Yksinkertaisesti en enää jaksa.
Olen 2-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja.
Yritän samanaikaisesti suorittaa lukiota ja ammattitutkintoa ja ainoa mahdollinen aika opiskelulleni oli ennen öisin, nykyään sekään ei ole mahdollista. Laitan lapseni nukkumaan n.klo 21, kuuntelen huutoa, käyn nostamassa lapsen takasin sänkyyn kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja ja kuuntelen lisää huutoa. Lopulta lapsi nukahtaa, yleensä puolenyön aikaan. Yöllä tunnin-kahden välein lapsi herää KIRKUMAAN, kirjaimellisesti. Jos annan kirkumisen jatkua, se jatkuu pari tuntia, naapurit hermostuvat ja itseltäni lähtee kuulo. Ääni on vähän samantapainen kuin tunkisi elävää sikaa sirkkeliin. Niinpä sitten vietän yöni hyssytellen lasta uudelleen uneen ja omat yöunet jäävät pariin-kolmeen tuntiin yössä.
Pelkään jatkuvasti, milloin sossu on koputtelemassa ovelle. Kuka uskoo että lapsi kirkuu yötä myöten ilman järkevää syytä, tai jos sellainen on niin eipä ole minulle ainakaan selvinnyt. Kai tällä menolla kohta tulee häätökin, eihän tällaisessa talossa nuku yksikään elävä sielu kun meteli on öisin sitä mitä on, itsekin korotan ääntäni vaikkakaan siitä ei ole yhtikäs mitään hyötyä. Tällaista ei jaksa enää päivääkään, onhan tätä kuitenkin jatkunut jo pian puoli vuotta. Lapsen isä asennoituu tilanteeseen niin että vika on minussa koska lapsi nukkuu muualla yönsä heräämättä, paitsi kotona.
Luovunko huoltajuudesta vai elämästä?
Olen 2-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja.
Yritän samanaikaisesti suorittaa lukiota ja ammattitutkintoa ja ainoa mahdollinen aika opiskelulleni oli ennen öisin, nykyään sekään ei ole mahdollista. Laitan lapseni nukkumaan n.klo 21, kuuntelen huutoa, käyn nostamassa lapsen takasin sänkyyn kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja ja kuuntelen lisää huutoa. Lopulta lapsi nukahtaa, yleensä puolenyön aikaan. Yöllä tunnin-kahden välein lapsi herää KIRKUMAAN, kirjaimellisesti. Jos annan kirkumisen jatkua, se jatkuu pari tuntia, naapurit hermostuvat ja itseltäni lähtee kuulo. Ääni on vähän samantapainen kuin tunkisi elävää sikaa sirkkeliin. Niinpä sitten vietän yöni hyssytellen lasta uudelleen uneen ja omat yöunet jäävät pariin-kolmeen tuntiin yössä.
Pelkään jatkuvasti, milloin sossu on koputtelemassa ovelle. Kuka uskoo että lapsi kirkuu yötä myöten ilman järkevää syytä, tai jos sellainen on niin eipä ole minulle ainakaan selvinnyt. Kai tällä menolla kohta tulee häätökin, eihän tällaisessa talossa nuku yksikään elävä sielu kun meteli on öisin sitä mitä on, itsekin korotan ääntäni vaikkakaan siitä ei ole yhtikäs mitään hyötyä. Tällaista ei jaksa enää päivääkään, onhan tätä kuitenkin jatkunut jo pian puoli vuotta. Lapsen isä asennoituu tilanteeseen niin että vika on minussa koska lapsi nukkuu muualla yönsä heräämättä, paitsi kotona.
Luovunko huoltajuudesta vai elämästä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Saisitko lastasi välillä johonkin yöksi, niin, että saisit nukuttua edes vähän univelkoja pois.
kannattaa tosiaan käyttää se aika nukkumiseen, vaikka tuntuu ehkä tyhmältä olla kotona silloin kun olisi mahdollista lähteä johonkin itsekseen.
Perheneuvolaan voi myös mennä juttelemaan. Monesti ulkopuoliselle asiasta kertominen auttaa hahmottamaan asioita paremmin. Myös unikoulusta voisi olla kenties apua?
Ja jos opiskeluista ei juuri nyt mitään tule, olisiko niitä mahdollista lykätä hieman eteen päin? tai opiskella hitaammassa tahdissa?
Kauhean vaikea ihan ulkopuolisena koittaa jotenkin auttaa, mutta kannattaa tosiaan puhua ammatti-ihmisten kautta, siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin.
Toivon, että saatte asiat jotenkin lutviutumaan.
Lukemattomat ihmiset ovat ehdotelleet tosiaan sitä unikoulua mutta tuskin siitäkään on tässä tilanteessa mitän iloa, sillä lapseni tosiaankin nukkuu yönsä heräämättä kertaakaan ihan missä tahansa muualla paitsi kotona.
auttaako sängyn paikan vaihtaminen!!?? - en tiedä onko siitä hyötyä mutta tuskin ainakaan haittaa (sähkömagneettinen kenttä-huuhaa? - mutta jotkut ovat yliherkkiä sille)
päivän aikana? Meillä vastavat kohtaukset liittyivät yleensä muumien katseluun. Kun katselu loppui niin huutokin loppui (tähän meni toki pari päivää katselun lopettamisen jälkeen).
Koska nukkumaanmeno on teillä hankalaa niin iltarutiineihin on tehtävä muutos. Ole vaikka lapsen vieressä niin kauan kunnes hän nukahtaa (jouduthan ravaamaan paikalla kuitenkin...), laita vaikka itsellesi peti lapsen sängyn viereen ja hilaa sitä sitten tilanteen rauhoituttua ilta illalta etäämmälle. Totta kai tästä on sinulle vaivaa, mutta tilanteen korjaamiseksi sinun on muutettava omaa käytöstäsi ja toivottava että muutokset saavat lapsen käyttäytymisen muuttumaan toivottuun suuntaan.
Meillä on poika 2v 3kk.. autismi epäilty. Tutuksi on todellakin tullut se että poikaa saa nukuttaa ensin kaksi tuntia klo 12 asti yöllä ja sitten hän saattaakin taas klo.4 aamulla hetätä ja päättää ettei nuku enää.. tunne on toivoton ja ei auta kuin jaksaa. Meitä jo naapurit uhkailivat häädöllä mutta ei auta. Selitin asian isännöitsiälle ja hän ymmärsi sen. Häätöä meille ei voida antaa nyt. Nykyään nukutan pojan niin että laitan sen omaan sänkyyn ja annan huutaa ja raivota siinä kunnes antaa myöten ja nukahtaa, itse istun pikku jakkaralla sängyn vieressä ja silittelen välillä pojan päätä, tai jos hän yrittää kiivetä sängystä pois, estän sen. Muutama päivä ollaan menty noin ja enää ei tarvi tuntia istua vieressä. Auttaa myös asiaa kun herätät pojan viim.8 aamulla ja päikkäreille 12-13 aikaan. Eikä anna nukkua kuin korkeintaan kaksi tuntia. Toivon sinulle todella paljon voimia taisteluun, muista ettet ole ainut joka on samassa ongelmassa.
Entäpä voisitko luopua opiskelusta joksikin aikaa, kunnes tilanne rauhoittuu? Meillä esikoinen oli vastasyntyneestä asti vähäuninen ja noin kolmevuotiaaksi asti tosi nukuteltava. Tappeli nukahtamista vastaan viimeiseen saakka, vaikka saattoi ensin itsekin sanoa että väsyttää. Joskus kolmen ikävuoden paikkeilla kyselin kaverilta itseltään miksi nukahtaminen on niin vaikeaa ja vastaukseksi sain: "Minä oon päättäny että minä jaksan!" Liekö tehnyt tuon päätöksensä jo kolmen päivän ikäisenä, mutta siltä se tosiaankin tuntui... Luja päätös olla nukahtamatta.... Huoh. :(
Nyt on noin puolentoista vuoden ajan pääsääntöisesti käynyt vapaaehtoisesti nukkumaan, vaikka haluaisikin aina äidin viereen. Sen kyllä jo jaksaakin, kun ei tarvii enää nukahtamisesta "taistella". Tuskinpa enää kovin montaa vuotta edes huoliikaan äitiä viereensä... ;)