työttömät työnhakijat ,osa kuuluu jo eläkkeelle.

Meillä on kortistossa paljon ihmisiä jotka eri syistä kuuluisivat jo eläkkeelle,
iän tai sairauden vuoksi, mutta heitä ei päästetä sinne koska eläkeyhtiöt
säästävät näin varojaan, sijoittaakseen ne tuottavaan toimintaan.

Eläkkeen sijaan eläkeikää nostetaan ja pakotetaan ihmiset kortistoon,
näin heidän eläkeetuutensa pienenee vuosi vuodelta.

Eläkeikämme on nyt jo 63-68 vuotta eli se antaa mahdollisuuden olla töissä
pidempääkin kuin 65 vuotiaaksi, työnantajat vain eivät juuri hyväksy niin
vanhoja työntekijöitä.

Eläkeiän nostoa perustellaan huoltosuhteen huonontumisella, väärien
ennusteiden vuoksi,

Meillä on nyt yli 60 vuotiaita 1437715, eläkeläisiä on hiukan enemmän koska myös nuorempia ihmisiä on sairauseläkkeellä, noin 350000, osa näistä on työeläkkeen piirissä, toiset saa kela.eläkkeen.

Yli 75 v, on 464396,on selvää että tämä määrä ihmisiä kuolee 5,n vuoden
kuluessa koska ihmisen ikä on 80 v.
Jotkut toki elää yli satavuotiaaksi mutta meitä kuolee myös paljon nuorempina, joten vanhusten määrä ei kasva ennusteiden mukaan.

Tämä laskelma kertoo että meitä kuolee joka vuosi yli 90tuh, ja tämä kuolleiden määrä vähennetään eläkeikäisten joukosta saadaan oikea
eläkeläisten määrä, 1437715 -464396=973319,
tämä määrä eläkeläisiä on jatkossakin vain vähän pienentyen mutta suunta on selvä, 15 vuoden kuluttua on sitten selvä alenema koska 40 vuotiaita on
noin 315 tuh, ja se jatkuu vähän vaihdellen.

Ennusteiden mukaan eläkeläisten määrä nousee 1600000,n se ei pidä paikkaansa



Suuret ikäpolvet on jo eläkkeellä mutta tilastoissa heidät lasketaan eläkeikäisiksi vasta 65 vuotiaana, joten nuo laskelmat ei pidä paikkaansa.

http://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#vaestoianmukaan
_____________________________________________________

Jos palaan aiheeseen, työttömien määrä siis vähenisi mikä työkyvyttömät
ja yli 60 vuotiaat pääsisi eläkkeelle niin halutessaan, jatkossakin,

ja mikä tärkeintä, vapautuvat työpaikat antaisi työtä nuorille, koska nyt
ilman työtä heillä ei ole tulevaisuutta eikä vanhana eläkettä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suurin osa 50-vuotiaista joutaisi eläkkeelle. Meillä on tullut työttömyyden aikaan pysyvästi työkyvyttömiä miehiä, jotka eivät edes töihin enää kykenisi. Jossain vaiheessa luku oli 100000, mikä lienee nyt. Ulkomaan elävät vievät suomalaisen miehen ennenaikaiseen hautaan. Kuitenkin näitä miehiä pidetään vuosikaudet työttömyyskortistossa, vaikka eläkkeelle kuuluisivat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


korjattavaasia kirjoitti:

Meillä on kortistossa paljon ihmisiä jotka eri syistä kuuluisivat jo eläkkeelle,
iän tai sairauden vuoksi, mutta heitä ei päästetä sinne koska eläkeyhtiöt
säästävät näin varojaan, sijoittaakseen ne tuottavaan toimintaan.

Eläkkeen sijaan eläkeikää nostetaan ja pakotetaan ihmiset kortistoon,
näin heidän eläkeetuutensa pienenee vuosi vuodelta.

Eläkeikämme on nyt jo 63-68 vuotta eli se antaa mahdollisuuden olla töissä
pidempääkin kuin 65 vuotiaaksi, työnantajat vain eivät juuri hyväksy niin
vanhoja työntekijöitä.

Eläkeiän nostoa perustellaan huoltosuhteen huonontumisella, väärien
ennusteiden vuoksi,

Meillä on nyt yli 60 vuotiaita 1437715, eläkeläisiä on hiukan enemmän koska myös nuorempia ihmisiä on sairauseläkkeellä, noin 350000, osa näistä on työeläkkeen piirissä, toiset saa kela.eläkkeen.

Yli 75 v, on 464396,on selvää että tämä määrä ihmisiä kuolee 5,n vuoden
kuluessa koska ihmisen ikä on 80 v.
Jotkut toki elää yli satavuotiaaksi mutta meitä kuolee myös paljon nuorempina, joten vanhusten määrä ei kasva ennusteiden mukaan.

Tämä laskelma kertoo että meitä kuolee joka vuosi yli 90tuh, ja tämä kuolleiden määrä vähennetään eläkeikäisten joukosta saadaan oikea
eläkeläisten määrä, 1437715 -464396=973319,
tämä määrä eläkeläisiä on jatkossakin vain vähän pienentyen mutta suunta on selvä, 15 vuoden kuluttua on sitten selvä alenema koska 40 vuotiaita on
noin 315 tuh, ja se jatkuu vähän vaihdellen.

Ennusteiden mukaan eläkeläisten määrä nousee 1600000,n se ei pidä paikkaansa



Suuret ikäpolvet on jo eläkkeellä mutta tilastoissa heidät lasketaan eläkeikäisiksi vasta 65 vuotiaana, joten nuo laskelmat ei pidä paikkaansa.

http://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#vaestoianmukaan
_____________________________________________________

Jos palaan aiheeseen, työttömien määrä siis vähenisi mikä työkyvyttömät
ja yli 60 vuotiaat pääsisi eläkkeelle niin halutessaan, jatkossakin,

ja mikä tärkeintä, vapautuvat työpaikat antaisi työtä nuorille, koska nyt
ilman työtä heillä ei ole tulevaisuutta eikä vanhana eläkettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu