tai mitä kirjoitamme. Sillä ON merkitystä, mitä teemme ja miten.
Kuoleman äärellä ymmärtää elämän merkityksen ja erityisesti rakkauden.
Hauraalla tuonelaan matkaamisen hetkellä....olemmeko silloinkin yksin? Onko mukamamme vain kolikko lautturille, vai onko meillä mukana jotain muuta?
Olinko täällä ollessani hyvä? Osasinko rakastaa? Teinkö kuinka monen onnettomaksi? Toivooko joku kuolemaani?
Elämä on tämä hetki. Uskalla muutakin kuin palstailla ja sanoja riipustella, koska ne eivät ole mitään muuta kuin harhaisen yksinäinen monologi itselle.
Tänäänkin rakastin- ja huomennakin. Eilen? Kyllä, eilenkin.
Rakkaus ja kuolema pelottaa eniten ihmistä. Rakkautta enemmän, koska elämä väkisinkin jatkuu. Kuolemaa pelkäämme silloin, kun emme uskalla elää. Rakastaa nyt, on sama kuin tahtoa kuolla. Mutta rakkaudella on aina kaunis loppu. Tavalla tai toisella.
Kuolema.
Meidät laitetaan penaaliin ja kaikki olemme samalla viivalla. Oli mammonaa tai ei. Oli Rakkautta tai ei.
Surullista? Ei.
Kuolema antaa tilaa uudelle elämällle ja kenties uudelle rakkaudelle.
Kuolemalle ja rakkaudelle ihminen ei voi mitään, sen me joudumme kohtaamaan kaikki, halusimme tai emme. Ja se miten suhtaudumme kuolmaan kertoo siitä miten me suhtaudumme rakkauteen.
Kuoleman äärellä ymmärtää elämän merkityksen ja erityisesti rakkauden.
Hauraalla tuonelaan matkaamisen hetkellä....olemmeko silloinkin yksin? Onko mukamamme vain kolikko lautturille, vai onko meillä mukana jotain muuta?
Olinko täällä ollessani hyvä? Osasinko rakastaa? Teinkö kuinka monen onnettomaksi? Toivooko joku kuolemaani?
Elämä on tämä hetki. Uskalla muutakin kuin palstailla ja sanoja riipustella, koska ne eivät ole mitään muuta kuin harhaisen yksinäinen monologi itselle.
Tänäänkin rakastin- ja huomennakin. Eilen? Kyllä, eilenkin.
Rakkaus ja kuolema pelottaa eniten ihmistä. Rakkautta enemmän, koska elämä väkisinkin jatkuu. Kuolemaa pelkäämme silloin, kun emme uskalla elää. Rakastaa nyt, on sama kuin tahtoa kuolla. Mutta rakkaudella on aina kaunis loppu. Tavalla tai toisella.
Kuolema.
Meidät laitetaan penaaliin ja kaikki olemme samalla viivalla. Oli mammonaa tai ei. Oli Rakkautta tai ei.
Surullista? Ei.
Kuolema antaa tilaa uudelle elämällle ja kenties uudelle rakkaudelle.
Kuolemalle ja rakkaudelle ihminen ei voi mitään, sen me joudumme kohtaamaan kaikki, halusimme tai emme. Ja se miten suhtaudumme kuolmaan kertoo siitä miten me suhtaudumme rakkauteen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minusta on aika hurja ajatus toivoa toisen kuolemaa, paitsi ehkä silloin jos toinen parantumattomasti, lämän viime hetkissä kiinni ja kovissa tuskissa. Elämään mahtuu ikäviä käänteitä ja läheisilleen pitää olla hyvä, mutta suhteen (pitkänkin) päättyminen aiheuttaa monesti tuskaa, kummallekin, mutta loppujenlopuksi onko se aina huono, jos tekee toinen toisensa onnettomiksi tai toisen tai...plääh.
Pitäisi uskaltaa rakastaa ja näyttää rakkautensa, mutta siinäkin pelkonsa, ei sitä ehdoin tahdoin tahdo kuonoon ottaa sellaisissakaan asioissa.
mulle ainakin oma kuolema tulee olemaan ainakaan iso helpotus. Niin paljon surua ja suurta tuskaa tämä elämä on kohdalleni tuonut että kuoleman lopullinen rauha on iso helpotus.
Sanoin äidin haudalla perjantaina, että nähdään ja siihen saman pihlajan juurelle saa minunkin tuhkaboxin sitten laittaa. Jatkan matkaani varmasti onnellisena, kohti jotakin paljon parempaa.
Ei kukaan toivo kenellekään kuolemaa. Kuolema vain on osa elämäämme. Se tulee väkisinkin. Tahdoimme tai emme. Rakkaus tulee myös osaksi elämäämme. Mutta haluammeko tunnistaa sen? Haluammeko kieltää sen olemassaolon? Jos joku joskus kertoo ettei ole elämänsä aikana rakastanut ketään, ja kenties nauraa koko asialle. Mutta kun on lähdön aika, niin kysytään se uudelleen kuolinvuoteellaan. Vastaus on: kyllä olen rakastanut.
Jotenkin synkkää.
Mielestäni olen sankari. Kuolema. Elämä. Tuo synkkä...teen sitä työkseni. Minulla on sitten synkkä työ. Työ, jossa olen vierellä. Viimesellä matkalla.
Aloittajalla ehkä ajatuksena, kun hän vertaa kuolemaa rakkauteen ja elämään, että ne on todellista kaikki. Kuolema on lopullista ja siinä tilanteessa jokainen tietää miten on elänyt ja rakastanut, vai onko.
Vai onko eläminen ollut haaveita, kirjoituksia, oletuksia, kuvitelmia, tarkoituksia, luuloja ja siellä kuolinvuoteella tulee totuus ja katkeruus, jos se elämä meni haaveillessa ja ne haaveet jäi elämättä. Tai läheisen ihmisen kuollessa huomaa, mitä kaikkea jäi sanomatta tai tekemättä ja miten paljon tuhlasi aikaa epäsuoraan vuorovaikutukseen ja oikeat teot jäi tekemättä.
Tosiasia on: elä jokainen päivä niin hyvin kuin voit, ei nyt aivan niin kuin se olisi viimeinen päiväsi, mutta kuitenkin niin, ettei ainakaan tarvitse viimeisellä rastilla miettiä tekemättä jättämisiä. Uskalla elää - se on ihan hyvä punainen lanka. Katso rohkeasti eteenpäin. Ota vastaan huominen päivä niin kuin se tulee, löydä jokaisesta päivästä yksi hyvä asia niin seuraavakin päivä on odottamisen arvoinen. Elämä antaa takaisin sen, mitä sinne laitat kiertoon - hyvässä ja pahassa. Näin minä ajattelen.
kaikella on merkityksensä, jopa hengittämisellä.