-Ompa taas vaikeeta. Meet terkkarilla käymään. Se on ammattilainen. Nähny paljo ''sun tapasia''.
Kyllä kaikki mut nähneet ties mitä Marjut sillä tarkotti. Mutta mä oon eri mieltä. Ja se on tosi perseestä. Olla yksin tunteitten kanssa. Yksin eri mieltä. Kaikkia vastaan. Saatana
Potkasin orvokkeja pullollaan olevan kukkaruukun kävellessäni portaita hiekotetulle pihalle. Punaisten rakennuksien ohi. Toivoin, ettei mun tarvis tulla enää takas. Mutta se oli mun koti. Oli.
Vihasin mun isää. Vihasin sen vaimoa. Mä rakastin mun isää. Vihasin sen vaimoa.
'Kusipäitä kaikki.''
Vitutti.
Vitutti ihan liikaa. Tuntu kuin pää olis räjähtämäisillään. Sytytin savukkeen valkosella sytkällä, jonka olin löytäny ajat sitten. Kaikki oli varmoja että olin pölliny sen mun veljeltä. En ollut. Mutta kukaan ei uskonut. Mä luulen, että mun veli tiesi, en mä siltä pöllis. Mutta se ei sanonut mitään vastaan. Kaikki pelkäs mun isää. Se oli narsistinen ja tosi pelottava halutessaan.
Mä olin ainoa joka sille uskalsi laittaa vastaan.
Mut kaikki kyseenalaisti
Kyllä kaikki mut nähneet ties mitä Marjut sillä tarkotti. Mutta mä oon eri mieltä. Ja se on tosi perseestä. Olla yksin tunteitten kanssa. Yksin eri mieltä. Kaikkia vastaan. Saatana
Potkasin orvokkeja pullollaan olevan kukkaruukun kävellessäni portaita hiekotetulle pihalle. Punaisten rakennuksien ohi. Toivoin, ettei mun tarvis tulla enää takas. Mutta se oli mun koti. Oli.
Vihasin mun isää. Vihasin sen vaimoa. Mä rakastin mun isää. Vihasin sen vaimoa.
'Kusipäitä kaikki.''
Vitutti.
Vitutti ihan liikaa. Tuntu kuin pää olis räjähtämäisillään. Sytytin savukkeen valkosella sytkällä, jonka olin löytäny ajat sitten. Kaikki oli varmoja että olin pölliny sen mun veljeltä. En ollut. Mutta kukaan ei uskonut. Mä luulen, että mun veli tiesi, en mä siltä pöllis. Mutta se ei sanonut mitään vastaan. Kaikki pelkäs mun isää. Se oli narsistinen ja tosi pelottava halutessaan.
Mä olin ainoa joka sille uskalsi laittaa vastaan.
Mut kaikki kyseenalaisti
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ihan hemmetin hyvä kirjottamaan!
Jos et entuudestaan jo sitä tiedä, mut jo pienestä pätkästä sen huomaa.
Jatkoa?
Oi no tota kiitos paljon. Mä en oo ikinä kirjottanut ulos mitään, niin omasta tasosta en oo oikeen tietonen, kukaan ei oo siis kommentoinu mihinkään suuntaan. Mutta kiitos paljon, kiva aina saada palautetta, varsinkin näin positiivista, jatkoa lähiaikoina :-)
Mitä helvettiä mun pitäis tehdä, että ihmiset ymmärtäis. Mä en oo lähdössä minnekkään. En oo luovuttaja tyyppiä vaikka voimat ois kuinka lopussa. Sen mä oon sentään oppinu. Ihmiset käyttää heikkoja kohtia hyväkseen.
Seisoin pienellä aukiolla. Mua kiersi metalliset ruostuneet aidat ja vanha lehmäkatos. Sen katolle me veljen kanssa kiivettiin junnuina. Muistan kuinka Joonas kerto mulle ihmisistä. Se on mua paljo vanhempi. Se ties jo asioita. Ei sekään uskonu ihmisten hyvyyteen. Se aina sano, kuinka musta kasvaa jotain erilaista. Mutta tässä mä olin. Samassa hiirenpyörässä, kuin kaikki muutkin. Mä kyllä halusin olla jotain. Vapaampi. Tai edes onnellisempi.
Mulla on tapana tavotella asioita, kun oon surullinen, ulkomaan matkoja ja materiaa. Paljon rahaa ja yhtenäisen perheen. Isomman talon ja koiranpennun. Ei ne luultavasti tois onnellisuutta. Mutta mä haluan ajatella, että jos ne joku päivä tavottaisin, osaisin taas nauttia elämästä.
Jumituin taas ajatuksiin. Niin mulle käy aina. Hento kyynel valui poskea pitkin puristaessani käsiäni nyrkkiin. Ketään ei taida ees kiinnostaa. Eksynyt taiteilijasielu miljoonien seassa. Epätoivottu villi äpärä. Mä olin se, joka aina otettiin silmätikuks. Hyviä asioita mä en ikinä tehnyt, en kiitoksia ansainnut. Mulla oli tapana saada ihmiset itkemään.
Mua kohtaan ei tunnettu oikeen mitään. Mun terapeutti ei halunnu ottaa kantaa mun asioihin. Mitä siitä vaikka se oli ainoa jolle olin jotain kertonu. Olin kyllä tottunut tähän.
Kiipesin katoksen päälle ja menin teräväreunaiselle peltikatolle istumaan. Nappasin tupakan taskustani toistamiseen. Pitelin sitä huulieni välissä, toivoen sen aiheuttavan jotain. Otin toisen sukkani pois jalasta. En tiedä missä ensimmäinenkään oli. Lähtiessäni tuosta rotanpesästä, en ollut kerennyt laittaa kenkiä jalkoihini.
Tuijotin varpaitani ja niiden kynsiä. Rappeutuneita lakkauksia.
Sytytin huulieni välissä lepäävän syöpäpötkön. Annoin itseni rojahtaa selälleni. En karistanut tuhkia vaan annoin niiden hiljalleen tippua kasvoilleni. Voimat loppu. Aurinko oli pilvessä ja nenään pisti AIV-rehun inhottava haju. Tuhkan hiukkaset polttelivat kasvoillani.
Jäin odottamaan kesän saapumista. Tai enkeliä taivaalta noutamaan mua.
En mä kyllä taivaaseen pääsisi, vaikka kuinka haluisin. Enhän mä edes usko Jumalaan.
Ja punapääthän menee helvettiin.
Taidat olla ihan kirjailija?Ainakin tuleva,jos et vielä ole.
Luoja on suonut taidon kirjoittaa noin elävästi. Mä näen kaiken silmissäni ja haistan ja maistan jokaisen sanan tuosta tekstistä.
Harjoittelemallakin pääsee pitkälle, mut tuossa on elettyä elämää ja lahja kirjoittaa.
..hmm.terapeutit osaa olla tylsämielisiä ...tai sitten ne on kuuroja, sokeita ja turtuneita. Jotenkin ymmärrettävää kyllä. Kuunnella uskomattomia juttuja ja elämän tarinoita elääkseen, oli ne sitten tosia tai ei...ja miettiä omaansa. heh.
Kiitos näistä ihanista kommenteista, piristää kovasti :-)
En mä mikään kirjailija ole, eikä luultavasti tule. Omaks huvikshan mä näitä kirjotan :-)
Lahjoja sulla kirjoittamiseen kuitenkin on.Voihan olla,että joskus tulet toisiin aatoksiin ja värkkäilet oikein kunnon kirjan. :)
Meinaatko romaania oikein ruveta värkkäileen? Sellaista paksua vai?
Kiitoskiitos tinttu-liina..:-)
Haha, sen näkee sitten!
Lanteraa kossu maidolla niin mieliala piristyy!
Hmm joo, hetkellisesti ehkä. Imo tää on kuitenki parempi tapa saada hyvä olo.:-) Kirjottaminen on se mun juttu, musta tulis alkoholisti tolla menolla.
Kiitti vinkistä kuitenki..:-D
Ai jaa, ja minäkö jo jutuistas päätellen luulin että olet jo.
Mua ei liikuta yritätkö sä nyt vittuilla vai mitä tää on :-D Jokasella on oikeus kommentoida tätä, mutta jos ei oo mitään järkevää sanottavaa, niin voi jättää sanomatta.
Ei voi anteeksi, enhän minä tietenkään. En kai pahoittanut mieltäsi?
Et, mutta oisko tää nyt tässä?
No eikö sori psyykkasin vain ihan piruuttain on kai tuo ihan OK tekstii.
Purin kynsiäni sen naisen taas huutaessa mulle. Haisin kuulemma paskalta kun tupakoin eikä ollut asiaa sen hajuisena omasta huoneesta ulos. Veljen ilmeillessä taka-alalla purskahdin vain nauruun. Marjutin kääntyessä askeleen vastapäivään, lähdin juoksemaan ulos talosta. Joonas seurasi mua. Nauratti.
Joonas lupas viedä mut pois sieltä. Se sano, että muualla saadaan parempaa kohtelua. En ajatellut sitä mahdollisuutta, ettei se ehkä ole totta. Me oltiin yö taivasalla. Tai ei kokonaan, puumajassa.
Yöllä meillä oli aikaa suunnitella. Jälkeenpäin vasta tajusin Joonaksen tuolloin olleen aineissa.
Me mentiin takaisin talolle muiden ollessa töissä. Otin kaiken käteisen, mitä talosta löytyi, niinkuin oli sovittu. Vaihdoin vaatteet kerroksittaisempiin ja pakkasin laukkuuni vain välttämättömät tavarat. Joonas oli saanut Marjutin auton käynnistymään johtojen kautta.
Minua kammoksutti tehdä jotain näin rikollista, mutta luotin veljeeni ja ajoimme niin kauas kuin siltä bensamäärältä pääsi.
Kävimme kääntymässä jossain pienessä kaupunginosassa, Joonas tapasi siellä jotain jengiläisiä. Ojensi karkkipussin niille ja tuli viisikymppinen näpeissään autolle.
Joonas sanoi, että sen frendi voi majottaa meitä pari päivää, mutta kyseinen ''frendi'' oli lapissa. Me hylättiin auto juna-asemalle ja päätettiin lähteä jäniksenä pendolinolla kohti pohjoista.
Täähän on mielenkiintoista..Kai tulee jatkoa? :)