Tietoa riippumattomuudesta...
ps. suomalaisten mediayhtiöiden edustajista Bilderberg-kokoukseen on osallistunut ainakin Aatos Erkko (HS:n omistaja), Janne Virkkunen (HS), Hanna Rajalahti (Talouselämä), Mikael Pentikäinen (Sanomaliitto, Sanoma News), Atte Jääskeläinen (Suomen Tietotoimisto, HS, YLE), Antti Blåfield (HS) Olli Kivinen (HS) Hanna Rajalahti (Talouselämä), Jaakko Iloniemi (Suomen Kuvalehden kolumnisti) ja Olli-Pekka Heinonen (Yle).
Myös puolueettomuudestaan tunnetut päättäjät Olli Rehn, Martti Ahtisaari, Jyrki Katainen, Matti Vanhanen, Olli-Pekka Heinonen, Paula Lehtomäki, Eero Heinäluoma, Sirkka Hämäläinen, Esko Aho, Paavo Lipponen, Max Jakobson,Ulf Sundqvist, Ilkka Suominen, Sixten Korkmann, Erkki Liikanen ja Sauli Niinistö ovat osallistuneet kyseiseen kokoukseen, joka ei yleisölle ole avoin ja kokouksien sisällöt ovat salaisia.
Kokoukseen osallistunut Jyrki Katainen kertoi kokouksen olevan ”semmoinen ihan tavallinen kansalaisfoorumi”. Mielenkiintoista on, että pääministerimme määrittelee kansalaisfoorumin kokoukseksi, johon kansalaiset eivät voi osallistua eikä kansalaisille kerrota sen sisällöstä.
Lisäksi Lauri Kivinen (YLE), Esko Aho, Sixten Korkman, Erkki Liikanen ja Juhani Kaskeala kuuluvat Trilateraaliseen komissioon. Myös Aatos Erkko on kuulunut ryhmään.
Amerikkalainen senaattori Barry Goldwater kirjoitti vuonna 1979 trilateraalisesta komissiosta With No Apologies -kirjassaan, että Trilateraalien todellinen pyrkimys on luoda maailmanlaajuinen taloudellinen valta, joka on suurempi kuin mukana olevien valtioiden poliittisten hallitusten valta. Järjestelmän johtajina ja luojina he tulevat hallitsemaan tulevaisuutta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Asia on päivänselvä - Käteinen ei ymmärtänyt, että hän oli myös tuossa tilaisuudessa aivopestävänä. Eliitti saa noissa tilaisuuksissa harjoittaa manipulaatiotaan ja vedellä naruista..
Ajatelkaa nyt jotain Lehtomäkeä tai Urpilaista - - - - heh heh ja huh huh, siellä Rockefellereitten seassa tuumimassa paremman maailman käsikirjoitusta...