Retki kairoon?

Hei ollaan matkustamossa ensikuussa Egyptiin. Mieli tekisi lähteä Kairoon retkelle, jossa käydään museossa ja gizan pyramiideilla. Mutta turvallisuus tilanne hieman arveluttaa. Olisiko kellään kertoa kokemuksia tänä vuonna tai viimevuoden lopulla tehdyistä kairon matkoista/retkistä? :)
6162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minkä helskutin takia ette lennä suoraan Kairoon? Kulttuurimatkaajien on aivan turhaa mennä Punaisen meren turistirysiin. Sieltä ei muuta aitoa egyptiläisyyttä kohtaa kuin kusetukset. Jos auringonottoa myös kaipaatte niin ottakaa sellainen hotelli missä ovat kelvolliset uima- allastilat.
Poliittinen tilanne on nyt melko vakaa ja Kairo aika turvallinen.

Äänestä

Tarkoitus viettää osa lomasta sukeltaen! Eikä Kairo ehkä muuten olisi meidän makuun lomakohde :) paitsi näiden nähtävyyksien osalta,joten pelkkä retki riittäneen. (Vaikka varmasti tulee olemaan todella raskas reissu bussimatkoineen) mutta uskon että on sen vaivan arvoista

Äänestä

Tosi on että bussimatka on tosi raskas ja perilläoloaika jää vähäiseksi.
Pyramideilla pitää olla kahtena päivänä rauhallisesti nähdäkseen ja tajutakseen edes jotakin. Lisäksi Kairon museossa saa kulumaan 2- 3 päivää ettei mene läpijuoksuksi. Se on muuten koko maailman hienoin museo. Siellä muuten menee satunnainen matkaaja hiljaiseksi.
Suosittelen vahvasti että sukellus- ja kulttuurilomat tehdään erillisinä. Yhdistettynä se ei onnistu.

Äänestä
  • Ota yhteys mohammet iso karhuun oli toissa päivänä viimeksi suomalaisten kanssa siellä

    Äänestä

Varmasti teille tulee hieno retki Kairoon. Pyramidit ja kansallismuseo ovat ne tärkeimmät nähtävyydet. Ei siellä museossa kuitenkaan jaksa kierrellä koko päivää, vaikka olisi miten mielenkiintoista nähtävää. Ja onhan se.

Jos ostat matkan vasta paikanpäällä, niin ehdit kuulostella turvallisuustilannetta. Jos todella tiukka tilanne tulee, niin matkanjärjestäjän velvollisuus on perua retki (ja matka) ja maksaa rahat takaisin.

Äänestä

Olimme vaimoni kanssa kyseisellä bussiretkellä. Kyllä lupaukset pidettiin rimaa hipoen. Perilläoloaika jäi kuitenkin aivan liian lyhyeksi emmekä ehtineet nähdä juuri mitään.
Nimim. tilanneelää on apina jollei tajua millaisia aarteita kansallimuseossa on. Niitä ei todellakaan viisas ihminen voi juosten ohittaa.
Matka oli retkenä liian raskas. Onneksi faraonkirous iski vasta seuraavana päivänä. Kauhulla ajattelen jos se olisi ollut matkapäivänä.
En voi suositella kyseistä retkeä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pirkkoliiisa kirjoitti:

Hei ollaan matkustamossa ensikuussa Egyptiin. Mieli tekisi lähteä Kairoon retkelle, jossa käydään museossa ja gizan pyramiideilla. Mutta turvallisuus tilanne hieman arveluttaa. Olisiko kellään kertoa kokemuksia tänä vuonna tai viimevuoden lopulla tehdyistä kairon matkoista/retkistä? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu