Pidätys T5PC:ssä.

>Pyramiidikuningas pidätettiin huijauksista epäiltynä Norjassa.<

Norjan poliisi pidätti torstaina maan etsityimmän miehen Jim Woldenin,
jota epäillään isosta sijoitushuijauksesta. Noin 70.000 ihmistä menetti
rahat pyramidipelissä, johon osallistui myös puolisen tuhatta suomalaista.

Uutistoimisto TT:n mukaan T5PC-yhtiön sijoituksissa hävisi noin miljardi
kruunua eli 112 miljoonaa euroa. Viime vuonna perustettu yhtiö myi miljoo-
nittain perustajiensa osakkeita sijoittajille, jotka eivät saanetkaan niitä myytyä.

Kauppaa varten piti perustaa internet-tavaratalo eli jonkinlainen elektroninen
Pörssi, joka ei kuitenkaan koskaan aloittanut toimintaansa.

Yhtiön osakkeita mainostettiin myös suomenkielisillä internet-sivuilla, jotka
eivät enää torstaina toimineet.

HS. 3.12.2004

Mitä me tästä opimme, onko WGI ja ACN seuraavat, kysyn vaan.
321740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Eihän ne kai mitään rikosta tehneet? Jos mä myyn tyhjän yhtiön idiooteille monella sadalla miljoonalla, niin en mä ole rikollinen vaan se ostaja on tyhmä.

Äänestä
  • Lue Hesarin teksti, ennen kuin teet kysymyksen.

    Äänestä

  • Et lukenut kuin otsikon. kirjoitti:

    Lue Hesarin teksti, ennen kuin teet kysymyksen.

    Mutta en siltikään ymmärrä rikosta. Tai siis luin ton ylläolevan, itselle ei tule Hesaria, joten siellä saattaa tietysti olla lisää. Mutta eihän tuossa ole mitään rikosta edelleenkään. Jos sä ostat noteerattoman yhtiön osakkeita kauheeseen ylihintaan, niin siinä on aina riski ja nyt se toteutu. Toi ettei tullut jotain virtuaalipörssiä tai mikä se olikaan, niin merkkaa vaan sitä, että suunnitelmat kusi.

    Äänestä

  • .... olet rape!

    Äänestä

  • hörpöti, hörpöti kirjoitti:

    .... olet rape!

    fiksuna sä varmaan pys´tyt sitten sivitämään mua?

    Äänestä

  • rape kirjoitti:

    heh heh...voiko joku tosiaan olla noin tyhmä?

    Ei, ei ole väärin myydä tyhjää yhtiötä, mutta silloin pitää kertoa ostajille, että yritys on tyhjä.

    Kyllä, kyllä on väärin myydä tyhjä yhtiö ja väittää ostajille jotain aivan muuta ja "hävittää" rahat.

    Rape, sitä kutsutaan huijaukseksi ja se on laitonta ja näin ollen rangaistava teko.

    Jokohan sinäkin tästä hiukan viisaantuisit?

    Äänestä

  • Örjan kirjoitti:

    Eikös toi ollut alotteva yhtiö? Mikäs se muu voisi olla kuin tyhjä yhtiö, eihän markkinointiyhtiössä oikeastaan ole edes yhtään mitään normaalistikaan. Arvohan muodostuu pelkästään odotuksista, koska mitään omaisuutta ei todellakaan ole.
    Toi toinen sitten, nehän myi osakkeita? Jos mä myyn yhtiöni osakkeet, ne on mun rahoja, ei yhtiön!

    Ethän oikeasti oo noin idiootti? Miten sä kehtaat vielä jatkaa tätä?

    Äänestä

  • rape kirjoitti:

    Eikös toi ollut alotteva yhtiö? Mikäs se muu voisi olla kuin tyhjä yhtiö, eihän markkinointiyhtiössä oikeastaan ole edes yhtään mitään normaalistikaan. Arvohan muodostuu pelkästään odotuksista, koska mitään omaisuutta ei todellakaan ole.
    Toi toinen sitten, nehän myi osakkeita? Jos mä myyn yhtiöni osakkeet, ne on mun rahoja, ei yhtiön!

    Lyhyesti näin.

    Ihmisiltä on valehtelemalla saatu rahaa ja tämä on yhtäkuin huijausta.

    Huijaaminen on laitonta ja siitä pitää rankaista.

    Yli 100 milj. euroa joilla piti perustaa "web-shop" ovat hävinneet...Rape hyvä...hävinneet.

    Jim Wolden myymässä osakkeita ei ole sama asia kuin Rape Suomesta myymässä henk.koht. osakkeita. Wolden myy niitä yli 100M/€ ja huijaustarkoituksessa...näetkö nyt nämä juonenkäänteet?

    Etpä tietenkään :P

    SATAKAKSITOISTAMILOONAAEUROA on hävinnyt. VARASTETTU.

    *läps läps* rape herää HERÄÄÄÄÄÄ

    Äänestä

  • Örjan kirjoitti:

    Lyhyesti näin.

    Ihmisiltä on valehtelemalla saatu rahaa ja tämä on yhtäkuin huijausta.

    Huijaaminen on laitonta ja siitä pitää rankaista.

    Yli 100 milj. euroa joilla piti perustaa "web-shop" ovat hävinneet...Rape hyvä...hävinneet.

    Jim Wolden myymässä osakkeita ei ole sama asia kuin Rape Suomesta myymässä henk.koht. osakkeita. Wolden myy niitä yli 100M/€ ja huijaustarkoituksessa...näetkö nyt nämä juonenkäänteet?

    Etpä tietenkään :P

    Mistä ne myynnissä olevat osakkeet tulivat? Ei toi ollut mikään osakeanti vaan myynti, vai olenko mä muka väärässä? Eikös niiden sivuilla ollut lueteltunakin ne, jotka myivät osakkeita? Jos mä myyn omistamani osakkeet, niin eikö rahat päädy mun taskuuni? Vai onko Norjassa jotenkin muunlainen systeemi?
    Jos te olette kerran niin viisaita, niin koittakaa nyt kertoa se laiton osuus tuosta? Summa ei todista mitään muuta kuin ostajien tyhmyyden. Web-shopin puute on vain suunnitelmien kuseminen Ja sitä paitsi yhtiöllähän on nyt uudet omistajat, eikös se ole niiden vastuulla toteuttaa tuo?

    Yrityksen johdolla on henkilökohtaisia osakkeita.

    Yrityksen johto valehtelee saadakseen myytyä osakkeet.

    Yrityksen johto on siis huijanut.

    Yritykse johto pitää laittaa maksamaan velkansa.

    RAPEEEE...

    *kröhöm*

    Yritän vielä kerran kärsivällisesti ja kansantajuisesti :P

    Laiton osuus on siis se että T5PC:n johtajat ovat valehdelleet ja manipuloineet ihmisiä ja myyneet sitten osakkeita yli sadalla miljoonalla eurolla. Sen jälkeen pistetään yritys konkurssiin ja hävitään rahojen kanssa.

    Hhmmm...luulenpa että jostain syystä sinä et vieläkään näe tuossa mitään laitonta.

    Äänestä

  • john kirjoitti:

    Huijannut muka miten? Eli missä tässä on mukamas se rikos?
    Mä laitan pystyyn osakeyhtiön, pääomaa löytyy tililtä se 8500 euroa. Yhtiöllä on 100 000 osaketta, mä omistan ne kaikki. Kyseessä on verkostomarkkinointiyhtiö, joten mä tarvin verkostomarkkinoijia. Mutta jotta mun yhtiöni tuotteita voisi myydä tuolla periaatteella, henkilön tarvii olla osakkeenomistaja. Kerron suuret suunnitelmani näille verkostoijille ja hehän innostuu, 100 000 henkilöä ostaa kaikki mun osakkeeni 1000 euron kappale hintaan. Yhteensä mun taskuun tippuu 1 000*100 000= 100 000 000 miljoonaa. Tuskinpa Norjassakaan tosiaan on lakia, joka velvottaisi osakkeen omistajaa antamaan nuo rahat yhtiölle ja samalla takaisin osakkeita ostaneille henkilöille. Koska toihan on nyt kokonaan näiden verkostoijien omistama yhtiö, aivan sataprosenttisesti. Mulla ei ole itseasiassa enää mitään sananvaltaa yhtiön tekemisiin, koska mähän en enää omista sitä. Jos mä olen myös töissä siellä, niin asia on tietenkin hieman eri, mutta eipä tuolla 8 500 eurolla mitään maailmaa valloteta, pitäähän munkin palkan juosta vaikka multimiljönääri olisinkin, toi raha menee siihen muutamassa kuukaudessa. Jos jotain suunnitelmia halutaan toteuttaa, niin kyllä omistajilta pitää löytyä lisää rahoitusta. Kyllä näin homma menee ainakin kaikkien muiden alojen kohdalla.

    krijotin tota ylläolevaan, joten en huomannut tätä, mutta eipä tuossa ole edelleenkään mun mielestä mitään rikollista.
    Voisitko sä kertoa tuon huijauksen ihan askel askeleelta?

    Äänestä

  • rape kirjoitti:

    Huijannut muka miten? Eli missä tässä on mukamas se rikos?
    Mä laitan pystyyn osakeyhtiön, pääomaa löytyy tililtä se 8500 euroa. Yhtiöllä on 100 000 osaketta, mä omistan ne kaikki. Kyseessä on verkostomarkkinointiyhtiö, joten mä tarvin verkostomarkkinoijia. Mutta jotta mun yhtiöni tuotteita voisi myydä tuolla periaatteella, henkilön tarvii olla osakkeenomistaja. Kerron suuret suunnitelmani näille verkostoijille ja hehän innostuu, 100 000 henkilöä ostaa kaikki mun osakkeeni 1000 euron kappale hintaan. Yhteensä mun taskuun tippuu 1 000*100 000= 100 000 000 miljoonaa. Tuskinpa Norjassakaan tosiaan on lakia, joka velvottaisi osakkeen omistajaa antamaan nuo rahat yhtiölle ja samalla takaisin osakkeita ostaneille henkilöille. Koska toihan on nyt kokonaan näiden verkostoijien omistama yhtiö, aivan sataprosenttisesti. Mulla ei ole itseasiassa enää mitään sananvaltaa yhtiön tekemisiin, koska mähän en enää omista sitä. Jos mä olen myös töissä siellä, niin asia on tietenkin hieman eri, mutta eipä tuolla 8 500 eurolla mitään maailmaa valloteta, pitäähän munkin palkan juosta vaikka multimiljönääri olisinkin, toi raha menee siihen muutamassa kuukaudessa. Jos jotain suunnitelmia halutaan toteuttaa, niin kyllä omistajilta pitää löytyä lisää rahoitusta. Kyllä näin homma menee ainakin kaikkien muiden alojen kohdalla.

    Eli jos sinä teet tuon kaiken tarkoituksena huijata ihmisiltä rahaa niin se on laitonta, niinkuin T5PC:n tapauksessa kävi. Jos sinä teet tuon kaiken tarjoituksena oikeasti perustaa toimiva firma niin se on hyvä idea ja sinusta tulee rikas!

    Vai mitä mieltä sinä?

    Ei mua aikomuksistani voi rangaista vain teoista. Oli päämäärä kumpi tahansa, niin mähän olen tehnyt tasan tarkkaan samat asiat.
    Tästä voidaan ottaa myös käytännön esimerkki. Sonera niminen yhtiö mainosti kovasti teknistä etevymmyyttään ja maailmanvalloitustaan muutama vuosi sitten. Monet ostivatkin pörssistä osakkeita jopa 90-100 euroa kipale. Noi jututhan olivat puhtaasti keksittyjä. Mitäs seuraamuksia tuosta on ollut ex-omistajille, jotka olivat tarpeeksi fiksuja ja myivät tuolloin osakkeet?

    Siis toihan on kusetus, en kiellä sitä, mutta se ei riko mitään lakia.

    Ihan ensimmäiseksi, ei lähdetä siihen että verrataan T5PC:tä ja Soneraa. Sen verran että Sonera on toimiva mijoonaluokan yritys jolla on useita satoja työntekijöitä ja josta jopa valtio omistaa osan ja valvoo sen toimintaa. Soneraa ei perustettu vain jotta tavallisilta ihmisiltä saisi huijattua rahaa.

    "Siis toihan on kusetus, en kiellä sitä"
    Ihmisiltä rahojen huijaaminen on laitonta.

    Sä vaan nyt toistat tuota yhtä ja samaa. En mä huijaa tuossa ketään. Mä kerron osakkeenostajille pääoman ja nykysen omistusrakenteen. Ne ostaa koko yhtiön multa, enhän mä voi edes tehdä yhtään mitään enää asian suhteen, kun en enää omista yhtiötäkään! Jos tosta joku haastaisi mut oikeuteen, niin mikähän olisi syy? Mä perustin yhtiön ja laadin suunnitelman,ja lisäksi mä hommasin 100 000 henkilön verkoston sille. Mitä mun vielä pitäisi tehdä, tehdä työtä sille yhtiölle palkatta ja rahoittaa sen toiminta omasta pussistani vai? Käytännössähän suunnitelmat kusee uusien omistajien takia (eli samojen, jotka haastoivat mut oikeuteen), ne eivät ole vaan halukkaita tekemään mitään asian edistämiseksi. Edelleenkin, näytä se lakipykälä, jota mä mukamas rikon tossa?
    Ja vielä tuosta Sonerasta, asia on täysin sama, ei sitä yhtiön koko tai omistajat muuta.

    Nyt kaivan sulle muutaman lakitekstin niin ehkä sitten uskot. Vihdoin ja viimein.

    30 luku
    Elinkeinorikoksista
    1§
    Markkinointirikos
    Joka tavaroiden, palveluksien, kiinteistöjen, arvopapereiden tai muiden hyödykkeiden ammattimaisessa markkinoinnissa antaa markkinoinnin kohderyhmän kannalta merkityksellisiä totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja, on tuomittava markkinointirikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

    SEKÄ 1§

    ja

    2§
    Törkeä petos
    Jos petoksessa

    1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä,

    2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,

    3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai

    4) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa

    ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

    Yritys on rangaistava.

    No edelleenkin, missä se rikos on? Mikä mun toiminnassani on rikkonut esim noita lakeja?
    Mä olen antanut täysin rehellisesti kaikki tiedot. Yhtiö on verkostomarkkinointiyhtiö, tällä hetkellä ei ole mitään toimintaa tai tuloja, koska verkostoa on alettu juurikin rakentamaan. Yhtiöllä on varoja 8500 euroa, osakkeita on 100 000 kappaletta ja mä omistan ne kaikki. Lisäksi kyseessä on osakemyynti.
    Ton jälkeen sun pitää kyllä löytää jokin laki, joka rankasee mua sun omasta tyhmyydestäsi, jotta tosta tulisi rikos.
    Tää asia ei kyllä nyt etene yhtään, koska sä kuvittelet asian olevan rikoksen, heti kun sä vaan tunnet itsesi kusetetuksi. Asia ei ole näin, kaikki tiedot on annettu rehellisesti.
    Mutta jos sä olet toista mieltä, niin kerro mitä totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa tietoa mä olisin antanut? Mä tavoittelen myös huomattavaa hyötyä, mutta ei tuo tee mun toiminnastani rikosta, se vaatii myös petosta. Missä se petos on, mä olen ollut aivan täysin rehellinen jokaisen antamani tiedon kohdalla. En ole myöskään jättänyt mitään mainitsematta. Ostajat on saaneet aivan tasan tarkkaan sen mitä ovat ostaneetkin, eli osuuden isosta verkostomarkkinointiyhtiöstä. Se ettei tuolla ole todellisuudessa arvoa, johtuu tasan tarkkaan vain siitä, etteivät markkinoijat saa tulosta aikaiseksi. Tostahan ton arvo muodostuu. Verkoston arvo ei nouse tippaakaan sillä, että rahoja siirrellään taskusta toiseen verkoston sisällä. Kokonaismyynti se on joka ratkaisee!

    Suora lainaus:
    "Osakkaiden annettiin ymmärtää, että yhtiöllä on laajaa kansainvälistä toimintaa. Todellisuudessa kaupankäynti yhtiön osakkeilla oli olematonta ja jäsenetuudet rajoittuivat muutamaan halpatavaraan."

    heh heh...jokohan sinäkin nyt näkisit yhteyden edes tähän... -->

    "1§
    Markkinointirikos
    Joka tavaroiden, palveluksien, kiinteistöjen, arvopapereiden tai muiden hyödykkeiden ammattimaisessa markkinoinnissa antaa markkinoinnin kohderyhmän kannalta merkityksellisiä totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja, on tuomittava markkinointirikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi."

    Jos vielä väität vastaan niin sitten olet jo kummallinen kaveri :P

    Jos sä tai joku muu vielä jatkaa tosta, niin kertokaa nyt, mikä mun toiminnassani olisi se rikos. Petoksia ja huijauksia voidaan tehdä ja laitkin löytyy noihin, mutta pitäähän mun kumminkin syyllistyä jollain tavalla noihin ennen kun mua voidaan rangaista niistä, vai mitä. Joten mikä tossa on ollut se petos tai huijaus?

    heh heh...

    nyt mä en kyllä enää vastaa...

    ...jos et tosiaan vielä tuosta edellisestäkään VIIMEISTÄÄN tajunnut niin sun kohdalla toivo on menetetty :P

    ...huh huh...öitä

    Ei perkele...sä olet kännissä tai sitten vaan esität tyhmää kiusataksesi minua...perkele kun menin helppoon...

    Noh...en mene enää...

    Kyllä mä vähän miettisinkin ettei kukaan nyt aikuisten oikeesti voi noin tyhmä olla :P

    Äänestä

  • Örjan kirjoitti:

    Suora lainaus:
    "Osakkaiden annettiin ymmärtää, että yhtiöllä on laajaa kansainvälistä toimintaa. Todellisuudessa kaupankäynti yhtiön osakkeilla oli olematonta ja jäsenetuudet rajoittuivat muutamaan halpatavaraan."

    heh heh...jokohan sinäkin nyt näkisit yhteyden edes tähän... -->

    "1§
    Markkinointirikos
    Joka tavaroiden, palveluksien, kiinteistöjen, arvopapereiden tai muiden hyödykkeiden ammattimaisessa markkinoinnissa antaa markkinoinnin kohderyhmän kannalta merkityksellisiä totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja, on tuomittava markkinointirikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi."

    Jos vielä väität vastaan niin sitten olet jo kummallinen kaveri :P

    "Osakkaiden annettiin ymmärtää, että yhtiöllä on laajaa kansainvälistä toimintaa. Todellisuudessa kaupankäynti yhtiön osakkeilla oli olematonta ja jäsenetuudet rajoittuivat muutamaan halpatavaraan."

    Miten laaja kansainvälinen toiminta ja osakkeilla tapahtuva kaupankäynti sekä jäsenetuudet kuuluvat toisiinsa?

    Äänestä

Tonne ei enää pystynyt vastaamaan, niin jatketaan tähän.
Sun örjan on ihan turha naureskella, sä yrität tolla peittellä vaan omaa tyhmyyttäsi ja se ei todellakaan toimi.
Sä et ole osottanut ensimmäistäkään rikosta! Edellyttäen ettei verkostomarkkinointi ole siis rikos.
Sun ymmärrys ei nyt selvästikään vaan riitä tähän. Esimerkiksi tulevaisuuden suunnitelmien pissiminen ei ole rikos. Sitä sattuu ja lisäksi ne ei ole enää vanhojen omistajien vastuulla. Ei myöskään mitkään jäsenetuudet, sähän omistat nyt sen yhtiön. Se on ihan sun oma päätös miten paljon noita jaellaan. Toiminnan laajuuskin riippuu vain ja ainoastaan sun ja muiden markkinoijien omasta toiminnasta, sä siis valitat omasta laiskuudestasi? Osakkeilla käytävällä kaupankäynnilläkään ei ole mitään väliä, ei tohon kuulu mikään sun sijoituksesi turvaaminen. Vai onko Nokialla esim tuollaista, yhtiö korvaa jos sä menetät rahaa sijoittaessassi sen osakkeisiin. Tollanenhan olisi aivan täydellinen vitsi. Ja miten muka vanhoja omistajia voisi syyttää siitä ettet sä saa myytyä ostamiasi osakkeita eteenpäin?
Noi sun valituksen aiheet on niin epätodellisia kun olla ja voi! Ilmeisesti sun pään on nyt sekottanut toi pyramidihomma. Sillä ei ole yhtiölle eikä sen omistajille mitään arvoa, rahaa ei synny tyhjästä! Kaikki arvo tulee vain ja ainoastaan uusien omistajien omasta toiminnasta, jos homma kusee, niin se kusee heidän takiaan!
Se on ihan noin yksinkertasta!
Edelleenkin jos sä olet toista mieltä, niin osota se rikos! Kaikki tiedot on annettu rehellisesti, sä olet samoin saanut kaiken mistä olet maksanut. Se, että mä pyytäisin tuosta valtavaa ylihintaa ei ole rikos. Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa! Sun tyhmyys ei ole todellakaan mun vikani, eikä mua voida siitä myöskään rangaista!

Äänestä
  • Itseasiassa toivottavasti toi örvänin ääliö ei enää kommentoisi tähän mitään, se kun ei pysty kun jankkaamaan turhanpäivästä paskaa.
    Laitan vielä tähän mikä on petos. Mä syyllistyisin petokseen, jos mä antaisin väärää tietoa yhtiön tilasta, vastuista jne, ja joku ostaisi sen yhtiön multa noiden tietojen perusteella. Ei toi voi olla niin vaikea asia tajuttavaksi.
    Mutta jos mä sen sijaan kerron rehellisesti ettei yhtiöllä ole yhtään mitään muuta kuin suunnitelmia ja joku maksaa tuon perusteella siitä 100 miljoonaa, niin se on pelkästään tyhmyyttä. Mistä tossa voi edes syyttää? Suunnitelmathan ei toteudu, kun sä et uutena omistajana tee mitään niiden eteen. Eihän sitä kukaan muukaan sun puolesta tee.
    Toisaalta, jos teistä jotkut on maksaneet tuollaisen hinnan tosta norskiyhtiön osakkeista, niin ei ihme ettette te tajua tätäkään.
    No, mä lopetan tähän. Ainakin siihen asti, että tähän tulee edes yksi järkevä kommentti.

    Äänestä

  • rape kirjoitti:

    Itseasiassa toivottavasti toi örvänin ääliö ei enää kommentoisi tähän mitään, se kun ei pysty kun jankkaamaan turhanpäivästä paskaa.

    Kyllä mun ainakin täytyy nyt olla samaa mieltä Norjan poliisin ja Örjaninen kanssa.

    Ne johtajat anto valheellista tietoa yrityksestä sillon kun ne esimerkiks väitti että yrityksellä on laajaa kansainvälistä tomintaa ja valehteluhan on huijausta.

    Ja saattaapi tässä olla paljon sellasta mitä me ei tiedetä.

    Vai väitätkö sä Rape että Norjan poliisi on pidättänyt ne ilman mitään aihetta?

    Sä olit sittenkin tosissas...etkä malta olla lukematta tätäkään :P

    hih hih...

    Kyllä kai sinä nyt ymmärrät että olet todennäköisesti ainut ihminen tällä foorumilla/maailmassa joka ei vielä ole ymmärtänyt.

    Oletko jo tehnyt valituksen Norjan oikeuslaitokselle väärän pidätyksen johdosta?:D

    huh huh...

    "Minäkö tyhmä? Nyt en taida ymmärtää"

    Äänestä

  • Neutralos kirjoitti:

    Kyllä mun ainakin täytyy nyt olla samaa mieltä Norjan poliisin ja Örjaninen kanssa.

    Ne johtajat anto valheellista tietoa yrityksestä sillon kun ne esimerkiks väitti että yrityksellä on laajaa kansainvälistä tomintaa ja valehteluhan on huijausta.

    Ja saattaapi tässä olla paljon sellasta mitä me ei tiedetä.

    Vai väitätkö sä Rape että Norjan poliisi on pidättänyt ne ilman mitään aihetta?

    Oon edelleenkin toista mieltä. Vaikka toi olisikin totta, niin eihän toi ole käytännössä mitään. Suomessa on pörssilistautumisten yhteydessä annettu paljon valheellisempiakin tietoja. Mä sanoin ton "vaikka toi olisikin totta" ihan sen takia, että tuohan on jostain lehdestä otettu suomennos. Toi on voitu kääntää väärin tai olla vaikka vaan väärä tulkinta tai aikamuotovirhe tms. Lisäksi toi on vain yksi yksittäinen lause, mä en voi tietää missä yhteydessä tuo on ollut. Jos niissä myyntiesitteissä on mainittu, että yritys on vasta aloittanut, niin kyllä tolla perusteella jo pitäisi ymmärtää ettei sillä voi olla vielä mitään toimintaa. Mutta vaikka mä olisin väärässä kaikesta tuosta, niin niillähän olisi laajaa kansainvälistä toimintaa, kun uudet omistajat vaan tekisivät jotain. Noiden vastuullahan se toiminta on, ei se varmasti ollut mikään salaisuus, että tuo on verkostomarkkinointiyhtiö. Niitähän on vaikka kuinka monessa maassa. Lisäksi on tietysti muistettava se tosiasia, että kun ne vanhat omistajat ovat luopuneet osakkeista, ei ne voi enää edes tehdä mitään, elleivät sitten ole töissä tossa lafkassa. Jos ne menee sinne tonkin jälkeen, niin se on varmasti rikos. Ja vaikka ne olisivat töissä siellä, niin kyllähän ihmisellä on aina oikeus erota.
    Tosta pidätyksestä mä en voi sanoa mitään, kun en tiedä yksityiskohtia. Sehän voi olla vaikka vaan turvaamistoimenpide, tai sitten ne ovat tehneet jotakin muuta, josta toi johtuu. Enhän mä just tuosta tapauksesta näitä kommentteja kirjottanut vaan lähinnä omasta esimerkistäni. Munhan pitäisi ensin tutustua tuohon norski-juttuun juurta jaksaen, jotta mä voisin sanoa onko siinä yhteydessä tehty rikoksia, lisäksi pitäisi tuntea Norjan lait.
    Tossa sijoittamisessahan on pidettävä mielessä sekin, että kyllähän siinä sijoittajaltakin vaaditaan tietyntason älyä. Ette te voi vedota jokaisessa päivänselvässä asiassa siihen ettei sitä oltu mainittu jossain. Ja tääkin on vapaa maa, se tarkoittaa myös sitä että ihmisillä on vapaus olla myös tyhmiä. Ei täällä ole joku aina holhoamassa teitä ja pelastamassa tyhmyyksiltä.

    Äänestä

saako osakkeita vielä jostain?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näin tänään kirjoitti:

>Pyramiidikuningas pidätettiin huijauksista epäiltynä Norjassa.<

Norjan poliisi pidätti torstaina maan etsityimmän miehen Jim Woldenin,
jota epäillään isosta sijoitushuijauksesta. Noin 70.000 ihmistä menetti
rahat pyramidipelissä, johon osallistui myös puolisen tuhatta suomalaista.

Uutistoimisto TT:n mukaan T5PC-yhtiön sijoituksissa hävisi noin miljardi
kruunua eli 112 miljoonaa euroa. Viime vuonna perustettu yhtiö myi miljoo-
nittain perustajiensa osakkeita sijoittajille, jotka eivät saanetkaan niitä myytyä.

Kauppaa varten piti perustaa internet-tavaratalo eli jonkinlainen elektroninen
Pörssi, joka ei kuitenkaan koskaan aloittanut toimintaansa.

Yhtiön osakkeita mainostettiin myös suomenkielisillä internet-sivuilla, jotka
eivät enää torstaina toimineet.

HS. 3.12.2004

Mitä me tästä opimme, onko WGI ja ACN seuraavat, kysyn vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu