Valtion velkaantuminen

Rikkaat kamppailevat keskenään pysyäkseen rikkaina ja siinä samalla köyhdyttävät yhteiskuntaa kuin vahingossa.

Valtarakennelmien pitäminen muuttumattomina ja huolehtimalla siitä, että raha virtaa oikeisiin paikkoihin huolimatta siitä, että ei tehdä mitään tuottavaa työtä rahan vastineeksi, johtaa valtion velkaantumiseen.

Eri tavalla ajattelevat ihmiset, jotka hyödyntäisivät muuttuvia olosuhteita, koetaan vanhalla tavalla ajattelevien ihmisten taholta vaarallisiksi, jos uusista asioista ei voida hyötyä vanhalla tavalla.

Maailman ollessa yhä suuremmassa muuttoliikkeessä, kun ihmiset ja toiminnot lähentyvät kaiken aikaa toisiaan, yhä harvempia asioita voidaan hoitaa hyvin vanhoilla tavoilla. Asioiden hoitaminen tehokkaammin vaatisi uusia tapoja tehdä työtä, ja sitä kautta vanhat valtarakennelmat muuttuisivat dynaamisemmiksi aivan itsestään.

Tällainen rakennelmien muutos ei miellytä vallassa olevia, koska se tarkoittaisi samalla rahoituksen järjestämistä ja rahojen virtaamista uudella tavalla, eivätkä rikkaammat sponsorit saisi enää suurinta osaa työstä saaduista rahoista.

Siksi eri tavalla ja erityisesti vanhoja rakennelmia uhkaavalla tavalla ajattelevat ihmiset pidetään paikoillaan rajoittamalla heidän suunnitelmiaan, olemalla kuuntelematta heidän ajatuksiaan ja toteuttamatta heidän töitään käytännössä.

Eliitin aikaansaamattomat johtajat pidetään yritysten huipuilla päättämässä asioista vanhoilla tavoilla, mitkä johtavat tehottomiin tuloksiin eli tehdään työtä, josta ei saada tulosta aikaan, mutta jatketaan entiseen malliin korkeiden palkkojen maksamista tehottomille johtajille.

Kuitenkin kaiken aikaa ihmisten on kulutettava rahaa, vaikka työttömänäkin, ja näistä työttömistä on pidettävä huolta hyvinvointivaltion tunnusmerkkien mukaisesti.

Siksi onkin keksitty säästää ihmisistä huolta pitävistä laitoksista ja isommassa mittakaavassa näitä instansseja yhdistetään ja ihmisiä vähennetään töistä, jolloin jäljelle jääville tarvitsee maksaa vähemmän palkkaa.

Tällainen vastuullisessa asemassa olevien ihmisten tekeminen työttömäksi, jotta säästettäisiin palkkamenoissa, muistuttaa vanhaa tarinaa hiirestä, joka kissalle takkia ompeli. Hallitus mielellään unohtaa, että työttömätkin maksavat valtiolle kaiken aikaa, vaikka samanaikaisesti yhä vähemmän ihmisiä on töissä saamassa todellisia tuloksia aikaan.

Rikkaiden kyltymätön ahneus, muuttumattomat valtarakenteet, tehottomasta työstä saadut huippupalkat, innovoivien työläisten kuulematta jättäminen ja pitäminen työttöminä, sekä kuluttamisen ja hyvinvointiyhteiskunnan tunnusmerkkien säilyttämisen sietämätön tarve johtavat yhteen ainoaan lopputulokseen - valtion on otettava velkaa, kun yhteiskunnassa ei saada tällaisilla järjestelyillä mitään uutta ja tuottavampaa aikaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Valtio-orja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu