Kansalaisadressi maakaupan rajoittamisesta löytyy täältä. Linkistä voi kannattaa lain säätämistä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096
*Oli kunnossa, ennen kuin korjattiin*
Ulkomailla asuvien ja ulkomaisten yhteisöjen kiinteistönhankintojen valvonnasta annettu laki (1613/1992) kumottiin 1.1.2000 lukien Satu Hassin toimesta hänen ollessa ympäristö ministerinä
Suomessa ei ole asiasta enää mitään lakia. Kaikkialla muissa maissa on maakauppa rajoitettu lailla ulkomaalaisille. .
Viidentoista vuoden kokemusten perusteella voidaan nyt todeta, että valmistelussa ei ollut riittäviä arvioita muiden EU-maiden rajoituksista eikä myöskään arvioita syntyvistä haitoista.
Julkisuudessa vellonut keskustelu venäläisten kiinteistönhankinnoista vahvistaa tätä käsitystä. Päättäjät ovat kritiikittä uskoneet suurellisiin suunnitelmiin ja lupauksiin investoinneista ja työllistämisistä.
Lopputuloksena on ollut keskeneräisiä ja toteutumattomia hankkeita, saamattomia saatavia, monenkirjavia ongelmia yrittäjien, naapurien ja luonnon kanssa.
On tuotu esiin turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen liittyviä näkökulmia rahanpesusta ja korruptiosta puhumattakaan.
Vastavuoroisuus ei toteudu. Venäjä teki vuonna 2011 päätöksiä, jotka estävät ulkomaalaisilta kiinteistön oston alueilta joihin suomalaiset tuntevat mielenkiintoa. Venäjä ilmoitti vuonna 2012 lunastavansa Karjalassa olevat parisataa suomalaisten omistuksessa olevaa kiinteistöä. Vuoden 2013 lopulla tuli tieto siitä, että ulkomaalaisten kiinteistökaupat ja myös vuokrasopimukset ovat tulossa luvanvaraisiksi koko Venäjän alueella vuoden 2015 alusta.
Huolestuttavia ovat viranomaisten toteamukset, että heillä ei ole velvoitteita tai oikeuksia tarttua esille tuotuihin ongelmiin. Mikään viranomainen ei tilannetta seuraa eikä nykyistä tilannetta tiedä. Kukin viranomainen keskittyy syntyneen ongelman jälkikäteiseen selvittämiseen.
Suomi tarvitsee tätä villiä ongelmakenttää säätelevän lain. Tämä ei vaikeuttaisi ulkomaisten yritysten toimintaa Suomessa. Liiketoimintaa on mahdollista harjoittaa vuokraamalla siihen tarvittavat alueet ja tilat.
Lailla olisi myönteisiä vaikutuksia oikeuspolitiikkaan ja sisäiseen turvallisuuteen vahvistamalla kansallista turvallisuutta, edistämällä viranomaisten yhteistoimintaa kaikilla hallinnon aloilla ja torjumalla rikollisuutta. Elinkeinopolitiikassa se vähentäisi rahanpesun ja harmaan talouden mahdollisuuksia sekä kasvattaisi verotuloja. EU-politiikkaa se yhtenäistäisi sekä kehittäisi sisäistä toimintakykyä. Ympäristöpolitiikassa se vähentäisi maallemme vieraiden toimintaperiaatteiden lisääntymistä kaavoitukseen ja rakentamiseen.
Kansalaisaloite eduskunnalle laiksi EU- ja EFTA- maiden ulkopuolisten henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistönhankinnasta (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096) toteutuessaan korjaa tehdyn virheen.
Kansalaisadressi maakaupan rajoittamisesta täällä
15
197
Vastaukset
- TurussaKartsalla
Putin, Juhani lepän kaveri: "olkaa iloisia suomalaiset, kun ostamme maanne"
https://www.google.fi/search?q=putin juhani leppä&biw=1173&bih=607&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=_53qVNGeB8jharDRgaAC&
ved=0CCUQsAQ#imgdii=_&imgrc=JRpwVdiKiJUEUM:;rPD6P8YxXRvM5M;http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/542193/4/542195.jpg;http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/542193/Kaksi kaupunkia kulttuurirajalla;1000;653 - SkärdgårdsboFinsk
Järkyttävää, että tähän asiaan joudutaan perustamaan Kansalaisadressi kun eivät kansan valitsemat poliitikot asiaa itse tajua!
Mutta, sellaisia poliitikkoja te olette manner-Suomessa valinneet. - Vaiettäpitää
Putin pitää ”apokalyptistä skenaariota” epätodennäköisenä
Venäjän presidentti Vladimir Putin.
© Itar Tass / Reuters
Julkaistu: 23.2.2015
Ukraina Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan sota Venäjän ja Ukrainan välillä on epätodennäköinen.
Putin puhui valtiollisen television haastattelussa.
– Pidän sellaista apokalyptistä skenaariota epätodennäköisenä ja toivon, ettei se koskaan tapahdu, Putin sanoi.
Apokalyptinen tarkoittaa maailmanloppua.
Putin ei myöskään näe tarpeelliseksi järjestää Itä-Ukrainan tapahtumien takia uutta tapaamista Ranskan, Saksan ja Ukrainan kesken. Hän toivoi, että Minskissä saavutettua sopimusta kunnioitetaan.
Taistelut ovat jatkuneet
Vasta eilen Ukrainan hallitus ja Venäjän tukemat kapinalliset kertoivat sopineensa raskaan aseistuksen vetämisestä rintamalinjalta pois.
Ukrainan mukaan kapinalliset ovat jatkaneet hyökkäyksiä hallituksen joukkojen asemia vastaan Mariupolin satamakaupungin lähellä. Vihollisuuksien jatkumisen takia raskasta aseistusta ei Ukrainan armeijan mukaan voi vielä vetää pois.
Länsi on varoittanut Venäjää mahdollisista lisäpakotteista, jos haurasta tulitaukoa edelleen rikotaan.
Panssarivaunuja Venäjältä?
Ukraina sanoo Venäjän lähettäneen parikymmentä panssarivaunua Mariupolia kohti. Venäjän mukaan se ei anna aseapua kapinallisille.
Saksa ilmaisi maanantaina huolensa tulitaukorikkomuksista Ukrainassa. Samalla se kehotti Venäjää käyttämään vaikutusvaltaansa, jotta kapinalliset lopettaisivat taistelut.
STT-Reuters-IS
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1424722881138.html - apokalypti
Mikä on apokalypti?
- MyckeBra
Ministeri kannanotto
Haglund Valtion voitava lunastaa kiinteistöjä turvallisuussyistä
Maanantai 2.3.2015 klo 09.16
Puolustusministeri Carl Haglundin (r) mukaan lainsäädäntöä tulee kehittää niin, että valtio voi tarvittaessa lunastaa kiinteistöjä, jos siihen on turvallisuuspoliittisia intressejä.
Maanpuolustuskurssin avajaisissa puhunut Haglund sanoi, että ulkomaalaisten tekemät kiinteistökaupat on huomioitava eri tavalla kuin ennen Itä-Ukrainan esimerkin vuoksi.
Hän korosti myös verkkovalvonnan merkitystä uudenlaisessa sodankäynnissä ja siihen varautumisessa.
STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015030219286601_uu.shtml
Kannata tästä aloitetta eduskunnalle
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096 - ruokosorsa
Pääasia on, että ryssältä haiseva putin saadaan pois koko Suomen alueelta Affenanamaa mukaan luettuna. Tykkään affenanmaalaisista, rentoo porukkaa, melkein jo muutin mutta tuli muita asioita.Ootte mahtavia.Jag tycker om Ålänska människor.
- UlosAiristolta
Presidentti Sauli Niinistö, Jussi Niinistö, Pekka Haavisto, Seppo Kääriäinen, Carl haglund, Ilkka Kanerva ja Suna Kymäläinen oikealla asialla venäläisten maakauppojen rajoituksia.
http://areena.kokeile.yle.fi/1-2689572
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096- MitesÅlandilla
Ja nyt Sisäministeri Päivi räsänenkin on tätä samaa mieltä
- BärreKumlinge
Åålandilaiset ei paljon välitä, vakka Rysslandit syö Åålandin.
- Ettänäinrynnitään
Putinille hurrattiin Moskovassa: ”Anna meille seuraavaksi Suomi!”
Julkaistu: 19.3.2015 15:15
VENÄJÄ Krimin liitosjuhlassa keskiviikkona Moskovassa vaadittiin väkijoukon suulla seuraavaksi Venäjään liitettäviksi Suomea ja Puolaa.
Heti Presidentti Vladimir Putinin puheen jälkeen häntä kuunnellut, luultavimmin tarkoin valikoitu kuulijakunta hurrasi ”Venäjä! Venäjä! Putin! Putin!”, minkä jälkeen väki alkoi hoilottaa:
”Ole-ole-ole! Krim on meidän! Anna nyt Puola ja Suomi!”
Punaisen torin juhla oli Kremlin järjestämä, joten sinne päässeet oli valikoitu ja tavallisesti kannattajille on kerrottu etukäteen, mitä huutaa.
Venäjällä vietetään tällä viikolla ensimmäistä vuosipäivää Krimin niemimaan liittämisestä Ukrainalta Venäjään.
Punaisella torilla oli viranomaisten mukaan noin 110 000 ihmistä.
Useat ihmisistä tulivat paikalle 10–15 ihmisen ryhmissä, joilla oli yksi tai kaksi omaa ”kaitsijaa”, kertoo uutissivusto RBC.ru.
Juhlijoille puhuivat mm. Duuman edustajat sekä Krimin uuden hallinnon viranomaiset tasavallan päämiehen Sergei Aksenovin johdolla.
– Krimiläiset ovat ylpeitä siitä, että he voivat elää maassa, jolla on kansallinen johtaja – urhea, oikeamielinen ja luotettava mies, joka taistelee kansallisten etujen puolesta, kiitti Aksenov Putinia.
Lopuksi puhui Putin itse, joka sai kuulijoilta raikuvat suosionosoitukset ja kannatushuudot.
– Ymmärsimme, että Krimissä ei ole kyse ainoastaan strategisesti tärkeästä alueesta. Kyse on miljoonista venäläisistä ihmisistä, miljoonista kanssakansalaisistamme, jotka tarvitsevat apuamme ja tukea, julisti presidentti.
Putinin puheen jälkeen kuulijat hurrasivat ja vaativat seuraavaksi Venäjään liitettäviksi Puolaa ja Suomea.
Lopuksi soitettiin Venäjän kansallislaulu, jonka jälkeen Putin kiitti paikallaolijoita tuesta ja poistui.
Timo Myllyniemi
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1426747551233.html - KrimjaSuomi
Saksalaislehtikin uutisoi venäläisten maakaupoista Suomessa 2015
Torstai 26.3.2015 klo 13.26
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015032619423888_uu.shtml
Saksalaiset kiinnostuivat venäläisten haalimista tonteista Suomessa. Miljoonalevikkisen Spiegel-lehden lähteenä on Iltalehti.
Venäläiset yksityishenkilöt ja yritykset ovat jo pitkään ostaneet maita Suomesta sotilaslentokenttien ja ammusvarastojen läheisyydestä, kirjoittaa suosittu saksalainen viikkolehti Der Spiegel.
Spiegel kertoo saksalaisyleisölle, että venäläiset ovat haalineet erityisesti rantatontteja Turun saaristosta.
- Niiden sijainti mahdollistaa suomalaisten turvallisuusasiantuntijoiden pelkojen mukaan venäläisille viiden laivareitin tarkkailun Turusta ja Naantalista. Reitit olisivat kriisitilanteessa tärkeitä maanpuolustukselle sekä armeijan huollolle, Spiegel kertoo.
Iltalehden kartta
Saksalaislehti on käyttänyt lähteenään Iltalehden julkaisemaa Suomen karttaa, johon on merkitty Suomen mustalla sotilastukikohdat ja punaisella venäläisten maaomistukset.
Spiegel mainitsee myös, että Suomen puolustusministeri Carl Haglund haluaa nyt rajoittaa lailla ulkomaisten mahdollisuutta ostaa tontteja Suomen turvallisuuteen olennaisesti liittyvien alueiden läheisyydestä.
- Jopa pakkolunastus voisi tulla mahdolliseksi. Ministeri perustelee hyökkäyksensä rasittuneilla suhteilla Moskovaan, Spiegel selittää.
Iltalehden tietojen mukaan myös Saksan yleisradioyhtiö ARD aikoo tehdä televisiodokumentin venäläisten maakaupoista Suomessa.
Spiegel käytti lähteenään Iltalehden karttaa, jossa on merkittynä suomalaiset sotilastukikohdat sekä venäläiset maaomistukset. (KUVAKAAPPAUS)
NINA DALE
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015032619423888_uu.shtml - Bomarsund
Niinistö ei osallistu Moskovan voitonpäivän paraatiin
Keskiviikko 25.3.2015
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei osallistu Moskovan voitonpäivän paraatiin 9. toukokuuta.
Presidentti Niinistö ei lähde Moskovaan Ukrainan konfliktin takia. (JOHN PALMéN)
Asian vahvisti STT:lle presidentin kanslia. Päätöksen perusteet liittyvät kanslian mukaan yksinomaan Ukrainan konfliktiin ja sen myötä syntyneeseen tilanteeseen.
Päätöksestä on kerrottu Venäjälle tiistaina diplomaattiteitse.
Suomi jatkaa edelleen muiden Pohjoismaiden kanssa keskustelua ja yhteydenpitoa siitä, millä tasolla paraatiin osallistutaan.
Venäjä on kutsunut useita valtiojohtajia seuraamaan toisen maailmansodan päättymisen 70-vuotisjuhlan sotilasparaatia Punaiselle torille. Aiemmin muiden muassa Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama, Saksan liittokansleri Angela Merkel, Britannian pääministeri David Cameron ja EU-presidentti, puolalainen Donald Tusk ovat kieltäytyneet kutsusta. Myöskään Puolan, Viron, Latvian ja Liettuan presidentit eivät osallistu juhlaan.
Kymmenen vuotta sitten sodan päättymisen 60-vuotisjuhlaan osallistui silloinen tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Toisen maailmansodan katsotaan Euroopassa päättyneen natsi-Saksan antautumiseen 8. toukokuuta 1945, minkä takia länsimaissa asiaa juhlitaan päivää aikaisemmin kuin Venäjällä. Antautumishetkellä vuorokausi oli Moskovassa vaihtunut jo 9. päivään toukokuuta.
STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015032519417626_uu.shtml - PERSUOMA
TOIVON HARTAASTI ETTÄ PUTIN MIEHITTÄISI AHVENANMAAN JA SIIRTÄISI HURRIT SIPERIAAN
- HerätysÅland
Venäläisten maan ostot Suomessa jumiin.
Kannata uuden maalain säätämistä täältä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096- putinmies
Ahvenanmaan elätit siirrettävä siperiaan, ja venäjälle tukikohta Ahvenanmaalle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949167Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki564809Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414501Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532823Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641222Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota421202Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691144