http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015022119234210_uu.shtml
Iäkäs nainen pyöritti isoa huumebisnestä
Nainen ehti ansaita kymmeniä tuhansia euroja itse rakentamallaan huumeviljelmällä.
Esitutkinnassa selvisi, että nainen oli optimoinut viljelmänsä mahdollisimman huumepitoiseksi.
Kasvihuoneet oli rakennettu maatilan ulkorakennuksen kahteen siiloon.
68-vuotias mikkeliläisnainen on paljastunut ammattilaiseksi huumeviljelijäksi.
Poliisi löysi maatilan ulkorakennuksen kahdesta siilosta kasvattamot, joissa oli kymmeniä eri kasvuvaiheessa olleita kannabiskasveja. Nainen oli vuorannut siilot alumiinifoliossa ja virittänyt niihin tehokkaat valot sekä ajastimella toimivan lämmityksen.
Iso bisnes
Poliisin tekemässä kotietsinnässä löytyi yli viisikymmentä kasvia. Rikostutkinnassa kuitenkin selvisi, että kyse oli paljon laajemmasta kokonaisuudesta. Nainen oli ehtinyt viljellä kasvattamoissaan useita hamppusatoja, joiden pitoisuus oli erittäin korkea. Nainen tiesi, miten kasvien pitoisuus saadaan optimoitua, sillä hän oli harjoittanut vastaavaa viljelyä jo yli kymmenen vuotta sitten.
Naisen katsottiin kasvattaneen hamppua pelkästään bisnesmielessä. Esitutkinnan mukaan nainen ehti liki puolentoista vuoden aikana saada viljelmistään noin kuusi kiloa valmista marihuanaa. Huumeet hän oli myynyt kuuden euron grammahintaan.
Takavarikoiduista kasveista olisi tutkinnan mukaan saatu runsaat kaksi kiloa marihuanaa.
Nainen itse vähätteli tekoaan ja arvioi kannabissadot huomattavasti pienemmiksi kuin poliisi. Hän muutti vielä kertomustaan oikeudessa ja väitti satojen määrän olleen huomattavasti pienempi kuin mitä hän oli kuulusteluissa myöntänyt.
Syyttäjä pystyi kuitenkin osoittamaan muun muassa tilan sähkölaskuilla, koska viljely oli alkanut.
Heti vankilaan
Itä-Suomen käräjäoikeus katsoi naisen syyllistyneen törkeään huumausainerikokseen. Se tuomitsi Mirja-Leena Annikki Forsstenin kahdeksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Lisäksi nainen joutuu maksamaan valtiolle rikoshyötynä saamansa 35 000 euroa.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Nainen passitettiin kuitenkin suoraan Mikkelin vankilaan.

Vastaukset 40
Vanhimmat
vankilaan joutaa ja siellä saa pysyäkin. onneksi jäi kiinni. hyi helv millainen ihminen
Ei tuossa mitään pahaa ole.. ei satuta ketään. Luonnon tuote eikä mikään huumausaine! ja vielä bisnesmielessäkin täysin toimiva ratkaisu.
"hyi helv millainen ihminen"
En tunne naista, niin mikä hänessä on sinun mielestäsi sitä hyi helvettiä?
Eikö antanut jyrskäyttää vai mikä?
http://mitavittua.fi/2015/02/nuorella-sarjarikollisella-mamu-tilillaan-jo-satoja-rikoksia-poliisi-voimaton/
Ei Mummo mitään yksin tehny.
Sai korvauksen ........
Älkää olko tyhmiä.
Tuolla syyluset ajalee kemmakoihin
nyssäkät mukana
Pistää vihaksi, siis tuo tuomio! 2 vuotta ehdotonta jostakin pilven kasvatuksesta, kun valtion korruptoituneet päättäjät kavaltaa miljoonia ja HUPO pyörittää huumekauppaa Poliisin asussa.
Kaikki sympatia mummolle, toivottavasti hovioikeus ottaa iän huomioon ja langettaa tuomion ehdollisena.
Siinä meni cityvihreiden hovihankkija, mistä nyt vaali pössyttelyainekset.
Ottiko kaikki syytteet itselleen?
Otti.
Hyötyneet jäi vapaaksi.
5-10 myy nytkin tupis ,laajal. Jne.
On autoo,venettä ,mp.
Ei ikinä töissä.
Jatkunu vuosia.
Tulla on järvellä tullu vastaan .
Samoin kesäisin prätkällä.
Rikoksenuusija. Eli ei ottanut opikseen aiemmasta kakusta. Kivahan näitä on nuorisolle myydä ja ottaa rahat siitä siitä. Samalla tuhota nuoren elämä sekä aiheuttaa huolta ja murhetta lähipiirille. RIKOLLISTA JA VASTUUTONTA JA MORAALITONTA.
Muuten hyvä mutta mariin EI JÄÄ koukkuun!
Ai ei vai jää koukkuun..? OOtko nyt tosissasi? Siihen tunteeseen jää koukkuun joka yleensä tarkoittaa sitä että kyseinen ihminen jää koukkuun myös siihen pilveen. Pilven jölkeen se ylensää menee koukutus siirtyy isomman luokan huumeisiin !
Kannabis ei koukuta enempää kuin hyvät ruuat, herkut, tv:n katselu, liikunta jne.
Kahvikin on koukuttavampaa.
Ja porttiteoria on kumottu aikoja sitten moneen kertaan.
Kannattaa ensi kerralla tarkastaa esittämiesi faktojen todenperäisyys, niin et tee itsestäsi totaalista idioottia.
Tällä kertaa et valitettavasti onnistunut ja nimeän sinut argumenttisi perusteella damiksi.
Oikeestaan nää nakit on ressukoita.
Paskat housussa inisee kauppojen autoissa.
Olikohan puoliso ja lapset tällä kertaa mukana "yrittämässä"?
tunnen ton mummon
Asuuko Hyvinkäällä?
Jäitkö pystyyn
Olen vain vuoden nuorempi. Ei saa solvata mummoksi eikä sanoa iäkkääksi, vaikka tekonsa olivat erittäin pahoja. Ei ole sellaisella ihmisellä omaatuntoa, joka tekee rahaa huumeilla. Pilaa lähimmäistensä terveyden ja elämän.
Perkule, tänäpäivänä tarvitaan yrittäjyyttä. Valvokaa kakaranne, etteivät
ala pössyttelemään. Kunnioitan iäkästä ihmistä itsensä työllistämisestä.
Miksi muuten nimi on julkaistu?
Käytännön mukaan rikoksesta tuomitun nimi kerrotaan pääsääntöisesti vasta siinä vaiheessa, kun tuomio on vähintään kaksi vuotta vankeutta.
Tuomion ajatellaan olevan kahden vuoden kohdalla niin kova, että rikoksen tekijän tuntemisesta syntyvä yleinen etu ohittaa rikoksen tekijän yksityisyyden suojan.
Niin siis mitä helvettiä?!?
Miksi on nimi julkaistu???
Sairasta...
Onko vaikeuksia luetun ymmättämisessä. Mummo sai kakku 2,5 vuotta.
Täytyisi olla palsta missä myyjien nimiä.
Ostajat löytäisi ja poliisit samoin.
Käyttäjät veloissa.myyjät rahoissa.
Myös rek.no julkisuuteen.
Taas on ketjussa muutama kannabiksesta mitään ymmärtämätön, mutta kannabispsykoosiin pamahtanut kaheli kommentoimassa.
Tajuatteko te tinalot ollenkaan esim. sitä, että hamppu tuli suomeen noin 300 vuotta ennen vehnää?
Entä sitä, että sen käyttö arvottiin laittomaksi kolikkoa heittämällä?
Entä sitä, että maailmassa on nopin 500 miljoonaa kannabista käyttävää ihmistä joista enemmistö ei todellakaan ole mitään hörhöjä tai työttömiä pummeja?
Entä sitä, että ihmisen aivoissa on kolmenlaisia kannabisreseptoreja, muttei yhtään nikotiini-, tai etanolireseptoria?
Entä sitä että kannabiksen käyttäminen on "uhriton rikos"?
Jos ette osaa argumentoida mitään järkevää niin möliskää mitä mölisette.
Tuomio on mielivaltainen ja täysin turha.
Hakeudu hoitoon kannabisuskoosi ja lue faktoja. Älä mainospuhetta...
Osaatko sinä argumentoida mitään asiasta? Vastauksestasi päätellen et. Jokainen mainitsemistani asioista on faktaa joka on todistettavissa.
Ei se oikeasti osaa. Ja sitä mukaa kun näiden valopäiden vääriä väittämiä kumoaa, niin keskustelu johtaa aina kannabista vastustavien tunnepitoiseen moraali-itkuun.
Se on kyllä aina yhtä hauskaa luettavaa, kun joku pajapää alistaa näitä niin paljon parempia ihmisiä.
Laki ei koske minua.
Maa- ja kotitalousnaiset kiittävät. Erittäin innovatiivista maaseudun elävöittämistä tämä on.
Niuhot polliisit eivät ymmärrä mitään. Onneksi kepu pääsee valtaan ja lapsenraiskaajien hyväksyjä Sipilä vapauttaa tämänkin mummon jatkamaan viljelyään.
on se mummo.
Mummollahan oli samanlainen bisnes jo yli 10 vuotta takaperin, ihan niissä samoissa entisissä rehusiiloissa. Onko yksinkertanen vähän kun luulee ettei entistä linnavenkulaa poliisi yhtään seuraa?
Hienoo lähtee istumaan kakkua seitenkymppisenä. "äiti,äiti...mennänkö mummon luona käymään??" :)))))))))))
Ainakaan matka ei ole esteenä
aasilla ratsastaa
Taitaa mummon tila olla ollu jonkun käytössä.
Ei oo Mummo itse syypää.
Syyllinen naureskelee partaansa.
Seuratkaa työttömien autoilu moottoripyöräilyä ja veneily harrastuksia.
Ookko nää katkera ku toiset on aitoja pisensmiehiä ja rahhoo on?
Teemme videoa.
Miten menestyt ilman päivääkään töitä.
Tiktok pian
Mistä on kysymys? Olen ulalla.
Sähkönkulutuksesta eivoi kertoa mitenpaljon on kasvattanut. Sehän vain villiarvaus.