Tässähän puhutaan nyt siitä,kun elefantti ja sokea mies kohtaavat kokonaisuuden. Saisi edes hännästä kiinni stupi lohkaisi. ben kertoo hännään salaisuuden. olen siihen tutustunut ja hyvältä kuulostaa:eläkkeitä leikataan, kuten räty eduskunnassa kertoi ja lapsilisistä otetaan pois 300 miljoonaa ,j on sossut viimeksi estivät. näillä mennään vaaleihin. lomiakin lyhennämme.
Stubbin leikauslista avautui
onsenorsu
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kokoomus toimintakieltoon pysyvästi. Tämä leikkaus olisi ehdottomasti parasta mahdollista Suomen tulevaisuutta ajatellen. Se pitäisi hyvinvointiin tarvittavat rahat siellä missä niiden kuuluu ollakin.
Kun viimeksi Kokoomus oli oppositiossa, niin punamultapuolueet kevensivät veroja yhtä paljon kuin mitä Kokoomus ja ne olivat yhteensä luvanneet. Varallisuusverokin poistettiin. Niin että tuommoinen olis suunnanmuutos, kun Kokoomus viimeksi jätettiin oppositioon.
Ei Kokoomuksen tarvitse köyhiä nuoleskella kun ne eivät kuitenkaan äänestä sitä eikä pitää mamujen puolta. Pääoman, yritysten ja rehtien työtätekevien puolta pidetään. He voivat aivan hyvin ottaa köyhiltä. Ero vain siinä esim. persuihin, että siirtävät rahat köyhiltä heidän rikkailta äänestäjiltään kun taasen persut vievät palan köyhän suusta omaan säätiöön. Siinä huomattava ero.
Ensivaalissa ikuisesti oppositioon kokoomuskoijarit, pahojaan tekemästä!
Oon
Ei laskeudu. Näkyy vaalipäivänä kokoomuksen surkeana tuloksena!