Tammikuussa 2006 oli 2233 työtöntä merimiestä, joista 99 vastavalmistunutta. Tilanne esimerkiksi vahtimiesten ja vahtiperämiesten kohdalla oli tuolloin jo vähemmän kun paras mahdollinen. 2014 joulukuussa sama luku oli 5131, ja 492 valmistunutta ja lisäksi näyttäisi nousseen viimeisen puolen vuoden aikana. Luku on jossakin määrin vertailukelvoton, sillä tuossa välissä merityövälitys on lakkautettu jolloin työssäolevalla ei ole syytä ilmoittautua sinne jos haluaa vaihtaa työpaikkaa. Silti voisin kuvitella että työtilanne on lähestulkoon katastrofaalinen.
Kehotan alan koulutukseen nyt keväällä hakeutuvia harkitsemaan hyvin tarkkaan. Samalla kun työttömien seiloreiden kannattaa aidosti harkita alanvaihtoa.
Lisää ikäviä uutisia: työttömyys vuodesta 2006
67
287
Vastaukset
- Seafarer124
Koulutusta täytyy vähentää radikaalisti. Neste lopettelee ja mm. Bore siirtyy ulkomaisten halpatuotteiden käyttöön. Merenkulkijoilla ei ole mitään tulevaisuutta Suomessa. Tämä on fakta tilanne.
- Mercator1
Arctiashipping käy työsopimusneuvotteluja liittojen kanssa. Työnantajapuolella tarkotuksena tuoda sekamiehitys jäänmurtajille. Eli miehistöön ja alipäällystöön.
- Seafar
Tähän on tultu.Eipä olisi uskonut joitakin vuosia sitten. Pitäisiköhän nyt vihdoinkin tajuta, että koulutus täytyy ajaa alas merenkulkijoiden osalta Suomessa.
- pmatt
Epäilenpä että sekamiehitys ei toteudu niinkauan kun armeijalla on sananvaltaa.
- HFOuse
pmatt kirjoitti:
Epäilenpä että sekamiehitys ei toteudu niinkauan kun armeijalla on sananvaltaa.
Mitä ihmeen sananvaltaa?
Sekamiehityshän on ihan tätä päivää "Suomenlipunalla"
Se tästä nyt vielä puuttuis että jotku merivoimien kapiaiset tulis tänne pätemään. On niitä eläkeukkoja ja niiden "osaamista" ihan riittävästi nähty!!
Hyllyjä osaavat hyvin järjestellä. - lepo_vaan
HFOuse kirjoitti:
Mitä ihmeen sananvaltaa?
Sekamiehityshän on ihan tätä päivää "Suomenlipunalla"
Se tästä nyt vielä puuttuis että jotku merivoimien kapiaiset tulis tänne pätemään. On niitä eläkeukkoja ja niiden "osaamista" ihan riittävästi nähty!!
Hyllyjä osaavat hyvin järjestellä.Sitä sananvaltaa että murtajat ovat osa huoltovarmuussuunnitelmaa. Ja sitä sananvaltaa että jokaisen suomessa rakennetus murtajan piirustukset kiertää pääesikunnan kautta. Laivainssit ja kapiukot päättää paikat tykeille, ohjuksille, ym. väkivaltavehkeille.
- HFOuse
Sulla taitaa foliohattu kiristää päätä?
Ja vaikka jonku murtajan piirrustukset jossain kiertäis niin mitä se vaikuttaa ko. sekamiehitys asiaan? - kosanilla
HFOuse kirjoitti:
Sulla taitaa foliohattu kiristää päätä?
Ja vaikka jonku murtajan piirrustukset jossain kiertäis niin mitä se vaikuttaa ko. sekamiehitys asiaan?Älä henkäile sitä hooefoota;) Ota vähän raitista ilmaa ja mieti.
Suomen valtion huoltovarmuus, ulkolaiset toimijat...
Alkaako kello kilisemään ?? Olihan asiasta puhetta jo muutama vuosi sitten. - HFOuse
Joo joo, mutta miten sun juttus liittyy sekamiehitykseen?
Sehän on jo nykypäivää!
"Olihan asiasta puhetta jo muutama vuosi sitten." no avaappa vähän mistä oli puhetta!!! - hrri
Silloin kun murtajia alettiin rahtaamaan pitkin maailmaa, eri ministeriöt ja puolustusvoimat esittivät kovasti vastalauseita, jokainen omilla perusteillaan.
- HFOuse
hrri kirjoitti:
Silloin kun murtajia alettiin rahtaamaan pitkin maailmaa, eri ministeriöt ja puolustusvoimat esittivät kovasti vastalauseita, jokainen omilla perusteillaan.
Niin, ja liittyy sekamiehitykseen miten?
- Filpparit
Onhan se vakuuttava näky Suomen merenkulkupoliitikasta kun näkee paksuihin talvitamineisiin topatun filpparin Urhon peräkannella ottamassa kauppalaivaa hinaukseen.
- eijaksais
HFOuse kirjoitti:
Niin, ja liittyy sekamiehitykseen miten?
Voi ..ttu tuota ymmärryksen tasoa:)))))))))))))
- HFOuse
eijaksais kirjoitti:
Voi ..ttu tuota ymmärryksen tasoa:)))))))))))))
Tuleeko uusista murtajista NATO yhteensopivia?
- RIPsuomalainenMerenkulku
Suomalaisessa merenkulussa käynnissä loppuliuku. Aluksia ulosliputetaan ja myydään pois ennätysmäistä tahtia. Suomen lipulle jäävillä aluksilla sekamiehityksen ansiosta vain päällystölle löytyy töitä. Miehistön koulutusta karsittava tai lopetettava kokonaan. Miehistöä on turha kouluttaa työttömäksi.
- sarjakuvat_puuttuu
Tai sitten ei...
http://yle.fi/uutiset/18_varustamoa_valitsi_tonnistoveron__mukana_ei_yhtaan_matkustaja-alusvarustamoa/7802150 - päällystölle
sarjakuvat_puuttuu kirjoitti:
Tai sitten ei...
http://yle.fi/uutiset/18_varustamoa_valitsi_tonnistoveron__mukana_ei_yhtaan_matkustaja-alusvarustamoa/7802150http://www.bore.eu/bore-plans-to-concentrate-its-shore-organisation-to-finland/
Tuossa pari lisää. Sekamiehitys varmaan tulee mutta noissa kahdessa esim. ei ollut yhtään suomalaista vakituiseen töissä. nyt varmaan tulee n.20 henkilöä. - Joopassa
päällystölle kirjoitti:
http://www.bore.eu/bore-plans-to-concentrate-its-shore-organisation-to-finland/
Tuossa pari lisää. Sekamiehitys varmaan tulee mutta noissa kahdessa esim. ei ollut yhtään suomalaista vakituiseen töissä. nyt varmaan tulee n.20 henkilöä.Jos muutama työpaikka tulee kapteeneille niin samaan aikaan häviää työpaikkoja muualta moninverroin.
Boren toimitusjohtajan lausunto kuvaa hyvin hänen kapeaa näkemystä kokonaisuudesta. Veronmaksajien piikkiin tämä ilo menee.
- Oppilas62
On turhauttavaa opiskella merimieheksi , kun työrintamalla näyttää helvetin huonolta... Varsinkin kun harjoittelumyllystä paikkoja saa vain suomalaisiin aluksiin , niin on kenenkään vaikeaa saada omaa jalkaansa ulkomaan varustamon oven väliin.
- Sjökar
Parempi ettet laita jalkaasi sinne ulkomaisen laivan oven väliin. Itse maksat jos joudut sairaslomalle. Palkka ei riitä elämiseen Suomessa. Terveisiä Bahaman lipun alta.Vaihda mieluiten alaa.
- Ehyt
Voisiko joku viisas kerto miksi Suomessa pidetään yllä nykyisen kaltaista merenkulun koulutusta?
- HyväBisnes
Kouluttaminen on Suomessa hyvä bisnes. Valtio tukee koulutustoimintaa avokätisesti oppilasmäärän mukaan. Sillä ei ole väliä, löytyykö koulutetuille töitä valmistumisen jälkeen, tai valmistuvatko edes.
- Sjökarl
Niinhän tuo menee. Veronmaksajien rahoilla leikitään. Muissa suuremmissa merenkulkumaissa on koulutusta vähennetty radikaalisti. Suomi elää 1960 lukua tässä suhteessa. Asiaan kuuluu, että varustamoyhdistykset antavat valheellista lobbausta. Vaikea käsittää merimiesunionin suhtautumista. Grimaldi hoitaa huoltovarmuuden Italian mafian avulla!
- Hollanninmalli
Suomi ei varsinaisesti ole edes merenkulkumaa, mutta silti täällä valmistuu neljästä koulusta merimiehiä. Hollannissa joka on todellinen merenkulkumaa, koulutetaan vain päällystöä, miehistökoulutusta ei ole ollut enää pitkään aikaan.
- Robotaas
Mikä mahtaa olla todellinen tilanne koskien perämiesten työllisyyttä Suomessa?
- Koulutusjärjestelmä
Tällä hetkellä merikapteeni (amk)-koulutukseen on aloituspaikkoja joka vuosi n.80. Miehistön koulutukseen aloituspaikkoja toistasataa.
Jos ei kovin paljoa työttömiä haluta kouluttaa, sopiva koulutusmäärä voisi olla, että joka vuosi valmistuisi yksi kurssi merikapteeni(amk) tutkinnon suorittaneita (n.20 kpl). Lisäksi kone ja sähköpuolelle koulutustarjontaa voisi olla tarpeen mukaan. Miehistön kouluttaminen voidaan lopettaa kokonaan. Filippiiniläiset yms. hoitavat ne tehtävät jatkossa.- Fråga
Onko olemassa virallisia tietoja työttömien merenkulkijoiden määrästä?
- evp-seilori
On, toimialaonline.fi.
Miehistökoulutus olisi pitänyt lopettaa jo ajat sitten. Sähkömiesten koulutus voitaisi hoitaa niin että kurssitetaan maissa töissä olleita kuten ainakin Raumalla on ollut tapana. - säästä_säästä
"Miehistön kouluttaminen voidaan lopettaa kokonaan. Filippiiniläiset yms. hoitavat ne tehtävät jatkossa."
Miksi kouluttaa härmässä styyrejä ja/tai mestareita kun kinuskit klaaraa homman ihan yhtä hyvin ja paljon halvemmalla. - Anonyymi
säästä_säästä kirjoitti:
"Miehistön kouluttaminen voidaan lopettaa kokonaan. Filippiiniläiset yms. hoitavat ne tehtävät jatkossa."
Miksi kouluttaa härmässä styyrejä ja/tai mestareita kun kinuskit klaaraa homman ihan yhtä hyvin ja paljon halvemmalla.Sen takia kun meihin suomalaisiin kippareihin ja siiffeihin on halua kotimaassa ja ulkomailla. Pikkuperämiehiä ja kolmosmestareita ei todellakaan palkata suomesta.
- Juu-uuu22222
Olen jo 2000 luvun alussa sanonut että Suomessa on ylikoulutusta merimiehistä, niin päällystössä kuin miehistössä. Sitä "työvoimapulaahan" on aina toitotettu mutta kaikki ketkä seilaa niin tietää että todellisuus on toinen. Hassuinta tässä on että aina tehdää tilastoja työttömistä merimiehistä. Milloin saadan tilastot siitä kuinka moni esim perämieheksi valmistunut työskentelee EDELLEEN merillä. Tiedän erittäin monia jotka ovat vaihtaneet alaa ja koska eivät siis ole työttöminä, eivät siis näy tilastoissa.
- Nohope
Pelkkää asiaa. Todellakin olisi hyvä tietää paljonko on koulutettu ja kuinka paljon on edelleen alalla töissä. Tässä leikitellään nuorten ihmisten tulevaisuudella ja veronmaksajien rahoilla. Ehkä joku reipas opiskelija voisi tehdä tutkimuksen ja lopputyön aiheesta ennenkuin siirtyy muihin hommiin.
- sähköputkimiäs
Kyselin asiaa kipparilta ja siiffiltä. Kippari sanoi että hänen kurssikavereista lähes puolet on maissa hommissa. Siiffi kertoi että hänen tutuista mesuista yli puolet on muualla kuin laivoissa. Varsinaisesti työttömistä ei kummatkaan edes arvailleet. Sitten puhelu tutulle unionin toimitsijalle joka kertoi ettää unionissa on n.6000 aktiivia, eli jäsenmaksua maksavaa jäsentä. On kuulemma jäsenmäärä noussut, pari vuotta sitten oli reilut 5000. Virolaisia on tullut paljon unionin jäseniksi. Työttöminä arveli olevan "..pari kolme sataa..." Enimmäkseen niitä jotka on mokailleet joka redarin pystyyn;)
Kyllä kai joka liitosta saisi luvut jos kysyisi....... - evp-seilori
Näin se on aina ollut. Merenkulku on elämänvaihe, ja jäädään maihin kun talo on maksettu tai tulee lapsia.
Unionin jäsenmaksuja maksava tarkoittaa Suomessa käytännössä samaa kun merellä työskentelevää. Meillä on ollut jo pitkään käytäntönä että merimies maksaa piiloveronsa unionille, halusi tai ei. Googlaamalla selvittää että unionilla oli 1.1.2015 9476 jäsentä, 5555 miestä ja 3921 naista. Jos jäsenistö noin 6000 maksaa jäsenmaksunsa, päästään edelleen melkein 40 prosentin työttömyyteen. Heitot meidän arvioissa ja virallisissa luvuissa voidaan selittää esimerkiksi sillä että melkein jokainen ilmoittautuu työttömäksi ja nostaa päivärahoja vapaatörnillä kun ei ole vakituisena. - oloneuvos_
evp-seilori kirjoitti:
Näin se on aina ollut. Merenkulku on elämänvaihe, ja jäädään maihin kun talo on maksettu tai tulee lapsia.
Unionin jäsenmaksuja maksava tarkoittaa Suomessa käytännössä samaa kun merellä työskentelevää. Meillä on ollut jo pitkään käytäntönä että merimies maksaa piiloveronsa unionille, halusi tai ei. Googlaamalla selvittää että unionilla oli 1.1.2015 9476 jäsentä, 5555 miestä ja 3921 naista. Jos jäsenistö noin 6000 maksaa jäsenmaksunsa, päästään edelleen melkein 40 prosentin työttömyyteen. Heitot meidän arvioissa ja virallisissa luvuissa voidaan selittää esimerkiksi sillä että melkein jokainen ilmoittautuu työttömäksi ja nostaa päivärahoja vapaatörnillä kun ei ole vakituisena.Minä olen edelleen SMU:n jäsen vaikka en eläkkeestä jäsenmaksua maksa.
- tosion
sähköputkimiäs kirjoitti:
Kyselin asiaa kipparilta ja siiffiltä. Kippari sanoi että hänen kurssikavereista lähes puolet on maissa hommissa. Siiffi kertoi että hänen tutuista mesuista yli puolet on muualla kuin laivoissa. Varsinaisesti työttömistä ei kummatkaan edes arvailleet. Sitten puhelu tutulle unionin toimitsijalle joka kertoi ettää unionissa on n.6000 aktiivia, eli jäsenmaksua maksavaa jäsentä. On kuulemma jäsenmäärä noussut, pari vuotta sitten oli reilut 5000. Virolaisia on tullut paljon unionin jäseniksi. Työttöminä arveli olevan "..pari kolme sataa..." Enimmäkseen niitä jotka on mokailleet joka redarin pystyyn;)
Kyllä kai joka liitosta saisi luvut jos kysyisi.......Niinpa niin... naita tyottomia on "pari, kolme sataa" tai "tyottomyysprosentti on xxx" tutkimuksia ja vertauksia saa aina. Mutta olisi tosiaan kiva saada tilastoa etta miten paljon koulutetaan merimiehia ns "maihin". Tilastot siis merenkulkukoulusta paasseista versus ovatko toissa jossain muulla kuin laivoilla. Nyt puhutaan siis pelkastaan siita etta mita jarkea kouluttaa massoittain merimiehia jos kuitenkin he menevat (/joutuvat menemaan) esim kodinkonemyyjaksi Giganttiin, jos sita merimiesjobia ei vaan ole... No ei silla, on suomessa paljon muitakin aloja joissa kouluttaneet eivat koskaan tule tyoskentelemaan omalla alallaan tai saavat omalta alaltaan vain patkatoita
- Jäänmurtajat
Suomi tarvitsee ulkomaista työvoimaa. Sitän se Vartiainen julistaa. Nyt vaan tilaamaan niitä small kokoa olevia haalareita filppareille. On tämä naurettavaa puuhaa tämä suomalainen merenkulku.
- Lakkokeisari
Ja taas lakkoillaan, kohta kaikki suomen lipun alla olevat laivat siirtyvät muihin maihin jos tämä kiristyspolitiikka jatkuu. Miten nää AY pomot voi olla niin helvetin tyhmiä ? Yrittävät voittaa yhden turhan taistelun ja samalla varmistavat koko sodan häviämisen ???
- olit_priimus
Ollakseen noin hölmö tulee ilmeisesti käydä joku kurssi ??
- kevätkylvöt
Lakkokeisari kirjoitti:
Ja taas lakkoillaan, kohta kaikki suomen lipun alla olevat laivat siirtyvät muihin maihin jos tämä kiristyspolitiikka jatkuu. Miten nää AY pomot voi olla niin helvetin tyhmiä ? Yrittävät voittaa yhden turhan taistelun ja samalla varmistavat koko sodan häviämisen ???
Mikä kiristys ? Mistä on kiista ? Miksi et ota selvää ? Lue jotain muutakinkin kuin Maaseudun Tulevaisuus plaria.
- yykkss
Ei tosiaankaan tarvitse olla viisas todetakseen, että olematon kauppalaivastomme halutaan hävittää lakkoilemalla.
Kun se on saavutettu, ei tarvitse valittaa työpaikkojen puutetta, kun niitä ei ole. - jren
Joo, ei todellakaan tarvitse......
- Svedupellet
jren kirjoitti:
Joo, ei todellakaan tarvitse......
Sympatiat ovat nyt merenkulkijoiden puolella. Kyseessä on ammattikunnan tulevaisuus. Missä on ruotsalaisten solidaarisuus. Eikö kukaan Hautalan Heidin porukoista kiinnitä huomiota svedujen paskabunkkeriin?Miksi laivanpäällystö ei ole mukana lakossa?
- fkin
Svedupellet kirjoitti:
Sympatiat ovat nyt merenkulkijoiden puolella. Kyseessä on ammattikunnan tulevaisuus. Missä on ruotsalaisten solidaarisuus. Eikö kukaan Hautalan Heidin porukoista kiinnitä huomiota svedujen paskabunkkeriin?Miksi laivanpäällystö ei ole mukana lakossa?
Laivanpäällystöliitossa ei tunneta sanaa lakko, kaikki mitä tarjotaan sopii kippareille.
Miksi kakkosen palkka on niin saatanan huono ? - mennytjo
Siinäpä se. Olisiko niin, että samanlaisen työsuoritteen niin maalla kuin merelläkin saa muualta puoleen hintaan.
Nykyistä politiikkaa kun jatkamme Suomessa, niin suomalaisen työsuoritteen saa kohta puoleen hintaan täältä eikä muualta. Karsittava on, mutta ei minulta eikä meiltä? Kaikille kaikki pitää olla ilmaista ja päälle hyvä palkka.
Lakkoilkaa vaan, niin tämä tulee tapahtumaan. Siis olemme halpatyövoimaa silloin, kun maamme on ajettu alle Bangalatehsin elintason. Kreikkalaiset nousevat pintaan kehityksellään.
Ainoa keino on se, että teemme enemmän töitä hiukan pienemmällä ansioilla, Lopetamme kaikille kaikkea ajattelun ilmaispalveluista.
Merelläkin muutaman viikon törnit ovat tuhonneet paljon meriteollisuutta. Aivan turha on selitellä noita inhimillisyys näkökohtia. Toiset pärjäävät, me emme.
Onnea matkaan.
..
- Anonyymi
Sekamiehitys on vienyt ison osan Suomalaisten merenkulkijoiden työ paikoista.
Monet varustamot käyttävät harjoittelijoita ilmaisena työvoimana ja vähentävät samalla palkallisten työntekijöiden määrää.
Varokaa merenkulku alan koulutusta, työttömyys on jatkuva ongelma merenkulun ammateissa Suomen lipun alla. - Anonyymi
Minusta piti tulla merimies, ei tullut. Lukioon.
Valmistuin muulle alalle suoraan 1990-luvun lamaan, joten työttömyys on tuttua.
Jollain lailla sitä on pärjännyt, jonkun verran alan töitä onneksi ollut.
Ikävää että merimiehille ei löydy töitä, ay-liike.Niinpä niin.
Kotkassa kävin merenkulkuoppilaitoksessa ja siellä sanottiin että töitä ei merenkulun alalta löydy. - Anonyymi
1980 luvulla tuttavani ilkkuivat merimiesten hinnoitelleen itsensä ulos palkkavaatimuksineen. Silloin alkoi ulosliputus ja pian puhuttiin sekamiehityksestä halvemman työvoiman saamiseksi.
Merimiesten palkat eivät olleet huippuhyviä. Rahaa oli, kun tehtiin vuodessa kahdeksan, kymmenen tai useampi kuukausi töitä.
Meni vuosia ja alkoi Kiinailmiö. Työpaikat hävisivät ja siirrettiin työt halvempiin maihin. Sanoin noille edellämainituille tuttavilleni, että hyvä, loistavaa, olette hinnoitelleet itsenne ulos. Muistakaa mitä sanoitte merimiehistä. Olivat hiukan pölvästyneen näköisiä.
Tottahan tuo ylihinnoittelu tavallaan on. Olemme länsimaissa rakentaneet hyvinvointiyhteiskuntia, joissa on korkeat palkat. Kaikille kuului olla hyvät olot tekipä töitä paljon, vähän tai ei ollenkaan. Nimellisten hyvien ansioiden mukana nousivat myös elinkustannukset. Pienillä ansioilla ei oikein tahtonut pärjätä. Siinä se kierre sitten oli.
Ammattiyhdistykset, vasemmisto ajattelu ??????? Niinpä niin !!!!- Anonyymi
Mikä niinpä niin mies tällä nyt kitisee. Itse menin -94 merimies ammattikouluun ja yksi talvi siellä. Myöhemmin lisää kouluja. Nyt palkka yli 70 000€ vuodessa 1:1 vuorottelulla, ollut jo monta vuotta. Ei yhtään työttömyyttä ensimmäisen pätevyyskirjaa jälkeen, sais tehdä enemmänkin jos haluais. Hyvin pärjää!
- Anonyymi
Sitten heräsit, kävit kusella, laskit kissan ulos ja menit takaisin nukkumaan.
- Anonyymi
70 000 eur mies taitaa palvella päällikkönä laivassa. Sellainen kai se palkkataso päälliköllä on. Eli taitaa olla aika herääjälläkin herätä unestaan.
Yritteliäs, osaava ja kunnollinen yleensä pärjää merelläkin.
Vielä 2000 luvulla seilannut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä niinpä niin mies tällä nyt kitisee. Itse menin -94 merimies ammattikouluun ja yksi talvi siellä. Myöhemmin lisää kouluja. Nyt palkka yli 70 000€ vuodessa 1:1 vuorottelulla, ollut jo monta vuotta. Ei yhtään työttömyyttä ensimmäisen pätevyyskirjaa jälkeen, sais tehdä enemmänkin jos haluais. Hyvin pärjää!
En suinkaan kitise. Kerroin vain kuinka nämä yhteiskunnat ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä. Paljon hyvääkin ja hiukan huonoa. Mistä kaikki johtuu?
Miehistöä saa ulkomailta paljon halvemmalla kuin Suomesta. Osin päällystöäkin. Ei sen toteaminen ole kitinää. Pitää vain ymmärtää asioita ja erilaisia näkemyksiä.
Olin itse kipparina jo 1994, ollut jo vuosia. 70 000 eur ei ole mikään huippupalkka toimimisesta kauppalaivan päällikkönä. Sen verran päällikkö tienasi jo kymmenen vuotta sitten. Hyvin sillä tosin tulee toimeen. Muu laivaväki luonnollisesti joutuu tyytymään huomattavasti pienempiin ansioihin.
Liikennelentäjät ja laivojen päälliköt olivat 1950 - 1960 tienoilla suunnilleen samoilla ansioilla. Nykyään lentäjät saattavat tienata jopa tuplasti.
Vaihdetaan mielipiteitä ja näkemyksiä
Niinpä niin - Anonyymi

Niinpä niinKukaan mistään päälikön palkasta puhunutkaan paitsi joku arveli että voisi olla.
Nykyään halpalentoyhtiöiden kulta-aikana lentäjät saattavat olla kyllä tienaamattakin! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En suinkaan kitise. Kerroin vain kuinka nämä yhteiskunnat ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä. Paljon hyvääkin ja hiukan huonoa. Mistä kaikki johtuu?
Miehistöä saa ulkomailta paljon halvemmalla kuin Suomesta. Osin päällystöäkin. Ei sen toteaminen ole kitinää. Pitää vain ymmärtää asioita ja erilaisia näkemyksiä.
Olin itse kipparina jo 1994, ollut jo vuosia. 70 000 eur ei ole mikään huippupalkka toimimisesta kauppalaivan päällikkönä. Sen verran päällikkö tienasi jo kymmenen vuotta sitten. Hyvin sillä tosin tulee toimeen. Muu laivaväki luonnollisesti joutuu tyytymään huomattavasti pienempiin ansioihin.
Liikennelentäjät ja laivojen päälliköt olivat 1950 - 1960 tienoilla suunnilleen samoilla ansioilla. Nykyään lentäjät saattavat tienata jopa tuplasti.
Vaihdetaan mielipiteitä ja näkemyksiä
Niinpä niinKyllä sinä olet pihalla kuin lintulauta:)))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sinä olet pihalla kuin lintulauta:)))
Lintulautamies voisi hiukan perustella mielipidettään. Jotain faktaa pöytään. Toisillahan on esimerkkejä palkasta jne.
Helppo on möläytellä, kun ei kuitenkaan kerro mitään. Hiukan outo tyyli.
Lueskelen ja tarpeen mukaan pyrin tarkistamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lintulautamies voisi hiukan perustella mielipidettään. Jotain faktaa pöytään. Toisillahan on esimerkkejä palkasta jne.
Helppo on möläytellä, kun ei kuitenkaan kerro mitään. Hiukan outo tyyli.
Lueskelen ja tarpeen mukaan pyrin tarkistamaan.Faktoja tosiaan:))
Suomenlipun alla päällikön liksa (13000 - 29999 dwt) on 3947€/kk.
Eikä kippari saa edes likansentyönlisää..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Faktoja tosiaan:))
Suomenlipun alla päällikön liksa (13000 - 29999 dwt) on 3947€/kk.
Eikä kippari saa edes likansentyönlisää.....Näyttää melkein tosielämän vuotuisella nettopalkalta, ikä- ym. lisineen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää melkein tosielämän vuotuisella nettopalkalta, ikä- ym. lisineen.
Eli siis kesimääräiseltä netolta/kk......................
- Anonyymi
Jaa-a. Minulle maksoivat 60 740 eur vuonna 2008 rahapalkkaa ja päälle tupsahti noita muita olemattomia luontaisetu tms korvauksia. Tämä oli alle 13 000 dwt eli pienessä suomalaisessa kuivalastialuksessa. Lomakorvauksetkin ovat kohtuullisen hyviä palkan lisiä.
Faktoja tosiaan:)) kertonee totuutta, mutta valitettavasti ei ymmärrä mistä puhuu. Mahdollisesti lintulautamies?
Eipä tuo 70 000 tosiaankaan ole mahtava ansio työhön verrattuna. Jospa menemme vuosikymmeniä taakse päin, tilanne päälliköiden osalta oli toinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa-a. Minulle maksoivat 60 740 eur vuonna 2008 rahapalkkaa ja päälle tupsahti noita muita olemattomia luontaisetu tms korvauksia. Tämä oli alle 13 000 dwt eli pienessä suomalaisessa kuivalastialuksessa. Lomakorvauksetkin ovat kohtuullisen hyviä palkan lisiä.
Faktoja tosiaan:)) kertonee totuutta, mutta valitettavasti ei ymmärrä mistä puhuu. Mahdollisesti lintulautamies?
Eipä tuo 70 000 tosiaankaan ole mahtava ansio työhön verrattuna. Jospa menemme vuosikymmeniä taakse päin, tilanne päälliköiden osalta oli toinen.Jospa ottaisit lääkkeesi.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa-a. Minulle maksoivat 60 740 eur vuonna 2008 rahapalkkaa ja päälle tupsahti noita muita olemattomia luontaisetu tms korvauksia. Tämä oli alle 13 000 dwt eli pienessä suomalaisessa kuivalastialuksessa. Lomakorvauksetkin ovat kohtuullisen hyviä palkan lisiä.
Faktoja tosiaan:)) kertonee totuutta, mutta valitettavasti ei ymmärrä mistä puhuu. Mahdollisesti lintulautamies?
Eipä tuo 70 000 tosiaankaan ole mahtava ansio työhön verrattuna. Jospa menemme vuosikymmeniä taakse päin, tilanne päälliköiden osalta oli toinen.Millä lailla toinen? Maksoivatko enemmän? Paljonko maksoivat sinulle viime vuonna? O ko palkkasi muka tippunut? Omani ei ainakaan ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä lailla toinen? Maksoivatko enemmän? Paljonko maksoivat sinulle viime vuonna? O ko palkkasi muka tippunut? Omani ei ainakaan ole.
Merimies lehdessä on ollut juttuja naisista jotka on löytänyt töitä merenkulusta. Koulu käyty Kotkassa, hyvä niin. Realiteetti on sitten mitä on, lehtien jutut samoin.
- Anonyymi
Meillä on alasajettu kaikki ns.kriisi-ajan toiminnot.mm.Varmuusvarastot.Poliiseja koulutettiin aikanaan yli tarpeiden ja nyt lisätään virkoja kun ulkoinen uhka on kasvanut(ja sisäinen).Vaan Kauppamerenkulkumme on annettu muiden käsiin,mutta kukapa meille sen tarpeellisen tuo sitten kun sitä kaikki muutkin tarvisee? Jos sitä sitten enään on edes saatavilla.Navigare necesse est!Jota se on ollut jo ammoisina aikoina.No lentämällä meillä ei kulje muu kuin Epsanjan ja Turkin matkailijat,ja laukku ryssijä oo ollu sataanvuoteen.Emmehän me tarvitse mitään koska meillähän on jo kaikkea!
- Anonyymi
Kriisiaikana armeija tulee kehiin, osaavat merenkulun. Pula tulee aluksista, kun varmuusvarastot käytetty niin uutta tarvitaan. 5 miljoonaa ihmistä tarvitsee sitä sun tätä valtavan määrän. Tarvitaan ammattilaisia silti merenkulkuun, ei armeijan väki riitä.

Onhan jonkinmoista kuljetuskalustoa myös tuo Finnairin kalusto. Kyllä niilläkin kriisin sattuessa melkoisesti tavaraa kulkee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan jonkinmoista kuljetuskalustoa myös tuo Finnairin kalusto. Kyllä niilläkin kriisin sattuessa melkoisesti tavaraa kulkee.
Suomalaisia merimiehiä on töissä 7335, suurin osa matkustajalaivoilla. Lähde: merimieslehti 5/2019.
- Anonyymi
Nokiakin oli tuli ja meni,yhteiskuntamme ei siihen romahtanut.Mutta entäs kun meidän Maailmankauppa tyrehtyy ja millä sitä käydään?Ei ainakaan sinisilläsiivillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72518- 1211781
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391487Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231466Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1691308Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1571268- 1461260
- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531039