Kysyn näin päin. Minkä tyyppistä ehdokasta tai puoluetta ette äänestä ja miksi ?
Itselleni ehdokkaan arvomaailma tulee vastata omia arvojani (suurin piirtein) . sen vuoksi en voisi äänestää siviilipalvelusmiestä. Voin kyllä äänestää ehdokasta joka on vapautettu palveluksesta sairauden perusteella.
Ketä ette äänestä vaaleissa
30
<50
Vastaukset
- aatteetjateot
Siviilipalvelus määrittää hyvin paljon ihmisen arvomaailmaa. Siinä asettaa aika isot raamit omalle arvomaailmalleen ja isänmaallisuudelleen. Ei se ole mikään kevyt juttu. Osalle äänestäjistä se kynnyskysymys olla äänestämättä ja osa jolla samanlainen arvomaailmaa, pitää sitä suotavana.
Palveluksesta vapauttaminen ei taasen kerro mitään ihmisen arvomaailmasta sinällään. Se kertoo enemmän henkilöstä itsestään, hänen henkisistä tai fyysisistä valmiuksistaan palvella kunnialla isänmaata ja astua teitä isien.
Itse armeijan käymättömyys ei ole este korkeisiinkaan virkoihin, vaikka puolustusministeriksi. Eihän Elisabeth Rehn ollut käynyt armeijaa. Toisaalta ei hän ollut mikään sivariluuseri, joka esiintyy kovin kovin isänmaallisena, vaan tavallinen tomera nainen, joka hoiti tärkeän viran hyvin.- muttahieonoaon
Toisaalta eihän Joulupukin muorikaan ole armeijaa käynyt ja johtaa isoa tonttupartiota ja hyvin menee ja joka joulu tuovat nämä pikkutontut kännisen pukin kotiin.
Tämä on aivan sama kun siviilipalvelusmies johtaa armeijaa tai asiantuntijana on Elisabet.
- itehänkysyit
Ei pysty äänestämään vihreää ruskeaa.
- exsossu
Vasemmistolaista en KOSKAAN äänestä.
Heidän ideologia on pitää kansa köyhänä ja näin he kuvittelevat saavansa äänestäjiä.
Siis he eivät halua että SInä voit hyvin ja hallitset oman elämäsi..!#"
- oikeatjakusettajat
On myös hyvin kyseenlaista jos vihreä sivari vaihtaa puoluetta, että onko hän uudessa puolueessa aivan täysillä mukana, vaan onko se hänelle vain hassua leikkiä jossa saa toteuttaa itseään, mutta itse sillä aatteella mitä on edustavinaan ei ole mitään väliä ja se vastoin sitä mitä ennen edustanut.
Harvoin ainakaan tuollainen ihminen hyvin pitkälle pääsee poliittisella uralla ja viisasta hänen olisi luopua ehdokkuudesta ja jättää ne niille, jotka täyttävät kriteerit sekä muutenkin pitää etäisyyttä puoluetyöhön. Se on kuitenkin on, vaikka jotkut saattavat ottaa sen aivan todesta, myyräntyötä.- tekojaeisanoja
Hiljaista puurtajaa! Missään tapauksessa e saa olla isoa suuta ja varsinkin itsekehu inhottaa! Ja tietysti arvomaailma pitää olla samanlainen.
Ja se että on jotakin tehnyt on plussaa.
Edelläolevat estää persujen äänestämisen.Huonokin saavutus on parempi kuin tyhjä lupaus.
- persu.man
Kokoomusta en äänestäisi vaikka mikä olisi.Heidän ajatusmaailmaansa ei sovi kuin omat taskut.
- kunnon_kuva
Sellaisia ehdokkaita en voi äänestää, joita en tunne munaskuita myöten !!! Eli Tepi ainoa oikea vaihtoehto.
- vihdoinkin
En äänestä mitään eduskuntapuoluetta, he eivöät mitään hyvää ole
aikaansaaneet, nyt on uusien puolueiden aika. - uuttavertakehiin
Näin on. Nämä Kreikka, mamu ja pakkoruotsi höpötykset on nähty ainakin näiltä nykyisiltä puolueilta ja on aika uusien populistien astua esiin kun entiset ovat osoittautuneet hinttisivari luusereiksi.
- ol-ta-va-tark-ka-na
No en ainakaan kokoomusta, en myöskään luihuja demareita, en viheriää en a-mäkiläisiä, tuskinpa kepuleitakaan, mitä jää muuta jäljelle, kun kd on liian pieni puolue.
- soiniuskovaisille
Jäljelle jää vain Soinin persepuolue??
- tiliakkus
Hihhulia en äänestä, ovat kaksinaismoralisteja muinaisten huru-ukkojen tarinoilla
liehakoivia. Äänestän henkilöä joka kunnioittaa ihmisoikeuksia,tasa-arvoa ja
yhdenvertaisuutta kansalaisuuteen katsomatta. Maailmassa tarvitaan inhimillisyyttä,
oikeudenmukaisuutta ja heikoimpien auttamista.
- Uskonnoton33
Kd, persut ja kokoomus, ei ikinä. Liian paljon koti- kirkko- ja uskonto-aatetta. Hallituspainajainen olisi noiden kolmen puolueen hallitus, huhuh!
- Epäjumalienkieltäjä
<
>
Onko sinusta naiseus on sairaus vai eikö tullut mieleenkään, että ehdokkaana on myös naisia?- Epäjumalienkieltäjä
Jatkokommenttina: onko Halla-aho muuten ehdokkaana vai jääkö pakasteeseen Brysseliin? Siinähän on yksi näkyvä sivari-poliitikko.
- sivareillaeioleisänmaata
Voihan joillekin olla ehtona se ettei äänestä miestä tai naista aivan samoin kuin ettei äänestä ainakaan ketään homppeli sivaria. Eikä kukaan isänmaallinen ja isänmaan ystävä sellaista äänestä eikä sellaisen jutuista välitä mitään.
- Epäjumalienkieltäjä
sivareillaeioleisänmaata kirjoitti:
Voihan joillekin olla ehtona se ettei äänestä miestä tai naista aivan samoin kuin ettei äänestä ainakaan ketään homppeli sivaria. Eikä kukaan isänmaallinen ja isänmaan ystävä sellaista äänestä eikä sellaisen jutuista välitä mitään.
Kuuluuko Halla-aho noihin "homppeli-sivareihin" vain onko hän vain "epäisänmaallinen sivari"?
- näitänämäovat
Homosivari. Vihreä tausta kertoo sen. Jos on kuulunut vihreään liittoon, on nimenomaan homosivari. Epäisänmaallisuus tulee kaupanpäälle sitä ei tarvitse erikseen tilata.
- ajs
Kokoomusta ja Ruotsalaista kansanpuoluetta.EI KOSKAAN.
- stopersulik
PERSUJA ei ikinä koska en halua että puoluetuki säätiöidään ja että jäsenmaksurahat myös ohjataan sinne siten ettei niistä näy kentällä jälkeäkään. Sellaista konnuutta ei pidä kenenkään olla tukemassa, vaan sanoutua siitä irti ja osoittaa se seuraavissa vaaleissa ettei noin pidä toimia jos vähänkin on oikeustajua ja rehellisyyttä.
- Ajatteleva
On liia vaarallista äänestää Nato MYÖNTEISTÄ puoluetta, sillä liittyessämme Natoon menettäisimme myös itsemääräämisoikeuttamme maamme turvallisuuspolitiikkaan. Ehkä itsenäisesti päättäessämme voimme välttyä jäämästä rajavyöhykkeenä taistelutantereeksi, sillä vaikutus on sama kuka aluettamme pommittaa. Olemmehan jo EU:n "painostuksessa" joutuneet merkittävään luotonantoon ja pakotteiden aiheuttamiin taluodellisiin menetyksiin.
Säilyttäkäämme itsemääräämisoikeutemme ja varmistakaamme Diblomaattinen yhteistö joka suuntaan.- eipersuille
Koska emme tiedä persujen Nato-kantaa, on aivan varminta olla äänestämättä heitä.
"... ja pakotteiden aiheuttamiin taluodellisiin menetyksiin."
Onko parempia ideoita venäjän aluevaltausinnon hillitsemiseksi?
- Halla-ahon_äänestäjä
ON AIKA SELVÄÄ KETÄ SUOMALAISET EIVÄT ÄÄNESTÄ VAALEISSA
MAAHANMUUTTAJIA EI ÄÄNESTETÄ
Ihmiset ottavat äänestämisen vakavasti ja arvostavat omaa ainokaista ääntään aika paljon, kuten pitääkin. Vaikka suurin osa suomalaisista epäilemättä voisi äänestää minkä väristä ehdokasta hyvänsä, valtava enemmistö heistä edellyttää kaikenvärisiltä ehdokkailta muita kuin toteemiominaisuuksia ennen kuin oikeasti äänestää heitä. Tämä on hyvä asia.
Kaikkien vaalien jälkeen maristaan sitä, että VIELÄKÄÄN ei valittu yhtäkään (varsinaista) maahanmuuttajaa eduskuntaan. Ongelma ei kuitenkaan ole äänestäjäkunnassa. Kyllä Helsingistä niin paljon löytyy monikulttuuriuskoisia äänestäjiä, että he niin halutessaan voisivat keskenään äänestää kaikenlaiset Husut ja Nasimat Arkadianmäelle. Ongelma on heikkolaatuisissa mamuehdokkaissa, joita edes heidän hehkuttajansa eivät oikeasti äänestä. Ehdokkaiden heikkolaatuisuus taas johtuu vain siitä, että mamuihin suhtaudutaan edelleen toteemiolentoina, joilta ei odoteta eikä edellytetä sitä mitä kaikilta muilta.
HALLA-AHON UUSIMPIA.
http://www.halla-aho.com/scripta/vaalivinkkeja_lukijoille.html/
Mamuehdokkaiden heikkolaatuisuus taas johtuu vain siitä, että mamuihin suhtaudutaan edelleen toteemiolentoina, joilta ei odoteta eikä edellytetä sitä mitä kaikilta muilta. Koska näiden mamuehdokkaiden ainoa ominaisuus on mamuus ja ainoa asia rasismikitinä, he eivät tuo mamuehdokkaille uusia äänestäjiä vaan syövät kannatusta toisiltaan.
Jussi Hallaaho omin sanoin, viittaa feisbuukiin, huomatkaa kirjoitusmuoto
Vaikka moni taas älähtää, että ei pidä antaa tyrkyille heidän kaipaamaansa huomiota, en malta olla hiukan pohtimatta Husu Husseinia. Joku hänen ihailijoistaan Usarin blogeissa arveli, että Husu voisi yllättää eduskuntavaaleissa kepulaisena "perhe-ehdokkaana".
Veikkaan perstuntumalla, että Husu saa 700-900 ääntä. Tämä johtuu siitä, että vaikka tummaihoiset ihmiset, etenkin somalit, aiheuttavat innostusta suvaitsevaisissa ihmisissä, sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti äänestäisivät ö-luokan ehdokkaita pelkästään heidän ihonvärinsä takia, on hyvin rajallinen määrä.
Kepulaisia äänestäjiä on Helsingissä vähän, eikä niillä vähilläkään ole mitään syytä äänestää Husua, koska tarjolla on esimerkiksi Peltokorpi, Rehn ja Lehtomäki. Todellisuudessa Husu kalastelee siinä samassa puolueneutraalissa lammikossa kuin esimerkiksi Nasima Razmyar, Husein Muhammed, Zahra Abdulla ja muutamat muut. Myös RKP:llä on ollut säännöllisesti nevöhööd-somaleja listansa koristuksena.
Vihreiden, vasureiden ja demareiden joukossa toki on paljon niitä, jotka ovat tohkeissaan mamumuslimiehdokkaistaan ja ehkä leikittelevät ajatuksella näiden äänestämisestä, mutta oikeasti he äänestävät sellaisia ehdokkaita, joihin he voivat itse samaistua, sellaisia kuin Paavo Arhinmäki, Dan Koivulaakso, Silvia Modig, Tuula Haatainen tai Outi Alanko-Kahiluoto. Samalla he toivovat, että jotkut muut äänestäisivät maahanmuuttajaehdokkaita, ja suuttuvat vaalien jälkeen suomalaisille, kun näin ei käynytkään.
Suvaitsevaisellakin ihmisellä on intressejä, joita hän haluaa edustajansa eduskunnassa ajavan. Hän ymmärtää vähintään alitajuisesti, että joku lähinnä itsestään kiinnostunut sirkushahmo ei niitä intressejä edistä. Zahra on pärjännyt vaaleissa melko hyvin, koska hän oli pitkään yksin omassa ekologisessa lokerossaan ja keräsi kaikki sieltä saatavissa olevat äänet. Hänen äänimääränsä alkoivat pudota heti, kun muita samanlaisia ilmaantui apajille. Koska näiden mamuehdokkaiden ainoa ominaisuus on mamuus ja ainoa asia rasismikitinä, he eivät tuo mamuehdokkaille uusia äänestäjiä vaan syövät kannatusta toisiltaan.- eikelpaaedespesulle
Itse hinttisivari niin onneton rääpäle ettei kelpaa persujen ehdokkaaksi kun pitäisi yrittää olla hallituskelpoinen. Ääniä kyllä tulisi koska villinnyt epäisänmaallisuudellaan siten että suosiota löytyy. Ikävä kyllä se vain perustuu kusetukseen.
- dhisk
Halla-ahoa en äänestä ikinä. Epäisänmaallisempaa poliitikkoa ei ole vielä vastaan tullut.
- SuomiMaksaaVain
Onko tällä vaikutusta suomen taloutee? Tuoko nämä halut suomelle lisä arvoa maailman taloudessa. Jos ei tuo niin ottakon opikseen ja olkaat hyvät älä vaadi vaan tuo . Ihonvärit sikseen vaikka ne eivät ole viellä euroja tuonnut.. Nyt on aika maksaa takaisin. Se minkä suomi afrikkalaisile antoi avun riistolle ja muslimitappajinen himolle.
- takaiskujen_pSS
Persujen vaalitouhu takkuaa kautta maan.
http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194964801042/artikkeli/perussuomalaisille takaisku vaalivankkurit liputettiin ulos kauppatorilta.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 844013
Seinäjoen ampumistapaus
Kyseessä olivat helluntainkirkkoon kuuluvia. Niin myös Jyväskylän tapauksessa. Mistä he saavat aseet ?1043367- 923131
Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä432445- 882222
Mitä sitten ikinä teetkin
Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei441850Pakotteet purevat
Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou3351824Saanko selityksen?
Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(651816- 261800
Kun istuit
vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau621660