Hei ruotsinkieliset! )(
Nyt on tultu maassamme siihen pisteeseen, jossa tietynlainen kantaväestön ärsytyskynnys on ylitetty. On jo selvää että kielivähemmistönä(5%) Teidän (tai RKP;n) vaatimukset ja "saavutukset" ovat jo sitä luokkaa että näitä ei enää hyvällä katsota. Onhan kansalaisaloitteen läpimeno nykyisessä kieroutuneessa poliittisessa tilanteessa liki mahdoton yhtälö.
Maamme lapset joutuvat aloittamaan tämän pienen kielen opiskelun 2016- vuodesta alkaen jo 6:lla luokalla. Tämä kaikki aikana jolloin ruotsin kielen pakollisuuden vastustus on noussut nousemistaan. Sellaista on "demokratia".
Toivonkin että liikkuessanne yleisillä paikoilla välttäisitte puhumasta ruotsia ääneen, vaan pitäytyisitte suomen kielessa tai olette hiljaa. Minulta ja kaltaisiltani ei ruotsia puhumalla kerätä kuin kärjekkäitä katseita. Olen vain niin lopullisen kyllästynyt tästä pakkoruotsi vyörytyksestä. En halua kuulla suomessa liikkuessani enää ruotsin kieltä. Tarkoitukseni onkin aloittaa ystävällismielinen huomauttelu asiasta. Huomautteluni koskee myös koululaisia mikäli kuulen puhuttavan ruotsin kieltä. Mitään en voi vaatia, mutta pyytää voin. En vain enää jaksa tätä potaskaa.
Turhautumiseni kumpuaa pää asiassa siitä että politikkomme väittävät Suomen olevan jonkinlainen avoin demokratia. Näinhän ei asia todellakaan ole. Toisekseenkin koko kansalaisaloitteen luonne on lähinnä "aiheuttaa keskustelua"
Päätarkoitus onkin kansalaisten uskottelu että asioita voidaan muuttaa kansalaisaloitteella. Poliittisen prosessin kautta kun tämä pakkoruotsi ei näytä poistuvan vaikka suurin osa kansasta tahtoisi pakkoruotsin poistuvan.
Toivomus ruotsinkielisille
JaakkoK12
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti24516617Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235351- 1152537
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar151995Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361736Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111969- 59935
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28838Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40830