Olin aikeissa keittää perunoita. Niitä itäneitä, pehmenneitä ruupuja siis. Koska monesti olin unohtanut suolan, roiskaisin kourallisen suolaa veteen.
Sitten ryntäsin kartanon länsisiiipeen tietokoneelle nautiskellakseni Melperin ja Kesitaksen kuolemattomista vihaoksennuksesta ruoanlaiton lomassa edes hetkisen.
Ja taas keittiöön. Joo, suola! Varmaankin olin unohtanut suolan. Kourallinen suolaa kiehuvaan veteen. Sitten perunanvähiem kimppuun. Varistelin enimmät idut.
Johtui mieleen profeetallinen sana, että "minä tunsin sinut jo idullasi". Taas tietokoneelle, jotta tuo oivalllus ei ehtisi kaduta mielestä. Samalla imin itseeni elämän eliksiiiriä (vihaoksennusjätöksiä) kävelevien kompostien Melperin ja Kesitaksen tuotoksista.
Ja jälleen keittiöön. Perunanvähät kattilaan. Ja tietenkin suolaa päälle.
Mitä teen? Perunakeitokseni on tulistakin tulisempaa.
Suola ei käynyt mauttomaksi!
25
102
Vastaukset
- suolavani
Helsingistä paraikaa saarnataan, että keitos on parasta heittää menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa. Tosin tuo koskee mauttomaksi käynyttä suolaa, mutta kai sitä voisi soveltaa myös liian maistuvaan suolaan.
- suo_lattu
Ohjeen mukaan paisasin keitokseni ikkunasta kadulle. Pahaksi onneksi ohi sattuivat juuri silloin kulkemaan kävelevät kompostikasat Kalevi Laaksonen Heinolasta ja Jussi Pellikka Kempeleestä. Suolaa yltään ravistellessaan he uhkasivat haastaa minut oikeuteen epäuskoisten liiasta suolaamisesta.
- suo_laa
suo_lattu kirjoitti:

Voithan puolustautua sillä, että uskovaisen velvollisuus onkin mäiskiä suolaa epäuskoisten niskaan.
- ohjeistaja
suo_lattu kirjoitti:
Ohjeen mukaan paisasin keitokseni ikkunasta kadulle. Pahaksi onneksi ohi sattuivat juuri silloin kulkemaan kävelevät kompostikasat Kalevi Laaksonen Heinolasta ja Jussi Pellikka Kempeleestä. Suolaa yltään ravistellessaan he uhkasivat haastaa minut oikeuteen epäuskoisten liiasta suolaamisesta.
Eihän missään sanota, että suolaa pitäisi ämpärikaupalla kaataa ikkunasta ohikulkevien helluntailaisherrojen Kalevi Laaksosen ja Jussi Pellikan niskaan.
Jos Sinulla on suolasirotin, sirottele sillä vaivihkaa hieman suolaa herrojen niskaan. He tuskin huomaavatkaan sitä - paitsi tietysti suolan vaivihkaisen elvyttävän vaikutuksen. Jos ei ole suolasirotinta, paisko suolaa teelusikankärjellä kadulle ja epäuskoisten päälle.
Varo kaatamasta suoraan Jozo-paketista, koska paketti saattaa lipsahtaa käsistäsi. Kilon suolapaketilla voi hyvin syyllistyä helluntaiveljien umpikallonmurtumaan. - pahat_mielessä
ohjeistaja kirjoitti:
Eihän missään sanota, että suolaa pitäisi ämpärikaupalla kaataa ikkunasta ohikulkevien helluntailaisherrojen Kalevi Laaksosen ja Jussi Pellikan niskaan.
Jos Sinulla on suolasirotin, sirottele sillä vaivihkaa hieman suolaa herrojen niskaan. He tuskin huomaavatkaan sitä - paitsi tietysti suolan vaivihkaisen elvyttävän vaikutuksen. Jos ei ole suolasirotinta, paisko suolaa teelusikankärjellä kadulle ja epäuskoisten päälle.
Varo kaatamasta suoraan Jozo-paketista, koska paketti saattaa lipsahtaa käsistäsi. Kilon suolapaketilla voi hyvin syyllistyä helluntaiveljien umpikallonmurtumaan.Mitä ne herrat Kalevi Laaksonen ja JussiPellikka sielläpäin touhuilevat?
- herrojenkaipuu
ohjeistaja kirjoitti:
Eihän missään sanota, että suolaa pitäisi ämpärikaupalla kaataa ikkunasta ohikulkevien helluntailaisherrojen Kalevi Laaksosen ja Jussi Pellikan niskaan.
Jos Sinulla on suolasirotin, sirottele sillä vaivihkaa hieman suolaa herrojen niskaan. He tuskin huomaavatkaan sitä - paitsi tietysti suolan vaivihkaisen elvyttävän vaikutuksen. Jos ei ole suolasirotinta, paisko suolaa teelusikankärjellä kadulle ja epäuskoisten päälle.
Varo kaatamasta suoraan Jozo-paketista, koska paketti saattaa lipsahtaa käsistäsi. Kilon suolapaketilla voi hyvin syyllistyä helluntaiveljien umpikallonmurtumaan.Ilmankos herroja ei ole palstalla tänä aamuna näkynytkään!
- moresalt
ohjeistaja kirjoitti:
Eihän missään sanota, että suolaa pitäisi ämpärikaupalla kaataa ikkunasta ohikulkevien helluntailaisherrojen Kalevi Laaksosen ja Jussi Pellikan niskaan.
Jos Sinulla on suolasirotin, sirottele sillä vaivihkaa hieman suolaa herrojen niskaan. He tuskin huomaavatkaan sitä - paitsi tietysti suolan vaivihkaisen elvyttävän vaikutuksen. Jos ei ole suolasirotinta, paisko suolaa teelusikankärjellä kadulle ja epäuskoisten päälle.
Varo kaatamasta suoraan Jozo-paketista, koska paketti saattaa lipsahtaa käsistäsi. Kilon suolapaketilla voi hyvin syyllistyä helluntaiveljien umpikallonmurtumaan.#Varo kaatamasta suoraan Jozo-paketista, koska paketti saattaa lipsahtaa käsistäsi.#
Ehkä vaarasta huolimatta kannattaa käyttää Jozo-suolaa, jos se auttaa fyysiseen
struumaan, niin se vois helpottaa myös hengellistä Niilo-struumaa tyroksiinin
tavoin. - pippurivani
suo_lattu kirjoitti:
Ohjeen mukaan paisasin keitokseni ikkunasta kadulle. Pahaksi onneksi ohi sattuivat juuri silloin kulkemaan kävelevät kompostikasat Kalevi Laaksonen Heinolasta ja Jussi Pellikka Kempeleestä. Suolaa yltään ravistellessaan he uhkasivat haastaa minut oikeuteen epäuskoisten liiasta suolaamisesta.
Suolaa voit roiskia mielin määrin epäuskoisten joukkoon. Pippuria vältä, koska monet epäuskoiset ovat ilmankin melko pippurisia.
- valakosipuli
pippurivani kirjoitti:
Suolaa voit roiskia mielin määrin epäuskoisten joukkoon. Pippuria vältä, koska monet epäuskoiset ovat ilmankin melko pippurisia.
Voiko käyttää muita mausteita? Sipulia ehkä? Valkosipulia?
- nau_tiskelija
valakosipuli kirjoitti:
Voiko käyttää muita mausteita? Sipulia ehkä? Valkosipulia?
Suola nähdäkseni riittää.
Kun tämä nyt työstettävä LAAKSOPELLI on hyvin vihaliemessään kypsynyt, koristeena voidaan käyttää persiljaa.
Kyntilät antavat tilaisuuteen hohtoa. Muista panna kynttilä kynttilänjalkaan eikä vakan alle.
Jos olet jo saanut hopeiset keittiökalusi takaisin KANIsta, käytä kattauksessa niitä. Haarukka laitetaan lautasen vasemmalle puolelle.
Sitten ei muuta kuin nautiskelemaan! - Her_Kuttelija
nau_tiskelija kirjoitti:
Suola nähdäkseni riittää.
Kun tämä nyt työstettävä LAAKSOPELLI on hyvin vihaliemessään kypsynyt, koristeena voidaan käyttää persiljaa.
Kyntilät antavat tilaisuuteen hohtoa. Muista panna kynttilä kynttilänjalkaan eikä vakan alle.
Jos olet jo saanut hopeiset keittiökalusi takaisin KANIsta, käytä kattauksessa niitä. Haarukka laitetaan lautasen vasemmalle puolelle.
Sitten ei muuta kuin nautiskelemaan!Vihaliemessä kypsytetty ja persiljalla koristeltu LAAKSOPELLI vaikuttaa herkulliselta.
- kielelleherahtaja
nau_tiskelija kirjoitti:
Suola nähdäkseni riittää.
Kun tämä nyt työstettävä LAAKSOPELLI on hyvin vihaliemessään kypsynyt, koristeena voidaan käyttää persiljaa.
Kyntilät antavat tilaisuuteen hohtoa. Muista panna kynttilä kynttilänjalkaan eikä vakan alle.
Jos olet jo saanut hopeiset keittiökalusi takaisin KANIsta, käytä kattauksessa niitä. Haarukka laitetaan lautasen vasemmalle puolelle.
Sitten ei muuta kuin nautiskelemaan!k.usi hurahtaa kielelle
- itkettäjä
nau_tiskelija kirjoitti:
Suola nähdäkseni riittää.
Kun tämä nyt työstettävä LAAKSOPELLI on hyvin vihaliemessään kypsynyt, koristeena voidaan käyttää persiljaa.
Kyntilät antavat tilaisuuteen hohtoa. Muista panna kynttilä kynttilänjalkaan eikä vakan alle.
Jos olet jo saanut hopeiset keittiökalusi takaisin KANIsta, käytä kattauksessa niitä. Haarukka laitetaan lautasen vasemmalle puolelle.
Sitten ei muuta kuin nautiskelemaan!Sipulia voisi hieman käristää tähän LAAKSOPELLIin. Sipuli itkettää.
- pap_rika
nau_tiskelija kirjoitti:
Suola nähdäkseni riittää.
Kun tämä nyt työstettävä LAAKSOPELLI on hyvin vihaliemessään kypsynyt, koristeena voidaan käyttää persiljaa.
Kyntilät antavat tilaisuuteen hohtoa. Muista panna kynttilä kynttilänjalkaan eikä vakan alle.
Jos olet jo saanut hopeiset keittiökalusi takaisin KANIsta, käytä kattauksessa niitä. Haarukka laitetaan lautasen vasemmalle puolelle.
Sitten ei muuta kuin nautiskelemaan!paprikaa, ehkä
- PollaSekaisin
Mielisairas vanhoillislestadiolainen teki jälleen avauksen.
Mielisairaus riivaa voimakkaasti vanhoillislestadiolaisia. Harhaopit sekoittavat ihmisten pään.- nositten
Niuvassako oot?
- Jäiköekanäykkäsyllä
suu auki?
- HAUs_kA
hauskaa ainakin on
- parkaraukka
Suola ei onneksi ole kovin kallista. Tilaisuuden tullen sitä voisi roiskia epäuskoisten joukkoon ämpärikaupallakin kunhan vain varoo, ettei kolistele ämpärillä epäuskoisten päänuppiparkoja.
- ky_se_li_jä
Käytätkö sinä meri- vai vuorisuolaa?
- valkosipuli-
aromisuolaa. Se antaa vihaliemelle sävähdyksen.
- pappiako_tarkoitat
Tarkoitatko Sulilaa, sitä haaparantalaista pappia?
- tarkoittaja
Juuri sitä tyyppiä tarkoitan
- Nuda_veritas
Luulit sinulla olleen suolatonta suolaa?!
Voi sinua! Keskellä talvea! Koditonta, piestyä, janoista ja nälkäistä nudistia! Ei oo helppoo sulla! Ei ole sinulla helppoa! Joudut nyt kärsimään, kun et ostanut tosiuskiksen kaupasta tosiuskiksen suolatonta suolaa! Perunatkin tosiuskiksen mansikkamaalta, ostaa paukautit!
1. Korinttolaiskirje 4
11 Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että janoa, olemme alasti, meitä piestään, ja me kuljemme kodittomina,- vaivannäkijä
###
Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että janoa, olemme alasti, meitä piestään, ja me kuljemme kodittomina,
###
Semmoista vaivannäköä se on tämä Jumalan lapsen taivaö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840