Perussuomalaiset on Vladimir Putinin apupuolue, jonka tehtävänä on saattaa Suomi takaisin Venäjän yhteyteen.
Jos äänestät persuja, äänestät Venäjää.
Jos äänestät persuja, äänestät Venäjää.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Juuri näin on. Persujen äänestäminen on kuin kusisi veteraanien haudalle.
Haista sinä sivari piiiiitkä viiittu veteraaniesi kanssa, sinähän jatkuvasti tuolla hokemallasi kuset veteraanien haudalle !!!!
Onko sulla jotenkin mennyt kokonaan ohi, että taitavat perussuomalaiset politikot eniten puhua suoman itsenäisyydestä ja sen säilyttämisestä, sekä pysymisestä erossa näistä helvetin klubeista ja kerhoista joissa "pojat sotivat" milloin minkäkin suuren asian puolesta. Kuten vallankaappausten rahoittamisesta ja tukemisesta itsenäisissä valtioissa niiden laillista hallitusta vastaan jne. jne.
Persut taitavat olla ne, jotka aika ehdottomasti puhuvat ja toimivat suomen itsenäisyyden puolestä ja sitä vahvistamaan pyrkien.
Mikäli sinulle tyhmyydestäsi johtuen on vaikeaa ymmärtää asioita, kannattaa niitä kuitenkin hiukan tutkia ja ajatella ennen kuin niitä palstalle tuuppaa ehdottoma ainoana oikeana totuutena.
Aloittaja on tod.näköisesti näitä aivottomia venäläistrollaajia, jotka epätoivoisesti koettavat saada eripuraa suomalaisten keskuuteen. Vaan ihan turhaa sanahelinää, kaikki tietävät täällä perussuomalaisten olevan kunnollista ja isänmaallista väkeä. Joten pitäköön aloittaja, ryssäntrolli saastaisen kitansa kiinni!
Tässä mitään veneäläistrollaajia ole, pelkkiä sivaripoikien sankaruustavoitteluja.Muiden verellä on helppo olla sankari ja anonyymipalstalla huudella typeryyksiä.
Niin tuolla maailmanmenoapalstalla sanottiin myös IPU;sta, kaikki jotka haluavat itsenäisen Suomen ovat kuulemma Venäjätrolleja, ei sentään sitä täällä kehtaa väittää,
Nuo EU;n USAn kannattajat eivät tajua että koko eurooppa yritetään alistaa
USA;n valtaan, siksi nato pitään saada kaikkiin euroopan maihin,
aika pitkällä siinä jo ollaankin, Suomikin isäntämaasopimuksellaan,
katsotaan tuomitseeko supo tuon petturisopimuksen joka on perustuslakimme vastainen.
Kantelu on tehty mutta pahaa pelkään ettei sitä edes käsitellä
kaikki muutkin lainrikkomukset on hyväksytty.
Jos mietitään hetki Halla-ahon historiaa, persujen kansaa hajoittavaa agendaa, persunuorten lipunpolttoa jne. niin en ihmettele huhuja joissa väitetään Kremlin rahoittavan ja ohjaavan perussuomalaisia.
Puolueen ylikorostettu "isäm maallisuus" on pelkkää kulissia.
Halla-ahosta viis, yksi pelle häiriköiden suosikki Helsingissä - ei siis kuvasta mitenkään kaikkia persuja, tai persupuoluettakaan. Kaikkien puolueiden agendat hajoittavat kansaa.
Lipun poltosta taas ei ole kyse tuossa EU;n kankaanpalan polttamisessa - se on kuin mikä tahansa sinikeltainen kankaanpala, sillä se ei ole valtionlippu, ainostaan rosvojoukon ja omaneduntavoittelioiden ajama "yhtenäisyyden" kuvake - jossa sinä ja minä maksamme, pieni eliitti nauttii niistä rahoista. Antaa siis palaa kangas - muuta tuo rätti ei edusta, kuin vain ja ainostaan kangasta.