Lisää eksyneitä valtuustossa

Viime valtuustoon eksyi yksi jopa yksi "varavaltuutettu", joka ei ollut varavaltuutettu ollenkaan. Aika huvittavaa hommaa. Edellisellä kerralla meni vielä läpi, mutta nyt joku huomasi asian. Käsittämätöntä sähläystä.
6122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ryhmän pj osaa hommansa

Äänestä
  • Kepu yritti nykyistä hallitusta koottaessa ottaa edustajakseen
    Joanssonin kommareista täydentämään paikkakunnan
    keskustalaista osaamista kuntamme hyväksi.

    Äänestä

  • J:n piti kyllä mennä Vasemmistoliiton edustajana, koska oli persujen kanssa vaaliliitossa. Täti ei nyt ymmärrä koko asiaa, mutta höpöttelee noita huuhaa juttuja. Aina noita joku uskoo. Taitaa täti uskoa itsekkin.

    Äänestä

  • Jokaisen pitää lueskella kaupungin nettisivua ja erityisesti
    kokousten päätöksiä valuutuston, hallituksen ja lautakuntien
    tasolta sekä kiinnittää huomiota läsnäolijoihin ja paikallaoloaikoihin.

    Ikävää että kaupungin nettisivut on tarkoituksella tehty mahdollisimman
    vaikeasti hallittaviksi, asiat pitää toisiaan kaivaa sieltä esiin.

    Äänestä

Voihan persutti, eihän sille maksettu sitten matkakuluja eikä kokouspalkkiotakaan. Mutta yritys hyvä kymppi, ymmärrys nolla. Voiko sinne mennä kuka tahansa ja sanoa, että on varaedustaka?

Äänestä
  • Edellisellä kerralla maksettiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sähläreille kirjoitti:

Viime valtuustoon eksyi yksi jopa yksi "varavaltuutettu", joka ei ollut varavaltuutettu ollenkaan. Aika huvittavaa hommaa. Edellisellä kerralla meni vielä läpi, mutta nyt joku huomasi asian. Käsittämätöntä sähläystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu