Koen usein hyvin kiusalliseksi hiljaa olemisen kahdenkesken ihmisten seurassa, etenki puoltuntemattomien. On pakonomainen tarve sanoa jotain sillä hiljaisuus tuntuu kiusalliselta. En kuitenkaan usko että hyvät small talk taidot ovat oikea ratkaisu ongelman juureen, sillä ihmisen on osattava olla tarvittaessa myös vain hiljaa, tarvittaessa vaikka pitkään, jos ei juuri siinä hetkessä halua sanoa mitään. Hyväksyvä läsnäolo on ratkaisu, mutta entä jos toinen kokee tilanteen kiusallisena tai outona? Vaatisiko se lisää hyväksyntää tilanteeseen sellaisena kuin se on. Ehkä serassa oleva kokisi samaa sisäistä rauhaa hyväksyvän läsnäoloni kautta. Pelottavinta on olla alttiina tulla leimatuksi kummalliseksi, vaikka ei sillä ole oikesti merkitystä. Toiseksi se että aiheuttaa toiselle kiusallisen tilanteen.
Ajatuksia? Ja etenkin ammattilasten näkemyksen kiinnostaisi!
Ajatuksia? Ja etenkin ammattilasten näkemyksen kiinnostaisi!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyviä ajatuksia sinulla ja tavallaan ihan terveitä. Seurassa voi olla hiljaa ja miettiä asioita. Se että kokee velvoitetta kommunikoida jotakin, on kai sisällä tapahtuvaa sisäistä tarvetta. Mistä se johtuu, on tietenkin luonnekysymys, mutta voi olla tarve saada hyväksyntää itselle olemalla " hyvä tyyppi" . Se voi olla myös opittu toimintamalli (tv-elokuvat tai yhteiskunnallinen painostus alitajunnassa).
Ihminen voi olla ihan hyvin hiljaa.
Heikolle itsetunnolle se on etenkin kiusallista, sillä itsetunto alkaa hyvin pian arvioida tilannetta viallisena. Kaikilla ihmisillä on heikko itsetunto ( se on älykkyyden edellytys).
On opittu, että puhuminen on aukaisevaa ja hauska puhuminen oikeasti usein sitä onkin.
Onko siihen velvoitetta? Ei ole.
Itseäni ei haittaisi ollenkaan puhumattomuus, voisin istua hiljaa ja kuunnella kun toinen pulisee. Ongelmaksi muodostuu se, että ne muut eivät ymmärrä, miksen sano mitään, tässä yhteiskunnassa kun pitää puhua vähintäänkin säästä. Uskon, että se toinen rupeaa tuntemaan olonsa vaivaantuneeksi, kun yrittää sylkeä jutuntynkää ja itse vain kuittaan sanomansa yhdellä sanalla, enkä ala keskustella (en osaa, eikä ole mitään sanottavaa). Tämä taas saa oman oloni vaivaantuneeksi. Olen saanut myös kuulla muuta kautta, kuinka porukat ovat kummastelleet sitä, etten oikein puhu mitään. Tämän vuoksi en kovasti halua joutua varsinkaan niihin kahdenkeskisiin tilanteisiin, koska en vain osaa small talkia, taikka ylipäätään keskustella aiheista, jotka eivät pahemmin liikuta minua.
Olikohan se Rush Hourissa, kun Jackie Chanin hahmo on vain mykkänä, kun toinen pulputtaa vieressä kuin papupata, ja lopulta kun Chanin hahmo aukaisee suunsa ja toinen ihmettelee, että tämä osaakin puhua, sanoo Chan vain jotain, ettei hänen tehnyt mieli puhua. En tiedä onko tuo kiinalaisessa kulttuurissa tapa, mutta hitto kun täällä päinkin tajuttaisiin, ettei kaikki vain halua puhua. Sen sijaan ruvetaan pitämään "mykkää" leuhkana, tai outona, eikä häntä tietenkään vähäsanaisuutensa vuoksi lähestytä. Itse voisin istua koko elämäni yksin oltuani porukoissa, vaikka kukaan ei sanoisi paljon mitään. Itselleni se sana ei ole tärkeintä muissa ihmisissä, mutta muille se ilmeisesti on kaikki kaikessa.
----Kaikilla ihmisillä on heikko itsetunto ( se on älykkyyden edellytys).----
Minulla on nykyisin hyvä itsetunto ja olen kokolailla tyhmä, joten se sopii tuohon oikein hyvin. Tyhmyys muuten ei ole rikos ja tyhmänä pärjää elämässä oikein hyvin.
Minua ei kiusaa hiljaisuus ja pidän ihmisistä, jotka osaavat laillani olla luontevasti hiljaa. Toisia sen sijaan välillä puhetaukoa pitävät ihmiset tuntuvat häiritsevän kovasti.
Turhaa puheenpölinää on aivan liikaa. Kaikki pölötys ei ole small talkia, vaan pelkkää pölinää vain.
Tiedän tunteen. Minun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin, koska en ole hyvä jutustelemaan rennosti vieraiden ihmisten kanssa.
Toinen iso ongelma on että pelkään vaikuttavani muiden silmissä tyhmältä, kun vain vastailen lyhyesti ja harvoin annan jotain uutta keskusteluihin. Tiedän kyllä että olen ihan fiksu, mutta vaikutanko siltä muiden silmissä?