Et sitten saa tulkita tai ajatella niin

Että näytin tänään vihaiselta/ surulliselta/ koekaniinilta joka on menossa viimeiselle piikille... ja vetää siitä johtopäätöksiä että olisin vihainen, surullinen, pelokas. Samoin et saa empatioida mun työmäärää. Ittelläs on :). Tai tulkita rivien välistä taas samaa mitä yllä. En ole. Olen samaa mitä ennenkin. Ja tykkään susta. Mutta susta en osaa sanoa mitään, kun se ei ajatuksia lukemalla onnistu :1.
7187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei kun näytit tänään iloiselta, ainakin ne pari lyhyttä vilausta jonka sua vain näin :) Ahdistaako sua oikeasti mun tulkinnat?

Äänestä
  • Mihinkähän aikaan mahdoit nähdä? Olinkohan se jonka näit :) koska minusta olin totinen. Jos oisit hän niin ahdistaisi kyllä joo paitsi jos ne osuu oikeaan. Ihmisistä ei saa tehdä johtopäätöksiä sen mukaan miltä ne milloinkin näyttää.

    Äänestä

  • Puolen päivän aikoihin. Kuulostat aika nuorelta, joten en edes usko sun olevan hän, kunhan vain vastailin.

    Äänestä

  • tarkkailija_n kirjoitti:

    Puolen päivän aikoihin. Kuulostat aika nuorelta, joten en edes usko sun olevan hän, kunhan vain vastailin.

    Juu ei kohdattu ei - vahvistan. Mua on sanottu nuoren näköiseksi mutta että vielä kuulostakin, kiitos ja niiaus :)

    Äänestä

Itse olen lopun kyllästynyt diipadaapa-kaverisuhteisiin, enkä kaipaa sellaisia lainkaan. Sensijaan haluaisin jutella oikeasti vähän vakavammista teemoista, ihmetellä? Eli missä sellaisia ihmisiä harrastaa ja majailee?

Äänestä

Kannattaa tosiaan hankkia muutama uusi harrastus, niin ei ajatukset pyöri ympyrää!

Äänestä

Töissä ennen kahdeksaa minuun pisti lujaa, ettet vaan ollut pistoksella ja vähän lievemmin
uudelleen iltapäivällä. ..mistä se, au. :) Päivä meni hyvin, olitko silti pikkuriikkisen surullinen?
Luopumassa jostakin, niin kuin minäkin. Olen samaa myös1. Yhden kommentin laitoin aamusella. ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


samaolen kirjoitti:

Että näytin tänään vihaiselta/ surulliselta/ koekaniinilta joka on menossa viimeiselle piikille... ja vetää siitä johtopäätöksiä että olisin vihainen, surullinen, pelokas. Samoin et saa empatioida mun työmäärää. Ittelläs on :). Tai tulkita rivien välistä taas samaa mitä yllä. En ole. Olen samaa mitä ennenkin. Ja tykkään susta. Mutta susta en osaa sanoa mitään, kun se ei ajatuksia lukemalla onnistu :1.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu