Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Raharikas porho

Koo-Usettaja

Haluan ostaa Kanttilan kahdella eurolla. Kiinteistöt tontteineen. Kunnostan paikat pannumyssyjen virkkaajille, ym. "muka taiteellisille" huuhaa ituhipeille.

10

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bizzerire

      Ehtona myös se, että sille myönnetään arvoaan suurempi palovakuutus ja täytän sen arvottomalla roinalla, jonka arvioin miljoonaomaisuudeksi. Pitää myös löytää vasikoimattomat tuhotyön tekijät. Homma tulee hoitaa ennen kuin ensimmäinen lainaerä tulee maksuun kun minulla ei ole rahaa kuin muodolliseen käsirahaan.

    • Viidakonsanonta

      Fanttom sanoi, että hyvin vakuutettu on puoliksi poltettu.

      • HeiHeleijaa

        Joskus Mustanaamio poistuu viidakosta ja liikkuu kaupungilla kuin kuka tahansa meistä.


    • minncantis

      Kanttilasta haaveilevan puheet ovat kuin rahattoman hevosen ostajan. Siitä ei tulisi ainakaan mitään sivistyskeskusta, vaan tyhjäpäiden käräjätupa.

    • bazzilri

      Eikä se manne osta sitä. Näin vain sai niin kovin kaipaamaansa julkisuutta. Jo ennalta ilmoitti että jos tulee vähänkin jotain negatiivista, niin vetäytyy tästä. Ja nyt vetäytyy kun ei edes olisi rahaa edes ostaa.

    • oiskositua

      Entäs jo Kuopio muistettais legendana;

      Kanttila&Konttila

      • Matkailuvetonaula

        Nämä kaksi voisi hyvin yhdistää ja perustaa Itä-Suomen johtavan änkyräkeskittymän hoitokodiksi täyspäiväisille kaikesta valittajille.


      • Kala-allerginen

        Ainoa mitä kannustetaan on toripilkki. Mikä on mielestäni aivan oikein.


    • 20_20
      • 69_69

        kaupungin edustajien mukana tuleekin aina "Lemua livestuoreelta."
        Pashat housussa kävelevät kun eduslounaalla juotiin liikaa Wiskiä
        kaupukista riippumatta!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2174
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2003
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1622
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1450
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      75
      1420
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1337
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1314
    8. 50
      1205
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe