onko kellään kiinnostusta lähteä lontooseen huhtikuussa. yksin reissu voi tulla tylsäksi. kiertelyä, shoppailua, illalla johonkin? itse olen usein siellä käynyt että paikka ei ole aivan uusi
matkaseuraa lontooseen huhtikuussa
ninni000
5103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Missä aiot asua ja millaista ohjelmaa ole suunnitellut?
Hostellia olin ajatellut, ellei löydy muuta halvempaa yösijaa. aika moniruokainen olen tekemään mitä vaan, ja tekemistähän siellä löytyy:) laita vaikka sähköpostia: [email protected] niin voidaan rupatella lisää:) mikäli muita kinnostuneita. saa laittaa postia:)
Moikka! Mä olisin voinut lähteä pidennetylle viikonlopulle mahdollisesti kahdessakin kohdassa. Laita viestiä. Olen 29v. nainen. [email protected] Tai mäkin voin laittaa.
Mä voin lähtee. Olen Meikussa asuva leskimies ja rahaakin kertynyt komean asunnon lisäksi.
Haluan kuulla kuitenkin sinusta enemmän ensin ja vasta sitten tavata.
Asumme tietysti ihan kunnon hotellissa.
Pääsikö porukka lontooseen asti! Onko kukaan lähdössä nyt syys-lokakuun aikana lontooseen?!