toisenlainen evankeliumi

sam73

Jeremia 16; 19 "herra, minun voimani ja varustukseni, minun pakopaikkani hädän päivänä ! Sinun tykösi tulevat pakanat maan ääristä ja sanovat: petosta vain perivät meidän isämme, turhia jumalia, josta ei ainoakaan auttaa taida. Eikö sana jo herätä petosta ja vääriä jumalia tämäkin aika on täynnä, olemme eksyneet vääränlaiseen evankeliumiin missä ei ole totuutta. Ylösnoussutta jeesusta golgatan ristiltä me tarvitsemme pysyisimme sovituksessa hänessä. Näin unen jo vuosia sitten missä jeesus käveli ristin kanssa ympäri suomea eikä kukaan seurannut häntä ! Jotenkin tuo uni on tullut mieleeni enemmän ja enemmän ! Mutta voisin ymmärtää sen näin että se risti edustaa myös minua olenhan sovitettu hänen kauttansa golgatan verisen ristin kautta. Hän odottaa meitä että nistaisimme ristimme ja seuraisimme häntä. Silloin ihmisjoukot seuraavat häntä kun nostamme katseen häneen JEESUS RISTILLÄ !! Jer 16:21 "sentähden katso minä saatan heidät tuntemaan-tuntemaan tällä haavaa minun käteni ja minun voimani, ja he tulevat tietämään , että minun nimeni on herra

9

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KunnioitaHerraa

      Etkö osaa kunnioittaa Herraa ja kirjoittaa Hänen nimeään isolla alkukirjaimella.

      • sam73

        Kunniotukseni ei ole kiinni isoista kirjaimista. Silti Jeesus on Herra !


    • trivia

      Aloitus opiskelee verijeesusta. Verijeesus ratkaisisi maailman ongelmat.
      Aloitus ei snaijannut Jeremian sanoja asiayhteydessä.

      Jeremian jumala petti kansansa. Tästä olisi tullut lähteä.
      Jeremian kirja on lähes kokonaan valitusvirsi sille miksi oletettu Herra (Jahve) antoi sodassa voiton Babylonian Nebudnesarille 587 eaa. Babylonia voitti vaikka kuinka jahvelaiset rukoilivat jumalaansa. Sodassa voittaa vahvempi armeija rukouksista piittaamatta. Oli turha tukeutua HERRAAN sen jälkeen kun Babylonia tuhosi Jerusalemin temppelin ja kaupungin sekä vei suuren osan kansaa sotavangeiksi. Historiallinen tapahtuma tapahtui jumalista tai niiden oletetusta tahdosta riippumatta.

      Tässä tapauksessa HERRA olisi antanut pakanoille loistavan sotavoiton.
      Toisessa tapauksessa HERRA olisi antanut omaisuuskansalleen sotavoiton.
      Mitä siitä on pääteltävissä? Teologit selittävät jälkikäteen historian tapahtumia henkimaailmojen kautta kun se tulee selittää tapahtumainkulun kautta. Olemisen kautta.

      Huomioitava on se, että suomalaiset eivät ole VT:n HERRAN omaisuuskansaa, joten VT:n HERRA on suomalaisille pakanajumala.

      • sam73

        Asia yhteys on ehkä väärä ok ! Mutta vanhan testamentin jumala on minulle sama juin uuden en erottele niitä on vaan yksi jumala. Uudessa testamentista olisin voinut ottaa moniakin kohtia mitkä varmaan sopisivat. Se että koin kohdan sopivaksi ja jeremian kirjaa historiaa en tiennyt kiitos siitä. En ole opettaja enkä varmaan oppilaskaan. Silti uskon jeesukseen se että tietoni on vajavainen Herra tietää sen en lähde siitä kiistelemään . Veri kuitenkin edustaa tässä tapauksessa minulle puhdistusta ja sitä kautta saan myös uskoa häneen että Jeesus elää edelleen aina ja ikuisesti !


