaus. Sama asenne on sitten vanhempia ihmisiä kohtaan, jotka ovat tämän järjestelmän mukaan sitten niin vanhoja että eipä heitä kannata enää hoitaa tai kauhean perinpohjaisesti tutkia kun elinvuosia tuotteliaasti ei ole kumminkaan niin paljoa jäljellä.

      Samaa kohtelua olen paikoitellen saanut yksityiselläkin puolella, mutta siellä sentään on tarpeeksi kovan ruljanssin sekä maksukyvyn ilmaantuessa kuvaan niitä tutkimuksia täytäntöön sadellut.

    • Leukalinja

      Sain tulokset tuosta mykoplasmasta seuraavasti:

      S -MypnAbG oli 0.5 maksimin ollessa 10 ja S -MypnAbM oli sitten 21 maksimin ollessa 10.

      Ymmärsin että nuo arvot eivät siis indikoisi mitään aktiivista mykoplasmaa, mutta odottelen nyt sitten että suvaitseeko lääkäri soitella tuloksista vai jatketaanko itsetulkinnan linjalla.

      Sanotaan näin että tuon kurkkulääkärin vastaanoton jäljiltä jäi kyllä aika epämääräinen fiilis. Suostuisin uskomaan suurinpiirtein kaiken mitä hän sanoi lukuunottamatta näitä kaulan imusolmukkeita. Minusta nuo imusolmukkeiden nousemiset eivät oikein korreloi jonkun diagnoosin M53.0 "Niska-pääoireyhtymä, Kaula-pääoireyhtymä" kanssa jonka nyt olen saanut.

      Lisäksi se että hengenahdistusta sekä rintakipuja esiintyy ja parin päivän takaa oli se melkein 37 asteen lämpöily ei kyllä minusta nyt kerro niskan ja hartioiden ongelmasta. Nyt ei sitten olekaan lämpöä ollut, mutta kurkkukipu on jatkunut aika sinnikkäästi kuten koko tämän ajan muutenkin.

      Lopullisen varmuuden saamiseksi on kai lähdettävä magneettiin. Tuo tutkimus maksaa jotain noin 500€ paikkeilla, mutta veikkaanpa että sen jäljiltä varmasti pään alue saadaan kuvatuksi lannerangan sun muun osalta sitten tarpeeksi tyhjentävästi.

      Edelleen se että pääsisin johonkin magneettikuviin julkisen kautta tuntuu lähinnä urbaanilta legendalta, joten taidan nyt sitten pulittaa lisää kiltisti muutenkin rasittuneesta kukkarosta tämän asian ratkaisemiseksi.

      Minulla olisi ollut tämän kuun lopulla aika julkisen puolen lääkärille, mutta en usko että oireista huolimatta sieltä olisi mitään tulossa. Tuntuu ajanhukalta mennä sinne valittamaan mitään yksityisenkään puolen diagnoosi kourassa, kun siellä kumminkin taas todetaan että "meidän täytyy tutustua seuraavat 36 päivää yksityisen puolen aineistoihin ennen päätöstä".

      Tänään oli muuten hyvä artikkeli Hesarissa tästä terveyshuollon eriarvoistumisesta Helsingissä. Artikkeli kertoi aika kylmästi juuri sen mistä ollaan täälläkin puhuttu koko maan osalta että rahalla tuntuu vain nykyään saavan sitä terveyttään hoidettua ja vähemmän varakkaammat menevät sitten terveyskeskukseen anomaan armoa ja sitä saavatkin hyvällä tuurilla.

      Omasta mielestä tässä on vielä sekin että en ole periaatteessa huomannut ihan hirveän paljoa eroja tuon yksityisen puolen palvelun tason kanssa julkiseen puoleen verrattuna. Kyllä työterveydessä on saanut vääntää että tutkimuksia on saatu tehtyä, mutta toisaalta samat naamat siellä taitavat olla eri tahon palveluksessa valkotakit päällä vähän vuorokauden ajasta riippuen muutenkin.

      Pahimpia loukkauksia minusta ovat juuri täällä pääkaupungissa sellaiset julkisen puolen lekurit jotka pitävät vastaanottoa eivätkä osaa edes kunnolla suomea. Olen niin paljon kuullut heidän ammattitaidostaan pahaa sekä vähän itsekin sitä saanut onneksi kokea, etten todellakaan mene lähellekään jos kuulen että lääkäri on ulkomaalaistaustainen tai esimerkiksi kovin nuori iältään.

      Samaan jamaan tämä maa on joutunut valitettavasti kuin tosi moni muukin heikkotasoinen yhteiskunta. Raha täällä puhuu ja terveydenhuolto toimii tasan niin hyvin kun olet siitä valmis maksamaan.

      • monisairas

        Niin kauan kun olet kykynevä tekemään töitä ja maksamaan tutkimuskuluja omasta pussista olet vielä n.s. vahvoilla. Itse en ole mutta saadakseni jotain magneetti- tms. tutkimuksia olen maksanut lainalla! jotta asia edistyisi. Olen kokenut sen henkisesti helpommaksi.
        Yleisellä puolella flunssat yms. hoituu mutten muuta apua sieltä juuri ole saanut ja sairautta ja vaivaa on kyllä läjäpäin. Ihmettelen niitä joilla olisi varaa käydä yksityisellä puolella mutta kuormittavat yleistä ihan vaan periaatteesta. Enkä nyt tarkoita sinua.
        Itse voit vaikuttaa nyt lähinnä yleiskuntosi ylläpitämiseen. Toivotaan että vaivat helpottuu elleivät kokonaan koskaan selviä. Olethan poissulkenut jo paljon mahdollisia vaikuttajia. Miten me maallikot voisimme ymmärtää kun eivät näytä lääkäritkään ymmärtävän.


      • Kaikkeekans

        Voi herra mun jee... MELKEIN 37 asteen LÄMPÖILY!?! Alle 37 astetta on vielä ihan normaali ruumiinlämpö eikä mitään lämpöilyä....


    • Leukalinja

      Hei taas,

      Kuten lupasin niin siirsin tämän koko jutun käsittelyn omaan sitä varten perustettuun blogiini:

      http://luulovaisairaus.blogspot.fi/

      Tuolta selviää aikalailla kronologisessa järjestyksessä tämän oireiluni etenemiset alkaen tammikuulta 2015. Tuo lista tuolla ei ole vielä täydellinen, mutta pyrin saamaan sen kuntoon piakkoin vastaamaan kaikkein viimeisintä tilannetta.

    • patchy1

      Moikka,

      etkö voisi saada magneettiin lähetttä yksityiseltä? Itse sain, antoi sen vaan minun mielen rauhan saavuttamiseksi, vaikkei uskonutkaan sieltä mitänn löytyvän ja kehoitti vertailemaan hintoja. Helsingin magneettikuvauskeskuksessa kuvaus maksoi 138€ (Kela-korttilla) ja erikoislääkärin diagnoosista tuli tekstiviesti-ilmoitus 5minuuttia sen jälkeen kuin poistuin rakennuksesta. Ajan sain varattua viikon päähän soitosta. Suosittelen!

    • Patchy1

      Moikka,

      olen edellinen kommentoija, yritin kirjoittaa seuraavan tekstin blogiisi, mutta ei se latautunutkaan sinne...

      Omaa oireiluani on selvitetty/selvitettiin lokakuusta aina helmikuuhan asti, eikä mitään ikinä löydetty. Kävin useita kertoja omalääkärilläni terveyskeskuksessa, useasti eri ykstyisellä, myös erikoislääkäreillä, esim. neurologilla. Minusta otettu mm. laajaverenkuva kahdesti, ellei kolmesti, tutkittu mykoplasma, borrelioosi, kilppari, keliakia, laktoosit, reumakokeita tehty tuhottomasti, olen käynyt vatsan ultrassa, kuvattu nenäontelot kahdesti, keuhkot kerran, lanneranka kanssa kerran ja myös se pään magneetti otettu... Aikaa, vaivaa ja resursseja käytetty siis niin maan perusteellisesti, mutta löydetty ainoastaan alkuvaiheessa kohonneet trombosyytit (nyt normaalit) ja viimeisimpänä selästä rakenteellinen vika röntgenissä. Kävin kerran puhumassa traumaterapeutilla ahdistuksesta ja pelosta, joka tästä aiheutui, kun oireita on, mutta mitään ei löydetä.

      Onnekseni minulla on ollut mitä ihanin omalääkäri ja hän sai minut vakuuttuneeksi siitä, etten mitään vakavaa sairasta. Tai oikeastaan pakotin itseni uskomaan sen, vaikka edelleen pelkoja nousee. Olen pelännyt syöpää ja jotain neurologista sairautta niin paljon, että osasin vain itkeä ja ahdistua. Myös pakkomielteisesti selaten googlea kykenemättä keskittymään mihinkään.

      Olen myös kokenut vähättelyä oireistani, eräs mieslääkäri vihjasi luulosairauteen ja naisiin, jotka käyvät useita kertoja vuodessa mammografiassa, koska eivät vaan usko, että ovat terveitä. Mutta jos aina ikänsä terve 24-vuotias nainen alkaa oireilemaan yhtäkkiä oudosti, niin se ei ole luulosairautta ja tunnen kyllä itseni, enkä ole koskaan ennen reagoinut näin vahvasti sairasteluun. Neuvonani siis on, että kun löytyy yksi hyvä lääkäri, niin pyrkii muodostamaan häneen hyvän hoitosuhteen. Koska on myös todella kuluttavaa aina kertoa samat asiat uudelleen uudelle lääkärille, varsinkin kun oireilu on pitkään jatkunutta.

      Oma viimeisin lääkäri on ollut helmikuun alussa ja tämän jälkeen sain tietää selkäni rakenneviasta, joka selittäisi lääkärini mukaan osan oireista. Oirevyyhtini on hyvin laaja, enkä vaan keksi enää MITÄÄN mihin se voisi liittyä. Olen hyväksynyt sen, että jos se on MS, niin se kyllä antaa merkkejä lisää sitten kun aika on tai toinen teoriani on lokakuussa ollut kuume ja pieni flunssa, joka aiheutti supermyllerryksen kehossani ja se palautuu edelleen. Mutta mene ja tiedä. Jossain vaiheessa vain hyväksyin tilanteen ja yritän nyt keskittyä normaaliin elämään, koska se ahdistus oli jotain aivan karmeaa ja kuluttavaa.

      Joten tämän tekstin myötä, jos jaksoit sen lukea ;), toivon että tilanteesi selviää ja pääset kiinni normaaliin elämääsi. Minä henk.koht. uskon hammaskiven poiston jälkeiseen oireiluun, se voi ihan oikeasti kestää kauan, että keho palautuu siitä. Oireilun alku menee kuitenkin niin nappiin sen poiston kanssa. JOS pystyt, niin vierottaudu siitä googlesta, se on vaikeaa, mutta se on parempi. Itsekin sinne edelleen harvakseltaan eksyn...

    • Patchy1

      Ja edellinen jatkaa taas, luin viestiketjun läpi ja löydän hyvin paljon yhteneväisyyksiä. En malta nyt lopettaa kun vauhtiin pääsin.

      Oma oireiluni alkoi aika sopivasti 2kk sen jälkeen kun koirani menehtyi ja kaikki ns. palautteleva ja kevyt liikunta loppui kuin seinään. Kävin edelleen rankoissa crossfit treeneissä, mutta lihashuolto ja kevyt liikunta oli nollilla. Sitten nousi kuume ja minulla todettiin poskiontelontulehdus, jonka takia jämähdin sohvalle pariksi viikoksi, kun ei enää sitä koiraakaan kävelytettävänä ollut. Ja seuraavat oireet olivat todella outo otsasärky, pienet puutumiset, lihas- ja nivelkivut jne.... Oireita kymmeniä, jotkut varmaan ihan päivittäisiä, joihin en ollut ennen reagoinut, mutta huomasin ne nyt kun tarkkailin 24/7 kehoani.

      Tästä alkanutta vyyhtiä siis tutkittiin ja oireet kestäneet melkein sen 6kk... Nyt olen taas aloittanut kevyemmän liikunnan. Kaikki voisi tosiaan omallakin kohdallani johtua lihasjumeista. Minulla tosiaan alaselässä rakennevika, joka aktivoitui sohvalla istumisesta. Kun asento on väärä, niin keho lähtee korjaamaan sitä itse, mikä vetää taas esim. niskan jumiin.

      Ja kun lääketiede ei löydä oireilleni selitystä, niin pakko se on uskoa, että tämä johtuu jostain muusta. Lääkärithän ei tiedä juurikaan mitään lihasjumeista, asentovirheistä, vaan sen alan osaajat ovat fysioterapeutit ja kiropraktikot.

      Kannattaa tosiaan aloittaa liikunta, se ensinnäkin vie ajatuksia muualle ja voi jopa vahingossa avata mahdollisia jumeja. :)

      Nopea diagnoosini on hammaskiven poistosta aiheutunut pitkittynyt jälkioireilu, ehkä yhdistettynä vähentyneeseen liikuntaan, joka on vetänyt niskat/selän niin jumiin. Tadaa! No, mene ja tiedä :D

      Kannattaa miettiä, mihin vetää sen oman rajan, jolloin ollaan tutkittu riittävästi. Koska olet valmis uskomaan, ettei ehkä kyse olekaan syövästä tms. vaan jostain muusta. Stressin minimointi ehdotonta, koska voit tiedostamattomasti pitää kehoasi jatkuvassa jännitystilassa tai vaikka narskuttaa öisin, mikä vetää kaulan ja niskan jumiin. Mieli ja keho on kokonaisuus ja kumpikin vaikuttaa toiseen.

    • Leukalinja

      Hei taas kaikille vastanneille ja siten keskustelua jatkaneille!

      Sain tosiaan yksityiseltä tuon lähetteen sinne magneettiin. Pienimuotoinen vääntö tuosta tuli tämän aiemman lääkärin kanssa ja hänen mielestään minua on nyt jo tutkittu tarpeeksi sekä magneetti on kuulemma vieläpä täysin turha koe, mutta sain sen lähetteen väännettyä häneltä kumminkin.

      Rasittavaa.

      Teidän tarinoitanne oli myös kiinnostavaa lukea ja huomaan niissä kyllä yhtymäkohtia tähän omaan tilanteeseeni hyvinkin paljon. Olen itsekin nyt viime päivinä ryhtynyt mm. tekemään punnerruksia pitkän tauon jälkeen ja muutenkin liikkumaan keväisessä ilmassa. Toivon mukaan tämä tulee auttamaan asiaa pitemmällä tähtäimellä.

      Itsekin olen väsynyt selittämään oireitani aina uudelle ja uudelle lääkärille, mutta uskoisin että tämän magneettikuvauksen jälkeen annan kaikenlaisten kokeiden ja testien olla mikäli vastaus sen suhteen on kunnossa. Taitaa tosiaan nyt tämä olla se viimeinen varmuuskoe kaiken tämän useamman kuukauden rumban jälkeen.

      Täytyy ruotia näitä asioita vielä tuolla blogin puolella, mutta edelleen itselläni on aika hatara usko monenkin lääkärin selityksiin näistä vaivojen aiheuttajista. Eilenkin tuota lähetettä tivatessani lääkäri oli jopa sitä mieltä että imusolmukkeet kaulalla eivät ole koskaan olleetkaan "pystyssä", vaan että kuvittelin asian ja että kaulan ultra riittää nyt mainiosti tähän kaikkeen.

      Kieltämättä suutahti kun anoin sitä magneettilähetettä, mutta minkäs teet.

      • Ymmärtäväinen

        Moi!

        Halusin kommentoida sinulle sinun terveydentilastasi. Aina kannattaa luottaa omaan vaistoonsa ja siihen mitä keho kertoo. Olet saanut paljon vähättelyä osaksesi, mikä on kurjaa. Se vie energiaa ja suututtaa. Toisten on helppo sanoa sinulle, että vika on pääkopassasi. Niin kauan kuin sinulla on fyysisiä oireita, on sinulla epätietoinen olo. Eikä se poistu, ennenkuin saat vastauksia. Ymmärrän hyvin miksi juokset lääkäristä toiseen. Silloin on jotain vialla, jos niin tunnet. Toivotan jaksamista sinulle ja toivottavasti sinulla on tukiverkko ympärilläsi.


      • näkökanta

        Muistakaa vältellä sellaisia lääkäreitä jotka ymmärtävät heikosti kieltämme, kun ovat saaneet jalansijan tänne hoitavat vain oman maansa kansalaisia . Ei ruplalla vaan euroilla


    • JonesHenry

      Tässä vaiheessa haluan todeta, että itse elän enemmän tai vähemmän hysteerisessä syövän pelossa, vaikka oireita ei oikastaan ole. Pelkään, että minusta tulee kuin sinä;räyhään kirjaimellisesti naama punaisena valotakkisille tädille ja sedille, jotka oikeastaan pitävät minua SEINÄHULLUNA.


      Tiedoksi vain että itse olen nyt noin 33-vuotias, ja 36-vuotias ystäväni kuoli luusyöpään vähän aikaa sitten. Sen sanon, etä monet näistä "syöpähoidoista" oikeastaan PAHENTAVAT tilannettaa entisestään. Nykyisellään en oikeastaan luottaisi lääkääriin muuta kuin kivunhoidon antamisessa. Tässä on mielenkiintoinen internetsivusto, jossa on vielä mielenkiintoisempia hoito ohjeita;

      http://www.canceractive.com/cancer-active-page-link.aspx?n=214


      Voisit vaikka aloittaa tuolla, ja tässä olisi vielä vähän lisää, kun tuolle kyseenalaistamisen tielle on kerran sitten lähdetty!

      https://www.youtube.com/watch?v=Yl8Y8I_TsjI

      • TervekuinPukki

        Jones Henry ,kittos linkistä ,se oli " HOME - RUN ". Omakohtaiset kokemukseni
        saivat lisävaloa asioista joista oma syäpälääkärini ei ole maininnut mitään .
        Jos me kaikki hoitaisimme terveyttämme ,niin ei paljoa sairauksia olisikaan .
        Se mitä suusta menee sisään ,se määrittelee kropan kunnon ,siitä tosiasiasta ei
        pitäisi edes olla kinaa . Terveyslaitokset ovat vaarallisia basilli - laitoksia ,niistäkin
        voi saada yllättäviä sairauksia ,esim lihaa syövää bakteeriaa .Hammaslääkärien
        hygieeniakin saattaa olla kysenalaista ,varsinkin kiireellisissä linikoissa.Tartuntaa voi saada yleisistä kulkuneuvoistakin .Käsien pesu on ," ehdoton " .Ruokavalio sekä mielentila kulkevat käsi kädessä .Istumatyö tappaa ennenaikojaan .Miesten on syytä tarkistaa eturauhanen ,jopa nuorempanakin ,koska sen rauhasen syöpä
        on hyvin yleistä .Verikokeen PSA kertoo heti ,missä mennään .Niskanivelien kipua hallitsen itse omin konstein säätelemällä tyynyjen nousevaa asentoa .


    • Tutustuppa imusolmukkeiden tarkoitukseen niin tajuat miksi ne ovat turvoksissa. Voisiko vaikkapa NK:t fagosytoida jotain? Ihan vain vinkkinä se, että jos olet saanut uudenlaisen patogeenin, jota kehosi T-muistisolut (tai B-muistisolut) eivät tunne, menee vähintään 10-17 vuorokautta ENNEN kuin tunnetaan patogeenin epitoopit ja aletaan tuottamaan sopivia mekanismeja patogeenin torjumiseksi (oli se sitten fagosytointia, lyysausta tai muuta).

      • K.T.USA

        Sain kurkun seudulle kovia kipuja ,jokaisen ruskeaksi paistetun Wienerleikkeen
        jälkeen .Lopetin niiden syömisen ,ja myöskin muiden syväpaistettujen lihojen
        syömisen .Liian kovaa sulatettavaa ,ehkä .Kivut hävisivät .Juon paljon vettä .
        Tupakoimisen jätin jo kauan sitten . Viinaksetkin jäivät takavasempaan .Olo
        parantui ,ja silmätkin kirkastuivat .Aamuisin nousen virkeänä ,ja suunnittelen
        uusia rakennelmia mökille .Elämä on hienoa ,kun sen oikein oivaltaa .


    • Mari_Huana_

      Hankkikaa maria. Auttaa kipuihin.

    • Tosissaniolen

      Hei! Jos asia vielä vaivaa eikä oireet ole lieventyneet, niin ehdottaisin kääntymään kiinalaisen lääketieteen piiriin. Esim. akupunktiolla saa paljon erilaisia vaivoja/kipuja lievemmiksi tai jopa kokonaan katoamaan. Se todella auttaa ja on luonnonmukainen hoito, jota ei tarvitse pelätä. Ja jos sieltä kuitenkin löytyy jotain hiukan vakavampaa, niin kiinalaisen lääketieteen asiantuntija todennäköisesti vaivan huomaa.

    • Leukalinja

      Hei taas kakille,

      Sanon suoraan niin kuin tuolla blogissanikin että harkitsen sen magneettikuvauksen toteuttamista maksoi mitä maksoi.

      Ei tämä asia taida selvitä enää muutoin kuin sillä. Toisaalta sain nyt myös kirjeen tuolta julkisen puolen kurkkupolilta, jossa sanottiin että minun hoitoni siellä on otettu harkintaan mutta sen toteuttamisessa voi kestää kuukausia.

      • kohtalotoverisi

        Leukalinja (hei, taas kakille),
        en vaivaudu edes katsomaan sun blogia, yhtä hulluja näköjään riittää muutenkin.
        Vain Minä olen oikeasti vakavasti sairas, vaikkei kukaan sitä ymmärrä, miksei? Tutkimustuloksetkin voivat olla epäluotettavia, lääkäreiden ammattitaidosta puhumattakaan.
        Oletko miettinyt ruokavaliota ja ruuansulatusongelmia?(pään sisäisten lisäksi)


    • Luontaistuotekauppaan

      Käynti luontaistuotekaupassa, ja keskustelu henkilökunnan kanssa voi auttaa monissa ongelmissa ja asioissa. Ei tarvitse jonotella eikä maksa paljoa!

    • Homesweethome100

      Kuulostaa ihan homealtistukselta.

    • Itiö

      Voisiko olla mahdollista että asunnossasi on kosteusvaurio?
      Homeet ja sienet aiheuttavat kurkkukipua, kuumeilua ,flunssaa, ym....

    • todellisuus

      En jaksanut niin tarkkaan lukea tekstiä mutta näin yleisesti.

      Susta halutaan nopesti eroon koska he eivät tiedä, mikä sulla on niin eivät osaa auttaakaan olet luultavasti kunnallisella tai työterveyshuollossa tai jos olet työterveyshuollossa niin työnantaja käskenyt lääkäriä jos ei isosta firmasta kyse eli säästää taikka jostain menoista vielä ylemmältä taholta (uusipomo) helposti saadaan jotain kuluja poistettu eli poistetaan kaikki hintavat tutkimukset mitkä on yllättävän hintaisia (KAIKKI) (raharaharahaahneusahneus) taikka nämä työterveyslääkärit vuotaa kaiken mahdollisen työnantajalle, mikä pätee edelliseenkin näin nämä epäpätevät työterveyslääkärit pärjäävät työssään ja nämä ainostaan pitävät työnsä näillä veruikkeilla (kova paikka suomessa joutua työttömäksi, varsinkin lääkärin näin licklick). Nämä työterveyslääkärit eivät saisi mainita mitään (EI MITÄÄN) mitä niiden keskuksen tietokoneissa lukee, ainuastaan saa ilmoittaa sen hetkiseb sairasloman koodin eli syyn miksi on poissa töistää taikka että on ollut yli 2 kuukautta sairaslomalla ja onko mikä/milloin mahdollinen työhönpaluu?? muissa tapauksissa (TÄYSIN LAITONTA ) yleensä näissä vuodoissa on työnantajan taustalla nämä ''epäpätevät lääkärit''ja he nuolevat työnantajien hanuria sillä että keuhkokuumeesta mitä ei tutkita annetaan 3 päivän sairas loma (FLUNSSA) aika riskii touhua mutta (painostuspainostus) muuten potkut (näin näitä ressukoita viedään) kun ei muutakaan töitä näille lääkäreille työnantajalle HYVÄ säästääsäästää siinä, ikävä kyllä suomessa kun kaikki niin hintavaa menee terveyden edelle raha... (byrokratia)
      Hetittävät juuri niitä lääkkeitä mitä on käsketty eli buranaa tai masennuslääkkeitä jopa kivun takia --

      • todellisuus

        Ei ehkä ihan uuden pomon idea heti mutta tarkotin että jos talon sisällä vaihtuu, mutta näin asiat vaan menee monessa muussakin asiassa. :) mutta hommaa hyvä mies tai nainen jonkinlainen vakuutus, mikä korvaa nämä tutkimukset :)


    • KannattaaKokeilla

      Mee fysiotetapeutille hierottavaks ja naksaututat rangan... Ei maksa montaa kymppiä ja pari viikkoa popsit buranaa niin toimii.

    • verenkierto

      Ymmärrän tilanteesi varsin hyvin....Stressillä on vaikutus mikroverisuonijärjestelmään. Eli supistaa niitä verisuonia, joita keskushermosto säätelee. Jos solut eivät saa punasolujen kuljettamaa happea, niin tulee erilaisia oireiluja. Meidän tulisi ajatella enemmän mitä solu tarvitsee, koska muodostumme soluista. Tämä ei ole valitettavasti se tapa millä koululääketiede toimii tällä hetkellä, Se on tietyllä tavalla korruptoitunut, koska lääketeollisuus kouluttaa lääkärit pääasiassa. Katsopaapa lääketieteen Nobel 1998. Typpioksidin merkitys.

    • dandandan

      Hei,
      valitettavasti on pakko sanoa, että tuo kuulostaa luulosairaudelta.
      Minullakin on samanlaisia patteja kaksi kaulalla ja yhdessä välissä leukakipuja ja leuka oli turvoksissa. Menin lääkärille ja sanoivat, että sellaiset liikkuvat pienet pallukat ovat yleisiä rasvapalloja, joita ei tarvitse pelätä. Turvonneen posken ja leuan takia sain ajan ultraan ja siellä selvisi, että sylkirauhaset olivat vain tukossa ja tulehtuneet ja poskeen oli kertynyt nestettä. Tämän takia kaulan imusolmukkeet olivat laajentuneet. Kävin ulkomailla ja sen reissun jälkeen vaiva ilmeni.
      Kyllä minullakin pyöri mielessä syövät ja ties mitkä, mutta nopeasti tajusin, että kaikki on OK. Turhaan kulutin energiaa syövän pelkäämiseen.
      Mielestäni sinun kannattaisi pyytää lähete ultraan, jotta saisit asiaan vihdoin varmistuksen ja voisit haudata turhat huolet syövästä. Kannattaa sanoa lääkärille, että pelkäät syöpää ja että epätietoisuus asiasta vaivaa sinua todella paljon.

      • qxx

        Kannattaa tarkistaa onko kosteusvaurio/hometta kotona tai työpaikassa. itsellä oli myös kaulassa imusolmukkeet välillä turvoksissa, nivel kipua polvissa ja kyynärtaipeissa, kuumeilua, muistin pätkimistä ,vihlovaa päänsärkyä,huonon olon tunnetta ym. Monta vuotta meni ennen kuin syy selvisi..talossa oli hometta


    • jjlljljjllj

      Kaiken varalta ruumisarkku on hyvä jo hankkia ja totutella vaikkapa nukkumalla siinä.

    • todellisuus

      Unohdin tosiaan mainita että alle teiniässä niitä lääkärille kävin näyttämäs (imusolmukkeita ne ovat vaarattomia melkeinpä aina meillä jokaisella ikisellä on niitä mutta joilla on vaan niin pinnalla vaan että tuntuu,3 kertaa kävin diagnoosin ottamassa kun vaivaa kaikennäköisiä rytmihäiriöistä sun muita lepo90, välillä taukoo ja välillä takoo taas niin 3 kerran jälkeen taas olet sen verran nuori että on normaalia ja muutenkin aina syke ollu korkealla niin koko lapsuuteni lääkärit vain todennut että taisi jännittäää ;) mitä helvettiä?!?! niimpäniin aivan jäätävästi..no eipä pahemmin normaalii ole minulla koskaan ollut.. aina jotain tommosta nyt näin 24 vuoden iässä välillä pistää kovasti rintaa mutta mua hei jännittää tää elämä :)

    • maallakkin

      on tapana maalaislääkäreiden hymyillä kys. tapauksissa. Näin ainakin Saarikassa.
      Johtuupi siitä ku ne ei tiedä mitään tai ovat kiireisiä tv kuvauksiin.. Kirjoittavat sitten vasta lähetteen eteenpäin, kun olet ambulanssikyydillä mennyt otolle ja viimeisillä elonrippeillä sopertelet.
      Mene yksityiselle lääkärille! Ne ainakin viittii tutkia....

      • sortti

        Tarkista laatu myös kun menet yksityislääkärille, ei se kerro kaikkea mitä siinä ovenpielessä lukee. On tullut nähtyä sekin


    • Viisaudenhammas

      Mene nyt heti hammaslääkäriin, hampaat ja niiden tulehtuminen aiheuttaa tuon kaltaisia oireita. Itselläni oli samoja oireita kun puhkeamaton viisaudenhammas niitä aiheutti ja kun se leikattiin pois loppui kivut ym. siihen. Ei kannata rahojaan tuhlata enempää juoksemalla lääkäristä toiseen.

    • Leukalinja

      Hyvää huomenta taas vaan kaikille,

      Eilisen aikana ja tänäänkin on tullut aika paljon viestejä ja kaikenlaisia ideoita sen suhteen että mistä tässä kaikessa voisi olla kyse.

      Nuo hammasperäiset syyt olivat silloin ihan ensimmäisiä juttuja joita lähdin selvittämäänkin ja olen käynyt nyt tämän koko oireilun aikana tiuhasti myös hammaslääkärillä koska aluksi tosiaan kuvittelin että mm. viisaudenhampaat voisivatkin olla syynä tähän.

      Hammaslääkärin puolella on otettu koko leukaluun tomografiakuvat ja viisaudenhampaita ei ole missään piilossa muualla kuin siellä missä pitäisi ja ne eivät toistaiseksi oireile vaikka olenkin päättänyt ne poistattaa varmuuden vuoksi tässä jossain vaiheessa. Nuo hammaskuvat eivät ole myöskään valottaneet oikeastaan mitenkään sitä mistä tämä voisi johtua muuta kuin että hammaslääkärin mielestä purentani voisi tällaista aiheuttaa. On aika vaikea uskoa siihen väitteeseen, kun kumminkaan näitä oireita ei ollut ennen tammikuuta purennasta huolimatta.

      Ja olen tosiaan käynyt 90% yksityisellä puolella ensiksi työterveyden ja sitten myöhemmin samaisen firman erinäisten erikoislääkärien ja tutkimusten osalta jatkanut siellä. Ainoastaan täydellinen verenkuva ja yksi epämääräinen päivystyskäynti on heitetty tuolla julkisella eikä sieltä saa mitään lähetteitä irti kovinkaan helposti.

      Tuo homeen mainitseminen jo aiemmin oli myös hyvä idea tässä keskustelussa. Asun tällä hetkellä melko vanhassa kerrostaloasunnossa ja olen ruvennut miettimään senkin mahdollisuutta. Työpaikalta en usko homeeseen, mutta kodin ja varsin kylppärin suhteen tuntuisi kyllä että syytä olisi tutkia.

      Toisaalta edelleen on vähän vaikea näitä juttuja homeen suhteen nyt ruveta tutkimaan, kun näitä oireita ei tosiaan ollut kuin vasta tammikuuu 7. päivän jälkeen hammaskiven poiston jälkimainingeissa.

      Kaula on tosiaan myös ultrattu tuossa viime kuun puolella eikä sieltä löytynyt sen alueen rauhasten ynnä muidenkaan suhteen mitään ihmeellistä. Ainoastaan nuo imusolmukkeet siellä näkyivät, mutta nekään eivät kuulemma ole "suurentuneet" ja tämä viimeisin erikoislääkäri oli sitä mieltä etteivät ole mitenkään kuulemma edes olleet koskaan tämän aikanakaan suurentuneita.

      Tuo kurkkulääkäri jonka luona kävin löysi muutaman kipeän kohdan kaulalta ja totesi että siinä kohtaa

      Oireeni ovat aika vaikeita selittää, mutta sanotaan näin että erinäiset kurkkutuntemukset ja kivut molemmilla puolilla, leuan alueen kivut sekä jatkuva väsymys ovat päällimmäiset jutut sen ohella että kivut säteilevät molempiin korviin.

      Myös rintakipuja on ollut ja eräälaista hengenahdistusta, mutta nämäkin tulevat ja menevät.

      Näin päivityksenä on pakko todeta että olen nyt aloittanut liikunnan ja onhan minulla pitkäaikaisena istumatyöläisenä toki niskat, hartiat ynnä muut seudut aika tiukilla.

      Sinänsä vaan näiden jo ennen tätä oireilua jatkuneiden vaivojen osuutta tähän asiaan on vähän vaikeaa yhdistää vaikka niskat yms. ovat olleetkin kipeinä ennen, niin eivät ne koskaan ole mihinkään kurkkuun säteilleet taikka imusolmukkeisiin vaikuttaneet.

    • 678

      Aloittaja! Oletko käynyt sukupuolitautitestissä. Monella miehellä on hoitamaton klamydia, tippuri, kuppa vuosia tietämättään. Erityisesti klamydiassa ja kupassa ei juuri ole mitään oireita. Nekin aiheuttaa leukarauhasten turpoamista.
      Esinahkassa voi olla myös huomaamaton tavallinen pitkäaikainen tulehdus, jonka saa normiseksissä, suu ja analiseksistä. Bakteerit tarttuu myös käsien välityksellä. Oireina vain lievä punotus. Lisäoireina voi olla (vanhan virtsan) tuoksu, jota ei itse tunnista kun siihen on tottunut.
      Verestäviä hiertymiä voi tulla helposti ja lievää hilseilyä voi esiintyä. Valkoista ihokuonaa irtoaa vaikka sormella hangaten. Pitkään jatkuessaan esinahkaan tulee taiveihottuma, jonka hoito voi kestää kaksi vuotta. Oireet on edellä mainitut. Em. oireet aiheuttaa parisuhteessa naiselle jatkuvia hiiva ym...tulehduksia alapäähän!!! Jotta kikkeli pysyy terveenä, se pitää pestä joka aktin jälkeen hyvin huolellisesti HETI lämpimällä vedellä sormella hangaten jokapaikasta huolellisesti ja lopuksi huolellinen kuivaus pyyhkeellä!!! Pesu myös masturboinnin jälkeen!!! Huolellinen kuivaus on tärkeä aina pesun jälkeen!!! Taiveihottuman hoitoon kuuluu myös auringonotto, joka edistää paranemista. Nahka tiukalle vedettynä ja aurinkoa varovasti. Hilseilyyn ohuelti kosteuttavaa a-vitamiinipitosta hajusteetonta perusvoidetta. Mikäli ei parane, niin ympärileukkaus on viimeinen hoitokeino, jolla taiveihottuma poistuu. Peruslääkäri varsinkaan nainen ei ymmärrä tästä asiasta yhtään mitään. Kannattaa mennä vanhemman yli 45v miespuolisen ihotautilääkärin puheille, mikäli kysyttävää. Ps. kokemusta on.

    • avunsaanut

      Oletko käynyt hammaslääkärillä. Minulla oli vuosia myös tuommoisia patteja ja joku koteloitunut ontelo. 10v niitä katseltiin kunnes olin purrut 5 hampaan tohjoksi. Kun se poistettiin loytyi tämä onteloitunut nestekysta samalla joka poistettiin.

      Eli siis hammaslääkäri ja sen jatko tutkimukset aiheelliset jos kerran hammas kurkkupuolen kipua on.

    • pattero

      Jos kaikki alkoi hammaskiven poistosta. niin olet voinut saada jonkun lievän tulehduksen, joka voi olla myös virus, eikä näinollen nosta veriarvoja tulehduksen suhteen. Tärkeää on myös olla jatkuvasti tunnustelematta kyseisiä imusolmukkeita, koska jos niitä jatkuvasti vatkaa ne ärtyy siitäkin.
      Miksi niin kovasti tunnut olevan kallistunut syöpäepäilyyn? Joskus tällaiset syöpää pelkäävat jopa tupakoivat, mitä en ymmärrä ollenkaan. Toivottavasti et tupakoi ja muistat tunnustella säännöllisesti myös kiveksesi.

    • Thinkaboutthat

      "Otin lopputilin, jotta voisin laihduttaa". Sasi hermostui: Kaikki säästöt vedettiin vessanpöntöstä alas.

    • BNläääkäriiiiin

      Ei nykylääkärit ole kiinnostuneet susta kun vielä elät, ne kiinnostuvat sitten kun kuolet (elinsiirrot,ruumiinavaus,opetusmateriaali,tieteellinen tutkimuskohde)

    • kokenutkaikentietää

      On tämä maa kovinkin rikas, kun julkisilla varoilla sekä julkisen sektorin lääkärien että yksityisten (julkisesti tuettujen!!!) voimin tutkitaan ilmeisen tervettä joskin hermostunutta nuorta miestä näin ahkerasti päästä ja varpaisiin.

      Tarpeeksi kun valittaa ja ihmettelee vointiaan niin eiköhän sieltä sitten joku mukamas-diagnoosi löydy, josta sitten päästään lehteen ihmettelemään että tämmöinen tauti, eikä löydy edes lääkärikirjasta, ja kukaan ei ymmärrä. Ää.

      Olet hypokondrikko, neuroottinen. Sairaus se on sekin, mutta tolla tutkimisella se vain pahenee. Oikea osoite on psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapia, mieluiten pitkä.

      Vaikka ennen vanhaan hoito olisi että nyt jumalauta jätkä lakkaat ruikuttamasta ja menet kaataa ton metsän, tyhjentämään tunkion, korjaamaan sadon, siinä välissä sodit parit sodat ryssän kanssa. Niin ei olisi turhaa aikaa ihmetellä noin itseään ja imusolmukkeitaan.

      Mahtaa olla onni ja autuus olla tämän neitimiehen tyttökaveri.

      Ehkä suurin pelkosi on lisääntyminen? Ikä olisi semmoinen, suhdekin jo noin kauan, mutta nämä oireesi tarjoavat sinulle niin paljon muuta mietittävää että eihän tässä sitten ehdi - eikä tartte - lasten hankintaa miettiä.

    • jhvcvbnäöää

      mites asut ettei van olisi home ja sdesieni hommaa kuten mulla ja oireet on tollaset kun ei vielä ahdista ollenkaan hoida homekoira kotiin tai sitten sinne työmaallesi

    • HerperttiH

      Heippa Leukalinja! Onpas sua juoksutettu ns."lääkäreillä", kuten voi lukea monien muidenkin viesteistä. Nehän vain rahastaa ja kytkös on lääketeollisuusbisnekseen. Tämä tulee kalliiksi meille kaikille ja yhteiskunnalle. Nuo magneetti- ja röntgenkuvaukset rasittaa kehoa säteilyannoksilla. Sitä tekee myös ultraus. Tulee solunmuutoshäiriötä!
      Olen hermoratakäsittelijä. Sinulla on monia pinnetiloja rintanikamissa. Th12 on tärkeä lymfan kierrossa siis imuneste ja imusolmukkeet. Imusolmukkeet ovat ns. paikallispuhdistajia lymfalle. Maksa on myös lymfan puhdistaja. Kun maksan toiminta 'takkuaa', ilmenee se meillä väsynä, masentumisenä, mielialaheilahteluina nukkumisongelmina jne. Maksa on meidän "mieli".
      Puhuit yhdessä osiossa yöhikoilusta. Se kertoo Th11-rintanikaman pinnetilasta. Th11 kautta on yhteys munuaiset, iho ja virtsatiet. On näkynyt teksteissäsi pinnetiloja myös ylemmissä rintanikamissa; hengitysahdistuksia, rytmihäiriöitä, vatsaoirehtimisia, niskan ja pään ongelmia jne. Keho on kokonaisuus. Oireista on hyvä lukea, mikä on syy niihin! Kun oireet jatkuu pitkään, näkyy ne sitten nikamien välilevyjen "kulumina, pullistumina, kallistumina". Siis kuvilla saadaan tosiaan 'vanhaa tietoa'? Välilevyjen neste kuonautuu, kun siellä ei tapahdu luonnollista vaihtumista päivittäin.
      Kun kaikki on ok, välilevyt tankkautuu meidän ollessa levossa. Meidän pituus laskee pystyasennossa ja palautuu rennossa unessa. Nikamia kasassa pitävät ligamenttilihakset pitää rentoutua levossa, kuten myös meidän tahdonalaiset selän ja niskanlihakset ja koko keho!
      Hermoratakäsittelyssä käsitellään koko keho aloittaen päästä, kädet, jalat ja selän puoli. Kehossa on vastealueita. Esimerkiksi sääret ja pohjealueet ovat tärkeitä selkä- ja niskavaivojen hoidossa! Kokemusta on! Toivotaan, että Sinulle TODELLINEN APU löytyy, kuten myös muillekin eri vaivoistaan kertoneille!
      Mene mahdollisimman pian hermoratakäsittelyyn! Voit etsiä lähimmän hermoratamestarin www.hermoratahieronnamestarit.fi sivuilta.
      TERVEYTTÄ ja ELÄMÄN ILOA KAIKILLE!

      • HerperttiH

        Korjaus tuohon vinkkiini hermoratakäsittelyyn!
        Siis löytyy www.hermoratahieronnanmestarit.fi
        Antheeksi näin Väylänvarresta ja Antoisia Kevät Päiviä Kaikille!


      • kukkaro3

        Alkaahan näitä tietäjiä löytyä.


    • poiuyt

      Luin koko ketjun ja blogikirjoitukset. Oman henkilökohtaisen kokemuksen pohjalta näyttää siltä, että kyseessä on luulosairaus. Pitkäaikainen stressi aiheuttaa kehoon erilaisia outoja oireita ja tuntemuksia, jota sinänsä ovat täysin oikeita. Ne eivät ole kuitenkaan merkki sairaudesta. Tuosta kierteestä pääsee eroon vain unohtamalla oireet, lääkärissäkäynnit ja vastausten etsimisen Internetistä. Kirjoittaja mainitsee, että hammaskiven puhdistus laukaisi oireet. Yleensä yksi tapahtuma riittää laukaisemaan oireet ja potilas luulee, että kaikki johtuu tuosta tapahtumasta. Usein sitä ei itse huomaa kuinka stressaantunut ja jännittynyt on ylipäätänsä. Sinulla stressiä lisää lisäksi tunne, että on oman kehon ja sen tuntemusten vanki, ja apua ei saa mistään. Kyseessä on prosessi, jossa ihminen huomaa iän karttuessa sen, ettei olekaan kuolematon eikä kaikkia asioita edelleenkään pystytä parantamaan. Aivot ovat kummallinen kapistus, kun tuollaisia ajattelee, niin sitä tulee "oikeasti" sairaaksi ja kropassa on erilaisia voimakkaitakin tuntemuksia. Mulle tuli tuo sama 34-vuotiaana hieman toisesta asiasta. Pääkopan paraneminen vei 3-4 vuotta aikaa, jotta ei enää päivittäin ajatellut olevansa vakavasti sairas kun jostain päin kroppa antoi tuntemuksia.

      • nudekoira

        Vautsi. Hienosti sanottu.

        Terveysammatissa työnä olevana tuntuu siltä, että syöpää pelkäävät ennenpitkää saavat syövän.Minulla on tunne, että se syntyy enemmänkin pelosta syöpään, kuin siitä että se jo olisi kropassa.

        Ihmisen elämään on vaikea antaa aikaa ja takuita. Voit elää satavuotiaaksi tai kuolla pian pihalla tapaturmassa, tai maantiellä mennessäsi töihin.
        Pitää vaan elää, eikä pelätä.


    • tiede ei ole totta ja evoluutio on Saatanan valhetta. Tämä EI ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on MAALLISTA, SIELULLISTA, RIIVAAJIEN viisautta. Jaak. kirj. 3:15 täten tiedemiesten viisaus on demonien viisautta tuomitsematta tiedemiehiä. vain Kristus pelastaa, karkoittakaa sairaudet Kristuksen nimessä, teidän täytyy uskoa

    • terveys

      Uskomatonta, että et voi uskoa lääkäreitä, Et ole vakavsti sairas, ala elämään. Unohda kivut ja säryt, pahin ongelmasi on ikuinen asian miettiminen. Jokainen on pahasti sairas jos koko ajan tutkiskee itseään. Jätä asia puoleksivuodeksi, jos sitten vielä kurkkukipeä niin mene lääkäririin. tio touhu on ihan sairasta ja vielä tuhaan lääkäreiden aikaa.

    • Miksiuskomatonta

      > Uskomatonta, että et voi uskoa lääkäreitä,....

      Kuinka niin uskomatonta? Jos ns. koululääketieteen vankka näyttö on 13%, niin on suorastaan "terveellistä" suhtautua skeptisesti lääkärinkin esityksiin. Vielä ne virheelliset diagnoositkin huomioiden!

    • 3jokimies3

      Tunnen lääkäreitä varsin monipuolisesti, myös henkilökohtaisesti. Henkilökohtaisissa keskusteluissa heidän kanssaan on tullut esiin myös se, että odotukset heitä kohtaa koetaan lääkäripiireissä ylimitoitetuksi. He EIVÄTTIEDÄ KAIKKEA ja kukin heistä on vain tavallinen yksilö. Meillä kaduntallaajilla vain tuppaa olemaan se usko, että he ovat jumalasta seuraavia.

    • sjögren

      Hampaat ja suu kannattaa tietysti tarkistaa!Kokemukseni mukaan diagnoosin saaminen voi kestää kauan.Itselläni se kesti n. 3 v,samantyyppisiä,mutta rajumpia ja kuumeilin yhden kokonaisen syksyn.Vuonna 2000 sitten tuli diagnoosi: Sjögrenin syndroma.Lievänä oireet ovat kuvaamasi kaltaiset eikä useinkaan edes näy verikokeissa.Pahimmillaan en meinannut päästä sängystä ylös enkä tahtonut saada nieltyä,,kun tulehdus ulottui ruokatorveet asti.Käy vain sitkeästi VAATIMASSA kunnon tutkimuksia.Ainahan ne väittää,että päässä on vikaa,kun eivät muuta keksi!Ihme olis,jos ei ihminen ahdistuisi tuntiessaan olevansa sairas eikä kukaan ota tosissaan.TSEMPPIÄ!!!

    • Termari

      Kokemusta on kurkku-korva-kielikivusta muutaman vuoden takaa. Alkoi aika yllättäin mutta vaiva oli hankala, että en voinut kieltäkään liikutella sivusuunnassa. Ruokakin piti sormin siirtää poskipuolelta pois. Korvalääkäri löysi pienen kyhmyn sylkirauhasessa ja vaikka ohutneulanäytteessä ei näkynyt pahanlaatuista, pääsin sylkirauhasen poistoon. Onneksi oli vaan sylkirauhasen "räjähtämisestä" kyse ja se painoi hermoa. Sen jälkeen ei ole kipuja ollut.

    • fwefgwefg

      Mul on samat oireet, kerroin niistä jo ylempänä ketjussa. En vaan muistanut sanoa että minulla on myös UURREKIELI. Terveyskirjasto sanoo ettei se ol vaarallinen JOS asiaan eii liity turvonnutta imusolmuketta. MMMM...unohtivat vaan sanoa että mitä JOS liittyy? jäänee nähtäväksi.

    • Leukalinja

      Hei,

      No tosiaan tuota suuta, kaulaa ja muutakin on nyt tutkittu sekä ultrattu eikä kukaan ole kyllä minulle maininnut että jossain niissä rauhasissa siellä olisi jotain ongelmaa. Kieltämättä oireeni ovat myös siihen viittaavia, mutta minkäs teet jos mitään ei sieltä löydy.

      Itseäni vaan ihmetyttää tässä koko vyyhdissä nyt se että tämän kurkku-korva-suu lääkärin mielestä tuo ultra ja muut sellaiset ovat olleet aivan riittävät tutkimukset eikä muuta tarvitse tehdä vaikka puolelta toiselle vaihtuvaa kurkkukipua ja kaulan kipuja on ollut. Silloin aivan alussa nuo imusolmukkeet kaulalla olivat myös selkeän kipeät indikoiden minusta ihan jotain tulehdusta, mutta nyt ne eivät enää olleet kuukausiin kipeitä. Toki tuolloinkaan mitään ei näkynyt veriarvoissa, mutta kipeitä ne olivat.

      Totta kai yritän nyt tutustua sekä fysioterapiaan, käydä siellä ja muutenkin venytellä paikkoja ynnä muuta liikuntaa harrastaa. Käyn myös hammaslääkärissä tässä ihan perusasioissa, mutta sielläkin tuon leuan tomografiakuvan mukaan ei mitään hirveän vakavaa voi olla heidän sanojensa mukaan.

      Edelleen onhan tämä outoa oireilua ja väittäisin että jotain meni vikaan silloin tammikuussa sen hammaskiven poiston suhteen, mutta sen selvittäminen että miten kaulan imusolmukkeet ovat alkaneet vasta sen jälkeen olemaan noin "selkeät" siellä ja sitten nämä kurkkuoireet liittyvät toisiinsa onkin aivan toinen asia.

      Pakko sanoa myös että ei tosiaan siellä yksityiselläkään lääkärit välttämättä erityisen osaavaa sakkia ole vaikka he eivät siellä suoraan verorahoilla istuisikaan. Ihan yhtä kujalla ja arvauskeskuksen meiningeillä siellä vaan voidaan olla kuin paikallisessa terveyskeskuksessakin.

