Voiko olla tavalliselle maidolle allerginen, vaikka...

...vaikka korvikkeet, hapanmaitotuotteet ym. menee
hyvin, eikä ole mitään iho-oireita?

Tilanteemme on hieman epäselvä, sillä tyttärellämme (11 kk) on ollut nyt viiden vko:n sisällä 3 korvatulehdusta ja saanut niihin 3 antibioottikuuria. Epäilin aluksi, että allergiaoire johtuu antibiootista, sillä toisen kuurin aikana posket punottivat ja pimpan ja pepun alueelle tuli kamalasti näppylöitä. Nyt on kuurit syöty ja hoitona näppyihin on kortisonivoide joka samalla tappaa sienen ja bakteereita.
Kuitenkin olen huomannut, että näpyt on pahemmat päivällä ja yön aikana vähän niinkun paranevat enemmän.
Aloin pohtimaan, voisiko syy olla tavallisessa maidossa. Tällähetkellä olemme totuttelemassa "tavis"maitoon ja sekoitan päivällä n. puolet korviketta ja puolet tavallista maitoa. Illalla ennen nukkumaanmenoa annan kuitenkin pelkkää korviketta.
Tuntuu silti oudolta, että olisi tavalliselle maidolle allerginen, sillä mitään oireita ei ole tullut rintamaidosta, korvikkeesta ja hapanmaitotuotteista, joissa kaikissa maitoa.
Onko kellään kokemusta moisesta, vai olisiko kuitenkin edelleen tuosta antibiootista johtuvaa näppyä.???
3457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

homogenoimattomia tuotteita. Kaikki luomumaidot ja jogurtit. Käy myös lukemassa maitotaudista, www.susiraja.net ja sieltä linkki maitotauti.

Äänestä

täysmaitoa, jos saat jostakin.

Äänestä

Hei suosittelisin ottamaan yhteyttä lääkäriin,meillä oli pojalla samanlaisia oireita ja oli maito allergia... Samalla voi sulkea myös pois muut mahdolliset allergiat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Avalanche kirjoitti:

...vaikka korvikkeet, hapanmaitotuotteet ym. menee
hyvin, eikä ole mitään iho-oireita?

Tilanteemme on hieman epäselvä, sillä tyttärellämme (11 kk) on ollut nyt viiden vko:n sisällä 3 korvatulehdusta ja saanut niihin 3 antibioottikuuria. Epäilin aluksi, että allergiaoire johtuu antibiootista, sillä toisen kuurin aikana posket punottivat ja pimpan ja pepun alueelle tuli kamalasti näppylöitä. Nyt on kuurit syöty ja hoitona näppyihin on kortisonivoide joka samalla tappaa sienen ja bakteereita.
Kuitenkin olen huomannut, että näpyt on pahemmat päivällä ja yön aikana vähän niinkun paranevat enemmän.
Aloin pohtimaan, voisiko syy olla tavallisessa maidossa. Tällähetkellä olemme totuttelemassa "tavis"maitoon ja sekoitan päivällä n. puolet korviketta ja puolet tavallista maitoa. Illalla ennen nukkumaanmenoa annan kuitenkin pelkkää korviketta.
Tuntuu silti oudolta, että olisi tavalliselle maidolle allerginen, sillä mitään oireita ei ole tullut rintamaidosta, korvikkeesta ja hapanmaitotuotteista, joissa kaikissa maitoa.
Onko kellään kokemusta moisesta, vai olisiko kuitenkin edelleen tuosta antibiootista johtuvaa näppyä.???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu