Kuvitteellinen skenaario: Henkilö menee lääkäriin tympääntyneenä ja alamaissa. Vastaanotto kestää vartin. Lääkäri jututtaa ja asiakas saa paperin täytettäväksi, johon laittaa siinä mielentilassaan rasteja ruutuun. Tarpeeksi monta ruksia: unionkelmaa, mielihyvän mentystä ym. ja tulee monta pistettä. Sitten todetaan: "Sinulla on sairaus, nimeltä masennus!" Hoidoksi saikkua ja resepti SSRI-lääkettä.
Masennus on länsimaissa "muotidiagnoosi". En väheksy kenenkään ongelmia, mutta ajatttelutapa on väärä, kun ihmisen monista eri syistä johtuviin ongelmiin ja reaktioihin suhtaudutaan sairaus-lähtöisesti, ja hoidoksi tarjotaan (vieläpä usein ensisijaisesti) SSRI- ja muita vastaavan tyyppisiä masennuslääkkeitä. Näiden aineiden ns. "hoitovaikutus" - silloin jos ne ylipäätään auttavat - on käytännössä pitkälle, ellei kokonaan, lume-vaikutusta. Tuossa linkki kansantajuiseen, tätä plasebo-asiaa käsittelevään artikkeliin: http://www.image.fi/artikkelit/iso-ei
Masennuslääkkeet aiheuttavat usein myös monia sivuvaikutuksia, joista osa voi olla hyvinkin ikäviä. Lääketehtaat mainostavat kemikaalejaan siten, että ne muka korjaisivat
aivojen "biokemiallista epätasapainotilaa" tms. Tosiasiassa ihmisen aivot ovat niin monimutkainen elin, ettei tänä päivänäkään tiedetä niiden toiminnasta kovinkaan tarkasti. Toisasiassahan masennuslääkkeet ennemminkin luovat aivoihin epätasapainotilaa, kuin korjaisivat mitään. Normaalistihan solutasolla esimerkiksi serotoniinin pitäisi oikeaan aikaan "tulla otetuksi takaisin" hermosolujen välisistä synapsiraoista. SSRI- lääkkeiden vaikutuksesta tapahtuu siis tämän luonnollisen ilmiön - serotoniinin takaisin oton - esto. Ei tuonkaan ilmiön pitkäaikaisvaikutuksia tunneta.
Ja jos nämä lääkkeet olisivat niin mainioita kuin lääketehtaat haluavat meidän uskovan - ja kun niitä niin paljon määrätään - niin eiköhän esim. masennuksen takia ennenaikaiset eläköitymiset pitäisi olla vähenemään, eikä reilusti kasvamaan päin?
Sitä paitsi masennus sairautena, kuten muutkin "psyyken sairaudet", perustuvat diagnostiikaltaan vain ihmisten tekemiin määritelmiin ja sopimuksiin, eivät mihinkään todistettaviin ilmiöihin (vertaa siihen, että useimmat somaattiset sairaudet aiheuttavat selviä, labrakokein tai kuvantamistutkimuksinkin todennettavia muutoksia). Ehdottomasti mielenkiintoisin daignoosijoukko psykiatriassa ovat persoonallisuushäiriöt - siis ajattele: yksilön persoona määritellään "sairaaksi" tai "häiriöiseksi". Näin voi joskus ollakin :-) Mutta häiriöisyys/häiriöttömyys riipppuu kyllä ihan määrittelijästä, kuka määrittelee ja ketä.
Palataan alun esimerkki-asiakkaaseen. Mas.lääke ei ole auttanut, ja on tullut sivuvaikutuksia. Lääkäri taas meinaa, että jotkin asiakkaan sivuvaikutuksiksi mieltämät oireet, kuten vaikka tunteiden latistuminen, johtuvatkin itse "sairaudesta", masennuksesta. Lääkkeen annosta nostetaan. Sen lisäksi asiakas pääsee myös juttelemaan hoitajalle määräajoin. Hoitsu kuuntelee, nyökyttelee ja toteaa, että "Kyllä se meidän lääkäri tietää ja on spesialisti näissä lääkkeissä. Ne vaan ottaa aikansa, että alkaa auttamaan".
Apua ei kuulu, ja sivuvaikutukset jatkuvat. Asiakkaan vointi huononee. Hän saa lähetteen psykiatriselle osastolle, ja hänestä tulee potilas. Osastolla kokeillaan toisia masennuslääkkeitä, ja myöhemmin mukaan liitetään psykoosilääke, "tehostamaan" mas.lääkkeen vaikutusta. Potilaan kokemat sivuvaikutukset pahenevat, mutta olo ei parane. Lopulta todetaan, että potilan sairastama depressio on "lääkeresistentti".
Tarjotaan sähköhoitoa. "Eikö se aiheuta aivovaurioita?", kysyy potilas. "Höpsis", sanoo psykiatri. "Hoitamaton masennus aiheuttaa." Omahoitaja on samaa mieltä. Hän on jopa
lukenut, että sähköhoito on auttanut joitain julkkiksia ylös masennuksesta aivan ihmeellisesti. Muita vaihtoehtoja ei ole, tai ainakaan sellaisia ei tarjota. Niinpä potilas suostuu sähköhoitoon. Kun tämä "hoito" sitten alkaa, potilaalta menee lähimuisti, päätä särkee hoitojen jälkeen, ja olo tuntuu oudolta. Mutta masennus ei parane.
Muistiongelmat jatkuvat. Psykiatri muuttaa diagnoosia. "Taitaa ollakin persoonallisuushäiriö kyseessä, kun ei tämäkään mainio hoito tepsi. Ja potilaan muistiongelmat voivat ollakin "somatisaatio-häiriötä"....
Pari linkkiä em. hoitoja koskeviin tutkimuksiin (englanniksi, saman suuntaisia tutkimuksia on toki muitakin.)
-Psykoosilääkkeistä (pienentävät aivojen kokoa pitkäaik.käytössä ainakin koe-eläimillä): www.nature.com/npp/journal/v30/n9/full/1300710
-Sähköhoidosta (voi aiheuttaa pysyviä(kin) muistihaittoja):
http://www.nature.com/npp/journal/v32/n1/full/1301180a.html
Tietty psykiatrit puolustavat näitä hoitoja, kun niiden määräämisestä saavat palkkansa.
Se ei kuitenkaan tee ko. hoidoista "hyviä" saati vaarattomia. Henkilökohtaisesti olen tullut siihen lopputulokseen, että psykiatria on vain pitkälti (vääriinkin) olettamuksiin perustuvaa pseudotiedettä - usein jopa varsin vahingollista sellaista - potilaan kannalta.
Masennus on länsimaissa "muotidiagnoosi". En väheksy kenenkään ongelmia, mutta ajatttelutapa on väärä, kun ihmisen monista eri syistä johtuviin ongelmiin ja reaktioihin suhtaudutaan sairaus-lähtöisesti, ja hoidoksi tarjotaan (vieläpä usein ensisijaisesti) SSRI- ja muita vastaavan tyyppisiä masennuslääkkeitä. Näiden aineiden ns. "hoitovaikutus" - silloin jos ne ylipäätään auttavat - on käytännössä pitkälle, ellei kokonaan, lume-vaikutusta. Tuossa linkki kansantajuiseen, tätä plasebo-asiaa käsittelevään artikkeliin: http://www.image.fi/artikkelit/iso-ei
Masennuslääkkeet aiheuttavat usein myös monia sivuvaikutuksia, joista osa voi olla hyvinkin ikäviä. Lääketehtaat mainostavat kemikaalejaan siten, että ne muka korjaisivat
aivojen "biokemiallista epätasapainotilaa" tms. Tosiasiassa ihmisen aivot ovat niin monimutkainen elin, ettei tänä päivänäkään tiedetä niiden toiminnasta kovinkaan tarkasti. Toisasiassahan masennuslääkkeet ennemminkin luovat aivoihin epätasapainotilaa, kuin korjaisivat mitään. Normaalistihan solutasolla esimerkiksi serotoniinin pitäisi oikeaan aikaan "tulla otetuksi takaisin" hermosolujen välisistä synapsiraoista. SSRI- lääkkeiden vaikutuksesta tapahtuu siis tämän luonnollisen ilmiön - serotoniinin takaisin oton - esto. Ei tuonkaan ilmiön pitkäaikaisvaikutuksia tunneta.
Ja jos nämä lääkkeet olisivat niin mainioita kuin lääketehtaat haluavat meidän uskovan - ja kun niitä niin paljon määrätään - niin eiköhän esim. masennuksen takia ennenaikaiset eläköitymiset pitäisi olla vähenemään, eikä reilusti kasvamaan päin?
Sitä paitsi masennus sairautena, kuten muutkin "psyyken sairaudet", perustuvat diagnostiikaltaan vain ihmisten tekemiin määritelmiin ja sopimuksiin, eivät mihinkään todistettaviin ilmiöihin (vertaa siihen, että useimmat somaattiset sairaudet aiheuttavat selviä, labrakokein tai kuvantamistutkimuksinkin todennettavia muutoksia). Ehdottomasti mielenkiintoisin daignoosijoukko psykiatriassa ovat persoonallisuushäiriöt - siis ajattele: yksilön persoona määritellään "sairaaksi" tai "häiriöiseksi". Näin voi joskus ollakin :-) Mutta häiriöisyys/häiriöttömyys riipppuu kyllä ihan määrittelijästä, kuka määrittelee ja ketä.
Palataan alun esimerkki-asiakkaaseen. Mas.lääke ei ole auttanut, ja on tullut sivuvaikutuksia. Lääkäri taas meinaa, että jotkin asiakkaan sivuvaikutuksiksi mieltämät oireet, kuten vaikka tunteiden latistuminen, johtuvatkin itse "sairaudesta", masennuksesta. Lääkkeen annosta nostetaan. Sen lisäksi asiakas pääsee myös juttelemaan hoitajalle määräajoin. Hoitsu kuuntelee, nyökyttelee ja toteaa, että "Kyllä se meidän lääkäri tietää ja on spesialisti näissä lääkkeissä. Ne vaan ottaa aikansa, että alkaa auttamaan".
Apua ei kuulu, ja sivuvaikutukset jatkuvat. Asiakkaan vointi huononee. Hän saa lähetteen psykiatriselle osastolle, ja hänestä tulee potilas. Osastolla kokeillaan toisia masennuslääkkeitä, ja myöhemmin mukaan liitetään psykoosilääke, "tehostamaan" mas.lääkkeen vaikutusta. Potilaan kokemat sivuvaikutukset pahenevat, mutta olo ei parane. Lopulta todetaan, että potilan sairastama depressio on "lääkeresistentti".
Tarjotaan sähköhoitoa. "Eikö se aiheuta aivovaurioita?", kysyy potilas. "Höpsis", sanoo psykiatri. "Hoitamaton masennus aiheuttaa." Omahoitaja on samaa mieltä. Hän on jopa
lukenut, että sähköhoito on auttanut joitain julkkiksia ylös masennuksesta aivan ihmeellisesti. Muita vaihtoehtoja ei ole, tai ainakaan sellaisia ei tarjota. Niinpä potilas suostuu sähköhoitoon. Kun tämä "hoito" sitten alkaa, potilaalta menee lähimuisti, päätä särkee hoitojen jälkeen, ja olo tuntuu oudolta. Mutta masennus ei parane.
Muistiongelmat jatkuvat. Psykiatri muuttaa diagnoosia. "Taitaa ollakin persoonallisuushäiriö kyseessä, kun ei tämäkään mainio hoito tepsi. Ja potilaan muistiongelmat voivat ollakin "somatisaatio-häiriötä"....
Pari linkkiä em. hoitoja koskeviin tutkimuksiin (englanniksi, saman suuntaisia tutkimuksia on toki muitakin.)
-Psykoosilääkkeistä (pienentävät aivojen kokoa pitkäaik.käytössä ainakin koe-eläimillä): www.nature.com/npp/journal/v30/n9/full/1300710
-Sähköhoidosta (voi aiheuttaa pysyviä(kin) muistihaittoja):
http://www.nature.com/npp/journal/v32/n1/full/1301180a.html
Tietty psykiatrit puolustavat näitä hoitoja, kun niiden määräämisestä saavat palkkansa.
Se ei kuitenkaan tee ko. hoidoista "hyviä" saati vaarattomia. Henkilökohtaisesti olen tullut siihen lopputulokseen, että psykiatria on vain pitkälti (vääriinkin) olettamuksiin perustuvaa pseudotiedettä - usein jopa varsin vahingollista sellaista - potilaan kannalta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Korjaus linkkiin psykoosilääkkeistä (pitkäaikainen altistus olantsapiinille ja haloperidolille koe-eläimillä aiheutti aivojen "kutistumista"/pienentymistä huomattavasti verrattuna verokki-ryhmään, joka ei saanut antipsykoottia), tässä toimiva linkki artikkeliin:
http://www.nature.com/npp/journal/v30/n9/full/1300710a.html
Juu, no töissäkäyminen plus depressio, tai siis masennus tai siis mielenalakulo, alavireisyys tai krapula....
Mutta niin, enissämäärin tuntuu olevan mielialamme lääketeollisuuden tai alkoholin hallussa, lieneekö syy siinä että ensin on vitutus, sitten siihen täytyy hakea 'lääkettä' ja kierre on valmis, sitten viimemetreillä hakeudutaan hoitoon.
Mulle se ja sama, käytkö duunissa kahvin,piristeiden,savukkeiden , päänsärkypillereiden , unilääkkeiden voimalla. Ihminen ei ole kone. Jos ei ole motivaatiota, voihan sitä yrittää ulkoakäsin ylläpitää, ns. lumevaikutus.
Mutta suurin huolenaihe on mitättömyys. Ei sillä ole merkitystä mitä olet. Palkkasi pienenee, lainasi kovenee. Olet oravanpyörässä ja yrität sinnitellä.
Oma on paskaläjäsi, koeta ryhdistäytyä... eli täytyä... pakottaa...
Ja pliis, älä hyppää veronmaksajien junan alle...
Hyvä kirjoitus. Voisit kokeilla saada julkaistuksi vastaavaa kirjoitusta jossakin lehdessä. Kirjoitat sen verran hyvin, asiallisesti ja maltilla.
Psykiatria on pseudotiedettä eikä se ole edes mielipideasia. Psykiatrian yhteiskunnallinen tehtävä on sosiaalikontrolli, ei yksilön auttaminen. Alan luokitteleminen lääketieteen alle on kategorisointivirhe. Psykiatria on osa lakijärjestelmää siinä missä poliisilaitoskin, mutta se toimii enemmän piilossa, lääketieteeksi naamioituneena.
Kaikki niin sanotut mielisairaudet ovat sairauksia ainoastaan metaforisessa eli kielikuvallisessa merkityksessä. Mielisairaus kuvaa henkilön käytöstä, ajatuksia, asenteita, reaktioita ja elämänkatsomusta, toisin sanoen mitä henkilö TEKEE (eng. does). Oikeat sairaudet kuvaavat mitä henkilöllä ON (engl. has). Toisen henkilön ideoiden, päätösten ja käyttäytymisen arvioiminen ja arvottaminen, esimerkiksi hyväksi tai huonoksi, ovat aina subjektiivista asioita eli mielipiteitä. Oikeat sairaidet, kuten diabetes tai syöpä, ovat objektiivisia asioista, eivät mielipiteitä. Edellä mainittujen syiden vuoksi mitään mielisairauksia ei ole koskaan ihmiskunnan historiassa hyväksytty oikeiden sairauksien joukkoon. Siksi esimerkiksi masennusta, ahdistusta, "persoonallisuushäiriöitä", skitsofreniaa tai "kaksisuuntaista mielialahäiriötä" ei löydy lääketieteellisistö sairausluokitusjärjestelmistä, kuten ICD:stä (international classification of diseases), sairauksiksi määriteltyinä vaan niille luotu oma ryhmänsä F, "Mielen ja käytöksen häiriöt."
"Masennuslääkkeet" ovat huumausaineita ihan siinä missä alkoholi, marijuana, amfetamiini tai kokaiinikin. Ne eivät korjaa mitään kuvitteellisia "kemiallisia epätasapainoja," kuten lääketeollisuus ja psykiatrian ala tahtoo kansakunnan ajattelevan. Psykoaktiiviset aineet AINA aiheuttavat epätasapainotiloja aivoissa ja mahdollisesti seurausvaikutuksena muuallakin kropassa. Tämä myös selittää minkä vuoksi käyttäjät menettävät ennemmin tai myöhemmin toimintakykyään ja miksi meillä esimerkiksi nuoret eläköityvät jo alta 35-vuotiaina, jotkut paljon sitäkin nuorempina. Syy ei ole mieli(kuvitus)sairaus nimeltään "masennus," ja tuossa vaiheessa harvoin enää edes se alkuperäinen aito psyykkinen kärsimys vaan nyt luotu iatrogeeeninen aivojen toimintahäiriö, joka voi jäädä pysyväksi. Tällöin neurologiassa puhutaan jo aivovaurioista.
Sähköshokki vielä lyhyesti kerrottakoon, että psykiatriasessa "hoitotarkoituksessa" menetelmä perustuu aivojen suoraan vaurioittamiseen eikä siinä ole sen kummempaa epäselvää. Jotkut pitävät saamastaan aivovauriosta, jotkut eivät. Muun muassa Ernest Hemingway tappoi itsensä saatuaan sähköshokeista mieli"sairaalassa." Hän kirjoitti jäähyväiskirjeessään miten sähköshokki oli tuhonnut hänen muistinsa, joka on ihmisen tärkeimpiä pääomia ja siten tehnyt lopun hänen urastaan. Hän ei nähnyt elämälleen enää merkitystä aivovaurioiden kanssa ja päätti päivänsä ampumalla itsensä.
Psykiatrit valehtelevat monesti tahallaan toimenpiteidensa todellisista vaikutuksista saadakseen asiakkaat suostumaan käsittelyihin ('lääkkeet', sähköshokki, lobotomia, DBS jne.) ja peittääkseen käyttämiensä menetelmien todelliset riskit, seuraamukset ja tarkoitusperät. Monet alalla toimivat taas eivät aidosti tiedä mitä tekevät ja miten haitallisia heidän menetelmänsä ovat kohdehenkilölle. Heiltä puuttuu usein oman alansa historian tuntemus, joka estää heitä näkemästä isoa kuvaa toimintatapojen ja -ajattelun takana. Siten he noudattavat koulussa lukemiaan pseudotieteellisiä oppeja luullen tekevänsä hyvää, mutta todellisuudessa vahingoittaen pahaa-aavistamattomia ihmisiä toimintakyvyttömiksi ja parantumiskelvottomiksi.
Kaikista tärkeintä suojautumisen kannalta on lukea etukäteen mitä psykiatria on, mikä sen yhteiskunnallinen tehtävä on, mitä psykiatria tekee käytännöntasolla terveyskeskuksissa, oikeussaleissa ja mieli"sairaaloissa" ja miten voi itse välttää psykiatrisen käsittelyn ja alistamisen, jos joskus tilanne tulee eteen itselleen, tai vaikka läheisilleen.
Tämäkin oli hyvä kirjoitus,yritä saada tämä julkaistuksi jossain lehdessä.Minun kohdalla suojautuminen oli mahdotonta kun kävivät hakemassa kotoa väkisin paikalliseen lataamoon jossa "hoitivat" n.2 kuukautta.Olisi häiriintynyt psykiatri hoitanut pidempäänkin,sai lääkittyä minut niin huonoon kuntoon että alkoi puhua mm. että tarvitsen edunvalvojan mutta onneksi joku,ehkä ylilääkäri pisti stopin rääkille.