Lamassa elvytettävä, huippusuhdanteessa leikattava

Suomi on lamassa ja poliitikot tekevät parhaillaan leikkauslistoja, vaikka heidän pitäisi elvyttää. Oman kansan hyväksi otettu valtion laina ei mene hukkaan, koska sillä saadaan lisää ostovoimaa kansalle ja sitä kautta maan talous nousuun. Leikkaamalla joudumme yhä syvemmälle laman syövereihin. Leikkauslistat kuuluvat huippusuhdanteisiin, jolloin varoja kerätään huonojen aikojen varalle.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aamulehti kirjoitti 24.02;
Benin säästölista koskee kaikkia.

No tainnut koskeakaan, rikkaat unohtuivat mutta työttömiltä ansisidonnainen päiväraha hupenisi jo 250 päivän jälkeen, entä sitten?.
Mitä jos yrittäjät maksaisivat itselleen keskituloisen palkan(35-40000e) josta sitten keskituloisen vero koska kaikkien pitää jotain ansaita ja syödä ja kahviloissakin istua kun niitä on rakennettu pienituloisten kahvila työntekijöiden ylläpitää, mutta seuraavaksi Ben ja muut ehdottavat varmaan tippi" järjestelmää" tännekin.

Kelan tulonsiirroista en yksin asujana ymmärrä mitään mutta varmasti hyvin ansoita saavat niitäkin nauttivat.

Ben olisit etelän miehenä kieltänyt nastarenkaat, ehdottoman turhana kuluttamasta maanteitä rapakuntoon kun niihin ei autoverosta ja polttoaineverosta kuitenkaan kauheasti korvamerkitä.
Autoilu on jo niin verotettu vaikkei sitä cityvihreiltä kysytäkkään mutta täällä Mouhijärvellä kauppaa on 30 km ja sudenkin jäljet voi nähdä.
Ei taida Vihreistöstä kovinkaan moni kohdata luontoa, ei Helsingin puistoa.

Äänestä

Jutta ja Jykä elvytti rikkaita.. Yhteisöveroalemoka poiki satumaiset osingot!

Äänestä
  • Vaaleissa tulee rökäletappio kokoomukselle ja Putinin suklaa-aukkoa nuoleville oikeistopersuille!

    Äänestä

Elvytys tarkoittaa rakenneuudistusta, joka sosiaalisen suojelun komitean avulla on Eurooppa-neuvosto -nimisenä on suojellut meidät hengiltä jo alkaen siitä hetkestä, kun tämän tavoitteen luomiseksi synnytettiin euro. Alkaen vuodesta 2001 - milloin Suomen kansana annoimme valtuutuksen tähän toimintaan? Missä olivat meidän EU-vaalein valitut edustajamme ja heidän suorittama valvontatoimi?

"Lisäksi puheenjohtaja korosti, että erityistä huomiota olisi kiinnitettävä väestön ikääntymiseen, jota
Göteborgin päätelmien 43. kohdan mukaan tullaan käsittelemään kolmessa vaiheessa:
– ensiksi sosiaalisen suojelun komitea ja talouspoliittinen komitea laativat yhteisen
tilanneselvityksen tavoitteista ja työskentelymenetelmistä eläkkeiden alalla sekä yhteisen
selvityksen terveydenhoidon ja vanhustenhuollon alan suuntaviivoista (neuvosto kuuli
aiheesta myös talouspoliittisen komitean puheenjohtajan suullisen selvityksen)"

2365. Eurooppa-neuvoston istunto
(&2),1
Bryssel, 10. heinäkuuta 2001

Äänestä

Suomen kansantalouden kannalta Euro-aikana ei voida puhua elvytyksestä.
Miksi te ette ymmärrä ettei Markka-aikaiset teoriat ole liitettävissä Euroon?
Kyse on ihan eri perusteisista valuutoista.

Velkarahalla ei voi elvyttää niin etteikö velka jäisi aina lopulta maksamatta.
Ainoa keino olisi hankkiutua eroon Eurosta takaisin Markkaan.
Sekään ei ole ongelmatonta, sillä Eurotöppöilyt ovat silti maksettava kalliisti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Suomi on lamassa ja poliitikot tekevät parhaillaan leikkauslistoja, vaikka heidän pitäisi elvyttää. Oman kansan hyväksi otettu valtion laina ei mene hukkaan, koska sillä saadaan lisää ostovoimaa kansalle ja sitä kautta maan talous nousuun. Leikkaamalla joudumme yhä syvemmälle laman syövereihin. Leikkauslistat kuuluvat huippusuhdanteisiin, jolloin varoja kerätään huonojen aikojen varalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu