Tappio tulossa

Paineet kovat, tappio tulossa. Persut paniikissa.
1362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sehän ei ole mitään uutta persuille. Jytkyn jälkeen kannatus laskenut kaikissa vaaleissa ja nämä ovat ensimmäiset vaalit, jotka toistuvat jytkyn jälkeen ja nyt lyödään todellinen paalu persujen historiaan.

Eikä tosiaan vika ole hurreissa, YLE:ssä tai muualla vaan suurin syyllinen Soinin "puhdistukset".

Äänestä

Sehän kuuluu SMP/Persujen plus muiden protestipuolueiden elämään. Parin vuoden kuluttuja persuja on enää pari edustajaa jäljellä.

Äänestä

Yleensä populistipuolueet ovat romahtaneet kun pääsevät hallitukseen. Persuille käy jo ennen sitä kun Soinin "puhdistukset" hallituskelpoiseksi katkeroittavat puolueväen.

Soini antaa kaikille rasistisille huutelijoille kenkää eikä heillä ole paikkaa puolueessa. Heillä kurja kohtalo kun pitävät kovaa ääntä, mutta ei ole puoluetta joka ajaisi heidän asiaansa tai hyväksyisi heitä edes jäseniksi.

Enää ei ole edes syytä yhdistää mamurikoksia mitenkään persuihin, vaan ipuun tai vaikka kokoomuksen koska kokoomuksen ei tarvitse mielistellä kannanotoillaan ollakseen hallistuskelpoinen. Mamujutu eivät sada enää persujen laariin. Ne vain laskevat heidän kannatustaan eikä niitä voi käyttää enää vaaliaseena..

Äänestä

Sitten tää on hyvä

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1424705399081.html

Lahtelainen seurakunta rahoitti lähes kahden vuoden ajan ulkomaalaista miestä, joka nyyhkytarinoillaan sai seurakunnalta 120000 euroa. Mies oli seurakunnan jäsen.

Kun seurakunta oli vetänyt rahahanat kiinni jatkoi pappi edelleen lähimmäisen auttamista ja menetti miehelle omia rahojaan noin 30 000 euroa.

46-vuotias mies kertoi tulevasta miljoonaperinnöstä, koska äiti ja sisko olivat kuolleet. Hänen täytyi perintö- ja hautajaisjärjestelyjen vuoksi matkustella Ruotsissa, Syyriassa, Libanonissa, Kuwaitissa ja eri puolilla Eurooppaa.

Äänestä
  • Nämä kömpelöt yritykset ohjata keskustelua muualle, kun aihe on persun kannalta kiusallinen.

    Äänestä

Täälaiset aloitukset, viikottaiset höpötykset MOT ohjelmista, jatkuva laillisen säätiön sättiminen, narina ja valitus kertovat enemmän siitä että hätä on aivan muilla kuin persuilla.

Äänestä
  • Se parkuu joka pelkää .

    Äänestä

Työtön täti iskee piikkinsä Ylen anarkistien avulla Soiniin
Soini joutuu halsteriin
Täti lentää pois
Ehdokkuudesta jää haisu vain

Äänestä
  • Jos pystyyn nostettu sika joutuu halsteriin, sammuu liekki halsterin alla. Liika rasva sammuttaa valuessaan liekin. Kymmeniä kiloja ja litroja silkkaa rasvaa.

    Äänestä

Kun Soinin "puhdistukset" käyvät läpi puolueen, niin mamurikokksilla mässäilijät joutuvat eroamaan puolueesta tai heidät erotetaan. Ei sellainen puolue ole hallistuskelpoinen jossa luuhaa sellaista epäsosiaalista porukkaa. Isä Soini antaa heille potkun perseelle ja jäävät mamujuttuineen huutelemaan jollekin muulle puolueelle. Siinä sitä onkin sitten katkeruudessaan näillä kestäminen kun palkkio kovasta puoluetyöstä netissä tulee potkuja persuuksiin.

Niiden mamujuttujen kanssa kannattaa miettiä mitä isä aurinkoinen oikein niistä ajattelee ja mitä niistä ministeriautossaan miettii.

Äänestä
  • Soinin ministerikiima yltyy päivä päivältä ja selkäpuukko viuhuu valtoimenaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ohion kirjoitti:

Paineet kovat, tappio tulossa. Persut paniikissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu