Yhdysvaltojen ja Britannian viranomaiset ovat murtautuneet maailman suurimman sim-korttivalmistajan sisäiseen tietoverkkoon, kertoo verkkojulkaisu Intercept.
Hallitusten hakkerit varastivat järjestelmästä salausavaimet, joilla suojellaan mobiiliviestinnän yksityisyyttä.
Intercept perustaa tietonsa tietovuotaja Edward Snowdenilta saamiinsa asiakirjoihin. Tietomurron toteutti yksikkö, jossa oli mukana agentteja Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden virastosta NSA:sta ja Britannian signaalitiedustelusta GCHQ:sta.
GCHQ:n vuodelta 2010 olevan asiakirjan mukaan virastot pystyivät salausavainten avulla salaa seuraamaan suurta osaa maailman mobiiliviestinnästä, oli kyse sitten datasta tai puheesta.
Murron kohteena oli Gemalto-konserni, joka omistaa entisen Suomen Pankin setelipainon Vantaalla. Gemalto valmistaa Vantaalla muun muassa biometrisiä passeja. Interceptin listan mukaan Vantaa oli yksi hakkeroinnin kohteista.
Gemalto-konserni valmistaa vuosittain noin kaksi miljardia sim-korttia, ja sen asiakkaita ovat esimerkiksi jättioperaattorit AT&T, T-Mobile ja Verizon.
– Minua häiritsee ja olen melko huolissani siitä, että tällaista on tapahtunut, sanoo Gemalton varatoimitusjohtaja Paul Beverly Interceptille.
Verkkojulkaisun haastattelemat asiantuntijat vertaavat salausavaimia yleisavaimeen, joka käy asuintalon jokaisen kodin oveen.
TS–STT
http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/737213/Lehti USA ja Britannia varastivat simkorttien salausavaimia
USA ja Englanti varastaneet SIM-salausavaimia
25
201
Vastaukset
- katseoikeaanpäin
Lännessä se Suomen oikea vihollinen luuraa.
- yksinkertaiset
Tyhmempi kansanosa ei vaan tätä tajua vouhkatessaan puuttinista ja trolleista
- yletrolli
uutinen on ilmiselvä trolli sieltä Pietarin trollitehtaasta juonittu maailmalle
- trollikortti
Totta kai. Kaikki ikävä voidaan selittää pois Pietarin trolli-kortilla.
- vakooja_smart
On naiivia luulla ettei idässä (ryssät, kiina) osattais tuota samaa, ne eivät vaan paljastu on senverran kovat sanktiot.
- ootsälapsellinen
Naiivia luulla että Venäjällä olisi läheskään samat mahdollisuudet toteuttaa vakoilua tai informaatiosotaa kuin noilla aloituksessa mainituilla...
- Haista-Kokoomus-paska
Eikö olekin hieno tämä meidän "arvoyhteisömme" joka huolehtii turvallisuudestamme vakoilemalla ja urkkimalla meitä?
- exceptionalism
Tämä on tätä länsimaista paremmuutta.
- sdfgsdfgsfd
Ottakaa varkaat kiinni!
- harhaanjohtaja123
Ei kun tämä on meidän kaikkien hyväksi.
- tulkaa-esille-sieltä
Missä ovat nyt ne keskustelijat jotka hirnuvat ylistystä läntiselle sananvapaudella ja yksilön koskemattomuudelle?
- pasilastako
Mistä lie trollitehtaasta tosiaan kirjoittavat?
- AatosErkko
Kriisipalaveri pystyyn: Turun Sanomat on lakkautettava "Venäjän trollina".
- sTCar0
Kaikilta Turkulaisilta Suomen passi pois ja Siperiaan
- suomikoAloittaa
No ei kai siinä sitten muuta, kuin pakotteita kehittelemään.
- Haista-media-paska
Menkää nyt toimittajat haastattelemaan Stubbia, Callea ja muuta tyhjänjauhajasakkia tästä uutisesta. Kysykää politiikoilta mitä mieltä he ovat kahden länsimaan ihmisten vakoilusta ja muusta terrorista.
- sdfsfsd
Nyt paljastuu Iken tekstariviestit...
- Meitä-huijataan
AJATELKAA JOS VENÄJÄ OLISI TUON TEHNYT..... MIKÄ ULVOMINEN NATO-MEDIASSA. NYT.... hys, hys............. hysssss..........................................................
- Menetetty_yksityisyys
Täysin totta. Ihmeellistä yksisilmäisyyttä Suomen mediassakin harrastetaan. Nyt pitäisi oikeasti tehdä reipas pesäero näihin telluksen pahimpiin roistovaltioihin. Saksan ja Ranskan johdolla muu läntinen Eurooppa voisi heittää sotaa kaikkien kanssa jenkkien johdolla lietsovat britit hevonkuuseen koko EU:sta.
- dsdffdfd
Englanti aloitti I ja II maailmansodan. USA haluaa aloittaa III:n.
Isoveli valvoo.Se tapahtuu nyt eikä 1984 kuten ennustettiin.
Vääriä henkilöitä he kuuntelevat,koska Putin pystyy yllättämään koko ajan lännen demokraatian levittäjiä.
Suomalaiset on niin aivopestyjä,ettei tämäkään uutinen riitä.USA ja Englanti on silti parhaita liittolaisiamme.- eikö_mitään_salattavaa
Uutinen asiassa näyttääkin olevan että "tavallisten ihmisten" ei tarvitse olla huolissaan koska heillä ei ole mitään tietoja mitkä vakoilua kiinnostaisivat.
Asiaa vähätellään vaikka kyseessä on aivan perustavan laatuinen valheen paljastaminen.
Kysymys on siitä että yhtäläinen totalitaristinen valvonta yli ja ulkopuolelta minkään demokraattisen päätöksen on tosiasia samoin kuin se oli niissä sosialistimaissa joita vieläkin käytetään esimerkkinä ihmisten oikeuksien polkemisesta.
Vaikka läntinen totalitarismi hoitaa asian hienostuneemmin se ei muuta tosiasiaa että yhteiskuntamme on täydellisti valvottu ja tavalla johon ei todellisuudessa ole keinoja puuttua.
Jokainen ajatteleva ihminen tämän tosin on ymmärtänyt jo ennen näitä "paljastuksia".- Perskele
Tietoja, mitä saadaankaan, käytetään poliittisesti ja kaikin muinkin tavoin omaksi edukseen sinua vastaan, jos vain halutaan!
Kansalaisten vakoilusta voidaan saada vaikka psykologisia aseita ja valmis tieto kaikista ihmisistä!
Olet avoin kirja, ja he kieroja hyväksikäyttäjiä, jos haluavat!
Toisten vakoileminen on heille monesti tärkeämpää, kuin oma elämänsä!
Mikä saa ihmisen haluamaan toisten kyttäämistä?
Sehän on myös ammatinvalintakysymys?
Mitä se kertoo heistä, jotka tekevät sitä?
- Suomettuminen
Eitetyn perusteella on vieläkin vähemmän syytä hakea NATO jäsenyyttä. On typerää vakoilla kavereitansa, mutta on idioottimaista jäädä siitä kiinni. Suomi ja Suomen media on totaalisen suomettunut ja lähdekritiikitön suhteessa mm. anglosaksiseen länteen.
Blonde, blue eyed and totally stupid... - TututKuviot
Eikös jonkin turvallisuusviranomaisen mukaan tuo GSM-standardi ole ollut jo vuosia murrettavissa brute forcella, koska sehän on ikivanha, kun se otettiin käyttöön jo 80-luvulla. Käsittääkseni kyseessä on pelkkä vuokryptaus ja kaiken lisäksi vain 54-bittinen sellainen, vaikka standardi (A8 ja A5) tarjoaisivat mahdollisuuden kovempaan salaukseen.
Jo 90-luvun lopulla oli liikkeellä huhuja, joiden mukaan tiedustelut pakottivat käyttämään noin alhaista bittimäärää. Liekö edes vuoto tapahtunut vahingossa edellisen valossa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1196951Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam494654Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk743724Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,272794Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni302471Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t221926Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei2001438Martinan prinsessahäät peruuntui
Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.3191244Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona
Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on371042- 88898