Asiani ei ole mistään lyhyemmästä päästä, mutta koitan selittää sen ytimekkäästi.
Aloitin seurustelemaan erään J kanssa 2001 kesällä, seurustelimme yli kaksi vuotta tiiviisti. Suhteemme kuitenkin oli välillä hyvin rajua ja henkisesti väkivaltasta. Mies veti humalassa kaikki maailman haukunta sanat läpi ja mollasi minut maan rakoon. Hän kävi muutaman kerran käsiksi jonka jälkeen muutime erillemme ja muutaman kerran muutin hänen luokseen takaisin. Suhteemme loppui 2004 kesällä kun muutin Tampereelle. Sain tarpeeksi hänen väkivaltaisuudestaan. Hän nimittäin löi minua poskelle kun olimme porukalla juopottelemassa.
Hän kuitenkin lopetti jatkuvan ryyppäämisen, eikä ole vewtänyt nytkään jumalattomia kännejä, eikä ole haukkunut tai käynyt käsiksi. Kesän lopussa sovimme riitamme ja olimme hyviä ystäviä. Todella hyviä ystäviä, jotka harrastivat seksiä keskenään, kävivät ulkona jne.
Se alkoi kuitenkin muistuttaa suhdetta. Ja tavallaan kai me sit ruvettiin seurusteleen. Mies muutti kanssa tänne Tampereelle ja hän asuu vähän matkan päässä minusta. Näimme melkeen päivittäin ja olemme jatkuvassa yhteydenpidossa. Olemme kuin parisuhteessa. MUTTA ONGELMA ON SE että onko tämä edes oikea parisuhde?
-Koska olen koko ajan hänen kanssaan varpaillaan.
Hänen kanssaa on helppo kuintenkin olla, ja hänen seurassaan voi olla oma itsensä ja meillä oma huumorimme.
- Hän on hieman omistuhaluinen ja mustasukkainen
- Todella päissään hyvin henkisesti väkivaltainen
- Nolannut minut monien ystävien edessä
- Ystävät ovat erilaisia
- en tiedä olenko vaan tottumuksesta hänen kanssaan vai tunteesta.
Siis en tiedä haluaisinko olla hänen kanssaan niin paljon tekemissä, koska eräs ystäväni herätti minut todellisuuteen raahaamalla minut liikenteen kaupunkiin ja antoi minun huomata että itselläni oisi vieläkin vientiä...
Eli pohdin, kerronko hänelle, että en halua olla enää hänen kanssaan niin paljon ja mitä todellakin haluan. Silti olen ikään kuin jäänyt oravan pyörään, että olen todelal riippuvainen hänen tuestaan ja avustaan. Koska hän ns. turvallinen.
Olen omasta mielestäni kuin sinkku. Tapaan uusia ihmisiä ystäväni kanssa. Mutat silti palaan tavalliseen turvalliseen ihmiseen. Mitä pitäisi tehdä... onko tässä mitään järkeä!!!
Aloitin seurustelemaan erään J kanssa 2001 kesällä, seurustelimme yli kaksi vuotta tiiviisti. Suhteemme kuitenkin oli välillä hyvin rajua ja henkisesti väkivaltasta. Mies veti humalassa kaikki maailman haukunta sanat läpi ja mollasi minut maan rakoon. Hän kävi muutaman kerran käsiksi jonka jälkeen muutime erillemme ja muutaman kerran muutin hänen luokseen takaisin. Suhteemme loppui 2004 kesällä kun muutin Tampereelle. Sain tarpeeksi hänen väkivaltaisuudestaan. Hän nimittäin löi minua poskelle kun olimme porukalla juopottelemassa.
Hän kuitenkin lopetti jatkuvan ryyppäämisen, eikä ole vewtänyt nytkään jumalattomia kännejä, eikä ole haukkunut tai käynyt käsiksi. Kesän lopussa sovimme riitamme ja olimme hyviä ystäviä. Todella hyviä ystäviä, jotka harrastivat seksiä keskenään, kävivät ulkona jne.
Se alkoi kuitenkin muistuttaa suhdetta. Ja tavallaan kai me sit ruvettiin seurusteleen. Mies muutti kanssa tänne Tampereelle ja hän asuu vähän matkan päässä minusta. Näimme melkeen päivittäin ja olemme jatkuvassa yhteydenpidossa. Olemme kuin parisuhteessa. MUTTA ONGELMA ON SE että onko tämä edes oikea parisuhde?
-Koska olen koko ajan hänen kanssaan varpaillaan.
Hänen kanssaa on helppo kuintenkin olla, ja hänen seurassaan voi olla oma itsensä ja meillä oma huumorimme.
- Hän on hieman omistuhaluinen ja mustasukkainen
- Todella päissään hyvin henkisesti väkivaltainen
- Nolannut minut monien ystävien edessä
- Ystävät ovat erilaisia
- en tiedä olenko vaan tottumuksesta hänen kanssaan vai tunteesta.
Siis en tiedä haluaisinko olla hänen kanssaan niin paljon tekemissä, koska eräs ystäväni herätti minut todellisuuteen raahaamalla minut liikenteen kaupunkiin ja antoi minun huomata että itselläni oisi vieläkin vientiä...
Eli pohdin, kerronko hänelle, että en halua olla enää hänen kanssaan niin paljon ja mitä todellakin haluan. Silti olen ikään kuin jäänyt oravan pyörään, että olen todelal riippuvainen hänen tuestaan ja avustaan. Koska hän ns. turvallinen.
Olen omasta mielestäni kuin sinkku. Tapaan uusia ihmisiä ystäväni kanssa. Mutat silti palaan tavalliseen turvalliseen ihmiseen. Mitä pitäisi tehdä... onko tässä mitään järkeä!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
käsiksikäyminen ja väkivallan käyttö naista kohtaan huolestuttaa. muuttiko mies siis sinun perässä tänne vaikka suhde oli katkennu ja vielä lähelle asuin paikkaas jos näin on niin WHATCH OUT. ELI VARO.Muussa tapauksessa ainahan voi keskustella.Mieti omia tunteitas mitkä ne on ja seuraa niitä jos se on mahdollista.
Hän muutti perässäni koska on kuulemma edelleen rakastunut minuun ja haluaisi koittaa vielä uudemman kerran. Hän on muuttunut entisestä, mutta silti saan aina varoa mitä hänelle sanon, että se ei laukaisi jotain tai aiheuttaisi mitään.
Hänen kanssaan arki tuntuu samalta mutta silti hän jaksaa aina joskus yllättää. En vaan tiedä miksi.
Oon niin sekaisin tunteideni kanssa ja ajatuksieni.
Nytkin olisi ollut bileet erään miehen lapsuudenystävän luona, mutta en jaksanut ja en viitsinyt lähteä sinne, koska lapsuudenystävä ajattelee vain niin, että minä ja J oltaisiin ne vakituiset ja oikeat toisillemme..
eli hänen kanssaan en voi ainakaan mennä bilettämään. Mitä jos näen esim. baarissa sitten mielenkiintoisen miehen ja tämä lapsuudenystävä suhtautuu tähän kielteisesti ja mustamaalaa minut miehelle. Tämä on niin perkeleen vaikeaa.
Haluan olla n iin kuin ajattelen mutta silti kahleet kahlitsevat maahan.
toisten neuvominen ei oo mun alaa mutta noi perässä muutot sun muut on aika pahoja juttuja eroon sun pitäs tosta asiasta päästä ja löytää kunnon mies.tsemppiä sulle.