muistokirjoitus

daivuu

Daewoon viimeinen kuukausi alkoi. Lyhyeksi jäi Daewoon aika Suomessa. Milloinkas se meidän markkinoillemme tuli, joskus tämän vuoden alusta(ko)?

Maahantuonti loppuu, viimeiset erät on laivattu ja myymättä jääneet laivataan kohta takaisin.

Jotkut erehtyivät Daewoon ostamaan. Eihän heitä siitä voi syyttää, ei puoli vuotta vielä sitten tiedetty maahantuonnin loppumisesta mitään.

Heille kerrottiin, että Daewoo on laatuauto. Sittemmin on selvinnyt, että se ei kestä suomalaista talvea, alusta ruostuu jo puolessa vuodessa. Lisäksi pikkuvikoja (ja vähän isompiakin) riittää.

Näin Daewoo siirtyy muiden unohtuneiden automerkkien joukkoon. Suomen kovia oloja ei kaikki automerkit kestä.

Hyvästi Daewoo. Lepää rauhassa.

7

2223

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lacetti

      Et vaan ymmärrä että autoja tehdään edelleen aivan samassa tehtaasas ja samalla lailla kuin ennenkin. Maahantuonti ei lopu vaan autoihin laitetaan vain Chevroletin merkit. Oliko vaikea ymmärtää? Luulet olevasi jälkiviisas kun paasaat maahantuonnin loppumisesta, mutta koita nyt tajuta että se ei lopu. Provona alkaa olla jo huono tuo kirjoituksesi, se on esitetty monta kertaa tällä palstalla. Olisit huolissasi enneminkin vaika omasta painostasi, sitä laskemalla kevenee olo kummasti, ei tarvitsisi tulla tänne aikaa kuluttamaan.

      • maahantuonti loppuu

        Kyllä daewoiden maahantuonti lopppuu. Tai siis on jo loppunut. Onko tässä jotain epäselvää? Chevroletin maahantuonti on eri asia, siitä keskustellaan toisella palstalla.


    • -ah-

      Ei ole joidenkin tyhmyydellä mitään rajaa. Toivottavasti olet ylpeä itsestäsi...

      • lekuri

        Jos tämä provoilu tuottaa joillekin henkilöille terapiaa, se heille suotakoon. Parempi vaihtoehto ollakin täällä purkamassa paineita, kuin kaupungilla mummoja potkimassa.


    • ja ostin hyvän auton kesäku...

      ..edellisesti ja olen tyytyväinen....

      • man-legally

        hyviä merkkejä..


    • Terapiaa

      Kirjoitteleeko joku henkilö työkseen jonkin automerkin keskustelusivuille ns. törkeyksiä, jos hänellä on kaikki hyvin: on tyytyväinen itseensä ja autoonsa etenkin. No eipä kyllä, ei tarvitse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      367
      1405
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      63
      916
    3. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      83
      880
    4. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      115
      874
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      58
      782
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      691
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      49
      579
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      55
      575
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      534
    Aihe