Kuka hallitsee kansainvälistä mediaa?

Juudaspriesti

Kuka hallitsee kansainvälistä mediaa 2015?
Suurten amerikkalaisten mediayhtiöiden omistus- ja johtosuhteista on laadittu havainnollistava kaavake tälle vuodelle. Vaikka juutalaiset muodostavat vain noin 2 % Yhdysvaltojen väestöstä, on heillä selvästi eniten valtaa kansainvälisissä tiedotusvälineissä.
Televisiossa ja lehdissä puhutaan jatkuvasti siitä, että liian suuri osuus mediasta on ”valkoisten miesten” käsissä. Toimittajien ja tutkijoiden mukaan ”valkoiset miehet” käyttävät valtaansa hyväkseen sumuttamalla yleisöä ja tuottamalla arvolatautunutta mediasisältöä, joka pönkittää ”valkoisten miesten” poliittisia intressejä.
On totta, että mediaomistus on kasaantunut yhdelle etniselle ryhmälle länsimaissa. Kyse ei kuitenkaan ole eurooppalaisperäisistä valkoisista, vaan paljon pienemmästä vähemmistöstä. Asiantuntijat ovat toki oikeassa todetessaan, että tiedotusvälineiden omistajat käyttävät vaikutusvaltaansa hyväkseen ja vaikuttavat näin sekä valtakulttuuriin että politiikkaan. Länsimaiden politiikkaa eivät kuitenkaan sanele ”valkoiset miehet”, vaan rikkaiden juutalaisten eliitti.
Mediassa puhutaan paljon ”valkoisesta etuoikeudesta”, jota ei todellisuudessa ole olemassa. Juutalainen etuoikeus sen sijaan on todellisuutta, kuten tiedotusvälineitä, rahoitusmaailmaa ja politiikkaa seuraamalla voi huomata. Who Controls Your Mind –kaaviot osoittavat kansantajuisesti, että amerikkalainen lehdistö, televisio, sosiaalinen media ja viihdeteollisuus ovat tiukasti juutalaisessa otteessa. Tämä vaikuttaa suoraan myös suomalaiseen kulttuuriin: omat mediamme käyttävät lähteinään kansainvälisiä uutistoimistoja, ja kaiken ikäiset kansalaiset katsovat jatkuvasti Yhdysvalloissa tuotettuja elokuvia, sarjoja ja musiikkivideoita. Suomalainen kulttuuri on ”amerikkalaistunut” nopeasti viime vuosikymmeninä – vai pitäisikö sanoa juutalaistunut.
Who Controls Your Mind –kaavioista näkee, että vuosien kuluessa juutalaiset ovat ottaneet haltuunsa monia tiedotusvälineitä, joka ovat olleet alkujaan ei-juutalaisten perustamia. Toisin sanoen ei-juutalaiset ovat vahvimmin edustettuina mediayhtiöiden ”Founder” (perustaja) –sarakkeessa. Finanssikapitalismin maailmassa itsetietoisen ja varakkaan etnisen ryhmän on ollut helppo ostaa valkoisten yrittäjien perustamat mediat ja rakentaa näin kansainvälinen tiedotus- ja kulttuurimonopoli.
Toisen maailmansodan aikaista materiaalia.
Klassinen esimerkki juutalaisten hallintaan joutuneesta eurooppalaisen perustamasta mediayhtiöstä on Ted Turnerin tarina. William Pierce on kirjoittanut Turnerin kohtalosta artikkelissaan ”Who Runs the Media”:
”Ted Turnerin opetus: ’Ole hyvin varovainen kenen kanssa fuusioidut.’
Kun Ted Turner, ei-juutalainen mediajättiläinen, teki tarjouksen CBS:n ostamisesta 1985, levisi USA:n mediajohtokunnissa paniikki. Turner oli rikastunut mainosalalla ja rakentanut menestyvän kaapeli-tv-uutiskanavan, CNN:n, jolla oli yli 70 miljoonaa tilaajaa.
Vaikka Turner ei ollut asettunut koskaan juutalaisten etuja vastaan, William Paley ja muut juutalaiset CBS:ssä pitivät häntä hallitsemattomana: Turner koettiin arvaamattomaksi mieheksi, joka saattaisi jossain vaiheessa kääntyä heitä vastaan. Juutalainen uutismies Daniel Schorr, joka oli työskennellyt Turnerille, totesi vieläpä julkisesti, että hänen entisellä työnantajallaan on henkilökohtainen inho juutalaisia kohtaan.
Estääkseen Turnerin ostoaikeet, CBS:n johtajat kutsuivat juutalaisen miljardöörin, teatteri-, hotelli-, ja savukemagnaatti Laurence Tischin aloittamaan yhtiön ’ystävällisen valtauksen’. Vuodesta 1986 vuoteen 1995 Tisch oli CBS:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Hän eliminoi kaiken ei-juutalaisen vaikutuksen. Turnerin myöhemmät yritykset hankkia CBS esti Gerald Levinin Time Warner, joka omisti lähes 20 prosenttia CBS:n osakkeista ja jolla oli näin veto-oikeus kaikkiin suuriin kauppoihin. Mutta kun toinen juutalainen, Sumner Redstone, tarjoutui ostamaan CBS:n 34,8 miljardilla dollarilla 1999, Levinillä ei ollut mitään sitä vastaan.
Huolimatta siitä, että Turner oli suuri uudistaja ja kykeni pysymään otsikoissa, hänellä ei ikinä ollut oikeita ’yhteyksiä’, joita todelliselta mediaherralta nykyään vaaditaan. Lopulta hän päätti, että jos viholliset ovat voittamattomia, on liityttävä heihin; hän myi kaiken Levinille. Ted Turner teki asiasta yhteenvedon sanomalla:
’Minulla on ollut enimmäkseen uskomaton elämä. Olen tehnyt monia nokkelia siirtoja, ja olen tehnyt paljon rahaa. Sitten jotain tapahtui, fuusioiduin Time Warnerin kanssa, mikä näytti hyvältä valinnalta siihen aikaan. Ja se oli hyväksi osakkeenomistajille.’
’Mutta sitten menetin kontrollin. Luulin, että minulla olisi ollut tarpeeksi vaikutusvaltaa uudessa yhtiössä. Jos lähtee bisnekseen, on oltava hyvin tarkkana kenen kanssa fuusioituu.’
’Luulin ostavani Time Warnerin, mutta he ostivatkin minut. Meillä oli eräänlainen näkemysero. Sitten he fuusioituivat AOL:n kanssa, ja se oli täydellinen katastrofi, ainakin tähän asti. Olen menettänyt yli 85 prosenttia omaisuudestan

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

        "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
        Maailman menoa
        273
        45794
      2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

        KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
        Maailman menoa
        50
        11430
      3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

        Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
        Maailman menoa
        232
        11025
      4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

        Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
        Maailman menoa
        39
        9820
      5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

        IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
        Maailman menoa
        90
        8658
      6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

        https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
        Maailman menoa
        285
        6718
      7. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

        Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
        Maailman menoa
        2
        3395
      8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

        Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
        Maailman menoa
        1
        3197
      9. Perussuomalaisiin minä luotan

        Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
        Maailman menoa
        25
        3103
      10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

        , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
        Perussuomalaiset
        4
        2963
      Aihe