Kirjoitti palstan fiksuin naispappi Kaisa, ja perusteli asiaa ylivertaisella logiikallaan, sanoen:
>> Öylätti on Jeesuksen ruumis, koska siinä on hänen kuvansakin. <<
Voiko sen enää paremmin sanoa.
Öylätti on Jeesuksen Ruumis
13
96
Vastaukset
- Perskutarallaa
Eip oo teoloogisen opinnot hukkaan mennet.
- undulaatti
Mitähän Kaisa sitten sanoisi jos öylätissä olis Irja Askolan kuva?
- kannibaalit
Ihmissyöntiä
Varmaan on kyse huumorinviljelystä? Luterilainen oppi tunnustaa reaalipresenssin kuten myös katolilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa tehdään. Perustelut ovat usein varsin sofistikoituneita, mutta haluan itse korostaa sitä, että kyseessä on uskonartikla. En odota, että Raamattuun ja traditioon skeptisesti suhtautuva ihminen hyväksyisi kristinoppia. Itse ajattelen vapaakirkollisena teologian opiskelijana siten, että Pyhä Henki on reaalisesti läsnä leivässä ja viinissä, mutta tiedän jo monet varhaiset kirkkoisät pitivät ehtoollista varsin kirjaimellisesti Jeesuksen ruumiina ja verenä.
- Herraonyksi
Jeesuksen ruumiin väitetään olevan myös taivaassa, ja sinne vieläpä talletettuna, istumaan Jumalan valtaistuimelle, taivallisessa kirkkaudessaan: Psalmi 110; mutta mitään sellaista ei Raamattu lupaa että: pappien annettaisiin kirkkojen alttareilla piknailla Jeesusta öylätteinä, - tai jos niin laitatko esiin kohdan jimmikkonen?
- sittlab
Herraonyksi kirjoitti:

Rauhoitu balttis..

Niin, jos mennään varhaiseen ehtoollisen viettoon, niin se oli "rakkaudenateria", eli syötiin yhdessä ja aterian aikana nautittiin myös ehtoollinen, joka erotettiin kaikesta muusta mitä syötiin ja juotiin. Varhaiset kristityt kokoontuivat kodeisssa. Myöhemmin rakennettiin kirkkorakennuksia ja niissä alettiin viettää ehtoollista, jolloin ei ollut kyse kokonaisesta ateriasta, vaan ainoastaan viinin ja leivän nauttimisesta.
Joissain kristillisissä piireissä on haluttu alkaa uudelleen varhaista perinnettä ja nauttia koko ateria ehtoollisenvieton yhteydessä. Minusta on kyse ihan kristillisestä ehtoollisenvietosta, vaikka ei koko ateriaa nautittaisi, tai jos leipänä on öylätti. Öylätti on siitä kätevä, että se säilyy pitkään ja on helppo varastoida. Joskus vapaat suunnatkin suuremmissa kristillisissä kesätapahtumissa käyttävät öylättiä ehtoollisleipänä.- Hörötöttöröö
jmmikkonen kirjoitti:
Niin, jos mennään varhaiseen ehtoollisen viettoon, niin se oli "rakkaudenateria", eli syötiin yhdessä ja aterian aikana nautittiin myös ehtoollinen, joka erotettiin kaikesta muusta mitä syötiin ja juotiin. Varhaiset kristityt kokoontuivat kodeisssa. Myöhemmin rakennettiin kirkkorakennuksia ja niissä alettiin viettää ehtoollista, jolloin ei ollut kyse kokonaisesta ateriasta, vaan ainoastaan viinin ja leivän nauttimisesta.
Joissain kristillisissä piireissä on haluttu alkaa uudelleen varhaista perinnettä ja nauttia koko ateria ehtoollisenvieton yhteydessä. Minusta on kyse ihan kristillisestä ehtoollisenvietosta, vaikka ei koko ateriaa nautittaisi, tai jos leipänä on öylätti. Öylätti on siitä kätevä, että se säilyy pitkään ja on helppo varastoida. Joskus vapaat suunnatkin suuremmissa kristillisissä kesätapahtumissa käyttävät öylättiä ehtoollisleipänä.''se mitä vapaat suunnat tekevät, ei tarkoita sitä että: yks yhteen todellakin niiden toiminta perustuisi Jumalan sanaan, ja öylätin historiaa voit tutkia muinaisista aurinkokulteista, ja öytätti on niissä ruumiillistunut baal, - osana hedelmällisyyskulttien mukaisia vuotuisia juhlia ja uhritoimituksia. Öylätti oli aluksi veretön uhrin, joten sikäli johdettavissa aina Kainin uhriin asti.
- kirkon.keksintö
Hörötöttöröö kirjoitti:
''se mitä vapaat suunnat tekevät, ei tarkoita sitä että: yks yhteen todellakin niiden toiminta perustuisi Jumalan sanaan, ja öylätin historiaa voit tutkia muinaisista aurinkokulteista, ja öytätti on niissä ruumiillistunut baal, - osana hedelmällisyyskulttien mukaisia vuotuisia juhlia ja uhritoimituksia. Öylätti oli aluksi veretön uhrin, joten sikäli johdettavissa aina Kainin uhriin asti.
Minä olen nauttinut ehtoollisen missä murrettiin l e i p ä ä eikä syöty mitään pahvin paloja.
- vauva_kastettu
Ja upotuskin on vissiin suoritettu? Vai kuinka
- Maituiskosullekin
kirkon.keksintö kirjoitti:
Minä olen nauttinut ehtoollisen missä murrettiin l e i p ä ä eikä syöty mitään pahvin paloja.
Öylätti on ruumiillistunut auringonjumala baal, eli aurinkopipariin muka inkarnoitunuti saa-tana.
- kirkon.keksintö
vauva_kastettu kirjoitti:
Ja upotuskin on vissiin suoritettu? Vai kuinka
Ei vielä mutta heti kun tulee tilaisuus.
vauva_kastettu kirjoitti:
Ja upotuskin on vissiin suoritettu? Vai kuinka
Oma käsitykseni on se, että jos uskoo lapsena saamaansa kasteeseen, silloin ei tule mennä uskovien kasteelle. Jos taas ei ole kastettu lapsena, mielestäni tärkeintä on, että tulee kastetuksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kristillisessä yhteisössä. Se, mikä yhteisö on kysymyksessä, on mielestäni toimitukseen nähden toissijaista. Jos taas on kastettu lapsena, mutta ei usko lapsikasteen olevan Uuden testamentin mukainen kaste, mielestäni ei tee syntiä, jos seuraa tässä asiassa uskoaan ja omaatuntoaan. Sillä tavoin itsekin olen toiminut.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184221Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5032350Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1421871- 761484
- 1581456
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.91254- 106737
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik34724- 27711
Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?
Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?25691