      Edelleen suurin ongelma taitaa minulla myös olla ihan se mistä kerroin blogissakin että moni lääkäri on eri mieltä monestakin sellaisesta asiasta mistä minua on tutkittu. Tuo erikoislääkärikin on sitä mieltä ettei näitä kaulan imusolmukkeita olisi koskaan pitänytkään edes ultrata, vaan ne ovat kuulemma aina olleet tuollaisia ja eivät ole mitenkään epänormaaleja koskaan olleetkaan.

      On vähän vaikeaa enää luottaa juurikaan mihinkään mitä lääkäreiden suusta tulee, kun he kilpaa toinen toisensa lyövät ristiriitaan käyntikerrasta toiseen.

      Kiitos kuitenkin kaikille kommenttia laittaneille.

      • kylmätotuus

        Nimim.HerperttiH kirjoitti hyvän artikkelin hermoratahieronnasta,kiitokset hänelle siitä!
        Omana kokemuksenani voin kertoa,että monet epämääräiset vaivani ovat jääneet sinne hierontapöydälle.Niska-hartiaseudun jumittuminen on ollut syynä moniin oireisiini.

        Leukalinja,ehkä sinunkin kannattaisi käydä hierojalla?! Ei siitä ainakaan mitään haittaa ole.

        Keppijumppa on myös mainio ja halpa keino hoitaa omaa kuntoaan.Jumppaohjeita löytyy netistä.


    • Leukalinja

      Tästä ei ole kauaakaan kun kävin koko vartalon hieronnassa ja se kieltämättä availi tiettyjä ongelmakohtia ja auttoi hetkellisesti. Tuosta taitaa nyt olla parisen viikkoa itseasiassa.

      Hermoratahieronnasta kertova viesti ja linkit olivat myös todella hyödyllisiä. Kiitos niistä.

      Yritän tässä nyt liikkua ja venytellä jatkuvalla syötöllä. Olen kuitenkin pystynyt nyt löytämään kaulalta sen alaosasta yhden tosi kipeän alueen jota yritän hieroa ja ehkäpä se vähän auttaakin hetkellisesti ongelmiin.

      Tässä nyt edelleen puntaroin että mitä teen tuon magneettikuvauksen kanssa, sillä antaisihan se jotain sellaista tiettyä lopullista varmuutta asiaan vaikka hinta on kyllä jumalaton ainakin sille mitä ne tuolta Terveystalolta ehdottavat.

      Ongelmahan on vähän siinä että toistaisia tutkimuksia pidetään nyt lääkärien mielestä laajalti riittävinä, joten kaikki lisätutkimukset ovat oikeastaan heidän mielestään nyt turhia.

      Nyt mennään sillä M53.0 "pää-oireyhtymä, niska-oireyhtymä" diagnoosilla siitäkin huolimatta että suurimmat kivut on kurkussa.

    • Leukalinja

      Hei taasen,

      Tuli nyt käytyä tuolla julkisella kurkkupolillakin puntaroimassa toistamiseen näitä juttuja erikoislääkärin pakeilla. Onneksi kerrankin pääsin aika nopeasti sisään.

      Aika samansuuntaista diagnoosia hän antoi kuin kollega yksityiselläkin ja keskusteltiin myös siitä että voisiko olla päällä joku tällainen krooninen nielurisojen tulehdus. Sinänsä vähän taas vaikeaa on sellainen näemmä todeta jos kerran sekään ei näy verikokeissa hänen mukaansa.

      Toisaalta jostain se krooninen nielurisojen tulehduskin on sitten tullut.

      Taas johonkin pitkittyneeseen virukseen on kallistuttu. En oikein usko että nuo kurkkulääkärit voivat tälle asialle mitään tehdä kun nytkin tekivät samat kokeet kuin yksityiselläkin ja kurkku on kuulemma ihan puhdas.

      Se magneetin lähete minulla edelleen on. Mietin että pitäisikö siellä käydä vai jättäisikö homman nyt sitten tähän huolimatta siitä että kaulan imusolmukkeet nyt sitten ovat mitä ovat ja kai jäävätkin sellaiseksi.

      Ei tätä asiaa ole haluttu tämän enempää nyt lähteä tutkimaan millään jatkotutkimuksilla enää huolimatta oireiden jatkumisesta.

      En oikeastaan tiedä että mitä muuta tässä enää pyytäisi tutkimukseksi kuin sitä magneettia pään ja kaulan alueelta.

    • Leukalinja

      Hei kaikille mahdollisille seuraajille pitkästä aikaa,

      Olen aika paljon kirjoitellut kuulumisia tuonne blogin puolelle, mutta ajattelin tänne tänään kirjoittaa nyt ensimmäiseksi vähän uutisia tilanteestani pitemmän tauon jäljiltä.

      Eli kävin kaulan magneettikuvauksessa tuossa viime keskiviikkona ja sen jälkimainingeissa tässä nyt eletään. Aluksi minulle meinattiin soittaa tuloksia vasta ensi viikon maanantaina, mutta vääntämällä asiasta puhelimitse sain kuin sainkin erään lääkärin kiinni tältä päivältä.

      Tuolla lääkärillä oli kerrottavanaan sellaista että kurkku, kaula, nielu yms. seutu imusolmukkeineen vaikutti aivan normaalilta. Sen sijaan se asia mikä oli pistänyt silmään oli että jossain nikamassani oli nyt jotain häikkää selkärangassa josta radiologi ei ollut tykännyt.

      Tässä on nyt väläytelty jopa MS-tautia ja tautia nimeltä syringomyelia. Ongelmaksi on muodostunut nyt se että en oikein tunne että minulla olisi ollut niitä tarvittavia neurologisia oireita siihen MS-tautiin, mutta lääkäri totesi että nyt on siirryttävä tutkimaan sitten päätä magneetilla ja otettava mm. Likvor-näyte.

      Tämä on tavallaan hyvä asia, koska kuten olette huomanneet olen kahlannut lävitse todella paljon eri lääkäreitä ja tutkimuksia viime kuukausien aikana. Tämä nikamiin liittyvä löydös tosiaan todella merkittävä juttu minulle, vaikka lääkäri ei osannut tarkalleen sanoa että voisiko se selittää nämä kaikki oudot oireeni vai ei.

      Maanantaina tuo lähetteen kirjoittanut lääkäri soittaa vielä jatkotoimenpiteistä, mutta varmaan on jälleen lisään juttuja edessä kunhan ehditään.

    • Ykstapaus

      Vastaavilla oireilla pään magneettikuvasta löyty..kasvain

    • Hoitotaso

      Kyllä vaan tätä palstaa vilkuilemalla saa rehellisen kuvan aina kehutusta Suomen loistavasta ilmaisesta terveydenhuollosta.
      Vaikuttaa melkein siltä, että lääkäreitä opetetaan vähättelemään ihmisten vaivoja. Lääkärin työn a ja o on vuorovaikutus, ja vain valitettavan harvat lääkärit sen osaavat.
      Sitten saavat maistaa omaa lääkettään, kun heidän omassa terveydessään jotain huolta. Siitäkin eräs syöpään sairastunut lääkäri kirjoitti tuossa taannoin.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe