Ville Niinistönkin pitää muistaa, että samat vaati sotaa 1930 luvulla ja tappoi toisinajattelioita noin 500, joista puolet kansanedustajia ja kunnan valtuutettuja.
Heitä oli pitkiä oikeudettomia tuomioita kärsimässä n. 800, oikeusministerin ja Oikeuskanslerin suostumuksella.
Ministeri räsäsen väite Venäjän toisinajattelian taposta julmana, on ollut leikintekoa Suomessa harjoitettuun!
Heitä oli pitkiä oikeudettomia tuomioita kärsimässä n. 800, oikeusministerin ja Oikeuskanslerin suostumuksella.
Ministeri räsäsen väite Venäjän toisinajattelian taposta julmana, on ollut leikintekoa Suomessa harjoitettuun!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nk. jääkärit syyllistyivät aikoinaan valtio- ja maanpetokseen, rikoksista raskaimpaan. He menivät vihollisen puolelle omaa emämaataan vastaan sodan olosuhteissa. He olivat kapinoitsijoita, terroristeja...
Mitä Nemtsovin murhaan tulee, kyseessä on selvä väärän lipun operaatio. Lännen rahoittama Venäjän valeoppositio tarvitsee uuden marttyyrin. Mutta on turha toivo, että länsi ja länsimieliset tästä jotain hyötyisivät, että Putinin asema Venäjällä horjuisi. Venäläiset eivät ole petettävissä eikä manipuloitavissa. Provokaatio ei tuota tulosta.
En saanut selvää, että oliko Niinistö käynyt läpi varusmiespalveluksen vai oliko hän vain vanhusten perän pyyhkijä.
Jotenkin nämä huithapelit ovat kovasti merkkaamassa reviiriään vaikka esim. vänrikki Nappulalla ei ole mitään pelimerkkejä himassa.
Itse kävin intin jo 80-luvun alussa ja totesin Suomen puolustuksen olevan onnettomalla tasolla jo silloin - mitä se onkaan nykyään kaikkien leikkausten jälkeen - uskottava, mutta vain juhlapuheissa.
Huvittavinta oli erään kenun ylennys ja ansioristi urastaan vaikka juuri hänen vastuullaan oli materiaalihankinnat ja niiden paras hyöty käytössä - käytännössä puolustusvoimat haaskasi valtion varoja toimimattomiin järjestelmiin useiden satojen miljoonien arvosta hinkuna NATO-yhteensopivuus - maamiinoista luopumisen jälkeen Suomi rakensi rungoltaan kestämättömät ohjusveneet ja menetti taas muutaman sataa miljoona ja tästähän tuleekin palkita jotain kyvytöntä kenua.
Kun kävin intin kauan sitten totesin kapiaisille tämän olevan puhdasta paskaa ja samaa mieltä olen "uskottavan puolustuksen" termin kanssa, jota poliitikot jaksavat vieläkin jauhaa - uskottavaa maamme puolustus ei ollut edes 30-luvulla saati nyky-standardeihin sopeutettuna - se on se viikko, jonka maamme kestää ja sen jälkeen se on moro ja menoa.