Me pyöritään jälleensyntymien pyörässä. Siinä välissä olemme henkenä kuka missäkin. Elämä on oppimista ja karma on Jeesuksen sanojen mukaan. Se minkä teet toiselle sen teet itsellesi.
Aikonaan lapsena pelkäsin kuolla. Sillä evakot jutteli niitä juttujaan tuli järvistä etcetc
Ottaisin tässä kaksi esimerkkiä maailman historiasta jonka olen itse pähkäillyt ja vastaan kyllä seuraukset... Täällä näyttää rankalla kädellä karsittu ketjua.
Mooseksen historian tuntee kaikki. Samoin Martin Luther Kingin . Uskon Marttinin ollen Mooseksen inkarnaatio - Sitä ei tarvitse edes lähteä selittämään annan kuitenkin vinkin Kansalaisoikeusmarssi / Eräämaa vaellus luvattuun maahan
Norjalainen kirjailia Axel Much oli euroopan kuninkaallisten hovilääkärinä eli hyvin auttaen niin rikkaita kuin köyhiä. Caprilta osti Keisari Tituksen palatsin rauniot kunnostaen. Kertoo yhteydestä kirjassa Huvila meren rannalla.
Ja tuo ketjussa suljettu Patton. Hän sanoi seistessään italian rannikolla "kaksituhatta vuotta tervehtii minua". Sillä oli mielestään ollut Karthakon suuria sota päälliköitä.
En ymmärrä miksi tälläiset kirjoitukset suljetaan. Katso ruohoa kesällä, syksýllä se lakastuu, talven on piilossa ja keväälä aloittaa uuden kasvun. Tämän ajatuksen sain ihan itse ollessani lapsi ja se poisti kuoleman pelon.
Uskon, en pysty todstamaan. Olen ollut ent.e. Tundralla poropaimen.
Karma ja seuraukset?
70
2864
Vastaukset
- faarao-Elvis
Ei ne samankaltaisuudet ihmisten elämässä tarkota sitä, että siinä olis taas sama sielu asialla.
Elviksellä oli muuten suuri määrä samankaltaisuuksia erään faaraion kanssa. Niin monta, että on vähän pakko epäillä, että Elvis oli todellakin ollut tämä faarao edellisessä elämässään.
Se oli jossain tiedelehdessä vuosia sitten ja harmi että en muista niitstä kuin muutaman. Memphis ja Graceland löytyvät myös Egyptistä. Faaraio nousi valtaistuimelle saman ikäisenä kun Elvis alkoi laulaa ja molemmat kuolivat myös yhtä vanhoina.
Satuin muten löytämään lisää yhtäläisyyksiä kuten tämän kuvan.
https://www.google.fi/search?q=elvis pharaoh&espv=2&biw=1422&bih=664&tbm=isch&imgil=2Jf3vFpeY2UXEM:;GlICjfkaWjm6_M;http://www.glenncarter.com/mate/josephreviews.htm&source=iu&pf=m&fir=2Jf3vFpeY2UXEM:,GlICjfkaWjm6_M,_&usg=__ADTi34HQelxDneN-yW-HmWRdNC8=&dpr=1.35&ved=0CCcQyjc&ei=TK_wVO3HH4r6ygOdx4KwAg#imgdii=_&imgrc=2Jf3vFpeY2UXEM:;GlICjfkaWjm6_M;http://www.glenncarter.com/mate/pharaoh7.gif;http://www.glenncarter.com/mate/josephreviews.htm;342;309
Onhan se täysin loogista, että sielummekin on täällä kierrätyksessä.- Anonyymi
Śrī Īśopaniṣad
Mantra yksi:
Kaikki tässä maailmankaikkeudessa, olipa se sitten elollista tai elotonta, on Hänen vallassaan ja kuuluu Hänelle. Siksi jokaisen tulisi käyttää vain sitä, mikä on välttämätöntä ja mikä on myönnetty hänen osuudekseen, eikä kajota mihinkään muuhun, ymmärtäen hyvin, kenelle kaikki kuuluu.
ihg - Anonyymi
"Ajan ja paikan tuolla puolen"
Kirja
A. C. Bhaktivedanta Swami Prabhupāda
56sw - Anonyymi
Bhagavad Gītā A.C. Bhaktivedanta Swamin alkuperäistekstillä ja kommentaareilla varustettu Bhagavad-gītā kuten se on. Jälleensyntyminen ja paljon muuta.
https://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=3314507
Tämä pehmeäkantinen kirja kertoo ikuisesta viisaudesta, jota suuret ajattelijat ovat opettaneet kautta aikojen.
https://www.govindam.fi/tuote/ajaton-viisaus/
https://www.youtube.com/watch?v=Oswg3tqRGlA
The Transcendental Vibration
https://www.youtube.com/watch?v=WYjxyC78zp4
https://www.youtube.com/watch?v=c1DcFmUrxUQ
https://www.youtube.com/watch?v=M1ViPiqRKVw
6rd - Anonyymi
Onko karmankirous oikeesti olemassa miten pääsee eroon
- Kristuspelastaa
Karma on Saatanan valhetta. Muut ''jumalat'' ovat demoneita. joka kerta kun ihminen tekee syntiä häneen tulee sisään demoni. demoni syö ihmisen sisältä osittain elävältä ja aiheuttaa sairauksia.
- semmosiataas
Karma on itämaissa syntynyt selitys sille miksi jotkut ihmiset kärsivät muita enemmän. Uskoisin, että samanlaisia käsityksiä on ollut muuallakin maailmassa. Itämaissa on myös ollut omat käsitykset demoneista, mutta niiden ei kuitenkaan sanota syöttäneen ihmisten mieleen karmajuttuja.
Kristinuskossa on vähän hassua se, että tässä maailmassa pahat voivat menestyä ja hyvät joutua kärsimään oikeastaan ilman mitään syytä. Tuo epäkohta sitten korjattaisiin sillä, että pahat joutuvat helvettiin ja hyvät pääsevät taivaaseen. Ihan kiva, mutta minua se jotenkin ihmetyttää, koska siinä mielestäni korvataan yksi epäkohta vieläkin suuremmalla epäkohdalla. Ikuinen kidutus on kuitenkin aika kohtuuton rangaistus siitä, että joku teki suhteellisen lyhyen ajan sisällä pahoja asioita. Jeesuskin sanoi ristillä aika mystisesti pahantekijöistään, että heille pitää anteeksi, koska he eivät tiedä mitä tekevät.
Ei sivistyneissä yhteiskunnissakaan enää ihmisiä hirtetä tai kiduteta vankiloissa. Tosin välillä tuntuu, että jotkut rangaistukset ovat niissä jo liiankin leiviä. Eihän ihmiskunnan hyvä voi olla millään suurempaa kuin Jumalan hyvä. semmosiataas kirjoitti:
Karma on itämaissa syntynyt selitys sille miksi jotkut ihmiset kärsivät muita enemmän. Uskoisin, että samanlaisia käsityksiä on ollut muuallakin maailmassa. Itämaissa on myös ollut omat käsitykset demoneista, mutta niiden ei kuitenkaan sanota syöttäneen ihmisten mieleen karmajuttuja.
Kristinuskossa on vähän hassua se, että tässä maailmassa pahat voivat menestyä ja hyvät joutua kärsimään oikeastaan ilman mitään syytä. Tuo epäkohta sitten korjattaisiin sillä, että pahat joutuvat helvettiin ja hyvät pääsevät taivaaseen. Ihan kiva, mutta minua se jotenkin ihmetyttää, koska siinä mielestäni korvataan yksi epäkohta vieläkin suuremmalla epäkohdalla. Ikuinen kidutus on kuitenkin aika kohtuuton rangaistus siitä, että joku teki suhteellisen lyhyen ajan sisällä pahoja asioita. Jeesuskin sanoi ristillä aika mystisesti pahantekijöistään, että heille pitää anteeksi, koska he eivät tiedä mitä tekevät.
Ei sivistyneissä yhteiskunnissakaan enää ihmisiä hirtetä tai kiduteta vankiloissa. Tosin välillä tuntuu, että jotkut rangaistukset ovat niissä jo liiankin leiviä. Eihän ihmiskunnan hyvä voi olla millään suurempaa kuin Jumalan hyvä.Uskova tekee uskon mukaisia tekoja. Täten voisi sanoa että joka sortaa viattomia ei usko. Sillä ''HYVISTÄ hedelmistä hyvä puu TUNNETAAN. Ei hyvä puu tee huonoja hedelmiä, tai huono hyviä. TEHKÄÄ siis hyviä hedelmiä, josta KÄÄNTYMYKSENNE näkyy.'' Itse olen täysluuseri, nolla olen. Täystyperys olen. Mutta tiedän totuuden. Totuus on Kristus ja Häneen uskova pelastuu.
- KutsuJeesustaNiinYllätyt
Toivopaulin kirjoitti:
Uskova tekee uskon mukaisia tekoja. Täten voisi sanoa että joka sortaa viattomia ei usko. Sillä ''HYVISTÄ hedelmistä hyvä puu TUNNETAAN. Ei hyvä puu tee huonoja hedelmiä, tai huono hyviä. TEHKÄÄ siis hyviä hedelmiä, josta KÄÄNTYMYKSENNE näkyy.'' Itse olen täysluuseri, nolla olen. Täystyperys olen. Mutta tiedän totuuden. Totuus on Kristus ja Häneen uskova pelastuu.
Sinöä puhut Kristuksesta, joka tarkoittaa "voideltua" - antikristuskin on jonkinlainen kristus.
Ainoa joka OIKEASTI voi meidät pelastaa ja antaa syvän rauhan ja puhtauden sisimpäämme on Jeesus Kristus Nasaretilainen, alkuperäiseltä heprealaiselta nimeltään Jeshua tai Yehosua, joka tarkoittaa hepreaksi Pelastajaa.
Kutsu Herraa Jeesusta luoksesi ja Hän tulee - Anna sitten Hänen pelastaa ja puhdistaa sinut kaikesta synnin saastasta, niin sinä pelastut Taivasten Valtakuntaan ikuisesti kun vaan kuljet loppuun asti Jeesuksen kanssa ja Hänen neuvojaan noudattaen. - Anonyymi
semmosiataas kirjoitti:
Karma on itämaissa syntynyt selitys sille miksi jotkut ihmiset kärsivät muita enemmän. Uskoisin, että samanlaisia käsityksiä on ollut muuallakin maailmassa. Itämaissa on myös ollut omat käsitykset demoneista, mutta niiden ei kuitenkaan sanota syöttäneen ihmisten mieleen karmajuttuja.
Kristinuskossa on vähän hassua se, että tässä maailmassa pahat voivat menestyä ja hyvät joutua kärsimään oikeastaan ilman mitään syytä. Tuo epäkohta sitten korjattaisiin sillä, että pahat joutuvat helvettiin ja hyvät pääsevät taivaaseen. Ihan kiva, mutta minua se jotenkin ihmetyttää, koska siinä mielestäni korvataan yksi epäkohta vieläkin suuremmalla epäkohdalla. Ikuinen kidutus on kuitenkin aika kohtuuton rangaistus siitä, että joku teki suhteellisen lyhyen ajan sisällä pahoja asioita. Jeesuskin sanoi ristillä aika mystisesti pahantekijöistään, että heille pitää anteeksi, koska he eivät tiedä mitä tekevät.
Ei sivistyneissä yhteiskunnissakaan enää ihmisiä hirtetä tai kiduteta vankiloissa. Tosin välillä tuntuu, että jotkut rangaistukset ovat niissä jo liiankin leiviä. Eihän ihmiskunnan hyvä voi olla millään suurempaa kuin Jumalan hyvä.Shrila Bhaktivinod Thakur
Durlabha mānava-janma
durlabha mānava-janma labhiyā saṁsāre
kṛṣṇa nā bhajinu duḥka kohibo kāhāre? [1]
(1) Ihmiselämä on harvinaisin tilaisuus saavuttaa henkinen täydellisyys. Mutta minulle on jäänyt vain suru, koska minä, jolle tämä suuri mahdollisuus on annettu, menetin sen, koska en koskaan palvonut Jumalaa, Krishnaa! Voi, kenelle kertoisin tämän epäonnen tarinan?
‘saṁsār’ ‘saṁsār’, kori miche gelo kāl
lābha nā koilo kichu, ghaṭilo jañjāl [2]
(2) Elämä toisensa jälkeen on kulunut tässä aineellisessa maailmassa, kaikki aikani on mennyt hukkaan (materialistisen perhe-elämän orjuudessa). En ole saanut yhtään mitään ja olen kokenut vain ongelmia ja huolia.
kisera saṁsār ei chāyābāji prāy
ihāte mamatā kori bṛthā dina jāy [3]
(3) Millainen maailma tämä on? Se on kuin taikurin illuusio (kuin taikalyhdyn esitys, jossa silmieni edessä leikkii lukuisia varjoja ja optisia illuusioita). Koska olen itsekkäästi kiintynyt tällaiseen kangastukseen, pidän tämän maailman ohimeneviä illuusioita ”minulle” ja ”minun” kuuluvina. Näin päivä toisensa jälkeen kuluu turhaan.
e deho patana ho’le ki robe āmār?
keho sukha nāhi dibe putra paribār [4]
(4) Mitä minulle jää jäljelle, kun tämä ruumis kaatuu kuolleena maahan? Silloin eivät poikani eivätkä rakkaimmat läheiseni pysty antamaan minulle minkäänlaista onnea.
garddabher mata āmi kori pariśram
kāra lāgi’ eto kori, nā ghuchilo bhram [5]
(5) Teen joka päivä kovasti töitä kuin aasi, ja silti ihmettelen, kenen vuoksi yritän niin kovasti? Olen edelleen niin monien illuusioiden vallassa!
dina jāy michā kāje, niśā nidrā-baśe
nāhi bhāvi maraṇa nikaṭe āche bose [6]
(6) Tuhlaan jokaisen päiväni turhiin ja merkityksettömiin asioihin, ja yöni kuluvat unen vallassa. Enkä ajattele hetkeäkään koko vuorokauden aikana, että kuolema on aina läsnä.
bhālo manda khāi, heri, pari, chintā-hīna
nāhi bhāvi, e deho chāḍibo kon dina [7]
(7) Elän huoletonta elämää: syön, ulkoilen, pukeudun haluamallani tavalla, mutta en ajattele sitä, että jonain päivänä minun on luovuttava tästä kehosta.
deho-geho-kalatrādi-chintā abirata
jāgiche hṛdoye mor buddhi kori hoto [8]
(8) Sydänparkaani piinaavat jatkuvat huolet toimeentulostani ja huolet, jotka johtuvat kehostani, kodistani, vaimostani, sukulaisistani ja julkisista velvollisuuksistani. Nämä huolet aiheuttavat minulle kärsimystä ja tuhoavat järkeni.
hāy, hāy! nāhi bhāvi — anitya e saba
jīvana bigote kothā rohibe vaibhava? [9]
(9) Voi, voi! Miten valitettavassa tilanteessa olenkaan! Olen uppoutunut näihin ongelmiin ajattelematta, että ne ovat lyhytaikaisia ja katoavat pian unholaan. Mitä aineelliselle omaisuudelleni tapahtuu kuolemani jälkeen?
śmaśāne śorīra mama poḍiyā rohibe
bihaṅga-pataṅga tāy bihāra koribe [10]
(10) Kun ruumiini heitetään polttohautausmaalla olevaan kuoppaan, se vain makaa siellä liikkumattomana. Varikset, korppikotkat, muurahaiset ja madot kerääntyvät paikalle ja herkuttelevat sillä!
kukkur sṛgāl sob ānandita ho’ye
mahotsava koribe āmār deho lo’ye [11]
(11) Kulkukoirat ja shakaalit iloitsevat, juhlivat ja herkuttelevat ruumiillani.
je deher ei gati, tāra anugata
saṁsār-vaibhava āro bondhu-jon jata [12]
(12) Katsokaa, tämä on tämän aineellisen ruumiin lopullinen kohtalo! Ja hämmästyttävää on, että kaikki maalliset saavutukseni, kotini, perheeni ja ystäväni tulevat kokemaan saman kohtalon!
ataeva māyā-moha chāḍi buddhimān
nitya-tattva kṛṣṇa-bhakti koruna sandhān [13]
(13) Siksi rukoilen jokaista järkevää ihmistä: hylätkää kaikki nämä māyān luomat kangastukset ja etsikää puhdasta omistautumista Jumala Krishnalle, sillä se on ainoa ikuinen totuus!
tr - Anonyymi
Srila Bhakti Sundar Govinda Dev-Goswami Maharaj
Shloka | Ero ihmisen ja eläimen välillä
[om ajñāna-timirāndhasya jñānāñjana-śalākayā
chakṣur unmīlitaṁ yena tasmai śrī-gurave namaḥ (1)]
āhāra-nidrā-bhaya-maithunaṁ ca
sāmānyam etat paśubhir narāṇām
dharmo hi teṣām adhiko viśeṣo
dharmeṇa hīnāḥ paśubhiḥ samānāḥ (2)
Tässä maailmassa eläimillä ja muilla elävillä olennoilla on samat olemassaolon elementit. Kaikki nämä elävät olennot, jotka ovat kehityksensä eri tasoilla, voivat nauttia samoista eduista: elää perhe-elämää, syödä, nukkua ja nauttia toisistaan. Tämä on luontaista kaikille eläville olennoille niiden ehdollistumisen vuoksi.
Ihmiset eroavat muista elävistä olennoista siinä, että sen lisäksi, että he voivat vain elää ja nauttia kaikesta tästä, myös kehittää henkistä tietoisuuttaan. Prosessia, joka auttaa luomaan yhteyden henkiseen maailmaan, kutsutaan uskonnoksi. Tämä prosessi toteutetaan henkisen yhteyden ja henkisen tiedon havaitsemisen kautta.
Henkinen yhteys on meille äärimmäisen tärkeää tässä olemisen ulottuvuudessa, koska henkinen yhteys ja aidosti henkinen yhteisö voivat auttaa meitä nousemaan transsendenttiselle tasolle. Todellisen, aidon henkisen yhteyden välityksellä mielemme ja aistimme tulevat tyydytetyiksi. Silloin aistien levottomuus vähitellen poistuu meistä.
yt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

ytBhagavad Gītā A.C. Bhaktivedanta Swamin alkuperäistekstillä ja kommentaareilla varustettu Bhagavad-gītā kuten se on. Jälleensyntyminen ja paljon muuta.
https://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=3314507
Toinen mahdollisuus, kertomus rajakokemuksesta:
https://www.antikvariaatti.net/tuotteet/39730
Tämä pehmeäkantinen kirja kertoo ikuisesta viisaudesta, jota suuret ajattelijat ovat opettaneet kautta aikojen.
https://www.govindam.fi/tuote/ajaton-viisaus/
iuyt - Anonyymi
semmosiataas kirjoitti:
Karma on itämaissa syntynyt selitys sille miksi jotkut ihmiset kärsivät muita enemmän. Uskoisin, että samanlaisia käsityksiä on ollut muuallakin maailmassa. Itämaissa on myös ollut omat käsitykset demoneista, mutta niiden ei kuitenkaan sanota syöttäneen ihmisten mieleen karmajuttuja.
Kristinuskossa on vähän hassua se, että tässä maailmassa pahat voivat menestyä ja hyvät joutua kärsimään oikeastaan ilman mitään syytä. Tuo epäkohta sitten korjattaisiin sillä, että pahat joutuvat helvettiin ja hyvät pääsevät taivaaseen. Ihan kiva, mutta minua se jotenkin ihmetyttää, koska siinä mielestäni korvataan yksi epäkohta vieläkin suuremmalla epäkohdalla. Ikuinen kidutus on kuitenkin aika kohtuuton rangaistus siitä, että joku teki suhteellisen lyhyen ajan sisällä pahoja asioita. Jeesuskin sanoi ristillä aika mystisesti pahantekijöistään, että heille pitää anteeksi, koska he eivät tiedä mitä tekevät.
Ei sivistyneissä yhteiskunnissakaan enää ihmisiä hirtetä tai kiduteta vankiloissa. Tosin välillä tuntuu, että jotkut rangaistukset ovat niissä jo liiankin leiviä. Eihän ihmiskunnan hyvä voi olla millään suurempaa kuin Jumalan hyvä."Ajan ja paikan tuolla puolen"
Kirja
A. C. Bhaktivedanta Swami Prabhupāda
g - Anonyymi
Toivopaulin kirjoitti:
Uskova tekee uskon mukaisia tekoja. Täten voisi sanoa että joka sortaa viattomia ei usko. Sillä ''HYVISTÄ hedelmistä hyvä puu TUNNETAAN. Ei hyvä puu tee huonoja hedelmiä, tai huono hyviä. TEHKÄÄ siis hyviä hedelmiä, josta KÄÄNTYMYKSENNE näkyy.'' Itse olen täysluuseri, nolla olen. Täystyperys olen. Mutta tiedän totuuden. Totuus on Kristus ja Häneen uskova pelastuu.
Jos esimerkiksi joku on tappanut sata koe-eläintä, hänen pitää syntyä sata kertaa koe-eläimeksi ja tunnettava samaa kipua kuin tappamansa eläimet.
p4 - Anonyymi
semmosiataas kirjoitti:
Karma on itämaissa syntynyt selitys sille miksi jotkut ihmiset kärsivät muita enemmän. Uskoisin, että samanlaisia käsityksiä on ollut muuallakin maailmassa. Itämaissa on myös ollut omat käsitykset demoneista, mutta niiden ei kuitenkaan sanota syöttäneen ihmisten mieleen karmajuttuja.
Kristinuskossa on vähän hassua se, että tässä maailmassa pahat voivat menestyä ja hyvät joutua kärsimään oikeastaan ilman mitään syytä. Tuo epäkohta sitten korjattaisiin sillä, että pahat joutuvat helvettiin ja hyvät pääsevät taivaaseen. Ihan kiva, mutta minua se jotenkin ihmetyttää, koska siinä mielestäni korvataan yksi epäkohta vieläkin suuremmalla epäkohdalla. Ikuinen kidutus on kuitenkin aika kohtuuton rangaistus siitä, että joku teki suhteellisen lyhyen ajan sisällä pahoja asioita. Jeesuskin sanoi ristillä aika mystisesti pahantekijöistään, että heille pitää anteeksi, koska he eivät tiedä mitä tekevät.
Ei sivistyneissä yhteiskunnissakaan enää ihmisiä hirtetä tai kiduteta vankiloissa. Tosin välillä tuntuu, että jotkut rangaistukset ovat niissä jo liiankin leiviä. Eihän ihmiskunnan hyvä voi olla millään suurempaa kuin Jumalan hyvä.eläinten tappaminen, myös karmasta
lyhytelokuva
https://www.youtube.com/watch?v=c1DcFmUrxUQ
iu54 - Anonyymi
Srila Bhakti Sundar Govinda Dev-Goswami Maharaj
...
Henkinen maailma on rajaton. Kukaan ei voi määrittää sen alkua ja loppua, se ulottuu todellisuuden läpi loputtomasti, ja on rajaton kooltaan. Myös muita maailman osia pidämme rajattomina, kuten aineellista maailmaa, joka myös on rajaton. Me pidämme aineellista maailmaa rajattomana, koska me, pikkuruiset sielut, olemme merkityksettömässä asemassa. Havaintokykymme on rajallinen, mutta Jumalallisella todellisuudella ei ole rajoja.
Tällä hetkellä olemme tässä ehdollistetussa, rajoitetussa osassa aineellista maailmaa, mutta tämä ei ole todellinen kotimme. Henkinen maailma on todellinen asuinpaikkamme. Meillä on kyky tietoiseen olemassaoloon, henkiseen olemassaoloon tässä maailmassa.
iugf - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Srila Bhakti Sundar Govinda Dev-Goswami Maharaj
Shloka | Ero ihmisen ja eläimen välillä
[om ajñāna-timirāndhasya jñānāñjana-śalākayā
chakṣur unmīlitaṁ yena tasmai śrī-gurave namaḥ (1)]
āhāra-nidrā-bhaya-maithunaṁ ca
sāmānyam etat paśubhir narāṇām
dharmo hi teṣām adhiko viśeṣo
dharmeṇa hīnāḥ paśubhiḥ samānāḥ (2)
Tässä maailmassa eläimillä ja muilla elävillä olennoilla on samat olemassaolon elementit. Kaikki nämä elävät olennot, jotka ovat kehityksensä eri tasoilla, voivat nauttia samoista eduista: elää perhe-elämää, syödä, nukkua ja nauttia toisistaan. Tämä on luontaista kaikille eläville olennoille niiden ehdollistumisen vuoksi.
Ihmiset eroavat muista elävistä olennoista siinä, että sen lisäksi, että he voivat vain elää ja nauttia kaikesta tästä, myös kehittää henkistä tietoisuuttaan. Prosessia, joka auttaa luomaan yhteyden henkiseen maailmaan, kutsutaan uskonnoksi. Tämä prosessi toteutetaan henkisen yhteyden ja henkisen tiedon havaitsemisen kautta.
Henkinen yhteys on meille äärimmäisen tärkeää tässä olemisen ulottuvuudessa, koska henkinen yhteys ja aidosti henkinen yhteisö voivat auttaa meitä nousemaan transsendenttiselle tasolle. Todellisen, aidon henkisen yhteyden välityksellä mielemme ja aistimme tulevat tyydytetyiksi. Silloin aistien levottomuus vähitellen poistuu meistä.
ytmyös karma
https://www.youtube.com/watch?v=M1ViPiqRKVw
ki - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
myös karma
https://www.youtube.com/watch?v=M1ViPiqRKVw
kihttps://www.youtube.com/watch?v=5WPmSv-TBy0
Finlandia Hymni [Finnish Patriotic Song]
Kaunis kotimaamme.
Suomalaiset.
Rakkaani.
https://www.youtube.com/watch?v=_m1xdq_e-MM
Rakastan maatamme.
https://www.youtube.com/watch?v=9PBGPdYAG0c
Rakas maamme.
Rakkaat suomalaiset.
https://www.youtube.com/watch?v=u-eI6eEU2jM
Nälkämaan laulu
https://www.youtube.com/watch?v=wKHwP2Kl460
Täällä Pohjantähden Alla
https://www.youtube.com/watch?v=gwrFmMqqb4g
https://www.youtube.com/watch?v=_065dg3U2Ic
mv - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
myös karma
https://www.youtube.com/watch?v=M1ViPiqRKVw
kihttps://keskustelu.suomi24.fi/t/18017669/ihmisten-kohtalot-ovat-olleet-tiedossa-tuhansia-vuosia-sitten#comment-123172347
Kaikki nämä ovat vain aaltoja, jotka voivat piiloutua hetkeksi, mutta eivät kosketa sitä, mikä on syvyyksissä - todellista itseämme, joka ei kuulu tähän määritelmien maailmaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18017669/ihmisten-kohtalot-ovat-olleet-tiedossa-tuhansia-vuosia-sitten#comment-123172347
Kaikki nämä ovat vain aaltoja, jotka voivat piiloutua hetkeksi, mutta eivät kosketa sitä, mikä on syvyyksissä - todellista itseämme, joka ei kuulu tähän määritelmien maailmaan.https://keskustelu.suomi24.fi/t/17954441/kysymyksia-ja-vastauksia-krishna-tietoisuudesta-ja-vedalaisuudesta
Saksalaisessa kansanperinteessä on tarina miehestä, joka menetti varjonsa. Voi, miten surkeassa tilanteessa tämä miesparka olikaan! Mitä voimme sanoa ihmisestä, joka ei ole menettänyt varjonsa vaan olemassaolonsa perustan?! Hänellä, joka on menettänyt vain varjonsa, on aina toivoa. Mutta mitä toivoa on sellaisella, joka ei ole menettänyt varjonsa vaan todellisen olemuksensa? On varmaa, että valtaosa ihmisistä jahtaa tietoisesti tai tiedostamattaan varjoa, ja se tuo heille yhä enemmän kärsimystä. Samaistumme kehoihimme ja pyrimme hullujen tavoin tyydyttämään maallisia aistejamme. Pidämme maallisia nautintoja elämän ainoana tarkoituksena ja yritämme täyttää koko olemassaolomme niillä. Tämä on perusvirheemme.
- huuhaainnaset
Hanurista on ei vaikuta ihmisen elon päiviin hevonkukkua, täyttä sittiä!!!!!
- Anonyymi
Ei ole olemassa jälleensyntymää on vain olemassa ihmisen aika ja Jumalan aika ja siinä on mukana myös Jumalan Sana. Jälleensyntymä kumoaisi Kristuksen sovitustyön. Sen takia ne, jotka tätä Jumalan vastaista oppia maanpäällä levittävät joutuvat kadotukseen ja kuuluvat Saatanalle. Hänen palvelijanaan ja Jumalan Sanan lähettiläänä. Sanon Sinulle Suomi Pyhän Hengen välityksellä, että olet kadotukseen tuomittu, jollet käänny elävän Jumalan puoleen. Älä levitä valheoppeja tai sinulle käy vielä huonommin kuin kävi niille, jotka unohtivat Jumalan Sanan olemassaolon.
- Anonyymi
Jospa sinä itse levität valheoppeja.
- Anonyymi
Zarathustran käsite
Pahuuden ongelma oli suuri huolenaihe Zarathustran kaltaisille ihmisille. Zarathustra aloitti saarnaamisensa Intiassa, ja hänellä, kuten monilla karismaattisilla, nykyajan ajattelijoilla, oli kysymys: "Jos Jumala on olemassa, hänen pitäisi olla hyvän lähde, mutta näen, että maailmassa on niin paljon epätäydellisyyttä ja pahaa". Sitten Zarathustra päätteli, että jumalia on itse asiassa kaksi. Ne ovat hyvän jumala ja pahan jumala, ja pahan jumalaa kutsuttiin paholaiseksi. Ja kävi ilmi, että Zarathustralaisen näkökulmasta oli toinenkin ongelma - hyvän jumala taisteli jatkuvasti pahan jumalaa vastaan. Myöhemmin kristityt filosofit ottivat tämän ajatuksen omakseen. - Anonyymi
Maailmankaikkeuden pimeissä, selittämättömissä mysteereissä asuva pelko on muinaisista ajoista lähtien vastustamattomasti herättänyt ihmisen huomion. Tämä huomio johtuu pelon kokemuksen erityisestä terävyydestä, ja kuten hyvin tiedetään, ilman jännitystä tavallisen ihmisen elämä muuttuu yksitoikkoiseksi ja mauttomaksi. Siksi ja nykyäänkin aavemaiset mysteerit ovat edelleen monien tuhansien ihmisten tarkan tarkkaavaisuuden, joukkojännityksen ja jopa palvonnan kohteena. Kauhuelokuvat, toimintajännärit, mystinen kirjallisuus, spiritistiset seurat ja teoriat "maailmanlopusta" ovat yhä suositumpia. Eikä Antikristuksen mysteeri näytä olevan näistä vähäisin.
Ihmisiä (erityisesti niitä, jotka eivät ole välinpitämättömiä yliluonnollisesta) ahdistavat kirjaimellisesti profetiat Saatanan lähestyvästä päivästä, jolloin Saatana tunkeutuu maailmaamme. Kirjapenkit ovat täynnä tarttuvia otsikoita, kuten "Omen", "Manaaja", "Demonologia", "Antikristuksen tulo" jne. Televisioruuduilta mahtavat spiritistit julistavat, että pahan voimat ovat jo voittaneet kuusi taistelua hyvää vastaan, ja nyt alkaa viimeinen ja ratkaiseva taistelu. Uskonnolliset johtajat lupaavat ikuista helvettiä kaikille, jotka kiinnittävät ranteeseensa Saatanan numeron (vaikka se olisi vain pankkitilin numero).
Kontaktorit työskentelevät intensiivisesti kosmoksen mustien energioiden kanssa pelastaakseen ihmiskunnan tulevalta katastrofilta. Kolminkertaiset valkoiset mestaritaikurit kiirehtivät lataamaan amulettisi muinaisten demonien tappavilla voimilla. Joku mutisee tiibetiläistä mantraa, joku tukehtuu suitsukkeiden savuun, joku ripustaa itsensä päästä varpaisiin ristillä, joku sulkee henkisesti mystisen ympyrän, joku kirjoittaa viimeisen paperinpalasen voimakkaita rukouksia kaikkien demonien karkottamiseksi ... Näin ihmisistä tulee pakkomielle ajatuksesta tulevasta Harmagedonista.
Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas. Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666, astraalisfäärien seitsemännestä ympyrästä, pahan silmän poistamisesta, karman parantamisesta. Sokeisiin oppaisiin luottamisen vuoksi hän alkaa uskoa pyhästi, että kaikki tämä hölynpöly on taistelua paholaisen, pahan kanssa. Hän valmistautuu antikristuksen tuloon ja haluaa suojella itseään tämän vallalta, mutta hän ei tiedä, että saatana on tullut jo kauan sitten, ja se on juurtunut hyvin sellaisten kurjien ihmisten sydämiin, jotka sekoittavat uskonnon taikauskoon.
Valmistaudutte torjumaan hänen hyökkäyksensä, ja hän hallitsee jo sisällänne, nauraa tyhmyydellenne, auttaa teitä ehdottamalla tarvetta ostaa amuletteja, lukea loitsuja, kuunnella tarinoita noitatekniikoista. Kaikki tämä mystinen hölynpöly on itse paholaisen provokaatio. Hän on kaikkien maailmanloppuennusteiden ainoa lähde, hän on kaikenlaisten demoniluokitusten tekijä ja hän lietsoo tätä taikauskoista hysteriaa maailmanlopun ympärillä. Pysykää siis mahdollisimman kaukana hänen uskollisista sanansaattajistaan (olipa heillä sitten kasukoita, valkoisia kaapuja, sahramirobeja tai yksivärisiä pukuja). He ovat Antikristuksen tiedostamattomia profeettoja!
He maalasivat mielikuvituksellisesti seinälle paholaisen ja lyövät häntä nyrkillä tietämättä, että he tekevät niin sydämissään asuvan todellisen Saatanan yllyttämänä. He taistelevat vain vihollisensa heijastusta vastaan, ja se on hänen tärkein temppunsa. Sydän, jonka päällä istuu ylpeä ego ja jonka ympärillä kiemurtelevat himon, vihan, kateuden, ahneuden, itsekkyyden ja hulluuden myrkylliset hämähäkit, jotka kietovat kaikki sielun ajatukset ja halut tahmeaan synnin verkkoon, on paholaisen valloittamattomin linnake. Harmageddon on siellä mahdollinen, sillä todellinen Saatana on jumalattomuus kaikissa ilmenemismuodoissaan.
Mutta missä jumalattomuus asuu? Ei maassa, ei yhteiskunnassa, ei filosofiassa, ei tieteessä, vaan ihmisessä itsessään. - Anonyymi
TULTA JA TULIKIVEÄ, SARVIA JA HÄNTIÄ
Paholaisesta, demoneista ja helvetin planeetoista puhumiseen liittyy aina pelkoa ja väärinkäsityksiä. Tästä syystä niitä usein vältetään. Ihmisen on kuitenkin ymmärrettävä aihe, jotta hän saisi täydellisen ja ymmärrettävän kuvan aineellisesta maailmasta ja jotta hän voisi toimia siinä tuottavasti hengellisenä soturina.
DEMONIT: KEITÄ HE OVAT?
Sanotaan, että kaikki paha maailmassa on peräisin paholaisesta. Jotta lapset saataisiin käyttäytymään hyvin, heitä pelotellaan joskus: "Täällä on mörkö, joka vie sinut pois!". Lapsi kasvaa aikuiseksi, "mörköstä" tulee paholainen, ja pelko säilyy. Paholaiset ovat niin todellisia kuin haluat niiden olevan. Jos kuitenkin kieltäydyt tunnustamasta niiden voimaa, ne eivät voi tehdä sinulle mitään. Hullu erehtyy luulemaan keppiä käärmeeksi ja toimii sen mukaisesti. Normaali ihminen näkee, että kyseessä on keppi, eikä pelästy. Samoin olemme luoneet joukon asioita, jotka ovat todellisia vain siksi, että me itse sallimme niiden olla todellisia. Elämäämme hallitsee se, mihin keskitämme energiamme. Asetamme etusijalle monia tilanteita, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Kääntäen yliviivaamme tietoisuudestamme monia asioita, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä. Tämä osoittaa, kuinka voimakas mieli on. Jos se sallitaan, se voi toimia henkilökohtaisena demoninamme. Jos tunnistamme jotain mielen avulla, meidän on toimittava sen mukaisesti.
Kun samaistumme mieleen ja hyväksymme sen, mitä mieli tarjoaa meille, emme hyväksy ainoastaan ajatuksia vaan myös niitä vastaavat tunteet, assosiaatiot ja käyttäytymisen. Pidimme siitä tai emme, hyväksymme koko joukon. Meidän on löydettävä keino lopettaa samaistuminen mieleen, lakata toimimasta sen käskystä ja käyttää kaikkea, mitä meille tapahtuu, henkiseen kasvuun. Negatiivisia vaikutteita on monenlaisia. Yksi niistä on ajatusmuotojen kautta tapahtuva vaikuttaminen. Jokainen tämän planeetan asukkaiden tuottama ajatus menee eetteriin, ilman hienojakoiseen puoleen.
Ajatusmuodot elävät omaa elämäänsä ja vaikuttavat yksilöihin ja kollektiiviin. Mitä negatiivisempia ajatusmuodot ovat, sitä haitallisempi on niiden vaikutus. Mitä myönteisempiä ajatusmuodot ovat, sitä hyödyllisempi niiden vaikutus on. Samanlainen vetää puoleensa samanlaista. Yksilön tietoisuudesta tulee ryhmätietoisuutta, joka ilmenee planeettamme kollektiivisena tietoisuutena. Mielestämme voi tulla haitallisten olentojen turvapaikka. Ne ovat niitä, jotka säteilevät ympärillämme leijuvia tuskin kuuluvia ääniä, ne ovat niitä, jotka odottavat jonkun toisen tietoisuuden laulavan yhteislaulua niiden kanssa. Ne ovat samoja riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta.
He ovat riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan oman henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta. Niiden ääniin voi reagoida kolmella tavalla: hylätä ne olemattomina, hyväksyä ne todellisuutena ja unohtaa niiden sanat ja lopuksi hyväksyä ne todellisuutena ja toimia niiden sanojen mukaisesti. Käyttäytyminen määräytyy sen mukaan, missä määrin ihminen kestää negatiivisia ajatusmuotoja. Vähemmän vastustuskykyiset ihmiset, jotka antavat itsensä virittäytyä negatiiviseen energiaan, altistuvat sille. Äänistä tulee heille todellisuutta, ja sen seurauksena he saattavat tehdä hulluja asioita. Jos torjumme negatiivisen informaation, nämä olennot eivät ainoastaan pysty vaikuttamaan meihin millään tavalla, vaan ne eivät edes yritä lähestyä meitä. Siksi ne eivät ole meille todellisuutta. Negatiivisiin energioihin voi joutua kosketuksiin okkultismia, esim. spiritismiä, harjoittamalla. On vaarallista kutsua henkiä, vaikka se tehtäisiinkin vitsinä, koska tämä toimintamuoto.
Käyttäytyminen määräytyy sen mukaan, missä määrin ihminen kestää negatiivisia ajatusmuotoja. Vähemmän vastustuskykyiset ihmiset, jotka antavat itsensä virittäytyä negatiiviseen energiaan, altistuvat sille. Äänistä tulee heille todellisuutta, ja sen seurauksena he saattavat tehdä hulluja asioita. Jos torjumme negatiivisen informaation, nämä olennot eivät ainoastaan pysty vaikuttamaan meihin millään tavalla, vaan ne eivät edes yritä lähestyä meitä. Siksi ne eivät ole meille todellisuutta. Negatiivisiin energioihin voi joutua kosketuksiin okkultismia, esim. spiritismiä, harjoittamalla. On vaarallista kutsua henkiä, vaikka se tehtäisiinkin vitsinä, koska tämä toimintamuoto voi vetää puoleensa demonista energiaa. Ihmiset, jotka osallistuvat spiritistisiin istuntoihin ja vastaaviin, tuntevat joskus pahojen olentojen vaikutuksen ja saattavat jopa tulla riivatuiksi. - Anonyymi
TOTUUS PALJASTUU eläville olennoille SIINÄ MÄÄRIN, KUIN NE VOIVAT HAVAITA SEN PAIKAN, AJAN JA OLOSUHTEIDEN MUKAAN. Se ILMENEE ERIASTEISESTI Raamatussa, Koraanissa, Vedoissa ja muissa kirjoituksissa.
Eri ihmisillä on erilainen ajattelutapa, joten vaikuttaa siltä, että tietty ihmisryhmä voi omaksua sen.
Täydellinen Totuus esitetään joskus tietämättömien ihmisten hyväksi tavallisen uskonnon muodossa, joka SALLII KOMPROMISSIN maallisten pyrkimysten kanssa.
Kristus itse myönsi opetuksensa epätäydellisyyden:
»Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. 13
Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. (Joh. 16.12).
Tästä seuraa yksiselitteisesti, että on olemassa jokin kätketty tieto, jota Kristus ei paljastanut, koska hänen opetuslapsensa eivät olleet siihen valmiita. Hän valitteli tätä:
(Joh. 3:12) Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista? - Anonyymi
Siirtyminen pakanuudesta kristinuskoon tapahtui hyvin vähitellen ja epätasaisesti myöhäisantiikin ja varhaisen Bysantin maailmassa. Kolmannella vuosisadalla eaa. alkanut hellenistinen ekspansio oli tuonut kreikkalaista kulttuuria kauas Kreikan rajojen ulkopuolelle, mutta samalla se oli avannut tietä idästä tuleville uusille mystisille kulteille. Bysantti oli näiden kaikkien perillinen. Jonkinlaisen käsityksen kansanuskonnon sekasorrosta pian Konstantinopolin perustamisen jälkeen vuonna 324 jKr. voi saada tuon ajan anonyymeistä taikaloitsuista, joista monet ovat säilyneet papyruksilla. Älymystön keskuudessa tapahtui tietoisempi pakanallisten ja kristillisten uskomusten ja oppien sulautuminen.
Jopa ajatus Saatanasta on pohjimmiltaan zarathustralainen.
Tutkijat uskovat yleisesti, että muinainen iranilainen profeetta Zarathustra (joka tunnetaan persiaksi nimellä Zartosht ja kreikaksi nimellä Zarathustra) eli joskus 1500-1000 eaa. välillä. Ennen Zarathustraa muinaiset persialaiset palvoivat vanhan irano-arjalaisten uskonnon jumaluuksia, joka oli vastine indoarjalaisten uskonnolle, joka myöhemmin tunnettiin hindulaisuutena. Zarathustra kuitenkin tuomitsi tämän käytännön ja saarnasi, että ainoastaan Jumalaa - Ahura Mazdaa, Viisauden Herraa - olisi palvottava. Näin hän ei ainoastaan vaikuttanut Iranin ja Intian arjalaisten väliseen suureen kuiluun, vaan esitteli ihmiskunnalle luultavasti myös sen ensimmäisen monoteistisen uskon. - Anonyymi
Ajatus yhdestä ainoasta jumalasta ei ollut ainoa olennaisesti zarathustralainen periaate, joka löysi tiensä muihin suuriin uskontoihin, erityisesti kolmeen suureen uskontokuntaan: Juutalaisuus, kristinusko ja islam. Käsitteet taivaasta ja helvetistä, tuomiopäivästä ja maailman lopullisesta ilmestymisestä sekä enkeleistä ja demoneista ovat kaikki peräisin Zarathustran opetuksista sekä niiden innoittamasta myöhemmästä zarathustralaisesta kirjallisuudesta. Jopa ajatus Saatanasta on pohjimmiltaan zarathustralainen; itse asiassa koko zarathustralaisuuden usko perustuu taisteluun Jumalan sekä hyvyyden ja valon voimien (joita edustaa Pyhä Henki, Spenta Manyu) ja pimeyden ja pahan voimia hallitsevan Ahrimanin välillä. Vaikka ihmisen on valittava, kummalle puolelle hän kuuluu, uskonto opettaa, että lopulta Jumala voittaa, ja jopa helvetin tuleen tuomitut pääsevät nauttimaan paratiisin (vanhan persian kielen sana) siunauksista.
- Anonyymi
Miten zarathustralaiset ajatukset löysivät tiensä Abrahamin uskontoihin ja muualle? Tutkijoiden mukaan monet näistä käsitteistä esiteltiin Babylonian juutalaisille, kun Persian keisari Kyrus Suuri vapautti heidät. Ne kulkeutuivat juutalaisen ajattelun valtavirtaan, ja Beelsebubin kaltaiset hahmot nousivat esiin. Ja sen jälkeen, kun Persia oli valloittanut kreikkalaisia maita Akhamenidien valtakunnan kukoistuskaudella, kreikkalainen filosofia otti toisenlaisen suunnan.
- Anonyymi
Saatana eli paholainen on yksi länsimaisen juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin perinteiden tunnetuimmista hahmoista. Yllättävää kyllä, tämä olento tuli antiikin maailmassa myöhään. Saatanaa ei löydy juutalaisesta Raamatusta missään täysin pahana olentona. Hän kehittyi Persian Akhamenidien valtakunnan aikana (noin 550 eaa. alkaen), ja tuolloin Persian vallan alla eläneet juutalaiset ottivat hänet omakseen. Hänen virallinen nimensä Saatana juontuu heprean kielen sanasta 'ha-Satan'. Ha tarkoittaa "sitä" ja Saatana tarkoittaa "vastustajaa" tai "vastustajaa". Nimi kuvasi hänen mahdollista tehtäväänsä Jumalan luomistyön vastustajana. Kreikankielinen "diabolos", englanniksi "devil", tarkoitti "syyttäjää", "herjaajaa", mikä taas kuvasi hänen rooliaan. Saatanan käsite syntyi ajan kuluessa ja vaiheittain.
- Anonyymi
Genesis voidaan ymmärtää polemiikkina heidän naapureitaan, muinaisia mesopotamialaisia vastaan. Mesopotamialaisessa luomismyytissä, Enuma Elishissä, jumalat ovat itse vastuussa pahuudesta. Ne ovat oikukkaita ja kaoottisia ja loivat ihmiset vain orjiksi, jotta he voisivat tarjota heille uhreja. Israelin Jumala esitetään päinvastaisena; hän ei ole koskaan oikukas, hänellä on jumalallinen suunnitelma, ja kaikkea hänen luomaansa pidetään hyvänä. Eedenin puutarhassa tapahtuneen "syntiinlankeemuksen", Aatamin ja Eevan tarinan, kerronnallisena tehtävänä oli osoittaa, että paha alkoi ihmisten, ei Jumalan, virheestä. Heidän tottelemattomuutensa johti siihen, että ihmisellä oli vaikeuksia tuottaa ruokaa ja naisella oli tuskaa synnytyksessä. Mutta ankarin rangaistus oli heidän kuolemattomuutensa menettäminen. Aatamin ja Eevan synti aiheutti suurimman pahan, kuoleman. Heidän jälkeläisinään me kaikki olemme tuomittuja tähän kohtaloon.
- Anonyymi
Saatanan ominaispiirteet & pahan ruumiillistuma
Ensimmäiset ikoniset kuvat Saatanasta saivat alkunsa kreikkalais-roomalaisesta hedelmällisyysjumalasta Panista, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi vuohi.
Kristilliset johtajat ottivat 2. vuosisadalla jKr. käyttöön pahan personoinnin menetelmän juutalaisia, naisia, harhaoppisia ja kaikkea pakanallista vastaan. Alkuperäiskultit uskoivat, että jumalat asuivat niiden temppeleissä, mutta nämä olivat Saatanan agentteja. Ensimmäiset ikoniset saatanan muotokuvat tulivat kreikkalais-roomalaisesta hedelmällisyysjumaluudesta Panista, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi vuohi. Näin Saatana sai sorkat ja sarvet. Pania esiteltiin valtavan, pystyssä olevan falloksen kanssa, ja hän oli kuuluisa siitä. Tämä lisäke yleistyi Saatanan kuvaamisessa. Aluksi mustaksi piirretty, punainen tuli vakioväriksi, kun hänet yhdistettiin helvetin tuleen. - Anonyymi
Euroopan uskonnolliset perinteet (keltit, druidismi ja teutonit) lisäsivät muita piirteitä. Kelteillä oli lännen sarvipäinen jumala, Cernunnos, joka muistutti Pania. Lokin tyttärellä oli kaksoisrooli hedelmällisyydessä ja kuolleiden hallitsemisessa, ja hänen nimensä liitettiin paikkaan "Hel" eli helvetti.
Luciferilla ja hänen demoneillaan oli eläimelliset ominaisuudet, ja ne pystyivät muuttamaan muotoaan, joten jatkuva vartiointi oli välttämätöntä. Luciferia saattoi huijata ja karkottaa ristinmerkeillä, pyhällä vedellä, rukousnauhalla ja ehtoollisleivillä. Feodaalisuhteisiin perustuen syntyi käsite sopimuksesta, jossa myytiin sielu Luciferille vastineeksi vauraudesta (kuuluisa tarina Faustista). Vain Marian, Kristuksen äidin, väliintulo saattoi rikkoa sopimuksen. Tällöin kehitettiin manausrituaalit, joita yhä opettavat tietyt katoliset papit. - Anonyymi
Mithran (auringon) sanottiin kuolevan joka vuosi talvipäivänseisauksen aikaan ja syntyvän uudelleen joulukuun 25. päivänä. Mithrasilla oli myös kaksitoista opetuslasta, jotka vastasivat vuoden kahtatoista kuukautta (on myös mielenkiintoista huomata, että vedalaisissa kirjoituksissa on maininta kahdestatoista Ādityasta - auringonjumaluudesta, jotka edustavat vuoden kahtatoista kuukautta. Mitra on yksi näistä jumaluuksista).
Mithras-kultin pappeja kutsuttiin ..., ja he käyttivät rituaaleissa värikkäitä hattuja ja silkkiä. Suosituin mithralainen rituaali koostui maailmankaikkeuden luomista symboloivan härän uhraamisesta. Ajan myötä sonnin tappamisesta luovuttiin, ja vihityille annettiin viiniä ja leipää, jotka symboloivat rituaalisen uhrin verta ja ruumista.
Käsitteet taivaasta ja helvetistä, tuomiopäivästä ja maailman lopullisesta ilmestymisestä sekä enkeleistä ja demoneista ovat kaikki peräisin Zarathustran opetuksista sekä niiden innoittamasta myöhemmästä zarathustralaisesta kirjallisuudesta.
JOTEN KOKO SAATANAN KÄSITE ON OTETTU SIELTÄ - Anonyymi
Kristinusko perustui alun perin jälleensyntymiseen. Jeesuksen ensimmäiset seuraajat tiesivät sielun jälleensyntymisestä, ja samat katarit sanoivat, ettei helvettiä ollut olemassa, vaan että helvetti oli jatkuva uudestisyntyminen uuteen ruumiiseen. Ja jopa pääuskonto, jonka arkkitehti Paavali rakensi, perustui jälleensyntymisen ajatukselle, koska Paavali itse kuului luokkaan, jossa tämä ajatus hyväksyttiin. Ennen kristinuskoa hän oli fariseus, joka vain tunnusti jälleensyntymistä.
Kaikki profeetat puhuivat jälleensyntymisestä, kristityt ja ensimmäiset muslimit tiesivät siitä. 500 vuotta Jeesuksen Kristuksen lähdön jälkeen reinkarnaatio kiellettiin virallisesti. Se tuli tielle, koska se oli epämukava ilmiö, joka vaati selityksiä, yksityiskohtia, tarinoita siitä, miten se tapahtui. Papit eivät yksinkertaisesti halunneet ihmisten tietävän kuolemanjälkeisestä elämästä, koska tämä tieto poisti välikädet kokonaan. Jokainen, joka tietää, miten hengellisen pelastuksen prosessi tapahtuu, ymmärtää, että hänen on tehtävä työtä itse. - Anonyymi
https://listafriikki.com/oudoimmat/jalleensyntyminen-10-tarinaa/
Jälleensyntyminen: 10 uskomatonta tarinaa reinkarnaatiosta - Anonyymi
Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.
Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.
Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.
Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.
Perinne nauttia leipää ja viiniä jumalan symbolisena (tai todellisena) verenä ja lihana oli osa mysteeriuskontoja. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja: "Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:54).
Varhaiskristillinen kirkko tunnusti nämä yhtäläisyydet. Kristityt apologeetat Justinus Marttyyri (100-165 jKr.) ja Tertullianus (160-220 jKr.) kommentoivat kristillisten uskomusten, riittien ja rituaalien yhtäläisyyksiä mysteeriuskontoihin. - Anonyymi
"Älä levitä valheoppeja tai sinulle käy vielä huonommin kuin kävi niille, jotka unohtivat Jumalan Sanan olemassaolon."
Kristinuskon samankaltaisuudet hindulaisuuden kanssa
Saattaa olla yllättävää, että suuri osa kristinuskosta on peräisin Intiasta. Itse asiassa vuosisatojen ajan lukuisat historioitsijat ja viisaat ovat huomauttaneet, että hindulaisuudella ei ole ainoastaan hallitseva vaikutus kristinuskoon, vaan monet kristityt rituaalit voisivat suoraan lainata hindujen ( Vedic ) Intiasta.
Kristuksen ja kristittyjen pyhien vertaaminen hindujen opetuksiin
Ranskalainen historioitsija Alain Danielou oli huomannut jo vuonna 1950, että "suuri määrä tapahtumia, jotka ympäröivät Kristuksen syntymää - kuten se liittyy evankeliumiin - kummallisesti muistutti meitä Buddhan ja Krishnan legendoista." Danielou lainaa esimerkkeinä kristittyjen kirkon rakennetta, joka muistuttaa buddhalaisen Chaityan; tiettyjen varhaisten kristittyjen lahkojen tiukka asketismi, joka muistuttaa Jainin ja buddhalaisten pyhien askeettisuutta; pyhän veden käyttö, joka on intialainen käytäntö, ja sanan "Amen", joka tulee hindujen (sanskrit) " OM: sta ".
Hindulaisuuden ja kristinuskon välillä on monia muita yhtäläisyyksiä, mukaan lukien suitsukkeen käyttö, pyhä leipä (prasadam), erilaisten kirkkojen alttarit (jotka muistuttavat monien jumalien jumaluuksia hindujen temppeleissä), rukoilevat rukousta rukousta (Vedic japamala) , kristillisen kolminaisuuden (antiikin Vedic kolminaisuus Brahma, Vishnu ja Shiva kuin luoja, ylläpitäjä ja hävittäjä vastaavasti samoin kuin Herra Krishna kuin Korkein Herra, kaiken perversoiva Brahman kuin pyhä haamu, ja Paramatma kuin laajennus tai Herran poika), kristilliset kulkueet ja ristin merkki (anganyasa) ja niin monet muut.
Hindulaisuuden vaikutus matematiikkaan ja tähtitieteeseen Euroopassa
Itse asiassa hindulaisuuden permeävä vaikutus tuntuu menevän paljon aikaisemmin kuin kristinusko. Amerikkalainen matemaatikko A. Seindenberg on esimerkiksi osoittanut, että matematiikan muinaiset Vedic-tiede Shulbasutras muodostavat matematiikan lähteen Babylonian antiikissa maailmassa Kreikalle: "Shulbasutras-aritmeettisia yhtälöitä käytettiin havainnoissa Babylonialaisten kolmio ja Egyptin pyramidien rakentaminen, erityisesti hautajaismaali, pyramidin muodossa, joka on tunnettu vedis-maailmassa ".
Myös tähtitieteessä Indus-laakso on jättänyt yleismaailmallisen perinnön, joka määrittää esimerkiksi solstiktien päivämäärät, kuten 18. vuosisadan ranskalainen tähtitieteilijä Jean Sylvain Bailly totesi: "Tähtien liikkuvuus, joka oli Hinduiden laskema 4500 vuotta sitten, ei poikkea edes minuutin kuluttua pöydistä, joita käytämme tänään. " Ja hän päättelee: "Tähtitieteen hindujärjestelmät ovat paljon muinaisempia kuin egyptiläiset, vaikka juutalaisetkin saavat hinduja tietonsa."
Hindu vaikutus antiikin Kreikkaan
Ei ole myöskään epäilystäkään siitä, että kreikkalaiset antoivat voimakkaasti "Induksesta". Danielou toteaa, että Dionyson kreikkalainen kultti, joka myöhemmin tuli Bacchusin roomalaisten kanssa, on shaivismin haara: "Kreikkalaiset puhuivat Intiasta Dionysoksen pyhimmäksi alueeksi ja jopa Aleksanteri Suuren historioitsijat tunnistivat Intian Shivan Dionysuksella ja mainitsivat Puranan päivämäärät ja legendat. " Ranskan filosofi ja Le Monden toimittaja Jean-Paul Droit kirjoitti hiljattain kirjassaan The Inget of Forgetfulness, että "kreikkalaiset rakastivat niin paljon intialaista filosofiaa, että Demetrios Galianos oli jopa kääntänyt Bhagavad-gitan."
Monet länsimaalaiset ja kristilliset historioitsijat ovat yrittäneet kumota tämän Intian vaikutuksen kristittyihin ja antiikin Kreikkaan sanomalla, että se on länsi kautta arialaisen hyökkäyksen ja myöhemmin Intian suurlähetystön, joka vaikutti Intian tähtitieteeseen, matematiikkaan, arkkitehtuuriin, filosofiaan eikä päinvastoin. Mutta uusia arkeologisia ja kielellisiä löytöjä on osoittanut, ettei koskaan ollut ayaani-hyökkäystä ja että Saraswati-kulttuurin muinaisesta vedis-sivilisaatiosta on jatkuvuus.
Esimerkiksi Vedaat, jotka muodostavat nykypäivän hindulaisuuden sielun, ei ole koottu 1500-luvun eKr., Koska Max Muller päätti mielivaltaisesti mutta saattaa palata 7000 vuoteen ennen Kristusta ja antaa hindulaisuudelle runsaasti aikaa vaikuttaa kristinuskoon ja vanhoihin sivilisaatioihin joka edeltää kristinuskon.
Siksi meidän on oltava tietoisia ja kiinnitettävä huomiota läheisiin yhteyksiin kristinuskon ja hindulaisuuden välillä (antiikin Vedic-kulttuuri), jotka sitovat heidät pyhään veljeyttään. Varmasti tunnustettu kristillinen ja länsimaalainen tutkija voi ymmärtää, kuinka maailman ihmiskunnan peruskulttuuri on vedokas asianmukaisen tutkimuksen avulla. - Anonyymi

Siksi meidän on oltava tietoisia ja kiinnitettävä huomiota läheisiin yhteyksiin kristinuskon ja hindulaisuuden välillä (antiikin Vedic-kulttuuri), jotka sitovat heidät pyhään veljeyttään. Varmasti tunnustettu kristillinen ja länsimaalainen tutkija voi ymmärtää, kuinka maailman ihmiskunnan peruskulttuuri on vedokas asianmukaisen tutkimuksen avulla.https://fi.eferrit.com/kristinuskon-samankaltaisuudet-hindulaisuuden-kanssa/
Täältä. - Anonyymi
Aluksi kristinuskossa ja myös islamissa tiedettiin jälleensyntymistestä.
Islamilaisissa kirjoituksissa reinkarnaatio ilmaistaan sanalla tanasukh, mutta ortodoksiset muslimifilosofit käyttävät tätä sanaa harvoin.
Syyrialaiset sufit, pitivät jälleensyntymistä perusperiaatteena, jolle heidän opetuksensa rakentuivat. Tämä islamin synkretistinen haara kehittyi 1100-luvulla. Sitä on harjoitettu pääasiassa Libanonissa, Jordaniassa ja Syyriassa, mutta viime aikoina sen vaikutusvalta ortodoksimuslimien keskuudessa on kasvanut, ilmeisesti sen luontaisen syvän henkisyyden ja yhteyden vuoksi muinaisiin uskontoihin, joiden viisautta pidetään kadonneena nykyaikaisille totuuden etsijöille. Keskiajalla ortodoksiseen kristilliseen koulukuntaan kuulumattomien oppineiden vainot saivat monet oppineet ja filosofit pakenemaan Euroopasta. Jotkut heistä muuttivat Persiaan, toiset Arabiaan, ja jotkut lähtivät aina Intiaan asti.
Useiden vuosisatojen ajan Muhammedin huomattavat seuraajat hyväksyivät reinkarnaatio-opin, mutta salasivat sen laajalta uskovien piiriltä.
Muiden maailmanuskontojen tavoin islam sysää sielun jälleensyntymisen teorian taka-alalle pitäen uskoa jälleensyntymiseen pahimmillaan harhaoppina ja parhaimmillaan mystikkojen ja muiden alkuperäiskansojen etuoikeutena. Islamin eri virtausten ja pyhien kirjoitusten huolellinen tutkiminen osoittaa kuitenkin, että reinkarnaatio-oppi on olennainen osa tämän opin uskonnollista perinnettä.
Uskontoja on muutettu. Sillä tavalla on helpompi hallita ihmisiä.
Onko mahdollista, että varhaiset kristityt uskoivat jälleensyntymiseen? Vaikka jotkut saattavat pitää tätä ajatusta uskomattomana, useat kristilliset lähteet (mukaan lukien Raamattu) viittaavat siihen, että vuosisatoja sitten oli yleistä uskoa, että ihminen ei tule maan päälle vain kerran, vaan useita kertoja.
Vuonna 1945 tutkijat löysivät joitakin varhaisia juutalaiskristillisiä kirjoituksia. Kaksi vuotta myöhemmin maailma kuuli Kuolleenmeren kääröistä, jotka muuttivat Raamatun historiaa. Varhaiset kristityt ja juutalaiset noudattivat Jeesuksen opetuksia - mukaan lukien käsitys ylösnousemuksesta. Tästä löytyy useita esimerkkejä muinaisista lähteistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aluksi kristinuskossa ja myös islamissa tiedettiin jälleensyntymistestä.
Islamilaisissa kirjoituksissa reinkarnaatio ilmaistaan sanalla tanasukh, mutta ortodoksiset muslimifilosofit käyttävät tätä sanaa harvoin.
Syyrialaiset sufit, pitivät jälleensyntymistä perusperiaatteena, jolle heidän opetuksensa rakentuivat. Tämä islamin synkretistinen haara kehittyi 1100-luvulla. Sitä on harjoitettu pääasiassa Libanonissa, Jordaniassa ja Syyriassa, mutta viime aikoina sen vaikutusvalta ortodoksimuslimien keskuudessa on kasvanut, ilmeisesti sen luontaisen syvän henkisyyden ja yhteyden vuoksi muinaisiin uskontoihin, joiden viisautta pidetään kadonneena nykyaikaisille totuuden etsijöille. Keskiajalla ortodoksiseen kristilliseen koulukuntaan kuulumattomien oppineiden vainot saivat monet oppineet ja filosofit pakenemaan Euroopasta. Jotkut heistä muuttivat Persiaan, toiset Arabiaan, ja jotkut lähtivät aina Intiaan asti.
Useiden vuosisatojen ajan Muhammedin huomattavat seuraajat hyväksyivät reinkarnaatio-opin, mutta salasivat sen laajalta uskovien piiriltä.
Muiden maailmanuskontojen tavoin islam sysää sielun jälleensyntymisen teorian taka-alalle pitäen uskoa jälleensyntymiseen pahimmillaan harhaoppina ja parhaimmillaan mystikkojen ja muiden alkuperäiskansojen etuoikeutena. Islamin eri virtausten ja pyhien kirjoitusten huolellinen tutkiminen osoittaa kuitenkin, että reinkarnaatio-oppi on olennainen osa tämän opin uskonnollista perinnettä.
Uskontoja on muutettu. Sillä tavalla on helpompi hallita ihmisiä.
Onko mahdollista, että varhaiset kristityt uskoivat jälleensyntymiseen? Vaikka jotkut saattavat pitää tätä ajatusta uskomattomana, useat kristilliset lähteet (mukaan lukien Raamattu) viittaavat siihen, että vuosisatoja sitten oli yleistä uskoa, että ihminen ei tule maan päälle vain kerran, vaan useita kertoja.
Vuonna 1945 tutkijat löysivät joitakin varhaisia juutalaiskristillisiä kirjoituksia. Kaksi vuotta myöhemmin maailma kuuli Kuolleenmeren kääröistä, jotka muuttivat Raamatun historiaa. Varhaiset kristityt ja juutalaiset noudattivat Jeesuksen opetuksia - mukaan lukien käsitys ylösnousemuksesta. Tästä löytyy useita esimerkkejä muinaisista lähteistä.Vuonna 1945 tutkijat löysivät joitakin varhaisia juutalaiskristillisiä kirjoituksia. Kaksi vuotta myöhemmin maailma kuuli Kuolleenmeren kääröistä, jotka muuttivat Raamatun historiaa. Varhaiset kristityt ja juutalaiset noudattivat Jeesuksen opetuksia - mukaan lukien käsitys ylösnousemuksesta. Tästä löytyy useita esimerkkejä muinaisista lähteistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuonna 1945 tutkijat löysivät joitakin varhaisia juutalaiskristillisiä kirjoituksia. Kaksi vuotta myöhemmin maailma kuuli Kuolleenmeren kääröistä, jotka muuttivat Raamatun historiaa. Varhaiset kristityt ja juutalaiset noudattivat Jeesuksen opetuksia - mukaan lukien käsitys ylösnousemuksesta. Tästä löytyy useita esimerkkejä muinaisista lähteistä.
Varhaiskeskiajalla opit pre-eksistenssistä ja reinkarnaatiosta olivat olemassa vain Jeesuksen salaisina opetuksina. Vuonna 553 jKr. nämä tiedot julistettiin Konstantinopolin toisessa konsiilissa harhaopiksi. Rooman kirkko päätti tuhota kaikki opetukset, joissa niistä puhuttiin. Katolinen oppi ja pappien rikkauksien lähde olisivat voineet olla vaarassa, jos ihmiset olisivat uskoneet palaavansa elämään monta kertaa. Vanhaa tietoa kohtasi sama kohtalo kuin monia muinaisia, esikristillisten kirjailijoiden kirjoittamia kirjoja. Piispat pelkäsivät tietoa, joka voisi todistaa, että kirkkoinstituutio ei ollutkaan ainoa vaihtoehto tuoda ihmisille "iankaikkista elämää".

Vuonna 553 jKr. Konstantinopolin toisessa konsiilissa todettiin, ettei jälleensyntymisen ajatuksella ollut sijaa kristillisessä kirkossa. Vaikka jälleensyntymistä ei virallisesti hylätty tässä konsiilissa, niiden varhaiskirkkoisien teokset, joita syytettiin jälleensyntymisen opettamisesta, kiellettiin. Vuosi 553 jKr. merkitsi jälleensyntymistä koskevan keskustelun päättymistä kristillisessä yhteisössä.

https://www.youtube.com/watch?v=CoNZ7JJdfOQ
Nasaretin miehen salaisuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=CoNZ7JJdfOQ
Nasaretin miehen salaisuushttps://www.youtube.com/watch?v=bhpaZm9mDAM
Onko Raamattua sensuroitu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=bhpaZm9mDAM
Onko Raamattua sensuroitu?Onko Raamattua sensuroitu?
Ville Mäkipelto: Tutkimus tuo nöyryyttä raamatuntulkintaan - Anonyymi
"Sanon Sinulle Suomi Pyhän Hengen välityksellä, että olet kadotukseen tuomittu, jollet käänny elävän Jumalan puoleen. Älä levitä valheoppeja tai sinulle käy vielä huonommin kuin kävi niille, jotka unohtivat Jumalan Sanan olemassaolon."
Onko Suomessa toisenlainen Pyhä Henki kuin Israelissa ja muualla?
Fundamentalistinen pelastususkonto jakaa maailman kahteen leiriin - paholaisen ohjaamiin uskottomiin ja oikeauskoisiin kristittyihin.
Kun vastapuolen oppeja DEMONISOIDAAN, on välirauha vaikea tehdä. Useimilla fundamentalistisilla uskonsuunnilla on muut pois sulkeva uskonoppi. Tarvitaan monta taivasta, että kaikki oikeauskoiset niihin sopisivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sanon Sinulle Suomi Pyhän Hengen välityksellä, että olet kadotukseen tuomittu, jollet käänny elävän Jumalan puoleen. Älä levitä valheoppeja tai sinulle käy vielä huonommin kuin kävi niille, jotka unohtivat Jumalan Sanan olemassaolon."
Onko Suomessa toisenlainen Pyhä Henki kuin Israelissa ja muualla?
Fundamentalistinen pelastususkonto jakaa maailman kahteen leiriin - paholaisen ohjaamiin uskottomiin ja oikeauskoisiin kristittyihin.
Kun vastapuolen oppeja DEMONISOIDAAN, on välirauha vaikea tehdä. Useimilla fundamentalistisilla uskonsuunnilla on muut pois sulkeva uskonoppi. Tarvitaan monta taivasta, että kaikki oikeauskoiset niihin sopisivat.Et ole tietoinen kristinuskon "pakanallisesta" alkuperästä?
https://www.ucg.org/vertical-thought/paganism-in-christianity - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sanon Sinulle Suomi Pyhän Hengen välityksellä, että olet kadotukseen tuomittu, jollet käänny elävän Jumalan puoleen. Älä levitä valheoppeja tai sinulle käy vielä huonommin kuin kävi niille, jotka unohtivat Jumalan Sanan olemassaolon."
Onko Suomessa toisenlainen Pyhä Henki kuin Israelissa ja muualla?
Fundamentalistinen pelastususkonto jakaa maailman kahteen leiriin - paholaisen ohjaamiin uskottomiin ja oikeauskoisiin kristittyihin.
Kun vastapuolen oppeja DEMONISOIDAAN, on välirauha vaikea tehdä. Useimilla fundamentalistisilla uskonsuunnilla on muut pois sulkeva uskonoppi. Tarvitaan monta taivasta, että kaikki oikeauskoiset niihin sopisivat.Et ole tietoinen, että kielilläpuhuminen on "glossolaliaa"
Glossolaliaa esiintyy kaikissa maailman kolkissa. Se on hyvin yleistä pakanauskonnoissa ympäri maailman. Niihin kuuluvat Sudanin shamaanit, shango-kultti Länsi-Afrikan rannikolla, zor-kultti Etiopiassa, voodoo-kultti Haitissa sekä Etelä-Amerikan ja Australian alkuperäiskansojen uskonnot. Pyhien miesten harjoittama mystinen siansaksan mongertaminen tai mutiseminen on muinainen tapa. Kielilläpuhumista esiintyy myös karismaattisissa kristinuskon suuntauksissa, esimerkiksi helluntailaisuudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole tietoinen, että kielilläpuhuminen on "glossolaliaa"
Glossolaliaa esiintyy kaikissa maailman kolkissa. Se on hyvin yleistä pakanauskonnoissa ympäri maailman. Niihin kuuluvat Sudanin shamaanit, shango-kultti Länsi-Afrikan rannikolla, zor-kultti Etiopiassa, voodoo-kultti Haitissa sekä Etelä-Amerikan ja Australian alkuperäiskansojen uskonnot. Pyhien miesten harjoittama mystinen siansaksan mongertaminen tai mutiseminen on muinainen tapa. Kielilläpuhumista esiintyy myös karismaattisissa kristinuskon suuntauksissa, esimerkiksi helluntailaisuudessa.Glossolalian esiintyminen sekä kristillisissä että nykyisissä ei-kristillisissä (pakanallisissa) uskonnoissa ei voi olla herättämättä useita uusia kysymyksiä. Mikä on glossolalian alkuperä? Mikä on sen tarkoitus? Mikä yhteys on glossolaliaa harjoittavien kristittyjen ja ei-kristittyjen välillä? Kenen työ se on, mikä henki? Eikö se ole kuolleiden henki, kuten joissakin paikoissa väitetään? Vai onko Saatana kaiken takana? Voisiko olla mahdollista, että glossolalia on ihmisen keksintö? Nämä ja muut kysymykset ansaitsevat perusteellista tutkimusta ja pohdintaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Glossolalian esiintyminen sekä kristillisissä että nykyisissä ei-kristillisissä (pakanallisissa) uskonnoissa ei voi olla herättämättä useita uusia kysymyksiä. Mikä on glossolalian alkuperä? Mikä on sen tarkoitus? Mikä yhteys on glossolaliaa harjoittavien kristittyjen ja ei-kristittyjen välillä? Kenen työ se on, mikä henki? Eikö se ole kuolleiden henki, kuten joissakin paikoissa väitetään? Vai onko Saatana kaiken takana? Voisiko olla mahdollista, että glossolalia on ihmisen keksintö? Nämä ja muut kysymykset ansaitsevat perusteellista tutkimusta ja pohdintaa.
Onko glossolalian, "pakanallisen glossolalian", ilmiö näissä moderneissa ei-kristillisissä uskonnoissa sama glossolalia kuin kristittyjen keskuudessa, ainakin kielellisesti ja ilmeisten rakenteiden osalta? Vai eikö olekin? Käsittelemme tätä kysymystä seuraavassa osassa, koska se voi auttaa meitä ymmärtämään toista kysymystä: onko kristillisen glossolalian ja ei-kristillisen glossolalian välillä hengellinen ero? Mikä on glossolalian alkuperä, mistä se tulee? Jos ero on olemassa, voimme väittää, että kristinusko on ainutlaatuinen ilmenemismuodoissaan, ja silloin on helpompi tulla siihen tulokseen, että kristillinen glossolalia on peräisin Pyhästä Hengestä. Jos eroa ei ole, on ihmeteltävä, onko mahdollista, että yhdessä uskonnossa ilmiön lähteenä on Pyhä Henki, mutta toisessa uskonnossa sen lähteenä on aivan toinen henki. Ilmeisesti vain harva uskaltaa väittää, että Pyhä Henki ilmenee pakanallisissa rituaalisissa käytännöissä, velhojen, shamaanien ja pakanakulttien johtajien toiminnassa aivan samalla tavalla kuin kristinuskossa.

Nyt näyttää melko selvältä, että glossolalia-ilmiötä ei voida pitää nimenomaan kristillisenä ilmiönä. Kyseessä on ilmeisesti uusi tekijä, jota ei voida kiistää. Onko glossolalia kaikkia uskontoja yhdistävä yhteinen kokemus? Onko kristinuskoa ja ei-kristinuskoa yhdistävä tekijä? Jos se on Pyhän Hengen lahja, miksi Hän ilmaisee itsensä tällä tavoin näissä uskonnoissa? Monet ihmiset kysyvät näitä kysymyksiä tänään. Voimmeko niiden perusteella tehdä tieteellistä ja kielitieteellistä eroa kristinuskon ja ei-kristinuskon glossolalian ilmiön välillä? Jos on, mikä se tarkalleen ottaen on? Ja jos ei, miten voidaan ymmärtää samanlaista ilmiötä kristittyjen ja pakanoiden keskuudessa? Ja lopuksi erityisen huolestuttava mutta väistämätön kysymys: onko glossolalia todella Pyhän Hengen lahja?

Onko glossolalian, "pakanallisen glossolalian", ilmiö näissä nykyajan ei-kristillisissä uskonnoissa sama glossolalia kuin kristittyjen keskuudessa, ainakin kielellisesti ja ilmeisten rakenteiden osalta? Vai eikö olekin? Onko kristillisen glossolalian ja ei-kristillisen glossolalian välillä hengellinen ero? Mikä on glossolalian alkuperä, mistä se tulee? Jos ero on olemassa, voimme väittää, että kristinusko on ainutlaatuinen ilmenemismuodoissaan, ja silloin on helpompi tulla siihen tulokseen, että kristillinen glossolalia on peräisin Pyhästä Hengestä. Jos eroa ei ole, on pohdittava, onko mahdollista, että yhdessä uskonnossa ilmiön lähteenä on Pyhä Henki, mutta toisessa uskonnossa sen lähteenä on aivan toinen henki? Ilmeisesti vain harva uskaltaa väittää, että Pyhä Henki ilmenee pakanallisissa rituaalisissa käytännöissä, velhojen, shamaanien ja pakanakulttien johtajien toiminnassa aivan samalla tavalla kuin kristinuskossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sanon Sinulle Suomi Pyhän Hengen välityksellä, että olet kadotukseen tuomittu, jollet käänny elävän Jumalan puoleen. Älä levitä valheoppeja tai sinulle käy vielä huonommin kuin kävi niille, jotka unohtivat Jumalan Sanan olemassaolon."
Onko Suomessa toisenlainen Pyhä Henki kuin Israelissa ja muualla?
Fundamentalistinen pelastususkonto jakaa maailman kahteen leiriin - paholaisen ohjaamiin uskottomiin ja oikeauskoisiin kristittyihin.
Kun vastapuolen oppeja DEMONISOIDAAN, on välirauha vaikea tehdä. Useimilla fundamentalistisilla uskonsuunnilla on muut pois sulkeva uskonoppi. Tarvitaan monta taivasta, että kaikki oikeauskoiset niihin sopisivat."Sanon Sinulle Suomi Pyhän Hengen välityksellä, että olet kadotukseen tuomittu, jollet käänny elävän Jumalan puoleen. Älä levitä valheoppeja tai sinulle käy vielä huonommin kuin kävi niille, jotka unohtivat Jumalan Sanan olemassaolon."
Ja minä sanon sinulle Suomen Mäkipellon ja muiden maailmanluokan huippututkijoiden välityksellä lopettamaan kristinuskolle ominaisen pelottelun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sanon Sinulle Suomi Pyhän Hengen välityksellä, että olet kadotukseen tuomittu, jollet käänny elävän Jumalan puoleen. Älä levitä valheoppeja tai sinulle käy vielä huonommin kuin kävi niille, jotka unohtivat Jumalan Sanan olemassaolon."
Ja minä sanon sinulle Suomen Mäkipellon ja muiden maailmanluokan huippututkijoiden välityksellä lopettamaan kristinuskolle ominaisen pelottelun.Abrahamilaisten uskontojen mukaan ihminen haluaa päästä "Paratiisiin" eli Taivaaseen. Mutta Taivas on edelleen aineellisessa maailmassa, ja ihmisen on palattava maan päälle ja alettava kerättävä jälleen "taivas-pisteitä". Kristityt uskovat, että Paratiisi on ikuinen, mutta sitä se ei ole.
Mutta itämaisessa filosofiassa (usein, ei aina), halutaan päästä pois aineellisesta maailmasta kokonaan. Raamatussa puhutaan Jumalan Valtakunnasta ja Taivasten valtakunnasta. Mutta itämaiset tekstit selittävät, että ne ovat täysin eri asioita. Buddhalaiset haluavat mennä Nirvanaan, joka on aineellisen ja henkisen maailman välimaastossa, mutta hekin joutuvat palaamaan (joskus, kovin pitkän ajan kuluttua). Nirvanassa ei ole vaihtelua, se on tylsää, vaikka onkin kovin rauhallistaa.
Hyvä kristitty voi olla Jeesuksen kanssa pitkään kuoleman jälkeen, mutta sitten hän palaa takaisin maan päälle ja kaikki alkaa alusta. Ihminen on siellä, ketä hän palvoi eläessään.
(ja tietysti ajatuksia kuoleman hetkellä, mutta sekin riippuu siitä, millaista elämää olet elänyt ja mihin on t keskittynyt elämänsä aikana).
Joka päivä vaihdamme vaatteet: otamme likaiset vaatteet pois ja puemme puhtaat päälle. Kun vaatteet kuluvat loppuun, emme pue niitä uudelleen. Aineellisessa maailmassa jiva vaihtaa kehoja aivan kuten keho vaihtaa vaatteita. Kun ruumis vanhenee tai tuhoutuu sairauden vuoksi, sielu jättää sen ja hankkii uuden. Yksi kerrallaan se vaihtaa kehoa syntymän ja kuoleman aaltojen myötä. Jiva ei koskaan häviä ruumiin kuoleman myötä. Se on ikuinen, tuhoutumaton, aktiivinen ja tietoisuuden täyttämä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Abrahamilaisten uskontojen mukaan ihminen haluaa päästä "Paratiisiin" eli Taivaaseen. Mutta Taivas on edelleen aineellisessa maailmassa, ja ihmisen on palattava maan päälle ja alettava kerättävä jälleen "taivas-pisteitä". Kristityt uskovat, että Paratiisi on ikuinen, mutta sitä se ei ole.
Mutta itämaisessa filosofiassa (usein, ei aina), halutaan päästä pois aineellisesta maailmasta kokonaan. Raamatussa puhutaan Jumalan Valtakunnasta ja Taivasten valtakunnasta. Mutta itämaiset tekstit selittävät, että ne ovat täysin eri asioita. Buddhalaiset haluavat mennä Nirvanaan, joka on aineellisen ja henkisen maailman välimaastossa, mutta hekin joutuvat palaamaan (joskus, kovin pitkän ajan kuluttua). Nirvanassa ei ole vaihtelua, se on tylsää, vaikka onkin kovin rauhallistaa.
Hyvä kristitty voi olla Jeesuksen kanssa pitkään kuoleman jälkeen, mutta sitten hän palaa takaisin maan päälle ja kaikki alkaa alusta. Ihminen on siellä, ketä hän palvoi eläessään.
(ja tietysti ajatuksia kuoleman hetkellä, mutta sekin riippuu siitä, millaista elämää olet elänyt ja mihin on t keskittynyt elämänsä aikana).
Joka päivä vaihdamme vaatteet: otamme likaiset vaatteet pois ja puemme puhtaat päälle. Kun vaatteet kuluvat loppuun, emme pue niitä uudelleen. Aineellisessa maailmassa jiva vaihtaa kehoja aivan kuten keho vaihtaa vaatteita. Kun ruumis vanhenee tai tuhoutuu sairauden vuoksi, sielu jättää sen ja hankkii uuden. Yksi kerrallaan se vaihtaa kehoa syntymän ja kuoleman aaltojen myötä. Jiva ei koskaan häviä ruumiin kuoleman myötä. Se on ikuinen, tuhoutumaton, aktiivinen ja tietoisuuden täyttämä."Sanon Sinulle Suomi Pyhän Hengen välityksellä, että olet kadotukseen tuomittu, jollet käänny elävän Jumalan puoleen. Älä levitä valheoppeja tai sinulle käy vielä huonommin kuin kävi niille, jotka unohtivat Jumalan Sanan olemassaolon."
Uhkailua taas.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Kristinusko on jumalallinen rakkaustarina tai kosminen painajainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sanon Sinulle Suomi Pyhän Hengen välityksellä, että olet kadotukseen tuomittu, jollet käänny elävän Jumalan puoleen. Älä levitä valheoppeja tai sinulle käy vielä huonommin kuin kävi niille, jotka unohtivat Jumalan Sanan olemassaolon."
Uhkailua taas.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Kristinusko on jumalallinen rakkaustarina tai kosminen painajainenKristinuskossa tai Jeesuksen opetuksissa ei ole mitään vikaa, mutta vika on siinä, mitä kristinuskosta on jäljellä Nikean ja muiden kirkolliskokousten sensuurin jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinuskossa tai Jeesuksen opetuksissa ei ole mitään vikaa, mutta vika on siinä, mitä kristinuskosta on jäljellä Nikean ja muiden kirkolliskokousten sensuurin jälkeen.
Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.
Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä, sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia.
Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.
Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä, sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia.
Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".https://otava.fi/kirjat/sensuroitu/
Sensuroitu
Ravisteleva ja viihdyttävä kirja Raamatun tekstien historiasta.
Raamattua on pidetty muuttumattomana Jumalan sanana. Kautta aikojen pyhän kirjan lauseita on valjastettu politiikan ja vallankäytön perusteiksi. Raamatun kertomukset pulpahtavat pintaan myös täysin maallisissa yhteyksissä.
Oikeasti Raamattu on muovautunut jatkuvasti kirjurien käsissä. He tekivät virheitä ja muokkasivat tekstejä tarkoitusperiensä mukaan. Esimerkiksi monijumalaisuutta sensuroitiin ja naisten asemaa häivytettiin. Lisäksi Raamattu muuttuu aina, kun sitä käännetään uusille kielille.
Kirja kertoo Raamatun käsikirjoitusten rikkaasta historiasta tieteellisellä otteella mutta kepeästi ja uusiin näkökulmiin haastaen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://otava.fi/kirjat/sensuroitu/
Sensuroitu
Ravisteleva ja viihdyttävä kirja Raamatun tekstien historiasta.
Raamattua on pidetty muuttumattomana Jumalan sanana. Kautta aikojen pyhän kirjan lauseita on valjastettu politiikan ja vallankäytön perusteiksi. Raamatun kertomukset pulpahtavat pintaan myös täysin maallisissa yhteyksissä.
Oikeasti Raamattu on muovautunut jatkuvasti kirjurien käsissä. He tekivät virheitä ja muokkasivat tekstejä tarkoitusperiensä mukaan. Esimerkiksi monijumalaisuutta sensuroitiin ja naisten asemaa häivytettiin. Lisäksi Raamattu muuttuu aina, kun sitä käännetään uusille kielille.
Kirja kertoo Raamatun käsikirjoitusten rikkaasta historiasta tieteellisellä otteella mutta kepeästi ja uusiin näkökulmiin haastaen.Kristinuskon sanoma sensuroitiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinuskon sanoma sensuroitiin.
Rakkautta ei enää ole, vain uhkauksia,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rakkautta ei enää ole, vain uhkauksia,
Juudaksen tärkeä rooli. Ei Juudasta, ei kristinuskoa.
Kun Jeesus rukoili puutarhassa vähän ennen ristiinnaulitsemista, Juudas lähestyi häntä kirjanoppineiden ja pappien kanssa kavaltamaan hänet: hänen oli määrä suudella Messiasta ja antaa siten merkki siitä, kuka oli otettava kiinni. Yhtäkkiä Jeesus katsoi Juudasta kuin olisi lävistänyt hänet katseellaan. Juudas ajatteli itsekseen: "Minut on otettu kiinni, minua syytetään Kristuksen kuolemasta. Silti hänen katseensa minuun näytti sanovan: "Minä käytän sinua omiin tarkoituksiini, et sinä minun tarkoituksiini. Käytän sinua petturin roolissa näyttääkseni tuleville sukupolville elämäni suuruuden."
Viimeisen ehtoollisen aikana Jeesus ennusti: "Yksi teistä pettää minut." Hän tiesi. Juudas oli läsnä, ja Kristus katsoi hänen suuntaansa. Myöhemmin, kun Juudas tuli sotilaiden ja kirjanoppineiden kanssa Getsemanen puutarhaan ottamaan Jeesusta kiinni, hän katsoi häntä jälleen ja ajatteli itsekseen: "Sinä halusit tehdä minusta vähän rahaa, mutta minä käytän sinua ikuisesti. Sinä tulet vastustamaan minua ikuisesti. Tiesin, että olet petturi, mutta en paljastanut sinua. Hyväksyin sinut kuitenkin yhdeksi seuraajistani, tietäen hyvin, että käyttäisin sinua omiin tarkoituksiini." Katse Jeesuksen silmissä kertoi kaiken.
Juudas heitti hopeapussin maahan, juoksi sotilaiden luo ja huusi: "Olen tehnyt pahimman synneistä. En kestä sitä!" Jeesus vastasi hänen petokseensa rakkaudella. Se oli rakkaus, joka riisui Juudaksen aseista ja ajoi hänet hulluuteen: "Olen kohdellut häntä niin alhaisella ja halveksittavalla tavalla, enkä näe hänen katseessaan minua kohtaan minkäänlaista kostonhalua, vaan ainoastaan ääretöntä kiitollisuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juudaksen tärkeä rooli. Ei Juudasta, ei kristinuskoa.
Kun Jeesus rukoili puutarhassa vähän ennen ristiinnaulitsemista, Juudas lähestyi häntä kirjanoppineiden ja pappien kanssa kavaltamaan hänet: hänen oli määrä suudella Messiasta ja antaa siten merkki siitä, kuka oli otettava kiinni. Yhtäkkiä Jeesus katsoi Juudasta kuin olisi lävistänyt hänet katseellaan. Juudas ajatteli itsekseen: "Minut on otettu kiinni, minua syytetään Kristuksen kuolemasta. Silti hänen katseensa minuun näytti sanovan: "Minä käytän sinua omiin tarkoituksiini, et sinä minun tarkoituksiini. Käytän sinua petturin roolissa näyttääkseni tuleville sukupolville elämäni suuruuden."
Viimeisen ehtoollisen aikana Jeesus ennusti: "Yksi teistä pettää minut." Hän tiesi. Juudas oli läsnä, ja Kristus katsoi hänen suuntaansa. Myöhemmin, kun Juudas tuli sotilaiden ja kirjanoppineiden kanssa Getsemanen puutarhaan ottamaan Jeesusta kiinni, hän katsoi häntä jälleen ja ajatteli itsekseen: "Sinä halusit tehdä minusta vähän rahaa, mutta minä käytän sinua ikuisesti. Sinä tulet vastustamaan minua ikuisesti. Tiesin, että olet petturi, mutta en paljastanut sinua. Hyväksyin sinut kuitenkin yhdeksi seuraajistani, tietäen hyvin, että käyttäisin sinua omiin tarkoituksiini." Katse Jeesuksen silmissä kertoi kaiken.
Juudas heitti hopeapussin maahan, juoksi sotilaiden luo ja huusi: "Olen tehnyt pahimman synneistä. En kestä sitä!" Jeesus vastasi hänen petokseensa rakkaudella. Se oli rakkaus, joka riisui Juudaksen aseista ja ajoi hänet hulluuteen: "Olen kohdellut häntä niin alhaisella ja halveksittavalla tavalla, enkä näe hänen katseessaan minua kohtaan minkäänlaista kostonhalua, vaan ainoastaan ääretöntä kiitollisuutta.Jeesus Kristus
Absoluutin ruumiillistuma
Monet Absoluutin inkarnaatiot tulevat tähän maailmaan. Kun Herra Krishna oli tässä maailmassa, monet yhteiskunnan jäsenet tunsivat Hänet Korkeimpana. Ja Krishnan lähdettyä tästä maailmasta tänne ilmestyi hyvin monia jumalallisia jälleensyntymiä. Herra Jeesus Kristus oli Jumalan inkarnaatio.
Kaikki riippuu ajasta ja maallisen mielen tilasta. Kun Jeesus tuli tähän maailmaan, hänen opetuksilleen oli tarvetta. Ihmisten mielen ja olosuhteiden mukaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus Kristus
Absoluutin ruumiillistuma
Monet Absoluutin inkarnaatiot tulevat tähän maailmaan. Kun Herra Krishna oli tässä maailmassa, monet yhteiskunnan jäsenet tunsivat Hänet Korkeimpana. Ja Krishnan lähdettyä tästä maailmasta tänne ilmestyi hyvin monia jumalallisia jälleensyntymiä. Herra Jeesus Kristus oli Jumalan inkarnaatio.
Kaikki riippuu ajasta ja maallisen mielen tilasta. Kun Jeesus tuli tähän maailmaan, hänen opetuksilleen oli tarvetta. Ihmisten mielen ja olosuhteiden mukaanKun Jeesus kantoi ristiä harteillaan ja käveli kohti paikkaa, jossa hänet oli määrä ristiinnaulita, tien molemmin puolin oli joukko miehiä ja naisia. Ja hän käveli sitä pitkin. Yhtäkkiä hän katsoi Juudaksen kasvoihin. Väkeä oli molemmin puolin, hän käveli risti olkapäillään, hän käveli ristiinnaulitsemispaikalle. Ja yhtäkkiä hän katsoi Juudasta silmiin. Juudas näki jotain Jeesuksen silmissä, ja hän juoksi puolihulluna pois: "Mitä minä olen tehnyt?" Hän kysyi: "Mitä minä olen tehnyt?" Hän alkoi katua: "Mitä minä olen tehnyt?" "Mitä minä olen tehnyt?" Juudas kääntyi. Se mitä Juudas näki Kristuksen silmissä...... Ja Kristus yhtäkkiä... Hän laski päänsä. Hän käveli pää alaspäin, mutta yhtäkkiä Hän nosti päätään ja katsoi Juudasta, katsoi Juudasta silmiin. Ja Juudas...
Kristuksen silmissä, Kristuksen katseessa Juudas luki seuraavaa: "Sinun uhrisi minun kunniakseni on ylenpalttisen suuri. Olen sinulle kiitollisuudenvelassa. Olen sinulle kiitollisuudenvelassa. Sinun nimesi tulee tunnetuksi. Sinä petit minut. Se on suuri uhraus sinulta minun nimeni korottamiseksi. Olen sinulle ikuisesti velkaa, Juudas. Sinä kaaduit ja siten nostat minut ylös. Lankeemuksesi palvelee minun korottamistani. Ikuinen häpeäsi edistää minun ikuista kunniaani tässä maailmassa. Anna minulle anteeksi. Juudas, anna minulle anteeksi. Käytän henkesi ostamaan omaa kunniaani. Se on välttämätöntä maailman parhaaksi. Olen valinnut sinut." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun Jeesus kantoi ristiä harteillaan ja käveli kohti paikkaa, jossa hänet oli määrä ristiinnaulita, tien molemmin puolin oli joukko miehiä ja naisia. Ja hän käveli sitä pitkin. Yhtäkkiä hän katsoi Juudaksen kasvoihin. Väkeä oli molemmin puolin, hän käveli risti olkapäillään, hän käveli ristiinnaulitsemispaikalle. Ja yhtäkkiä hän katsoi Juudasta silmiin. Juudas näki jotain Jeesuksen silmissä, ja hän juoksi puolihulluna pois: "Mitä minä olen tehnyt?" Hän kysyi: "Mitä minä olen tehnyt?" Hän alkoi katua: "Mitä minä olen tehnyt?" "Mitä minä olen tehnyt?" Juudas kääntyi. Se mitä Juudas näki Kristuksen silmissä...... Ja Kristus yhtäkkiä... Hän laski päänsä. Hän käveli pää alaspäin, mutta yhtäkkiä Hän nosti päätään ja katsoi Juudasta, katsoi Juudasta silmiin. Ja Juudas...
Kristuksen silmissä, Kristuksen katseessa Juudas luki seuraavaa: "Sinun uhrisi minun kunniakseni on ylenpalttisen suuri. Olen sinulle kiitollisuudenvelassa. Olen sinulle kiitollisuudenvelassa. Sinun nimesi tulee tunnetuksi. Sinä petit minut. Se on suuri uhraus sinulta minun nimeni korottamiseksi. Olen sinulle ikuisesti velkaa, Juudas. Sinä kaaduit ja siten nostat minut ylös. Lankeemuksesi palvelee minun korottamistani. Ikuinen häpeäsi edistää minun ikuista kunniaani tässä maailmassa. Anna minulle anteeksi. Juudas, anna minulle anteeksi. Käytän henkesi ostamaan omaa kunniaani. Se on välttämätöntä maailman parhaaksi. Olen valinnut sinut."Jeesus on rakkaus, ja on sääli, että kristinuskon seuraajat eivät ole hänen kaltaisiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on rakkaus, ja on sääli, että kristinuskon seuraajat eivät ole hänen kaltaisiaan.
Varhaiset kristityt olivat erilaisia. Mutta nykyaikaiset vain uhkailevat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on rakkaus, ja on sääli, että kristinuskon seuraajat eivät ole hänen kaltaisiaan.
Niin on kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on kyllä.
https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/uskonnot-ja-uskomukset/idan-uskonnot/hindulaisuus
Kuningas joutuu ottamaan osan alamaistensa synneistä, pappi osan kuninkaan synneistä, aviomies osan vaimonsa synneistä ja henkinen opettaja osan oppilaidensa synneistä.
Ahneet ja levottomat ihmiset eivät voi saavuttaa sitä onnea ja rauhaa, jonka henkisen tiedon nektariin tyytyväinen ihminen saavuttaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/uskonnot-ja-uskomukset/idan-uskonnot/hindulaisuus
Kuningas joutuu ottamaan osan alamaistensa synneistä, pappi osan kuninkaan synneistä, aviomies osan vaimonsa synneistä ja henkinen opettaja osan oppilaidensa synneistä.
Ahneet ja levottomat ihmiset eivät voi saavuttaa sitä onnea ja rauhaa, jonka henkisen tiedon nektariin tyytyväinen ihminen saavuttaa.https://keskustelu.suomi24.fi/t/18185737/vedojen-opiskeluun-on-oltava-siihen-valmiudet
Ne ovat tiettyjä peruskäsitteitä...
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956707Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652059- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151267- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531047Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972