Olin noin viikon ollut oksennus taudissa ja nyt kun olen terve ruoka ei enää maistu samalla tavalla kuin ennen. Muutamana iltana olen nyt jättänyt perheillallisen syömättä vain sen takia että ruokaa ei juurikaan alas mene. Miten pystyisin olla syömättä niin ettei perheeni ihmettelisi (kaikki teko syyt on käytetty). En aijo mitenkään kokonaan unohtaa ruokaa vaan yritän syödä yksin ollessani mahdollisimman paljon.
Miten perhe illallisella pystyy olemaan syömättä?
2
<50
Vastaukset
- hm-
Miks ihmeessä syöt yksin?! Mä ainakii syön lähinnä vain muiden seurassa ja mahdollisimman normaalisti. En haluu aiheuttaa turhaa huolta vanhemmille tai joutua hoitoon. Syön joka päivä päivällisen perheen kanssa ja silloin otan reilusti salaattia ja suht pienen mut kuitenkii normaalin näkösen annoksen ruokaa. Paino tippuu mutta kukaa ei osaa olla vielä huolissaan vaikka bmi tippunut jo alle 15.
- ruoka_maistuisi
Meillä se on varsin helppoa. Koska isä ja äiti on jatkuvasti työttömänä, meillä ei siis ole varaa syödä iltaisin, hyvä kun edes kerran päivässä näkisi jotakin ruokaa ruokapöydässä. Aivan liian usein pöydällä näkyy vain kaljatölkkejä ja viinapulloja, mutta janoiset isä ja äiti ei niitä anna meille lapsille, meille riittää maitolasillinen maitoa, leivän pala ja pari perunaa 1-2 kalapuikon kera.
Unohtakaa perinteiset ajatukset aamiaisesta, lounaasta, päivällisestä ja illallisesta. Useimmiten se päivän hetki on ruokapydän ääreen kokoontumista nahistelun ja riitelyn merkeissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840