Lisää tehoa maksullisen pysäköinnin valvontaan

Tänään Hesarissa oli juttu pysäköintisakkojen tuloista eri paikkakunnilla. Hämeenlinnassa tulot ovat vain 7,57€/asukas, kun saman suuruisissa kaupungeissa kertymä on jopa lähes 10€/henkilö. Reilun 10 000 asukkaan Maarianhaminassa jopa yli 12€/asukas ja Helsingissä yli 18€/asukas.

Nyt ryhtiä Jarmon enkelit ja ahkerammin tossua tossun eteen. Lisäksi parkkimaksua voisi nostaa reippaasti samoin parkkisakkoja ainakin tuplaksi. Lisäksi voitaisiin muuttaa lisää kiekkorajoitettua parkkeerausta voisi muuttaa maksulliseksi.

Lisääntyvällä paikoitus- ja sakkotulolla voisi palkata pysäköintiyhtiöön pari varatoimitusjohtajaa Jarmon avuksi ja tietysti kaikille kokopäiväiset assistentit. Konsulttiselvityksiä uusista parkkitaloista saataisiin myös lisää. Ja kaikki saataisiin aikaan ilman, että siihen tarvitsisi käyttää enää lisää renkolaisten eläkeläisten maksamia kunnallisveroja.
1083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Papparaista vaan jaksaa *ituttaa kun ei saa pysäköidä enään veronmaksajien piikkii. Kiehuu raivosta. Eheheheh! Jos on varaa autoon tulee olla varaa myös kuluihin kuten bensaan ja pysäköintiin. Hyvä vaihtoehto on myydä auto ja siirtyä terveyskäveliäksi. Veroroposistasi ei kukaan ole kiinnostunu.

Äänestä
  • Ei ole paljon tarvinnut keskustan pysäköintiruutuja täytellä kun kaikki asiointi onnistuu nykyään Tiiriössä ja Goodmanin ilmaisparkissa! Hintaa vaan lisää keskustapysäköintiin niin saadaan kaupungille vähäksi aikaa lisätuloja ennen kuin koko keskusta kuolee täysin!

    Äänestä

  • Näinhän se menee, tosin pisti eilen hymyilyttämään kun joku ajoi iltapäivällä maksulliseen parkkitaloon, no vapaa valinta..., kun vieressä olisi voinut parkkeerata Goodmanniin tai kiekkopaikalla maanantai-aamuun saakka ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Voi hyväveli, etkö sinä tiedä, mikset sinä tiedä, että se oli hyväveli ja se ilmaisparkki.

    Äänestä

Tyhjiä ruutuja ei vaan voi sakottaa. Ilman todellista tilantarvetta ei sakkotulojakaan juuri saa.

Äänestä
  • Juurikin näin eli kaikki paikat maksullisiksi ja minimihinta vaikka 2 €. Eikä yhtään ilmaista ruutua kantakaupungin alueelle niin kyllä keskusta siitä elävöityy...Kaikki pysäköintikiekkopaikat myös maksullisiksi, niin hyväksi muuttuu kaupungin ja keskustan kauppiaitten talous!

    Äänestä

  • Goodmannin maksuton pysäköinti on virhe. Goodmannin myyjät käyttävät tätä ilmaisuutta räikeästi hyväkseen. Heidän piti tilata itselleen 300 vakipaikkaa kaivoparkista. Näin mulle luvattiin heidän puolestaan. Yksikään ei ole tilannut. Nämä röyhkimykset on laitettava kuriin. Mulle luvattiin näin, en voi mitään jos asukkaat ja työntekijät ovat epärehellisiä eivätkä pidä lupauksiaan. Vaikka sama se mulle, maksakaa sitten veroissa ne parkkitalonne, jumalauta jos ei ensiluokkainen palvelu kelpaa niin ei silloin yhteiskunnan moka ole.

    Äänestä

  • Perzyikki Perttu kuvittelee että sille on joku luvannut ja kirjoituksesi on virhe.

    Äänestä

Eikös tässä jo saatu ennakkotietoa pysäköintiselvityksestä, jonka mukaan Goodmanin maksuton pysäköinti on lisännyt maksullisen pysäköinnin suosiota ja pysäköintituloja? Olisiko tässä se viisastenkivi pysäköintitulojen kasvattamiseen: laitetaan Kaivoparkkikin maksuttomaksi ja pysäköintitulot sen kun lisääntyvät. Ainakin siinä Kaivoparkin lähialueella.

Äänestä
  • Papparainen kiukuttelee kun ei saa pysäköidä ilmaiseksi veronmaksajien piikkiin. Jos on rahaa autoon tulee olla rahaa sen kuluihinkin kuten pysäköintiin. Ei auton laskuja veronmaksajien tule maksaa. Hyvä vaihtoehto on myydä auto pois ja siirtyä terveelliseen kävelyyn. Rengossa ei ole viisastenkiveä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rengon_mummo kirjoitti:

Tänään Hesarissa oli juttu pysäköintisakkojen tuloista eri paikkakunnilla. Hämeenlinnassa tulot ovat vain 7,57€/asukas, kun saman suuruisissa kaupungeissa kertymä on jopa lähes 10€/henkilö. Reilun 10 000 asukkaan Maarianhaminassa jopa yli 12€/asukas ja Helsingissä yli 18€/asukas.

Nyt ryhtiä Jarmon enkelit ja ahkerammin tossua tossun eteen. Lisäksi parkkimaksua voisi nostaa reippaasti samoin parkkisakkoja ainakin tuplaksi. Lisäksi voitaisiin muuttaa lisää kiekkorajoitettua parkkeerausta voisi muuttaa maksulliseksi.

Lisääntyvällä paikoitus- ja sakkotulolla voisi palkata pysäköintiyhtiöön pari varatoimitusjohtajaa Jarmon avuksi ja tietysti kaikille kokopäiväiset assistentit. Konsulttiselvityksiä uusista parkkitaloista saataisiin myös lisää. Ja kaikki saataisiin aikaan ilman, että siihen tarvitsisi käyttää enää lisää renkolaisten eläkeläisten maksamia kunnallisveroja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu