Parempi vastata avauksiin kerralla!

Ei tarvitse selata useampaa avausta yksitellen.

”Maanantai masennustako?”
Ei. Tiistai-dilleyttä, keskiviikko-kahjoutta, torstai-tolloutta, perjantai-paukapäisyyttä, lauantai-latteutta, sunnuntai-sippiyttä.

”Onko keskustelun taso kohdallaan”
Saisiko alkuperäisen keskusteluaiheen kolmena kappaleena?

”Meneekö teillä öylätti väärään kurkkuun”
Ei. On vain yksi oikea kurkku mutta reissumiestä joutuu pureksimaan hieman huolellisemmin, että menee vatsaan saakka.


”Nuorempi mies”
Kyllä vanhempikin tietää seksistä jotakin.

”Selkäkipua”
Sitä ei saa tilaamalla. Se tulee kaupan päälle.

”Totuus Auerin syyttömyydestä”
Totuus ei ole totuus. Totuus onkin totuus. Kruuna vai laava?

”Millaiset ensitreffit senioreina?”
Ruusunkuva otsaan ja menoksi.

”Raamatussa kerrottu ”manna” olikin pelkkää lunta?”
Kuka sitten keksi mannaryynit ja mannapuuron?

”Fiilistelijä”
Löysin liikunnan riemun (pelkät muistot) kun heitin vanhat lenkkarit roskiin. Nyt sohvalla kaihona kaipaan menetettyjä juoksuaskeleita. Ehkä kevät suo/tuo uudet tossut?

”Kevätpäivän sointuvat pasuunat”
Riittää kun soi korvissa ja lintuset tirskahtelee. Enempi ääni häiriöksi. Vaiheessa kun kuulee hiljaisuuden, muuttuu pierukin ukkosen jyrähdykseksi, säikäyttää.

”Liperissä on alkanut suuri UFO-jahti”
Nähdäppä Ufo ensikertaa ja huutaa Houreka!

”Suonenveto äsken oli todella kovaa kipua”
Lyödä vetoa tai pelata vetoa ja hävitä! Kyllä tekee kipeää sekin. Olen kokenut myös suonien vetoa, vastavetoa, vetoa ikkunoista, ovista ja joskus on veto poissa.

”Mitä lehtiä tilaisin?”
Älä tilaa mitään. Itsekin lopetin kaikki tilaukset päättyväksi sitä mukaa kun jaksot loppuvat Minulle tulee kaksi ilmaisjakelulehteä. Toinen on kirkollinen. Siitä tietää että kuuluu kirkkoon eikä ole tullut potkuja, vaikka syntitaakka ei mahdu alttarille tai saarnastuoliin.


”Haluaisitko oppia jotain uutta?”
En mitään. Osaan jo kaiken. Ja mitä en osaa, se ei kaada arjen lukujärjestystä.

”Millainen mies on päällepäsmäri”
Mies lähetyssaarnaaja-asennossa joka ei osaa allepäsmäriksi.

”Pariskunta testamenttasi omaisuutensa Jehovan valtakunnansalille”
Suomessa on kymmeniätuhansia kuoleman jälkeisiä kirouksia nimellä Testamentti. Sen varjossa on tapahtunut vaikka mitä avioeroista ruudinkäryisiin keihäisiin, unohtamatta että se saattaa tehdä ihmisistä jopa mykkiä. Ainakaan syntyvyys ei ole noussut testamenttien myötä.

”Itänaapuri se pysyy uskollisena linjalleen”
Minulla ei ole minkäänlaisia romanttisia tunteita itänaapureita kohtaan kuin ei ole viisumiakaan. Olen hyvin hyvin neutraali.

”Salamaerot yleistyvät”
Kyllähän siinä ero nopeutuu jos salama iskee jompaan kumpaan puolisoon. Sata salamaa on jo törkeää valhetta. Ennen eroa kannattaisi luopua salarakkaastaan ja kokeilla salamarakasta.

”Kaikki vanhat sadut perustuvat tositapahtumiin”
Useimmat tositapahtumat perustuvat sanhoihin satuihin ”jäin yöksi kaverille kun tuli otettua yksi tuoppi liikaa” - ”myöhästyin töistä kun mustalainen pyysi apua polkupyörän korjaukseen, että hän pääsee töihin myös”

”Twerkkaus alkoi ruotsalaisista lähetyssaarnaajista”
Eipä ole tullut harrastettua alapään esittelyä julkisilla paikoilla. Edes kirkossa jossa sen luulisi olevan sallittua alastomuuden luonnollisuuden vuoksi.

”Mitäs sanotte Keskisen vaimosta ja kaikesta siitä?”
Kun edes tietäisi kenestä on kysymys ja että ei ole tullut haksahdettua Keskisien vaimoihin.

”65 vuotiaat naiset kuntosalilla”
Kerran kävelin kuntosalille ja meinasin sipata kuntosalin oville johon jäin tupakalle jotta se oli se viimeinen kerta kun edes yritin.

”Oletteko kokeneet pallonlaajennuksen.”
En ole kokenut mitään koska vielä toistaiseksi elän diiliä ”kuolen saappaat jalassa” ja olen erittäin sinut itseni kanssa.

”Päiväsi sisältö tänään?”
Olen hiihtolomalla ilman suksia ja monoja. Niinpä hiihtelen sisätiloissa reino tossuilla. Hapensaannin turvaamiseksi kävin viemässä roskat ulos saakka. En jättänyt ulkoovelle

”Lumihommia”
- Mitä suotta. Sen minkä syksy tuo, sen kevät sulattaa.
10128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Et siis halunnut keskustella mistään, vaan kommentoida pelkkiä aloituksia?

Äänestä
  • Eipä tuo nyt niin kovin saamattomaltakaan vaikuta.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Eipä tuo nyt niin kovin saamattomaltakaan vaikuta.

    Niin, paljon useampaan aloitukseen hän siinä vastasi kuin minä konsanaan. Tuli mieleen tuosta aloituksesta täältä niin monesti luettu; "Muita kommentteja lukematta vastaan..."

    Äänestä

Tulee mieleen joku suuri perhejuhla, häät, 60v juhlat ja minun tulevat synttärit.
Paljon erilaisia ja eri-ikäisiä vieraita, hirveä puheensorina, kellä on mitäkin asiaa.
Vieraat jakautuneet eri pöytiin ja puheenaiheet pyörivät ties missä. Ukkoköörit
ulkona tupukilla, taitaa taskulämminkin kiertää. Jotenkin kivalta tuntuu.
Muutama vuosi pitää pysytellä hengissä että sen ilon näkee. Kaverit pitää peukkuja.

Äänestä
  • Aiotko pitää isotkin kemut? Et ole kutsunut minua.
    Minä vietin 60v päiväni hiljaisuudessa kaukana sivilisaatiosta. Käytiin Nord Capilla (melkein jarruttomalla autolla) ja takaisintulomatkalla yövyttiin syrjässä olevaan mökkikylään ilman nykyajan mukavuuksia, ulkohuussi ja vanha, mutta hyvälöylyinen sauna. Grillattiin lohta ja keiteltiin kahvit kodassa. Meillä oli päivän juhlistamiseksi matkalla kaupasta löydetty pieni täytekakku, minkä päälle laskeutui hämähäkki katosta.

    Äänestä

  • Oliko se varmasti live hämähäkki kakun päällä, ettei olisi ollut hämähäkki väärinpäin kun olet istunut kakun päälle juhlahönössä liikuttuneena.

    Äänestä

  • Kakkuja_voi_koristella kirjoitti:

    Oliko se varmasti live hämähäkki kakun päällä, ettei olisi ollut hämähäkki väärinpäin kun olet istunut kakun päälle juhlahönössä liikuttuneena.

    Kyllä se oli ihan oikea eikä Simo Salmisen hämähäkki. Kakkukin oli niin pieni, että ei minun leimani olisi siihen mahtunut. "Suuressa talossa on kaikki suurta, v****kin kun ämpärit."

    Äänestä

  • ent.siivoojaparka kirjoitti:

    Aiotko pitää isotkin kemut? Et ole kutsunut minua.
    Minä vietin 60v päiväni hiljaisuudessa kaukana sivilisaatiosta. Käytiin Nord Capilla (melkein jarruttomalla autolla) ja takaisintulomatkalla yövyttiin syrjässä olevaan mökkikylään ilman nykyajan mukavuuksia, ulkohuussi ja vanha, mutta hyvälöylyinen sauna. Grillattiin lohta ja keiteltiin kahvit kodassa. Meillä oli päivän juhlistamiseksi matkalla kaupasta löydetty pieni täytekakku, minkä päälle laskeutui hämähäkki katosta.

    Kyllä aika isot taitaa juhlista tulla, kerralla kunnon pippalot eikä mitään
    ompeluseuraa. Mieleenpainuvat itselle ja vieraille.

    Äänestä

Nyt laulan teille kevätpäivän sointuvat pasuunat musiikkia murheeseen onko keskustelun taso kohdallaan fiilestelijä maanantai masennustako menikö teillä öylätti väärään kurkkuun lisäpäivät selkäkipua minulla on mennyt petissä paremmin haluatko oppia jotain uutta laitatko vahapintaiset maio-yms tölkit takkaan et jne.

Äänestä

Ne on 70v sitten, siinä pikku ongelma, kestääkö tätä hullua elämää. On tässä muutama vuosi aikaa valmistautua leväten ja kuntoillen. Nyt voi jo alkaa hehkuttamaan, saa tulevasta juhlasta kaikki irti, puhumattakaan jälkihehkutuksesta. Kutsukortit jaan kivoille.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saamaton_mies kirjoitti:

Ei tarvitse selata useampaa avausta yksitellen.

”Maanantai masennustako?”
Ei. Tiistai-dilleyttä, keskiviikko-kahjoutta, torstai-tolloutta, perjantai-paukapäisyyttä, lauantai-latteutta, sunnuntai-sippiyttä.

”Onko keskustelun taso kohdallaan”
Saisiko alkuperäisen keskusteluaiheen kolmena kappaleena?

”Meneekö teillä öylätti väärään kurkkuun”
Ei. On vain yksi oikea kurkku mutta reissumiestä joutuu pureksimaan hieman huolellisemmin, että menee vatsaan saakka.


”Nuorempi mies”
Kyllä vanhempikin tietää seksistä jotakin.

”Selkäkipua”
Sitä ei saa tilaamalla. Se tulee kaupan päälle.

”Totuus Auerin syyttömyydestä”
Totuus ei ole totuus. Totuus onkin totuus. Kruuna vai laava?

”Millaiset ensitreffit senioreina?”
Ruusunkuva otsaan ja menoksi.

”Raamatussa kerrottu ”manna” olikin pelkkää lunta?”
Kuka sitten keksi mannaryynit ja mannapuuron?

”Fiilistelijä”
Löysin liikunnan riemun (pelkät muistot) kun heitin vanhat lenkkarit roskiin. Nyt sohvalla kaihona kaipaan menetettyjä juoksuaskeleita. Ehkä kevät suo/tuo uudet tossut?

”Kevätpäivän sointuvat pasuunat”
Riittää kun soi korvissa ja lintuset tirskahtelee. Enempi ääni häiriöksi. Vaiheessa kun kuulee hiljaisuuden, muuttuu pierukin ukkosen jyrähdykseksi, säikäyttää.

”Liperissä on alkanut suuri UFO-jahti”
Nähdäppä Ufo ensikertaa ja huutaa Houreka!

”Suonenveto äsken oli todella kovaa kipua”
Lyödä vetoa tai pelata vetoa ja hävitä! Kyllä tekee kipeää sekin. Olen kokenut myös suonien vetoa, vastavetoa, vetoa ikkunoista, ovista ja joskus on veto poissa.

”Mitä lehtiä tilaisin?”
Älä tilaa mitään. Itsekin lopetin kaikki tilaukset päättyväksi sitä mukaa kun jaksot loppuvat Minulle tulee kaksi ilmaisjakelulehteä. Toinen on kirkollinen. Siitä tietää että kuuluu kirkkoon eikä ole tullut potkuja, vaikka syntitaakka ei mahdu alttarille tai saarnastuoliin.


”Haluaisitko oppia jotain uutta?”
En mitään. Osaan jo kaiken. Ja mitä en osaa, se ei kaada arjen lukujärjestystä.

”Millainen mies on päällepäsmäri”
Mies lähetyssaarnaaja-asennossa joka ei osaa allepäsmäriksi.

”Pariskunta testamenttasi omaisuutensa Jehovan valtakunnansalille”
Suomessa on kymmeniätuhansia kuoleman jälkeisiä kirouksia nimellä Testamentti. Sen varjossa on tapahtunut vaikka mitä avioeroista ruudinkäryisiin keihäisiin, unohtamatta että se saattaa tehdä ihmisistä jopa mykkiä. Ainakaan syntyvyys ei ole noussut testamenttien myötä.

”Itänaapuri se pysyy uskollisena linjalleen”
Minulla ei ole minkäänlaisia romanttisia tunteita itänaapureita kohtaan kuin ei ole viisumiakaan. Olen hyvin hyvin neutraali.

”Salamaerot yleistyvät”
Kyllähän siinä ero nopeutuu jos salama iskee jompaan kumpaan puolisoon. Sata salamaa on jo törkeää valhetta. Ennen eroa kannattaisi luopua salarakkaastaan ja kokeilla salamarakasta.

”Kaikki vanhat sadut perustuvat tositapahtumiin”
Useimmat tositapahtumat perustuvat sanhoihin satuihin ”jäin yöksi kaverille kun tuli otettua yksi tuoppi liikaa” - ”myöhästyin töistä kun mustalainen pyysi apua polkupyörän korjaukseen, että hän pääsee töihin myös”

”Twerkkaus alkoi ruotsalaisista lähetyssaarnaajista”
Eipä ole tullut harrastettua alapään esittelyä julkisilla paikoilla. Edes kirkossa jossa sen luulisi olevan sallittua alastomuuden luonnollisuuden vuoksi.

”Mitäs sanotte Keskisen vaimosta ja kaikesta siitä?”
Kun edes tietäisi kenestä on kysymys ja että ei ole tullut haksahdettua Keskisien vaimoihin.

”65 vuotiaat naiset kuntosalilla”
Kerran kävelin kuntosalille ja meinasin sipata kuntosalin oville johon jäin tupakalle jotta se oli se viimeinen kerta kun edes yritin.

”Oletteko kokeneet pallonlaajennuksen.”
En ole kokenut mitään koska vielä toistaiseksi elän diiliä ”kuolen saappaat jalassa” ja olen erittäin sinut itseni kanssa.

”Päiväsi sisältö tänään?”
Olen hiihtolomalla ilman suksia ja monoja. Niinpä hiihtelen sisätiloissa reino tossuilla. Hapensaannin turvaamiseksi kävin viemässä roskat ulos saakka. En jättänyt ulkoovelle

”Lumihommia”
- Mitä suotta. Sen minkä syksy tuo, sen kevät sulattaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu