Rivimuusikoilla nousi kushi hattuun!

Ja Battle Beastista on siis kyse, sori nyt kun tulee NW-osastolle.
Keskivertosoittajamulkerot tyrkkäsivät sen bändin lahjakkaan jäsenen pihalle ja varastivat miehen elämäntyön! Vieläkö nämä tomppelit kehtaavat soittaa Antonin kirjoittamia biisejä keikoilla? Ja kehtaako joku mennä kuuntelemaan? Kaikkea se kateus ja ahneus teettää.
Nyt meillä on sitten pellebändi jolla valmiina levytyssopimus, keikat buukattuna ja koko konsepti valmiina tarjolla, lahjakkuus vaan puuttuu. Näiden ydinosaaminen on julkinen munien tuulettelu ja selkäänpuukottaminen.
51618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Anton Kabasen erottaminen tuli sittenkin isona yllätyksenä, vaikka Anton puhui aika kummia haastattalussa, kuten viimeinen albumi oli lähellä jäädä julkaisematta, hänellä oli tarkka visio kappaleista ja oli kovaa vääntöä muiden kanssa, että hän saisi toteuttaa visionsa.
Sittenkin minusta tuntuu kummalliselta, että Anton jäi ihan yksin, Noorakaan ei jäänyt hänen puolelleen. Anton ja bändin jäsenet eivät kerro kaikkia syitä eivätkä tarkkaan, miksi ero tuli.

Äänestä

Suomessa tuntuu idiotismi elävän aika syvässä. Yö teki nimittäin samoin eli antoi biisintekijälle kenkää, eikä sen jälkeen lahjattomien urpojen taholta olekaan mitään muistettavaa syntynyt-

Olisihan se aika kummallista jos Holopainen saisi Nightwishista kenkää, mutta taitaa omistaa tuotemerkin, joten ei liene onneksi mahdollista;)

Äänestä
  • Holopaista ei pysty erottamaan Nightwishista, koska hän omistaa yhtiönsä kautta Nightwish-tuotemerkin. Anton Kabanen oli liian luottavainen eikä älynnyt tehdä samaa temppua Battle Beastin perustamisvaiheessa.
    Anton joutui koville jo bändin 2. albumin kanssa, teki pitkiä päiviä, asui vielä 100 kilometrin päässä. Hän mainitsi pari vuotta sitten haastatteluissa, että sairastui ja joutui hakeutumaan sairaalaan (lieneekö ollut burnoutia?). Vaikeata oli myös 3. albumin tekeminen, kun oli kiistoja siitä, mitä levylle pitäisi tulla ja aikataulu oli kovin tiukka.
    Olipa paha ajankohta antaa Antonille potkut nyt kesken kiertueen. Bändin muut jäsenet tuskin maksavat hänelle mitään osuutta niiden reilun 20 keikan tuotosta, jotka bändillä on nyt buukattuna, kun Anton ei soita keikoilla. Niitä keikkoja vaan ei olisi, ellei bändi olisi saanut tunnettavuutta Antonin biisintekotaidon perusteella. Minua ottaa sen verran päähän Antonin poispotkiminen, etten mene Battle Beastin keikoille.

    1Äänestä

  • BBRIP kirjoitti:

    Holopaista ei pysty erottamaan Nightwishista, koska hän omistaa yhtiönsä kautta Nightwish-tuotemerkin. Anton Kabanen oli liian luottavainen eikä älynnyt tehdä samaa temppua Battle Beastin perustamisvaiheessa.
    Anton joutui koville jo bändin 2. albumin kanssa, teki pitkiä päiviä, asui vielä 100 kilometrin päässä. Hän mainitsi pari vuotta sitten haastatteluissa, että sairastui ja joutui hakeutumaan sairaalaan (lieneekö ollut burnoutia?). Vaikeata oli myös 3. albumin tekeminen, kun oli kiistoja siitä, mitä levylle pitäisi tulla ja aikataulu oli kovin tiukka.
    Olipa paha ajankohta antaa Antonille potkut nyt kesken kiertueen. Bändin muut jäsenet tuskin maksavat hänelle mitään osuutta niiden reilun 20 keikan tuotosta, jotka bändillä on nyt buukattuna, kun Anton ei soita keikoilla. Niitä keikkoja vaan ei olisi, ellei bändi olisi saanut tunnettavuutta Antonin biisintekotaidon perusteella. Minua ottaa sen verran päähän Antonin poispotkiminen, etten mene Battle Beastin keikoille.

    Suomessa on ilmeisesti idiootteja aika paljon näissä rock-piireissä;)

    Äänestä

  • Hyypiöt vääntävät Hakulisen mestariteoksia edelleen keikoillaan eikä yleisö totta puhuen halua muita kuullakkaan.

    Kuvittelin jossain vaiheessa, että "Rakkaus on lumivalkoinen" olisi Lindholmin and co biisi, mutta eihän ne urpot nyt sellaista voi aikaan saada. Hakulisen biisi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


argrgrgh kirjoitti:

Ja Battle Beastista on siis kyse, sori nyt kun tulee NW-osastolle.
Keskivertosoittajamulkerot tyrkkäsivät sen bändin lahjakkaan jäsenen pihalle ja varastivat miehen elämäntyön! Vieläkö nämä tomppelit kehtaavat soittaa Antonin kirjoittamia biisejä keikoilla? Ja kehtaako joku mennä kuuntelemaan? Kaikkea se kateus ja ahneus teettää.
Nyt meillä on sitten pellebändi jolla valmiina levytyssopimus, keikat buukattuna ja koko konsepti valmiina tarjolla, lahjakkuus vaan puuttuu. Näiden ydinosaaminen on julkinen munien tuulettelu ja selkäänpuukottaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu