“Angela Merkel: Hitler’s Daughter, The Secret Stasi Files And Artificial Insemination.”
Tiedättekö, mitä tämä merkitsee.
”Angela Merkel: Hitlerin tytär, Secret Stasi Files Ja keinosiemennys. "
Tässä Pironan sivuilla siis väitetään Angela Merkeliä Hitlerin tyttäreksi, joka keinosiemennettiin.
”Merkelillä on myös samanlainen tapa muodostaa käsimerkkejä kuin biologisella isällään Hitlerillä. Kyseessä saatananpalvojien käyttämä käsimerkki. Useimmat poliitikot käyttävät ns. sarvimerkkiä, mikä on ollut erityisesti George Bushin suosiossa. Ks. artikkeli “Mitä yhteistä on Merkelilla, Ahmayedilla ja muilla poliitikoilla?” http://pirona.fi/?p=241”
Saksa lähti hävityn toisen maailmansodan jälkeen rakentamaan valtakuntaansa. Ensin Saksa liitti itseensä muutaman pienen valtion jonka jälkeen, kun saksa näitä liittolaisiaan kestitti jopa 250mrd saksanmarkalla, koki sen Saksalle liian suureksi taakaksi. Näin Saksa alkoi haaveilemaan uusista jäsenmaista, joiden talous oli kunnossa. Radiossa pauhasi silloinen pääministeri, joka liitti puheisiinsa myös Suomen, jota piti esimerkkimaana. Tästä lähti vyöry etenemään kohti liittovaltio tasoa.
”EU luotiin toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Ensimmäiseksi ryhdyttiin vaalimaan taloudellista yhteistyötä: ajatuksena oli, että kun maat käyvät toistensa kanssa kauppaa, ne tulevat taloudellisesti riippuvaisiksi toisistaan ja välttävät tämän vuoksi ristiriitatilanteita. Tästä syntyi vuonna 1958 Euroopan talousyhteisö (ETY), jossa oli alun perin mukana kuusi maata: Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa. Noista ajoista EU on kehittynyt valtaviksi sisämarkkinoiksi, jotka jatkavat kehittymistään (Wikipedisa).
Nyt vuonna 2015, Merkel jo alkaa perääntyä uskostaan siihen, että tämä koko EU hirviö olisi onnistunut.
Merkelin viime otteet ovat epätoivoisia. Hän luotsaa koko EU:n jäsenmaita Kreikan talouden taakse. Talouden johon ei usko, kuin sokeat riitat, he kun eivät osaa edes laskuopin aakkosia, saatikka politiikan taitamisesta puhumattakaan.
Suomen viitoittama tie on EU:n tie, jota hallitsee Saksa omilla meriiteillään. Ja jonka naruja pitelee yksinomaan Liittokansleri Angela Merkel.
Tämän vuoksi on Suomen talouselämä sekaisin. Liikutaan hyvin epävarmalla pohjalla, rakennetaan valtiota fanaattisella uskolla EU:n rapisevaan yhteisöön sopivaksi. Siihen kuluu oppipoikamaisesti, luoda vahva poliittinen oikeistorintama, sen tehtävänä on USA lainen oppi sote eli tehdä Suomen valtiosta Liittovaltiokelpoinen maa. jossa kaikki perustuu yksityiseen sosiaalikulttuuriin, joka malli on haettu yhdysvalloista, jossa kaikki perustuu rahaan.
Näin on Rouva Angela Merkel luonut uuden hirviön saksanmaalta. Onko hänen ”isänsä” Hitlerin oppi saanut perijän? Tämä Rautarouva hallitsee EU:ta kovin kourin isänsä velvoittamaa perintöä noudattaen. Nyt olisi aika alkaa myöskin ajattelemaan niiden, joilta sitä vähiten osaa odottaa.
Angela Mergel, Hitlerin tytär?
marttiluukas
3
165
Vastaukset
- marttiluukas
EU kysely 15.02.-15 Yle MOT ohjelma 4899 vastannutta.
EU luottamus kielt. 77% eos 0 myönt. 23%
EU mielikuva kielt. 65% eos 10% myönt. 24%
EU kannatus Kielt. 63% eos 10% myönt. 23%- ulaaniv
Angelalla on sisar, adolf hitlerillä on kaksi tytärtä
- marttiluukas
Jälleen kerran pitää todeta. Asiapitoiset aiheet eivät kiinnosta, mutta nuo alapäänjutut ne ovat niin kokoomus, vassarit, keskusta, kuin myös demarien kannattajien herkkupaloja. Ilman näitä kusipäitä eivät nämä puolueet menestyisikään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840