Arto Hirvonen teki sen taas!

HukkaskoPostiPate

Lähes
1.3.2015 19:52
Siksi Arto Hirvonen on edelleen perussuomalaiset jäsen

Näin
2.3.2015 10:01
Arto Hirvonen on edelleen Persussuomalaiset jäsen

Perussuomalaiset rp:n säännöt
7§ JÄSENEN EROTTAMINEN

– Jäsen on eronnut Perussuomalaisten kunnallisesta valtuustoryhmästä.
– Jäsen on menettelyllään puolueessa tai sen ulkopuolella vahingoittanut puoluetta.

YLE 16.6.2014

Arto Hirvonen erotettiin puolueesta

Hirvonen kertoo saaneensa kirjeen, jossa erottamista perustellaan puolueen vahingoittamisella.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan ratkaisu Hirvosen erottamisesta oli puoluehallituksen työvaliokunnalta yksimielinen

Hirvonen teki toistuvasti valtuustoryhmään ja paikallisyhdistykseen kohdistuvia tutkintapyyntöjä poliisille

Puolueesta erottamisen Hirvonen sanoo kokevansa rangaistuksena

KymenSanomat 16.6.2014

Arto Hirvonen sai kenkää puolueesta

Kotkalainen varavaltuutettu Arto Hirvonen on erotettu perussuomalaisista. Hirvonen sai tiedon kirjeitse maanantaina

29

579

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valtuustoryhmä

      Mitä te houritte. Arto Hirvonen on Puolesta sananvapauden-PS Pekka Korpivaaran Kenttäpäällikkö ja Perussuomalaiset puolueen jäsen 105. Mutta ei Kotkan Perussuomalaiset yhdistyksen jäsen.

      Edustaa Kotkan kansalaisia Kotkan kaupunginvaltuutettuna ryhmänpuheenjohtaja Puolesta Sananvapauden-PS.

      • PutkonenTyämiäs

        YLE 16.6.2014

        Arto Hirvonen erotettiin puolueesta

        Hirvonen kertoo saaneensa kirjeen, jossa erottamista perustellaan puolueen vahingoittamisella.

        Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan ratkaisu Hirvosen erottamisesta oli puoluehallituksen työvaliokunnalta yksimielinen


    • ööölperg

      Jäsennumero on kuollut, ei edes jäädytetty. Erotettu, Arto älä jauha! Tuliko jäsenmaksuladku vuodelle 2015! Tuliko,,,, eipä tainnut tulla. Eikä tule.

      • Vapaajäsen

        Eihän vapaajäsenelle maksuja lähetetä. Kohta kunniajäsen Arto.


    • KotkaLeaks

      Hauska poliittinen puolue, erottaa jäsenensä, mutta jäsen ei tiedä että on erotettu. Vai eikö sitten ymmärrä. Ledessäkin on lukenut, muut paitsi erotettu itse.
      Vai on kyseisen ryhmän säännöt luotu rikottaviksi, tiedä häntä. Ja sitten pitäisi tällaista porukkaa änestää.

      • Kunniajäsenyys

        On.


      • RenikkaRintaan

        Jäsenkirja 105 naulattu Tavastilan wesipostiin?


      • WesiPostipelaa

        Jarssu ei uskalla tulla Tavastilan kentälle. Pelkää. Wesiposti kastelee pakkasella. Pelkää myös Hirvosta selvästi kun ei ole muusta Jarssusta kuin trollaajaksi.


    • ErotettuJäsen

      Eihän vapaajäsenelle maksuja lähetetä. Kohta kunniajäsen Arto. Oikeassa olet jälleen, jos puolueesta erotetaan ei jäsenmaksujakaan tarvitse maksaa.

      Jo on puolueessa ja alajärjestössä erikoiset säännöt, jos jäsen erotetaan hänet palkitaan kunniajäsenyydellä.

    • houhauhou

      Foorumilla jälleen hyvä kommentti, tähänhän se kansanmies arska pystyy;

      Sopeutuva
      1.3.2015 07:28
      Arto Hirvonen kansanparissa on puhtaimmillaan

    • Oikeutta

      Loistavaa vihdoin Puolesta Sananvapauden-PS Arto Hirvonen huomataan.

      • Vilmitähti

        on puhtaimmillaan

        Lux, Rexona vai mäntysoopaa?


    • OikeistoSäteilee

      Kouvolassa näitä pelastettuja riittää, tämäkin pelastunut eduskunta ehdokkaana.

      Lainaus KouvolanSanomien artikkeli kommenteista;

      Make
      2.6.2014

      Petri Luumin taustat! kirjoitti:

      Perussuomalaisista ehdokkaista eniten ihmetyttää maalari Petri Luumi, jonka natsi aatteet ja menneisyys on jokaisen luettavissa netissä. Ilmeisesti tarkoitus on tiputtaa Jenni Vilen Iitistä pelistä?

      Petri Luumi oli vuonna 2003 ehdokkaana Suomi nousee- Kansa yhdistyy -puoleessa.

      Suomi – Isänmaa oli lahtelaisen Väinö Kuisman johtama äärioikeistolainen puolue. Järjestö perustettiin vuonna 1993 nimellä Isänmaallinen Oikeisto. Vuosina 2002–2003 se tunnettiin nimellä Suomi Nousee – Kansa Yhdistyy. Vuonna 2006 Matti Järviharjun johtaman Isänmaallisen Kansallis-Liiton aktiivit saivat organisaation haltuunsa. Järjestö nimettiin Suomen Isänmaalliseksi kansanliikkeeksi ja se otti käyttöön IKL:n ohjelman. Kuisma muiden ohella erosi puolueesta.

      Isänmaallista Oikeistoa edelsi Kuisman johtama uusnatsistinen Arjalainen Germaaniveljeskunta. IO-nimellä aloittaessaan liike luopui natsisymboleista, ja inspiraatiota alettiin hakea suomalaisesta mytologiasta kuten Kalevalasta. IO:n jätettyä rekisteröintihakemuksen yhdistysrekisteritoimisto pyysi Suojelupoliisilta lausuntoa yhdistyksen taustoista. Vastauksessaan Supo totesi läheiset yhteydet kansallissosialistiseen AGV:hen. IO hyväksyttiin yhdistysrekisteriin elokuussa 1994. Vuonna 1996 IO kertoi AGV:n olleen huumoritempaus.

      Isänmaallinen Oikeisto julkaisi Kansallinen Rintama -lehteä (ISSN 1236-8210) vuodesta 1993 alkaen. Vuosina 1995–2000 lehti ilmestyi säännöllisesti kuusi kertaa vuodessa. IO:lla oli toimintaa pääasiassa Lahdessa. IO:n Turun paikallisosasto järjesti muun muassa

      • Kuissuupannaany

        Hienoa tekstiä!!! Luumi onkin tosi hyvä hemmo, kiitos tiedoista!


      • näinhä-se

        on vain yksi luumulusmu ja se on Otsolan narssu, joka haukkuu täällä Hirvosta, Eerolaa, Kekkosta, Kervistä, Merivirtaa, yms... jne....


    • Yhdistyslaki

      Vielä tähän päivään mennessä ole puoluehallitukselta tullut pöytäkirjaotetta jossa Arto Hirvonen jäsen no 105 olisi erotettu perussuomalaisten puolueesta. Vain puoluehallituksen pöytäkirja on virallinen päätös jota ei ole Arto Hirvoselle kirjallisena toimitettu.

    • ryhmäkuri

      Perussuomalaisten Kotkan kaupungin valtuustoryhmä häpeää omaa mokaansa Arto Hirvosta kohtaan.

    • Speedo1

      Kukahan häpeää ketä?

      • Narssu-se-jaksaa

        Otsolan Narssun trollausta häpeää kaikki kotkalaiset. On mieleltään vääristynyt eikä osaa hakeutua hoitoon nettiriippuvuudesta.


    • Narsulle

      Sääntöjen mukainen vastaus

    • Kahdetpoistot

      Kahdet säännöt.

      • pienikiree

        Oliko roiskaus sääntöjen mukainen? Jos oli,niin minkä pedofiiliporukan sääntöjen?


    • Lyönaista

      Vain Narssu kuuluu pedofiiliparukkaan.

      • On.SE.Kiihkeää.Laitonta

        Vain narssurakastaja voi tietää tuon rakkaimmastaan.Niin tai narssurakastaja kuuluu itse porukkaan.
        Muutenhan et voi tietää !Tietävätkö naapurisi taipumuksistasi?


      • Cannabis-hörhö

        Narssu ei osannut rakastaa. On lyönyt naista nyrkillä päähän. Rakkaus oli lähestymiskieltuomio. Ja oliko Narssun naisen lähtö toisen miehen matkaan narsun isän vika? Ei ollut, vaan itse on syypää Narssu jos ei suksi luistanut hiekalla. Ja nyt sitte Otsolan Narssu täällä trollaa ja hakee säälipisteitä, joita ei tule!


    • Rehellinen-

      Kertoisitko mikä on viestissä sääntöjen vastaista, kun poistit sen.

    • Taassen

      Teki se taas.

    • Puoluetoimisto

      Jäsenyys jatkuu no 105

    • Anonyymi

      Arto kävi ulkoiluttamassa teini tytön koiraa ja silittämässä kissaaa
      Kossu pullolla

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      147
      2467
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      176
      1694
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1588
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      69
      1533
    5. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      79
      914
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      6
      895
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      68
      861
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      59
      825
    9. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      61
      798
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      152
      745
    Aihe