Onko vanhalla jotenkin viisaampi lähestymistapa. Ei kiirettä. Hyväillään. Leikitään.
Minulla on mennyt petissä paremmin kuin nuorena
anselminyyrikki
19197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mekin aloitamme siten, että leikimme nukketalossani hippasta. Sitten menemme Ristorante Pizzeriaan, syömme häränpihvit riisipetillä, ruoka hyväilee ihanasti makuhermojamme, ei ole kiirettä minnee.
Kyllähän sitä noilla eväillä uni maittaa
Ei sitä mopolla mahottomia. Ruoan jälkeen raukassee, kiipeämme makkuukammariin ja pötkähhettään maate.
joops kyllä petissä menee hyvin, ei tarvitse enää kuuttatoista kertaa kääntyä kun uni jo tulee
savolaisittain nuoret on huorapiäskyjä :) kuka on oikeutettu näin sanomaan, ihmettelen, joku muu tässä huora on (ei hymiötä)
varmaan saastuttaja, se kun on iliman pilluu
Tietämättömälle kerron, että savolaiset nimittävät haarapääskyjä huorapiäskyiksi. Haarapääskyt ovat pikkulintuja. Kauniita, tosi taitavia lentäjiä, jotka pesivät Suomessa.
Huoraksi nimitettiin aikoinaan Suomessa naisia, jotka tarjosivat seksipalveluita maksua vastaan. Jotkut kutsuivat huoriksi myös naisia, jolla oli monia intiimejä miesystäviä tai jotka vaihtoivat usein kumppania. Vastaava maskuliininen nimitys miehille oli huora- tai huoripukki. Molemmat nimitykset ovat jääneet jo viime vuosisadalla historiaan. Nykyisin moiset nimittelyt kertovat enemmän nimittelijästä kuin nimittelyn kohteista.
On ihmisiä, jotka kykenevät toisten halventamiseen, kiusaamiseen, narsismiin ja ihan mihin vain. kaikilla ei ole tosiaan omaatuntoa, säälin heitä.
Haarapääsky lausutaan savoksi hoarapeäsky!
Se on joillakin ainoa keino tuntea itsensä muita paremmaksi. Itsetunto saa ravintoa muiden alentamisesta. Heille suotakoon, eivät huomaa kuinka säälittävän läpinäkyviä ovat.
"hellä.helle"
Olen tietoinen ihmisistä, joille tuo on vastas kahdeksas keino.
Et ehkä taida vielä nähdä kunnolla läpi?
H.
Aina kannattaa erittäin tarkoin harkita mitä kirjoittelee. Voi nolata itsensä, vaikkakin huumorimielessä kirjoittaisi. Narsisti on luonnevikainen, persoonallisuushäiriön kriteerit löytyy googlaten. Narsismi joillakin valitettavasti kukkii. Olen tuollaisen yläpuolella ja sanon narsistille että hyvää loppuelämää. Eikai kukaan itseään halua loukattavan loputtomiin, erittäin tuhoisaa. Jotkut ovat vain pahoja, eivät älyä edes hävetä.
Ei täällä viihdy. täällä eräät/eräs luulee omistavansa palstan. Ovat/on haukkana kimpussa jos joku uusi eksyy palstalle. Ei hän mitään vikaa huomaa itsessään. Imee voimaa sellaista joita luulee heikommiksi tai tyhmemmiksi.
Nuorena teit sen kerran vuodessa, nyt kaks!
Tiedä sitä mennä sanomaan, meneekö petissä sen paremmin tai huonommin kuin nuorena. Ei minulla siellä ole koskaan ollut ongelmia. Kun malttaisikin pysyä kiltisti petissä. Siellä sekoittaa vain omia petivaatteitaan, mutta heti, kun sieltä nousee, niin on tendenssinä sekoittaa koko elämänsä.
Kaikki ovat saavutuksia. Myös elämänsä sekoittaminen kompastumalla sivuun tutusta ja turvallisesta arkesta.
En itsekääb tarvitse tuttua, turvallista ja rutiininomaista arkea. Se on pirun tylsää elämää.
No jaa, nuorempana taas meni hyvin muuallakin kuin petissä, noinkohan sitä enää viitsisi.
Mullakin menee hyvin, voin nukkua puoleen päivään ja nautiskella.
Mahtaneeko johtuva tästä?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13456408