      • Ukko on meidän suomalaisten jumala.
        Voidaanko ketään muuta kunnioittaa nimellä Taivaan Isä.
        Eläköön Ukko :)


    • trivia

      "Asia yhteys on ehkä väärä ok ! Mutta vanhan testamentin jumala on minulle sama juin uuden en erottele niitä on vaan yksi jumala. "

      Yksilö voi ajatella noin.
      Kristilliset teolgit vääntävät VT:n jumalan ja Kristuksen samaksi henkiolennoksi. He valehtelevat tietoisesti. Kristuksen ja Herran teologia ovat toisilleeen mekoisesti erilaisia.
      1. Pelastusteoria on erilainen. Herra-uskoiset pääsevät kaikki manalaan teoistaan riippumatta ja Herra voi kostaa kuolleille yksilöille haudan takanakin. Pakanauskontojen mukaan ihmiset pääsivät samoin manalaan, mm. muinaissuomalaiset.
      Kristinuskossa kuoleman jälkeen voi joutua yhteen kahdesta osastosta. Helvettiin (paha ja jatkuva kidutus) tai paratiisiin. Kristittyjen jumala Kristus lajittelee ihmiset joko vankilaan tai vapauteen. Uskonnottomat, olivatpa kuika hyviä ihmisiä tahansa, joutuvat opin mukaan kidutukseen.
      2. Juutalaisuskossa tulee uskoa Herraan. Kristinuskossa tulee uskoa veriseen Jeesukseen.
      3. Herra-uskonto oli alunperin kansallisuskonto. Herra-uskovat tulevat hallitsemaan maailmaa.
      Kristinusko irtautui kansallisista rajoista ja siitä tuli globaali ideologia. Eri kansallisuuksia edustavat kristityt tulisivat hallitsemaan maailmaa. Kristityt itse kiistelevät, ketkä olisvat oikeita hallitsijakristittyjä. Helluntailaisetko vai muut.
      Herra-uskonto on edelleen voimassa. Israel on luvatun kansan (herrauskovaisten) valtio ja opin mukaan muu maailma tulee joskus maksamaan sille pappisveroa ja kumartamaan Israelia.
      Molempien uskontojen sisältö on pahimman laatuista rasismia.
      4.Herra-uskossa ei ole jumalan sijaiskärsjiää. Kristinuskossa on ja se on kaksijakoinen. Se olisi kolminaisopin mukaan Jeesus-jumala ja evankeliumien mukaan Jeesus-ihminen.
      5. Herra-uskossa on paljon islamin kanssa yhteissen kaltaisia tapa- ja ruokailusääntöjä ja joita kristinuskossa ei ole.

      Tässä muutama. Raamatun VT:n ja UT:n jumalat ovat erilaisia oppiensa sisällön suhteen ja se ratkaisee. Kristityt palvoessaan VT:n tekstejä palvovat pakanajumalan tekstejä.
      Huomattakoon että myös UT:n katsomukset ovat monelta osalta ihmisyyden vastaisia.

    • tsal

      Kristinusko on perustamisestaan lähtien vainonnut juutalaisuskoisia. Jos kerran juutalaisuus ja kristinusko uskoisivat samaan jumalaan, miksi heillä olisi riittaa keskenään tai kristityt surmanneet juutalaisuskovia suuret määrät.
      Tosi on että kristityt ovat teloneet uskonriidoissa toisiaankin. Muistamme tässä yhteydessä vain raa'an ja verisen 30-vuotisen sodan 1600 luvulla. Siinä katoliset ja ruotsalaiset luterilaiset taistelivat vallasta Keski-Euroopassa.

    • meria

      Kirjoitusten yhteys reaaliseen elämänkulkuun on tutkittava. Muuten ei pääse jyvälle.

    • Nuda_veritas

      Jeremia 16
      19 Herra, minun voimani ja varustukseni, minun pakopaikkani hädän päivänä! Sinun tykösi tulevat pakanat maan ääristä ja sanovat: "Petosta vain perivät meidän isämme, turhia jumalia, joista ei ainoakaan auttaa taida.
      20 Voiko ihminen tehdä itsellensä jumalia? Eivät ne jumalia ole!"
      http://is12.snstatic.fi/img/1920/1288349987299.jpg
      http://img.yle.fi/uutiset/ulkomaat/article5664907.ece/ALTERNATES/w580/puola jeesus patsas pää
      21 "Sentähden, katso, minä saatan heidät tuntemaan-tuntemaan tällä haavaa-minun käteni ja minun voimani, ja he tulevat tietämään, että minun nimeni on Herra."
      http://www.ts.fi/teemat/matkailu/60819/4/60820.jpg

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2328
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2193
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1545
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1494
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1427
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    9. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe